Irrallisia langanpäitä

Nyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.

Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.

Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.

Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.

Muutto on ihmisen parasta aikaa

Olemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.

En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. TeuxDeux on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.

Tässä muutossa aion muun muassa:

• Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.
• Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.
  
• Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).
• Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.
• Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.
• Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.
  

Näkyyks kello?

Edesmenneen ukkini tavaroista löytyi tällainen kivan näköinen rannekello, joka aikoinaan on kuulunut jollekulle ukin naispuoliselle sukulaiselle. Kello kävi huonosti ja rannekkeet olivat kuluneet poikki, joten käytin sen huollossa. Uusine rannekkeine huolto maksoi 120€. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä vedettäviä rannekelloja ei kuulemma enää juuri valmisteta, eli kelloni kuuluu rajalliseen joukkoon uhanalaisia tavaroita.

Juttelin erään ihmisen kanssa vanhoista tavaroista ja niiden korjauttamisesta. Juttukumppanini ilmaisi mielipiteenään että on väärin joutua maksamaan työstä niin kova hinta että samalla rahalla saisi uuttakin tavaraa. Jännittävä ajatus, mutta itse olen monestakin syystä toista mieltä. Ensinnäkin on hävytöntä maksaa tavaroita valmistaville ihmisille heidän työstään niin vähän, että tavaran myyminen halvalla on kannattavaa. Toisekseen tavaran määrä maailmassa on niin reilusti liioiteltu että jatkuvasti uuden tuottaminen sekä ostaminen on arveluttavaa. Kolmannekseen vanhan korjaaminen on taito sinänsä ja maksan mielelläni asiallista palkkaa sellaiselle ihmiselle jolla tällainen taito on. Neljännekseen on niin että minulle tuntemattomasta syystä aiemmin tavarat on valmistettu huolellisemmin ja laadukkaammista materiaalesta, ja laadukkaan esineen kunnosta on mielekästä huolehtia.

Kokonaisuutena arvioiden sain erittäin hyvää palvelua Kulta- ja Kellokauppa Harry Wahlbergilla missä kelloni korjautin. Alku tosin hiukan kangerteli kun minut vastaanottanut ihminen asennoitui varovasti ja varmisti useaan kertaan että ymmärrän työn tulevan kalliiksi ja aion kuitenkin jättää kellon huoltoon. Epäilin jokellossa olevan jotain hämminkiä tai sen olevan niin huonoa rihkamaa että korjaaminen olisi tyhmää. Oikeasti kyse olikin siitä että moni kuulemma jättää korjauttamisen sikseen kun kustannukset paljastuvat.

Paikka paikan päällä

Sormikkaissani on nyt kirjaimellisesti paikka paikan päällä. Ja kuten ihana kirjanpitäjäni* sanoo, paikka paikan päällä on markka markan päällä. Tämä kirjanpitäjä ilahtui kovasti nähdesään paikatut sormikkaani ja paljasti itse paikkaavansa jopa ohuet sukkahousut. Mahtava tyyppi.

Paikkaamisessa piilee ilmeisesti jotain taikaa, sillä nämä paikatut sormikkaat ovat pysyneet tallessa jo muutaman talven. Aiemmin olen ostanut ainakin yhden parin joka talvi kadonneiden tilalle. Ilmeisesti hanskat arvostavat vaivannäköäni ja pysyvät siksi tallessa. Tai sitten arvostan itse vaivannäköäni enkä hukkaa sellaista jonka eteen olen ahertanut.

*Kyseessä ei siis ole yksityistalouteni vaan firmani kirjanpitäjä. Olisikin kyllä mahtavaa jos joku pitäisi hiukan silmällä myös henkilökohtaisia rahojani. Hävettää tunnustaa, mutta vasta nyt kolmekymppisenä minulle on alkanut valjeta miksi velkaa ei ole hyvä ottaa kevyin perustein, ja miksei kannata ostaa sellaista mihin ei ole varaa. Aiheeseen liittyen aloitan vuoden vaihteessa uuden projektin..

Lofistelyä

Ensimmäiset omat ruisleivät on leivottu ja syöty, ja hyviksi todettu. Ystäväni luonnehti ruisleivän leipomista "hifistelyksi", itse ajattelen sitä paremminkin lofistelynä (sana, jonka oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole käsitystä).

Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.

Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.

Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.