Irrallisia langanpäitä

Nyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.

Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.

Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.

Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.

Meille tulee kasvimaa

Kasvimaan perustaminen kerrostalopihaan ei ole niin simppeliä kuin voisi kuvitella. Meidän tapauksessamme saman pihan ympärillä on peräti viisi erillistä taloyhtiötä, ja jokaisen taloyhtiön hallitukselta piti saada hankkeelle lupa. Mihin meni vuosi. Hyvä tietysti että aloitimme viime vuonna, sillä ensi kesänä saamme lopulta upottaa kätemme multaan.

Tarkoitus olisi rakentaa viljelylavoja esim. tavallisista kuormalavoista ja mahdollisesti niihin kuuluvista jonkinmoisista saranoiduista laidoista (tämä kohta jäin epäselväksi, kyseessä kuitenkin jotain mitä puolison työpaikan pihassa lojuu tarpeettomana). Rakentelua varten on mukavaa että useammastakin taloyhtiöstä löytyy ainakin pieni askarteluhuone.

Nyt toivon kovasti että kaikki menee hyvin. Että saamme lavoista kauniit ja kaupunkipihaan sopivat. Että asukkaiden keskuudessa heräillyt epäluulo hanketta kohtaan karisee kun huomataan ettemme kasvata huumekasveja. Että kasvimaa vetäisi uusia tuttavuuksia pihaan ja oikeasti toisi naapureille uuden tavan viettää aikaa kotipihalla. Ja että kaikki kasvaa ja kukoistaa, minä saan viettää lämpimiä ja leppoisia kesäpäiviä, juoda ulkona kahvia termoksesta ja laittaa leivän päälle salaatinlehtiä omasta maasta.

Muutto on ihmisen parasta aikaa

Olemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.

En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. TeuxDeux on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.

Tässä muutossa aion muun muassa:

• Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.
• Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.
  
• Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).
• Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.
• Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.
• Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.
  

Biot pussiin

Uskottava se on kun kerran sanotaan. Jonkin aikaa vastaan hangoiteltuani olen nyt luopunut "biohajoavien" biojätepussien käytöstä.

Kodistamme on roskasäiliöille matkaa kolme kerrosta rappusia plus noin sata metriä pihatietä, ja olen ollut täysin vakuuttunut ettei paperinen pussi kestä hajoamatta tuota matkaa, ja että saan täten ennen pitkää keräillä pitkin rappua levinneitä perunankuoria, kahvinporoja ja yleistä moskaa.

Kouvolan seudun jätehuollon sivuilta löytyi näin näpsäkkä paperisen pussin taitteluohje, ja itseasiassa täytyy sanoa että olen sangen hämmästynyt siitä miten hyvin pussit toimivat. Eivät vety läpi (laitan pohjalle kuivikkeeksi esim. kanamunakennoja tai silputtua pizzalaatikkoa) vaan kestävät aivan kunnollisina perille saakka. Tuplavarmistuksena olen käyttänyt vielä valoverhosta ompelemaani hedelmäpussia, jonka sisällä kannan biojätepussin ulos. Pelko pussin hajoamisesta rappukäytävään on vielä olemassa, vaikka järki jo sanookin sen olevan turha.

Ainoa ongelma systeemissä on sanomalehtipaperin saatavuus. Meille ei tule Yrittäjäsanomien lisäksi muita isokokoisia sanomalehtiä, ja pihan lehtiroskiksesta ei voi lehtiä tonkia sillä pudotusta Molokin kitaan on useita metrejä. Yritän muistaa asian kyläillessäni, yleensä ihmiset eivät pane pahakseen jos vien mukanani pari vanhaa sanomalehteä.

Hyvää joulua ja lämpimiä jalkoja!

No niin! Kerroin toukokuussa joululahjaprojektistani ja nyt voin ilokseni ilmoittaa että lahjat ovat ihan vihoviimeistä viimeistelyä vaille valmiit, ja onnistuin lähestulkoon välttymään varsinaisilla ostoksilla käynnistä. Aikeenani on hankkia omille lapsilleni vielä kaupasta keijunsiivet ja mekot (jotka olisi tietysti voinut tehdä itsekin jos olisi saanut aikaiseksi), mutta kaikille muille lahjottaville olen neulonut perustavalliset villasukat.

Paketitkin ne vaan pekistyvät vuosi vuodelta. Viime vuonna niitä vielä koristivat virkatut sydänkoristeet, mutta tänä vuonna härpäkkeet on karsittu pois ja paketit ovat ainakin minun silmääni varsin viehättävän yksinkertaiset.

Kaikille lukijoille toivotan hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta!

Leluja lapsille

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

Vielä kerran pojat! Ja takit, ja ruuantähteet!

Urpoin ja toimivin niksini ruokaostoksissa säästämiseen on mennä kauppaan vasta huomenna, jos olisi pitänyt mennä tänään. Siis jos tiistaina olisi kaiken järjen mukaan pistäydyttävä kaupassa niin venytän pokkana menemistä ainakin keskiviikkoon tai vaikka torstaillekin. En tajua mikä logiikka tässä on, sillä käsittääkseni syömme joka tapauksessa samantyyppisiä aterioita samaan tahtiin oli kaupassa käyty tahi ei, mutta kokemus osoittaa täysin kiistatta että kauppareissun lykkääminen vähintään päivällä tuottaa säästöä. Luultavimmin systeemin logiikka selkiäisi biojätteen määrää tarkkailemalla.

Ostin muistaakseni vuonna 2004 kirpputorilta polvipituisen talvitakin kuudella eurolla. Takki on alunperin Vero Modasta, eli käsittääkseni ei varsinainen laatutuote. Ihan ookoo takki joka tapauksessa, paitsi hihansuista jo rispaantunut. Minulla on kiikarissa uusi takki, oli jo viime talvena, mutta ruokakaupasta tuttua logiikkaa noudattaen päätin mennä vielä yhden talven vanhalla takilla. Tänään oli sikäli tuulinen päivä että pukeuduin vielä vanhaan takkiin, ja kuinka ollakaan juolahti mieleeni, että joskohan sitä vielä yhden talven...

Ystäväni oli tuunannut omaa kirpparilöytötakkiaan ompelemalla hihansuihin resorit, ja ajattelin tehdä saman tempun. Tuohan se uutta meininkiä vanhaan vaatteeseen ja rispaantuneiden hihasuiden ongelmakin ratkeaa samalla. Lisäksi hihat pitenevät sen verran että talvipyöräily on hiukan miellyttävämpää kun viima ei pääse livahtamaan hihansuusta sisään.

Ah rutiinit!

Oi että tykkään rutiineista. Kte:llä on ollut viimeaikoina juttua rutiineista ja aihepiiri on juurikin omiaan innostamaan myös minua!

Arkeemme on tullut suurehko muutos pari viikkoa sitten kun kotiäitiyteni päättyi, lapset menivät päiväkotiin ja minä kurssille. Kumppanini tekee työtä kolmessa vuorossa, ja jotta koko systeemi rullaisia mahdollisimman kivuttomasti ovat muutamat rutiinit luullakseni välttämättömiä.

Vanhastaan voimassa on muutamia kodinhoitoon liittyviä kuvioita, jotka toistuvat päivästä toiseen. Sellaisia kuin koneellinen pyykkiä (nuorempi lapsi on vielä vaipoissa joten pyykkiä riittää joka päivälle), tiskien tiskaus, imurointi (56 neliötä on imuroitu nopeasti, jos asuisimme leveämmin en ehkä imuroisi päivittäin..), vessan pesu (joka tapahtuu muuten alle 2 minuutissa näin: pesuainetta pönttöön, pesu harjalla, huuhtelu. Suihkupullosta pesuainetta peiliin suih, lavuaariin suih suih, pöntön pinnoille suih suih suih. Kuivalla rätillä pyyhitään ensin peili, sitten lavuaari ja hana, sitten pönttö ulkopinnosta alkaen. Lopuksi rätti odottamaan pesua. Jotta tapahtuu oikeasti alle 2 minuutissa, täytyy kaikki aineet ja pino sopivia rättejä olla valmiina siellä vessassa.), tämmöistä.

Mutta mutta.. Uuden elämänvaiheen kunniaksi meillä pyörii myös ihan uusia rutiineja ja voi pojat että tykkään niistä! Ruokakaupparutiinista olen jossain jo maininnutkin, mutta se menee siis niin että kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla, täydentäviä ostoksia saa tietysti tehdä lisäksi. Ensin laaditaan paperille ruokalista viikoksi (tuntuu ensin tosi hankalalta, mutta harjoitus auttaa), sitten puretaan saman paperin toiselle puolelle ko. lista raaka-aineiksi eli kauppalapuksi. Lopuksi laminoidaan (ihan tosi! :D ) koko höskä ettei ryttäänny kauppareissulla. Kauppareissun jälkeen lappu pannaan muistilapuksi jääkaapin oveen jotta muistetaan mitä ruokaa piti tehdä, ja kun koko viikko on kulunut tehdään uusi lappu ja vanha pannaan tietty talteen. Kun koko operaatio on toistunut vaikka 6 kertaa, ei enää tarvitse tehdä uusia lappuja, vaan kierrätetään vanhoja lappuja järjestyksessä ympäri ja perheellä on 6 erilaista vuoronperään toistuvaa ruokaviikkoa. Oi onnea!

Toinen suosikkini on viiden minuutin pikajärjestys, joka puolisoni mielestä on idioottimainen (mutta en anna hänen negatiivisuutensa häiritä onneani) kenties siksi että ko. homma kuuluu hänelle. Eli munakello soimaan viiden minuutin kuluttua ja sitten mahdollisimman vauhdikkaasti järjestetään paikkoja sen verran kuin viidessä minuutissa on mahdollista, lopetetaan heti kun kello soi. Vaatii aikaa tosiaan viisi minuuttia ja ainakin 56 neliötä pysyy aivan kohtuullisessa kondiksessa, vaikka perheemme on aika sotkuinen.

Pyykinpesua varten otin ja oikeasti askartelin pieniä magneetteja vessan peilikaapin kylkeen. jokaiselle taloutemme pyykkikategorialle(vaipat, puna-kelta-oranssit, sini-violetit, ruskea-vihreät, mustat, rätit, villa. Lakanoita ei pestä omalla koneella joten niitä ei huomioida tässä.) on oma magneetti ja seuraavana pyykkivuorossa olevan satsin magneetti on jonossa ylimpänä. Kun ko. satsi on menee koneeseen, muuttaa magneetti pinon pohjalle. Jostain syystä meillä kertyy vaatteita kovin tasaisesti jokaisesta väriryhmästä, joten järjestys pysyy kokolailla samana koko ajan. Ja saahan sitä toki muuttaa matkan varrella. Ideana kuitenkin on että kaikki osapuolet ovat selvillä siitä mitä pyykkiä tänään pestään.

Rupesin tänään miettimään että minäkuvassani saattaa olla jotain häiriötä, sillä olen tottunut pitämään itseäni varsin huithapelina ja epä-organisoituneena tyyppinä. Jos asia oikeasti olisi näin, saisinko mahtavia kiksejä rutiinien suunnittelusta ja toteuttamisesta?

Ruisleipää helposti

Meillä oli tänään leipomuspäivä ja aikaansaannoksistamme innostuneena laitan käyttämämme ruisleipäreseptin tänne. Ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla, mutta olen yksinkertaistanut sitä hiukan koska olen tohelo leipuri. Minun versioni vaatii taikinakulhon per leipä (itse teen aina 4 leipää samalla kertaa, uuniin mahtuu 2 leipää kerrallaan).

Ensin täytyy toki olla ruisleivän juuri. Sen luominen on kertaluontoinen juttu, ja tapahtuu seuraavasti (ohje em. kirjasta):

Aineet:

3 viipaletta hapanleipää
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Liota haaleaan (+25) veteen leipäviipaleet, joista kuori on poistettu. Lisää ruisjauhot haarukkavatkaimella vatkaten. Anna juuren käydä huoneenlämmössä 1-2 vrk välillä sekoittaen. Valmis juuri tuoksuu raikkaa happamalle ja kuplii voimakkaasti. Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista.


Sitten päästään itse asiaan. Tämä on siis yksinkertaistettu versio, eikä sisällä taikinan pyörittelyä koska minusta se on hankalaa.

-Otetaan yhtä monta kulhoa kuin on tarkoitus tehdä valmiita leipiä, mielellään parillinen luku koska uuniin mahtuu kerrallaan 2 leipää.

-Olemassa oleva juuri jaetaan tasan kulhoihin. Lisäksi laitetaan jokaiseen kulhoon 5 dl lämmintä vettä, 1,25 dl vehjäjauhoa, 2,5 dl ruisjauhoa ja hyvin pieni nokare hiivaa, sekoitetaan puuhaarukalla tms. Annetaan olla huoneenlämmössä pyyhkeen alla seuraavaan päivään.

-Seuraavana päivänä laitetaan jokaiseen kulhoon reilu tl suolaa ja 5 dl ruisjauhoa. Sekoitetaan puulastalla tms. Lisätään mahdollisesti hiukan ruisjauhoa kunnes taikina vastaa koostumukseltaan suurinpiirtein mämmiä. Annetaan olla 4 tuntia.

-4 tunnin kuluttua kipataan taikina suoraan kulhosta uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina kyllä irtoaa vaikkei heti vaikuttaisikaan siltä, asiaa voi auttaa hetkuttamalla kulhoa. Pyöreästä kulhosta taikina tippuu pellille kätevästi leivän muotoisena, päälle ripotellaan hiukan jauhoja ja viimeistellään leipä kauniiksi taputtelemalla. TÄRKEÄÄ: Kulhon pohjaan jääneet taikinan jämät muodostavat uuden juuren seuraavaa leivontakertaa varten, ne kaavitaan kiposta vaikka nuolijalla ja säilytetään kannellisessa astiassa jääkaapissa.

-Leipiä paistetaan 200 asteessa 1 h 15 min.

-Nautitaan ihanasta lopputuloksesta!

Kierrätysidea

Nyt laittelen oikein kuvaa, koska olen niin tyytyväinen keksintööni. Ongelmanani ovat olleet vanhat kulahtaneet trikoovaatteet ja niiden olematon kierrätettävyys. Kukaan ei osta kirpparilta reikäistä t-paitaa, eikä ainakaan laiskan puoleinen kotinikkari tarvitse loputtomasti trikoisia riepuja ja rättejä. Siivousliinaksi trikoo on huonoa.

Mutta! Kun leikkaa vanhan paidan suikaleeksi, kerii suikaleen palloksi ja päällystää pallon virkkaamalla (ja virkkaa lisäksi raajoja yms.) saa näin upeita pehmoelukoita lapsille! Tein kaksi tällaista apinaa, kooltaan noin 10 senttiä pepusta päälakeen mitattuna, ja näihin kahteen sain kätkettyä lähes kokonaisen aikuisen miehen reilun kokoisen t-paidan.

Ikuisuusprojektina teen trikoosuikaleesta myös suurilla puikoilla aina oikein-neuloen kylppärin mattoa, mutta en ole toiveikas projektin valmistumisen suhteen. Apinat sen sijaan valmistuivat ehkä neljässä illassa, ja olivat sikäli helppotekoiset että kuvittelen kasvattavani eläintarhaa myös jatkossa, sitä mukaa kun trikoovaatteet saavuttavat elinkaarensa pään.

Mäntysuovasta vielä

Suihkuttelin eilen rasvakeittimen osia (intialaistyyppinen kasvisruoka toimii erityisen hyvin kun keittää tiettyjä ruokalajeja rasvassa!) mäntysuopaliuoksella, ja tajusin että aiemmasta mäntysuopapostauksesta jäi puuttumaan hyvin oleellinen vinkki. Nimittäin: Erittäin hyvää ja toimivaa keittiön yleispuhdistusainetta saa näppärärästi pilkkomalla mäntysuopapalan ensin pieniksi paloiksi (esim. keittiöveitsellä, pala lohkeaa helpoiten pituussuunnassa, joten paras on leikellä ensin pitkiä soiroja ja pilkkoa niitä pienemmäksi tarpeen mukaan), ja sitten liuottaa 1-2 sokeripalaa vastaavan kokoisen palan puolen litran suihkupullolliseen lämmintä vettä. Yhdestä suopapalasta saa täten arviolta miljardi litraa tehokasta keittiönpesusuihketta. Valmiiksi pilkottuja paloja voi säilyttää vaikka rasiassa tai uudelleensuljettavassa muovipussissa.

Joululahjavalmisteluja :)

Huh huh, joulu puskee päälle sellaisella vauhdilla että olen alkanut valmistella lahjoja. Viime joulun alla koin hyvin kaoottisia tunnelmia rampatessani hiki päässä kaupoissa tekemässä viime hetken lahjahankintoja. Lisäksi koin katumuksentäyteisiä tunnelmia, kun tajusin miten paljon rahaa oikeasti käytin huonosti suunniteltuihin ja hätäisesti toteutettuihin hankintoihin.

Tänä vuonna homma on huomattavasti paremmin hanskassa! Hämmästyttäviin kykyihini kuuluu nimittäin kantapään kutominen (tosi on), ja aion lahjoa lahjalistalleni kuuluvat aikuiset sekä lapset omatekoisilla villasukilla. Aiempien kokemuksieni valossa tiedän aikuisten tykkäävän kovasti ja lasten pettyvän lievästi. Lasten pettymys koskettaa toki jollain tasolla, mutta toisaalta nautin roolistani sinä outona sukulaistätinä joka kasvattaa ituja, kieltäytyy pesemästä päätänsä shampoolla ja antaa joululahjaksi villasukat paperipussissa.

Pussit tosiaan. Meidän pihan leipomossa pakataan leivät sun muut ihaniin valkoisiin paperipusseihin. Munkeista ja vastaavista tietysti tarttuu pussiin rasvaa, mutta leivistä ei tartu mitään ja pussi jää täysin käyttökelpoiseksi lahjapakkausmateriaaliksi. Keräilen näitä pusseja keittiön alalaatikkoon, ja oletan että joulukuussa löydän laatikosta riittävän määrän paperipusseja villasukkien kääreeksi. Vähän jotakin nauhaa ja koristetta siteeksi ja ekologinen ja omannäköinen lahjapaketti on siinä.

En ehkä osaa sanoin kuvata kuinka iloinen olen villasukkaprojektistani :) Sukan kotominen on rentouttavaa ja leppoisaa puuhaa, ja vielä rentouttavampi on ajatus siitä kuinka vältän kokonaan pakkopullalta maistuvan jouluruuhkassa tungeksimisen.