Kiiltoa pintaan

Vapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.

Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.

Huolenpitoa

Ihmisen, etenkin naisihmisen, oletetaan "pitävän huolta itsestään", ainakin jos haluaa olla vakavasti otettava aikuinen. Keskustelufoorumeilta ja naistenlehdista lukemani perusteella arvelen harmikseni, että tällä huolenpidolla tarkoitetaan ensisijaisesti kosmetiikkaa ja pintaa, sellaisia asioita kuin ripsiväri, yövoide, rakennekynnet. Toki myös esimerkiksi liikunta mainitaan, mutta usein lähinnä laihdutusmielessä.

Minusta kosmetiikassa tai meikkaamisessa ei ole mitään erityisen negatiivista, mutta ihmettelen sitä, että niille kintaalla viittaavan (naisen) ajatellaan laiminlyövän omaa hyvinvointiaan. Lisäksi ihmettelen sitä, että jos joku julkisesti ihmettelee samaa kuin minä, ilmestyy keskusteluun välittömästi joku huutamaan että "kyllä se on vähän siitäkin kiinni että ei ole kohteliasta muita kohtaan kulkea tuolla rasvainen tukka naamalla roikkuen ja samat vaatteet jo toista viikkoa päällä hikisenä ja haisevana!", ikäänkuin olisi kyse siitä.

itsehän olen kotona "lomalla" kaiken päivää joten aikaa meikkaamiseenkin olisi rutkasti. Sen sijaan työelämään palatessani aikaa jää vähemmän enkä varsinaisesti osaa kuvitella käyttäväni edes varttia aamuistani meikkaamiseen. Nukun mieluummin! Ja pokkana kuvittelen pitäväni näin hyvää huolta itsestäni. Nukkumisen lisäksi ajattelen hyvinvointiin kuuluvan vanhat tutut perusasiat kuten hyvä ruoka, liikunta, mielenterveys ja ystävät. Jos nämä asiat olisivat elämässäni täysin kohdallaan ja niiden lisäksi viitsisin vielä käyttää yövoidetta, niin se (voide) olisi mielestäni silkkaa bonusta ja ylimääräistä hupia. Perus hyvinvointipakettiin en usko kosmetiikan kuuluvan.

Irti shampoosta!

Voi ääk, tämä nettimaailmassa suurta suosiota saavuttanut no `poo-villitys on sitä lajia villityksiä, josta vannoin pysyväni erossa. Ja kuten aina tällaisen valan vannottuani, olen aika innoissani asiasta ja aion itsekin kokeilla elämää ilman shampoota. Kovin kauheita myrkkyjä en muutenkaan ole hiuksiini hieronut, olen käyttänyt Ole hyvä-sarjan shampoita sekä Vihreän kosmetiikan teepuu-palashampoota. Aikuisiällä ongelmakseni on muodostunut hiusten nopea rasvoittuminen, joka no `poo-oppien mukaan johtuu ainakin osittain liian usein toistuvasta hiusten pesemisestä. Hiuspohjan öljyntuotanto kuulemma toimii samaan tapaan kuin rintamaidon tuotanto, eli kysyntä lisää tarjontaa. Toisin sanoen mitä enemmän yritän pestä pääni luontaista rasvaa pois, sitä innokkaammin päänahkani pukkaa uutta tilalle.

Olen nyt aikani lueskellut suomenkielistä no `poo-blogia, Ellien keskustelua aiheesta sekä muuta infoa, ja alan olla kypsä kokeilemaan asiaa itsekin. Luvassa on 8 viikosta puoleen vuoteen (!) siirtymäaikaa, ennen kuin hiuspohjani ymmärtää rasvan kysynnän vähentyneen ja vähentää näin ollen tuotantoa. Siirtymäkaudella monet pesevät päätänsä ruokasoodalla, mutta itse en aio tehdä niin ainakaan kovin usein, ellei tilanne mene mahdottomaksi. Tavallinen hiustenpesutahtini on neljä kertaa viikossa, joten aloitan puolittamalla määrän. Eli kahdesti viikossa pesen tukan vähäisellä määrällä Vihreän kosmetiikan hamppu-turve-palashampoota ja kahdesti pelkällä vedellä. Jos homma sujuu, pitennän jatkossa pesuvälin viikkoon.

Motiivini kokeiluun on paitsi ekologisuus, myös oma laskuuteni. Olisi mahtavaa huomata että tukkani rasvoittuminen vähenisi, eli en olisi niin kamalan riippuvainen hiustenpesumahdollisuuksista. Pidän kyllä itseäni suht hygieenisenä ihmisenä, enkä todellakaan aio vähentää peseytymistä tai suihkussakäymistä. Mutta haluaisin vähentää juuri riippuvuuttani pesuaineista ja tulla vähemmällä toimeen, kuitenkin niin etten vaikuta spurgulta. Osa shampoottomuutta kokeilleista on todella tyytyväisiä, osalle homma ei ollenkaan sovi. Toivon todella kuuluvani ensin mainittuihin!

Ja vielä: Vaikka kokeilu (meinaan jatkaa jouluun saakka ja sitten lopettaa jos muutosta parempaan ei tapahdu) ei kohdallani toimisi, olen jo nyt mahdottoman iloinen yhdestä no `poo-touhuun liittyvästä niksistä, nimittäin etikkahuuhtelusta! Olen lorauttanut puolen litran muovipulloon pari senttiä omenaviinietikkaa ja loput vettä päälle. Säilytän pulloa kylppärissä ja lorotan siitä pesun jälkeen hiusten latvuksiin vältellen kontaktia päänahan kanssa. On hämmentävää tuntea käsissä kuinka hiussuomut sulkeutuvat ja hiuksesta tulee sileä ja liukas! Etikka on helposti parasta koksaan kokeilemaani hoitoainetta ja halvinta myös. Itse asiassa on mielestäni erittäin outoa ettei etikkaa käytetä hiustenhoidossa yleisemmin!

Täydellinen hiusväri

Olen värjännyt tukkaani paljon. Teininä kokeilin mustat ja punaiset, vaaleatkin jossain vaiheessa. Aikuisena olen metsästänyt juuri sitä oikeaa ruskean sävyä, ei punertavaa, ei liian tummaa, mielellään hiukan beigeen vivahtavaa, vivahteikasta mielellään, ehkä aika lähellä omaa sävyä, niin ettei juurikasvu ole häiritsevän näköinen...

Olen värjännyt kotona ja värjäyttänyt kampaajalla, värimerkkejä vaihdellen pyrkinyt siihen kuviteltuun täydelliseen ruskeaan. Lopulta päädyin Ruohonjuuresta löytämääni ilmeisesti ekologisempaan sarjaan, josta löytyikin itse asiassa erittäin ihana ruskea. Tukkani vaan ei tykännyt ko. aineesta vaan kuivahti korpuksi. Luovutin ja jätin koko värjäämisen, ajattelin että kotiäitinä ollessani en tarvitse tip top laitettua tukkaa vaan voin rehottaa luonnontilassa. Ja sitten selvisikin hämmentävä juttu.

Nimittäin, kun omaa väriäni oli kasvanut esiin muutama sentti, huomasin että oma luonnollinen hiusteni väri on aika hyvä ruskea, ei punertava, ei liian tumma, vivahtaa beigeen.. Eikä tule erillistä juurikasvua. Kamala tunnustaa, mutta olin näiden tosiseikkojen edessä hyvin hämmästynyt.

Kävin vastikään kampaajalla ja katsoin lumoutuneena peilin kautta kuinka kuivat ja haalistuneen väriset latvat katosivat pois ja kuontaloni kokonaisväri muuttui jo lähestulkoon luonnolliseksi. Haaveilin ääneen seuraavasta käynnistäni, jolloin viimeiset värjätyt latvat lähtevät, ja samantien tajusin tilanteen kamaluuden. Tukkaprojektini loppuu! Mitä minä sitten haluan kun tukkani on täydellinen?

Miksi minulla on niin kova halu haluta jotain?

Tämä halu haluta jotain (vaihtelua, projekteja, mietittävää, jotain uutta..) liittyy minun kohdallani paitsi tukkaan, myös suureen osaan ostamiani asioita. Tylsänä hetkenä tartun mielelläni kuvastoon tai sisustuslehteen, ja kappas vaan, mieleni täyttyy miljoonasta haluttavasta asiasta. Jostain syystä tällainen on minusta ihanaa ja teen sitä luontevasti kaiken aikaa. Tai tein, nyt kuvio on alkanut hahmottua. Olen lukenut Judith Levinen kirjaa Not Buying It ja tunnistanut muutamia hämäriä tuntemuksiani liittyen ostamiseen ja omistamiseen. Uskon ja toivon että minun on mahdollista lopettaa vimmattu haluaminen ja haluamisen haluaminen, ja iloita siitä hetkestä jolloin asiani ovat niin mallillaan etten varsinaisesti halua mitään.