Tarkennusta tavoitteisiin

Lupailin aiemmin vähentää ympäriinsä säntäilyä ja keskittyä asiaan kerrallaan. Aavistelinkin että ajatuksessa oli jotain hämärää, onneksi teidän kommenttinne loivat valoa asiaan.

Luettuani oman tekstini uudelleen tajuan etten edes halua keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaan yhteen tai useampaan ihmiseen. Paino paremminkin sanalla keskittyä.

Multitaskaaminen (suomeksi ilmeisesti moniajo, kumpi nyt sitten kuulostaa hölmömmältä..) on tosiaan minunkin vahvuuteni sekä kotona että töissä, ja mikäs sen fiksumpaa kuin järjestää tehtävät työt siistiin nippuun limittäin ja lomittain niin että niiden parissa kuluu mielellään mahdollisimman vähän aikaa, ja lopun päivää saa olla ja möllöttää kuin se kuuluisa ellun kana.

Mikäs siinä jos kaipaan jumppani kylkeen vähän lukemista tai tykkään mankeloida samalla kun imuroin, mutta hakoteillä ollaan jos ystävän kanssa kahvitellessa kaipailen lisäksi vähintään sukankudinta, tai jos lasten kanssa leikkiessä keksin viilaavani kynteni ja soittavani parit puhelut siinä sivussa.

Onneksi tämä asia selkeni. Suhteeni mankeliin (hyvin lämmin sellainen itseasiassa) tuskin kärsii jos touhuan muuta enkä keskity ihailemaan lakanan kieppumista siellä, mutta suhteeni lapsiin ja toki muihinkin ihmisiin, mutta ensisijaisesti lapsiin koska he ovat ensisijaisia ihmisiäni, kyllä kärsii jos aina optimoin ajankäyttöä ja kehittelen jotain hyödyllisempää tekemistä enkä tajua olla rauhassa paikallani.

Uusi vuosi, vähemmän häsläystä

Hyvää uutta vuotta meille kaikille! Seuraavanlaisista lupauksista pidän kiinni tulevena vuonna ja mikä jottei myös sitä seuraavina:

• Lyhennän reippaasti noin 8000 euron velkarypästä, jonka muodostavat minun ja puolisoni opintolainojen jämät, luottokorttivelat ja muut pienemmät lainat. Tavoitteenani on olla viidessä vuodessä velaton (poislukien asuntolaina).
  
• Tänä vuonna taloudessamme syntyi 80 muovikassillista sekajätettä, ensi vuodelle tavoite on ainakin 10 pussia vähemmän.
• Syömme terveellisempää ruokaa. Hyvää inspiraatiota tähän olen saanut Michael Pollanin kirjasta Oikean ruoan puolesta, jota suosittelen kaikille todella lämpimästi. Viime vuonna meinasin mennä hiukan sekaisin erilaisten ruokavaliovaihtoehtojen paremmuutta pähkäillessäni, mutta yksinkertaisinta lienee syödä Pollanin sanoin ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia.

Nämä ovat lähinnä hauskoja projekteja, joten lisään joukkoon vielä aivan oikean haasteen. Aion yrittää opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Mainitsin asiasta puolisolle, joka innostui tarinoimaan ystävänsä papasta, joka ilmeisesti oli melkoinen velho metallintyöstön saralla. Papalla oli tapana keskittyä totaalisesti käsillä olevaan työhön, poltella puhumattomana tupakkaa kunnes täydellinen suunnitelma oli kehkeytynyt, sitten käydä käsiksi työhön ja tehdä kertakaikkiaan täydellistä jälkeä. Kertomus ärsytti minua ja huomautin puolisolle että tällä papalla luultavasti oli taloudessaan joku mummo, joka huolehti arjen miljoona juoksevaa askaretta, joi aamukahvia tiskatessaan ja sitä rataa.

Olen oikeasti melko vakuuttunut siitä, että yhteen asiaan keskittyminen ei tule toimimaan. Jos en voi samanaikaisesti imettää lasta, lukea lehteä ja tehdä vatsalihasjumppaa, niin selvästi ainakin jumppa jää tekemättä. Kuka nyt sinänsä viitsii ryhtyä jumppailemaan, jotain luettavaa vähintään on oltava!

Toisaalta, jos istuisin lasteni kanssa rauhassa iltapalalla se sijaan että lajittelen kylppärissä (josta ovi keittiöön, eli periaatteessa olen läsnä) seuraavan päivän pyykkiä ja pesen ohimennen vessaa, olisiko todennäköisempää että lasten iltapalahetki olisi rauhallisempi ja mukavampi ja lattialla kentien muutama desi vähemmän mysliä sen jälkeen? Tosin toisaalta toisaalta, koska ne pyykit sitten tulevat lajitelluiksi?

Todellisuudessa en pörrää jatkuvasti ympäriinsä puuhaamassa, vaan jumittelen esimerkiksi netissä etsimässä mitä hyvänsä kiinnostavaa, jota harvemmin kuitenkaan löydän. Ehkä siinä olisi oikea hetki pyykin sortteeraamiseen?

Tunteeni ovat sekavat, ja kieltämättä ajatus hetkeen rauhoittumisesta ahdistaa lievästi (ehkä jonkun pienen käsityön saa ottaa mukaan sinne iltapalapöytään?), mutta haitanneeko tuo jos kokeilee... Aavistelen kyllä, ja olen kuullut kerrottavan, että rauhallisempi läsnäolo hetkessä olisi hyvä asia, vaikka käytännön toteustus vielä tuntuu nihkeältä.

Lupaan tehdä parhaani koko vuoden ajan ja opetella keskittymään käsillä olevaan asiaan ja hetkeen ilman haikailua toisaalle.

Olen ilmastosankari (tai ehkä en)

Bussin seinällä sähköyhtiö mainosti uutta vesisähköään hehkuttamalla vesisähköön vaihtamisen ilmastovaikutuksen olevan kuin "jättäisit vuodessa yhden Euroopan lennon väliin". Sovittelenkin tästä ilahtuneena nyt ilmastosankarin viittaa harteilleni ja ilmoitan että olen jättänyt Euroopan lennon väliin sekä tänä vuonna että kaikkina elämäni vuosina, lukuunottamatta vuosia -88 ja -03. Suoraan sanoen olen kuitenkin skeptinen sen suhteen, mikä vaikutus lentämättä jättämiselläni on, tai miten tekemättömyys ylipäätään vaikuttaa mihinkään.

En ole erityisen kiinnostunut maailmasta (anteeksi vain, tiedän kyllä että pitäisi olla, mutten ole) enkä tunne halua lähteä ulkomaille lentäen tai muutenkaan. Puolison mielestä on silkkaa saivartelua kun väitän ettei matkustushaluttomuudellani oikeasti ole ilmastovaikutuksia. Minun mielestäni on outoa antaa ymmärtää että sillä olisi.

Lentämisellä ymmärrän toki olevan negatiivinen vaikutus ilmastoon, lentämättömyys on "tekona" nähdäkseni neutraali. Mutta mikähän teko se olisi positiivinen? Pitäisikö istuttaa puu? Tai hamppuviljelmä? Jotain toivottavasti jossakin tulevaisuuden vaiheessa istuttelen, sillä olin aiemmin tällä viikolla naapurini luona jännittävässä suunnittelukokouksessa. Tavoitteenamme on mahdollisuus viljellä pientä kasvimaata täällä kaupungin liepeillä. Olen jokseenkin toiveikas projektin suhteen. Joka tapauksessa olen jo saanut tutustua muutamaan sellaiseen naapuriin jotka, kuten minä, haaveilevat perunamaasta kerrostalon pihassa.

Taikalaatikon kutsu

Olemme puolisoni kanssa maanisia teeveen tuijottajia. Olemme juuri sitä kansanosaa, joka vihaisena ja turhautuneena rämppää kaukosäädintä sitä hyvää ohjelmaa odotellessa, eikä puhettakaan että teeveen voisi sulkea vaikka ko. hyvän ohjelman alkuun on vielä kaksi ja puoli tuntia. Onneksi olemme tiedostaneet tilanteen ja luopuneet omasta teeveestä erään muuton yhteydessä kolme vuotta sitten.

Jopa maaninen tuijottaja oppi elämään ilman televisiota, muistelimme juuri että vieroitus kesti noin viikon. Muutto oli hyvä sauma tällaiselle muutokselle, joka siinä hötäkässä ehkä hukkui miljoonan muun muutoksen joukkoon. Kotielämämme on ilman televisiota leppoisampaa, aikatauluja on vähemmän, samoin kuin vihaista ja turhautunutta tylsyyden tunnetta. Tuijotuksen maanisuudesta emme ole parantuneet, mikä on havaittavissa välittömästi jos jossakin kyläpaikassa sattuu olemaan teevee auki.

Aivan ongelmitta teeveettömyys ei kotioloissakaan luonnistu, mistä on kiittäminen tietysti netti-teeveitä. En ole aivan selvillä oikean television nykytarjonnasta, mutta netti-telkkareista on mahdollista katsella lähinnä aivan uskomatonta sitä itseään. Poikkeuksena ehkä YLEn areena, joka tosin ainakin meillä toimii varsin epäluotettavasti. Mietiskelen tässä parhaillaan josko olisi kaikkein yksinkertaisinta vain lopettaa teeveen katselu myös netissä. Päiväsaikaan tämä ei tuota hankaluuksia, mutta annas olla kun tulee ilta, lapset nukkuvat ja kaivan käsityön esiin.. On mahtavan mukavaa sukkaa kutoessa katsella puolella silmällä jotain mielenkiintoista. Tai siis olisi jos jotain mielenkiintoista olisi katseltavissa. Ehkä en jotenkin osaa luopua toivosta? Ja ehkä pitäisi harjoitella. Voisihan sitä kuunnella vaikka musiikkia kutoessaan tahi maan parasta radiokanavaa YLE puhetta. Hmm.. Tässäpä haastetta tulevaisuuden iltoihin!

Teepussiviisautta

"Happiness is taking things as they are" luki eilisen Yogi-teepussini narunpäälärpäkkeessä (tämä tuskin on virallinen termi, tarkoitan sitä pikkuista lippua siinä teepussin narun päässä), ja ajatus jäi mieleeni pyörimään. Olen pannut merkille että itselläni ja ihmisillä yleensä on vaikeuksia ajatella asioita sinänsä, ilman että liitämme niihin monimutkaisia arvo-, tyyli-, yms. rakennelmia. Käytännön esimerkkinä tofu, johon muutaman tuntemani ei-kasvissyöjän on hankala suhtautua normaalisti, sillä heille tofun syöminen näyttäytyy jonkinlaisena kiiluvasilmäisenä ekohihhuli-performanssina, jollaiseen he eivät milloinkaan ryhtyisi sillä eivät ole kiiluvasilmäisiä hihhuleita. Ja tofuhan on siis juustoa.

Minulle liikunta on ollut hankala paikka. Lapsena en eri syistä harrastanut liikuntaa, ja tottumattomuuttani olin epävarma ja kömpelö koulun ensimmäisillä liikuntatunneilla. Häpesin kömpelyyttäni ja peitin sitä nokkavuudella, ja tästä alkoi kierre jonka seurauksena sain lopulta yläasteella vapautuksen koululiikunnasta ja kasvoin liikuntaa vihaavaksi aikuiseksi. Liikunta on pitkään symboloinut minulle vastenmielisiä asioita, pettymystä, lahjattomien halveksimista, pakkoa, enkä ole ajatellut sen kuuluvan minulle tai minun elämääni.

Onneksi ajauduin puolivahingossa työväenopiston taiji-tunneille, ja olen siellä saanut kokea oikeaa iloa (häpeän sijaan) ryhmässä liikkumisesta. Muutaman vuoden taijia harrastettuani olen nyt viimein alkanut nähdä liikkumisen sinänsä. Kyse ei ole tyylistä, asenteesta, performanssista tai mistään muustakaan, vaan minusta ja minun kehostani. Kymmenen vuotta sitten olisi tuntunut täysin uskomattomalta että nyt kolmikymppisenä liikunta voi tuntua hyvältä!

Monen muuhunkin asiaan liittyy minun mielessäni hämäriä tunteita, joilla ei oikeassa todellisuudessa ole mitään tekemistä ko. asioiden kanssa. Koitan tänään lenkkipolulla miettiä tapoja joilla vapauttaisin itseni jumiuttavista asenteista ja löytäisin ehkä aivan uusia maailmoja!

Irti shampoosta!

Voi ääk, tämä nettimaailmassa suurta suosiota saavuttanut no `poo-villitys on sitä lajia villityksiä, josta vannoin pysyväni erossa. Ja kuten aina tällaisen valan vannottuani, olen aika innoissani asiasta ja aion itsekin kokeilla elämää ilman shampoota. Kovin kauheita myrkkyjä en muutenkaan ole hiuksiini hieronut, olen käyttänyt Ole hyvä-sarjan shampoita sekä Vihreän kosmetiikan teepuu-palashampoota. Aikuisiällä ongelmakseni on muodostunut hiusten nopea rasvoittuminen, joka no `poo-oppien mukaan johtuu ainakin osittain liian usein toistuvasta hiusten pesemisestä. Hiuspohjan öljyntuotanto kuulemma toimii samaan tapaan kuin rintamaidon tuotanto, eli kysyntä lisää tarjontaa. Toisin sanoen mitä enemmän yritän pestä pääni luontaista rasvaa pois, sitä innokkaammin päänahkani pukkaa uutta tilalle.

Olen nyt aikani lueskellut suomenkielistä no `poo-blogia, Ellien keskustelua aiheesta sekä muuta infoa, ja alan olla kypsä kokeilemaan asiaa itsekin. Luvassa on 8 viikosta puoleen vuoteen (!) siirtymäaikaa, ennen kuin hiuspohjani ymmärtää rasvan kysynnän vähentyneen ja vähentää näin ollen tuotantoa. Siirtymäkaudella monet pesevät päätänsä ruokasoodalla, mutta itse en aio tehdä niin ainakaan kovin usein, ellei tilanne mene mahdottomaksi. Tavallinen hiustenpesutahtini on neljä kertaa viikossa, joten aloitan puolittamalla määrän. Eli kahdesti viikossa pesen tukan vähäisellä määrällä Vihreän kosmetiikan hamppu-turve-palashampoota ja kahdesti pelkällä vedellä. Jos homma sujuu, pitennän jatkossa pesuvälin viikkoon.

Motiivini kokeiluun on paitsi ekologisuus, myös oma laskuuteni. Olisi mahtavaa huomata että tukkani rasvoittuminen vähenisi, eli en olisi niin kamalan riippuvainen hiustenpesumahdollisuuksista. Pidän kyllä itseäni suht hygieenisenä ihmisenä, enkä todellakaan aio vähentää peseytymistä tai suihkussakäymistä. Mutta haluaisin vähentää juuri riippuvuuttani pesuaineista ja tulla vähemmällä toimeen, kuitenkin niin etten vaikuta spurgulta. Osa shampoottomuutta kokeilleista on todella tyytyväisiä, osalle homma ei ollenkaan sovi. Toivon todella kuuluvani ensin mainittuihin!

Ja vielä: Vaikka kokeilu (meinaan jatkaa jouluun saakka ja sitten lopettaa jos muutosta parempaan ei tapahdu) ei kohdallani toimisi, olen jo nyt mahdottoman iloinen yhdestä no `poo-touhuun liittyvästä niksistä, nimittäin etikkahuuhtelusta! Olen lorauttanut puolen litran muovipulloon pari senttiä omenaviinietikkaa ja loput vettä päälle. Säilytän pulloa kylppärissä ja lorotan siitä pesun jälkeen hiusten latvuksiin vältellen kontaktia päänahan kanssa. On hämmentävää tuntea käsissä kuinka hiussuomut sulkeutuvat ja hiuksesta tulee sileä ja liukas! Etikka on helposti parasta koksaan kokeilemaani hoitoainetta ja halvinta myös. Itse asiassa on mielestäni erittäin outoa ettei etikkaa käytetä hiustenhoidossa yleisemmin!

Roskaprojekti jatkuu

Sekajätteen määrän vähentämiseen keskittyvä projektini onkin alkanut aika hyvin, vaikka alkuun hirvitti. Nyt kun olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota jätteisiin, tuntuu, kuin katsoisin asiaa kokonaan uuden suodattimen läpi (tai mahdollisesti ilman suodattimia). Ruokakaupassa näen hyllytolkulla muovia, pakkauksia, muovia, muovia, lisää pakkauksia ja sitten yllättäen luomu-multaporkkanoita ihan irrallaan laarissa ilman pakkausta, jee! Multaiset tuotteet, kuten perunat ja porkkanat, ostan mielelläni muovipussiin, joita käytän muutaman kerran uudelleen (tarra vanhan päälle) ennen niiden päätymistä roskapusseiksi. Ei-multaiset kasvikset kerään valoverhosta ommeltuun kestävään ja pestävään pussiin.

Epävirallinen tavoitteeni on, että keittiön sekajäteroskis vaatisi tyhjennystä korkeintaan kerran viikossa. Projektia aloittaessani tahti oli noin kahdesti viikossa. "Lopullinen" tavoite olisi ehkä pussillinen roskaa per kaksi viikkoa, eli about 25 pussillista vuodessa. Minun makuuni tässä on riittävästi haastetta ja oikeita muutoksia on oikeasti pakko tehdä.

Leipäpussit muodostavat edelleen suurehkon osan sekajätteestämme, mutta asiaan on tulossa muutos, sillä olemme kuin olemmekin onnistuneet luomaan ruisleivän juuren! Ohje löytyy Marianne Kiskolan mainiosta kasviskeittokirjasta Papu, Porkkana ja Hillopulla. Ensimmäisen oman ruisleipämme leivomme lauantaina ja pari satsia sämpylöitä samoilla vauhdeilla. En malta odottaa!

...Nyt kun leipäpussit ovat pois pelistä, täytynee siirtyä seuraavaan jätelajiin ja keksiä millä konstin sen syntymisen saa loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti. Olen tarkkaillut roskistamme sillä silmällä ja todennut sen sisällön koostuvan pääasiassa seuraavista:

Pakastevihannespussit,
leipäpussit,
karkkipaperit,
leivonnaisten pakkaukset,
uutena ostetun tavaran pakkaukset ja kääreet,
rypsiöljypullot,
rikkoutuneet tavarat,
rikkoutuneet vaatteet,
läpipainopakkaukset,
lehtien ja kuvastojen muovikääreet,
wc-paperin muovikääreet,
kuivahedelmien ja pähkinöiden pussit,
pikaruokapakkaukset,
maustepussit,
imurin pölyt,
makaroonipussit,
sipulien verkkopussit,
vanupuikot.

On kai siellä muutakin, mutta nämä tulivat mieleeni. Osa on selkeästi sellaisia, joille en voi mitään, esim. imurin pölyt. Osa on erittäin helppo torjua, esim. lopettamalla karkkien ja leivonnaisten ostamisen, ainakaan kovin monimutkaisesti pakattujen sellaisten. Mikään ei myöskään pakota ostamaan tavaroita ja vaatteita uusina. Pakastevihanneksetkin lienevät vältettävissä sen kun välttää vaan, nehän eivät ole muutenkaan ekologinen valinta. Rikkoutuneet tavarat ovat jo hankalampi juttu, olen huomannut että on erittäin vaikea tavaraa ostaessaan päätellä, onko se kestävä vai hajoaako samantien. Tyyppiesimerkki tästä on lasten joululahjaksi saamat nukkekodin kalusteet, erittäin jämpit, puiset, hyvännäköiset. Ja kaikki säpäleinä jo helmikuussa, liimaukset pettivät. Vaihtoehtona poisheittämiselle on tietysti korjaaminen, mutta vallitesevana halvan tavaran ja halpojen vaatteiden aikana kynnys ruveta korjailemaan (ainakaan niitä halvempia rojuja) on valitettavasti melko korkealla.

Tähän voisinkin keskittyä seuraavaksi. Joka viikko hetki parsimiselle, paikkaamiselle ja liimaamiselle korvamerkittyä aikaa. Ei vaatteita roskiin.

Blogin tarkoitus

Useinkaan en huomaa elämässäni tapahtuvia muutoksia vaan kuvittelen kaiken olleen aina niin. Aloitan tämän blogini toivoen että voisin joskus myöhemmin palata aikaisempiin kirjoituksiini ja nähdä sen suuren muutoksen, jonka pienten asioiden muuttaminen on saanut elämässäni tapahtumaan.

Koetan pyrkiä sellaiseen elämisen tyyliin, joka mahdollistaa minulle (ja perheelleni) enemmän:
luppoaikaa
sohvalla pötköttelyä
selkeyttä
ekologisia valintoja
ihmissuhteita
uskallusta
varmuutta
joustovaraa
kokeilumieltä
hyvää ruokaa
vaihtokauppoja
hyväksymistä

Vähemmän haluan:
aikatauluja
ärtymystä
riippuvuutta
häsläämistä
roinaa
jätettä
ostamista
päänsärkyä
ennakkoluuloja
väsymystä
kiirettä
täydellisyyden tavoittelua
velkaa
ahneutta
tyytymättömyyttä

Noin alkajaisiksi.

Kirjoitan tätä blogia matkapäiväkirjanani. Toivon etten varsinaisesti milloinkaan tule perille ja totea, että elämäni on juuri sellaista kuin halusin. Olen tälläkin hetkellä tyytyväinen elämäntyyliini, mutta tykkään askarrella "pikkuasioiden" parissa, fiilata ja fiksata yksityiskohtia siellä sun täällä. Tällä hetkellä mieleni päällä on vuoden alussa aloittamani sekajätteen vähennysprojekti, josta kerron pian. Tällaisista rakastamistani pikkuprojekteista ja niiden edistymisestä ajattelin tässä blogissani kertoa.

Kauhistuin tänään kun huomasin luoneeni tämän blogin, häpesin koko höskää ulkoasusta ja nimestä lähtien jo ennen kuin olin varsinaisesti aloittanut. Muuntelen, kokeilen ja parantelen asioita matkan varrella ja yritän luopua passivoittavasta täydellisyyden tavoittelusta myös tämän asian suhteen.