Kiiltoa pintaan

Vapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.

Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.

Sokerivinkki

Tässä pikapikainen siivousvinkki meille rähmäkäpälille, jotka tulevian pyhien aikana kuitenkin poltamme riisipuuron pohjaan ja mälväämme soossia liedelle. Pohjaanpalanutta ryönää kannattaa liottaa ensin laimennetulla käsitiskiaineella ja sitten hangata sokeripalalla. Itse olen hankkinut sokeripaloja ihan pelkästään siivouskäyttöön (odotan innolla miten verottaja reagoi ostoksiini, kuitissa lukee sokeria ja selityksenä "siivousaineeksi"), parhaita ovat sellaiset kovat suurehkot palat.

sokeripala on juuri sopivan rouhea ja kuitenkin pehmeä ja liukeneva, joten se ei naarmuta hankauksen kohdetta pilalle. Kuiviltaan ei pidä hangata vaan mukana pitää olla tilkka vettä tai pesuainetta.

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

Mäntysuovan parhaus

Mäntysuopa on mielestäni todella aliarvioitu tuote! Parhaiten se kai mielletään mattojenpesuaineeksi, mutta mäntysuopa on myös todella hyvä rasvalian pesuaine. Keittiössä se on ihan ehdoton tuote. Meiltä löytyy kaapista tiskipöydän alla muovirasiassa mäntysuopapala ja tavallinen hankaussieni, ihan ehdoton parivaljakko keittiön putsaushommiin. Näillä pestään liesi yltä päältä (uunin peseminen: hankaa sienellä mäntysuopaa uunin pinnoille, lämmit sitten uuni n. 50 asteeseen ja anna jäähtyä, pese sienellä/mikrokuituliinalla, huuhtele ja kuivaa), tiskipöytä, kuopuksen syöttötuoli, astioita jopa. Astianpesussa mäntysuopa on kokolailla ainoa aine, joka liuottaa leivontakulhoihin yms. muoviastioihin tavallisessa tiskauksessa kummasti jäävän rasvaisen kalvon.

Halvaksikin mäntysuopa tulee. Ostin pari vuotta sitten alelaarista 50% alennuksella neljä palaa (suosin palasaippuoita koska niistä tulee vähemmän jätettä kuin nestemäisistä), ja ensimmäinen ei ole vielä kulunut edes puoleenväliin. Luultavasti siis pärjätään näillä neljällä palalla ..öö.. kymmenen vuotta? 20 vuotta? Jotain semmoista.