Päivällisvinkki kiireisille

Menkää naapuriin syömään! Ehkä kätevintä maailmassa. Minun elämäntilanteessani työpäivät ovat aika kiireisiä ja sitten onkin jo kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Minkä jälkeen kovalla kiireellä kauppaan ja kiireesti ruuanlaiittoon ja syömään. Helpommalla pääsee kun skippaa kokonaan kaupan (ehkä jäätelöpaketin voi hakea ettei ole ihan tyhjin käsin) ja menee suoraan naapuriin valmiiseen pöytään.

Aivan ilmoittamatta ei toki voi naapuriin mennä, eikä ehkä kannata kovin suorasukaisesti myöskään kutsua itseään kylään. Hyväksi havaitsemani tapa on kutsua itse ensin naapuri syömään. Minun tapauksessani tämä kävi vahingossa kun huomasin kerran tehneeni aivan ylisuuren kalakeiton juuri viikoloppureissun alla. Viestitin naapurille asiasta tekstiviestillä ja kehotin saapumaan päiväkodilta suoraan meille. Naapuri oli viestin saadessaan valokuvaaja-opiskelijoidensa seurassa, ja kertoi myöhemmin nuoren opiskelijan hämmästyneenä kyselleen missä oikein asumme ja voiko hänkin muuttaa sinne! Onko simppeli naapuriapu mahdollisesti käynyt harvinaiseksi?

Yllättäen meille on kehittynyt oikein hauska ja arkea helpottava napurissa syömisen käytäntö. Emme ole sopineet määräpäiviä tai tarkkaile tarkasti vaihtotalouden tasapainoa. Emme myöskään tarjoa kovin monimutkaisia tai muuten hankalia ruokia. Emmekä tasan siivoa vieraiden tuloa varten.

Biojätteenkäsittely

Ruoka kuuluu tietysti heittää alas kurkusta eikä roskiin, mutta joskus vastaan tulee tilanne jossa poisheittäminen kertakaikkiaan tuntuu parhaalta ratkaisulta (esim. jos lapsi sylkee suullisen mälvääntynyttä sapuskaa takaisin lautaselle ja lähtee näin tehtyään kylläisenä pois pöydästä). Olen kuullut neuvottavan imeyttämään nestemäisimmät biojätteet talouspaperiin, mutta taloudessamme ei käytetä talouspaperia, ja ylipäätään neuvo on minusta huono. Sen sijaan kannattaa valuttaa ylimääräiset nesteet pois siivilässä! Sopanjämät voi jättää vaikka vartiksikin valumaan siivilään tiskialtaan ylle, ja näin biojätepussiin menevä aineisto kuivahta sopivasti. Lopuksi pestään siivilä sekä lavuaari.

Yhden pysähdyksen taktiikalla

Luin taannoin muistaakseni Vihreän langan keskustelupalstalta mukavan ja yksinkertaisen vinkin sähkönsäästöön keittiössä. Ns. yhden pysähdyksen taktiikka toimii niin, että ruoka-aineita pakastettaessa käytetään ne ensin jääkaapissa, ja samoin sulatetaan pakasteet jääkaapissa eikä huoneenlämmössä (eikä mikrossa tai paistinpannulla kuten meillä on tapana).

Pakastimeen menevien suhteen taktiikka toimii meillä aivan kiitettävästi, mutta toiseen suuntaan huonommin. Etukäteissuunnittelu auttaisi asiaa. Sähkönsäästön perään on turha haikailla enää siinä vaiheessa kun muffinsseja täytyy tehdä nyt nyt NYT ja marjasose on umpijäässä.

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

Ruisleipää helposti

Meillä oli tänään leipomuspäivä ja aikaansaannoksistamme innostuneena laitan käyttämämme ruisleipäreseptin tänne. Ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla, mutta olen yksinkertaistanut sitä hiukan koska olen tohelo leipuri. Minun versioni vaatii taikinakulhon per leipä (itse teen aina 4 leipää samalla kertaa, uuniin mahtuu 2 leipää kerrallaan).

Ensin täytyy toki olla ruisleivän juuri. Sen luominen on kertaluontoinen juttu, ja tapahtuu seuraavasti (ohje em. kirjasta):

Aineet:

3 viipaletta hapanleipää
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Liota haaleaan (+25) veteen leipäviipaleet, joista kuori on poistettu. Lisää ruisjauhot haarukkavatkaimella vatkaten. Anna juuren käydä huoneenlämmössä 1-2 vrk välillä sekoittaen. Valmis juuri tuoksuu raikkaa happamalle ja kuplii voimakkaasti. Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista.


Sitten päästään itse asiaan. Tämä on siis yksinkertaistettu versio, eikä sisällä taikinan pyörittelyä koska minusta se on hankalaa.

-Otetaan yhtä monta kulhoa kuin on tarkoitus tehdä valmiita leipiä, mielellään parillinen luku koska uuniin mahtuu kerrallaan 2 leipää.

-Olemassa oleva juuri jaetaan tasan kulhoihin. Lisäksi laitetaan jokaiseen kulhoon 5 dl lämmintä vettä, 1,25 dl vehjäjauhoa, 2,5 dl ruisjauhoa ja hyvin pieni nokare hiivaa, sekoitetaan puuhaarukalla tms. Annetaan olla huoneenlämmössä pyyhkeen alla seuraavaan päivään.

-Seuraavana päivänä laitetaan jokaiseen kulhoon reilu tl suolaa ja 5 dl ruisjauhoa. Sekoitetaan puulastalla tms. Lisätään mahdollisesti hiukan ruisjauhoa kunnes taikina vastaa koostumukseltaan suurinpiirtein mämmiä. Annetaan olla 4 tuntia.

-4 tunnin kuluttua kipataan taikina suoraan kulhosta uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina kyllä irtoaa vaikkei heti vaikuttaisikaan siltä, asiaa voi auttaa hetkuttamalla kulhoa. Pyöreästä kulhosta taikina tippuu pellille kätevästi leivän muotoisena, päälle ripotellaan hiukan jauhoja ja viimeistellään leipä kauniiksi taputtelemalla. TÄRKEÄÄ: Kulhon pohjaan jääneet taikinan jämät muodostavat uuden juuren seuraavaa leivontakertaa varten, ne kaavitaan kiposta vaikka nuolijalla ja säilytetään kannellisessa astiassa jääkaapissa.

-Leipiä paistetaan 200 asteessa 1 h 15 min.

-Nautitaan ihanasta lopputuloksesta!