Kiiltoa pintaan

Vapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.

Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.

Kohta se alkaa

Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:

• Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.
• Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.
• Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).
• Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.
• Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.
• Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.
  
• Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.
  

Helpompi mikronputsaus

Mikroaaltouunin putsaamiseen on vaikea ruveta, mutta lupaan ja vannon että tällä ohjeella kaikki sujuu helposti ja kivuttomasti (sitä voisi myös opetella käyttämään mikrokupua, mutta en minä ainakaan jaksa, se on jotenkin niin tylsää veivata sitä edestakaisin):

• Laita mikronkestävässä mukissa tahi kupissa vettä mikroon ja anna käydä täydellä teholla noin kolme minuuttia niin, että vesi varmasti kiehuu reippaasti. Anna olla hetki.
• Ota kuppi mikrosta ja laita sinne teepussi. Laita mikron ovi kiinni.
• Anna mikron muhia vielä sen aikaa kun juot teen ja valmistaudut henkisesti koitokseen.
• Ota mikrosta ulos lasialunen yms. irtonaiset osat.
• Ota puhdas mikrokuituliina, kastele se ja purista mahdollisimman kuivaksi. Pyyhi mikro ensin ulkopinnoilta ja sitten sisäpinnoilta. Toista kunnes tulos miellyttää sinua. Pyyhi sitten irto-osat ja pane ne takaisin paikoilleen.
• Huomaa ettei se ollutkaan niin kamalaa, ei ainakaan niin kamalaa että kannattaisi opetella mikrokuvun käyttö jos et vielä ole oppinut.
  

Huomioita talvipyöräilystä

Hiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:

• Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.
• Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.
• Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.
• Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.
• Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.
  
• Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia.
• Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.
  

Synttäreitä

Meillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.

Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.

Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.

Päivällisvinkki kiireisille

Menkää naapuriin syömään! Ehkä kätevintä maailmassa. Minun elämäntilanteessani työpäivät ovat aika kiireisiä ja sitten onkin jo kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Minkä jälkeen kovalla kiireellä kauppaan ja kiireesti ruuanlaiittoon ja syömään. Helpommalla pääsee kun skippaa kokonaan kaupan (ehkä jäätelöpaketin voi hakea ettei ole ihan tyhjin käsin) ja menee suoraan naapuriin valmiiseen pöytään.

Aivan ilmoittamatta ei toki voi naapuriin mennä, eikä ehkä kannata kovin suorasukaisesti myöskään kutsua itseään kylään. Hyväksi havaitsemani tapa on kutsua itse ensin naapuri syömään. Minun tapauksessani tämä kävi vahingossa kun huomasin kerran tehneeni aivan ylisuuren kalakeiton juuri viikoloppureissun alla. Viestitin naapurille asiasta tekstiviestillä ja kehotin saapumaan päiväkodilta suoraan meille. Naapuri oli viestin saadessaan valokuvaaja-opiskelijoidensa seurassa, ja kertoi myöhemmin nuoren opiskelijan hämmästyneenä kyselleen missä oikein asumme ja voiko hänkin muuttaa sinne! Onko simppeli naapuriapu mahdollisesti käynyt harvinaiseksi?

Yllättäen meille on kehittynyt oikein hauska ja arkea helpottava napurissa syömisen käytäntö. Emme ole sopineet määräpäiviä tai tarkkaile tarkasti vaihtotalouden tasapainoa. Emme myöskään tarjoa kovin monimutkaisia tai muuten hankalia ruokia. Emmekä tasan siivoa vieraiden tuloa varten.

Köökin tuplaraikastus

Pane pari ruokalusikallista ruokasoodaa kippoon ja kippo jääkaappiin, sooda imee hajuja itseensä ja raikastaa kaappiasi. Vaihda sooda kerran viikossa, äläkä suinkaan heitä sitä hukkaan vaan lavuaariin ja pari desiä etikkaa perään. Seos kuplii voimakkaasti ja putsaa viemäriputkea.

Leluja lapsille

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

Vielä kerran pojat! Ja takit, ja ruuantähteet!

Urpoin ja toimivin niksini ruokaostoksissa säästämiseen on mennä kauppaan vasta huomenna, jos olisi pitänyt mennä tänään. Siis jos tiistaina olisi kaiken järjen mukaan pistäydyttävä kaupassa niin venytän pokkana menemistä ainakin keskiviikkoon tai vaikka torstaillekin. En tajua mikä logiikka tässä on, sillä käsittääkseni syömme joka tapauksessa samantyyppisiä aterioita samaan tahtiin oli kaupassa käyty tahi ei, mutta kokemus osoittaa täysin kiistatta että kauppareissun lykkääminen vähintään päivällä tuottaa säästöä. Luultavimmin systeemin logiikka selkiäisi biojätteen määrää tarkkailemalla.

Ostin muistaakseni vuonna 2004 kirpputorilta polvipituisen talvitakin kuudella eurolla. Takki on alunperin Vero Modasta, eli käsittääkseni ei varsinainen laatutuote. Ihan ookoo takki joka tapauksessa, paitsi hihansuista jo rispaantunut. Minulla on kiikarissa uusi takki, oli jo viime talvena, mutta ruokakaupasta tuttua logiikkaa noudattaen päätin mennä vielä yhden talven vanhalla takilla. Tänään oli sikäli tuulinen päivä että pukeuduin vielä vanhaan takkiin, ja kuinka ollakaan juolahti mieleeni, että joskohan sitä vielä yhden talven...

Ystäväni oli tuunannut omaa kirpparilöytötakkiaan ompelemalla hihansuihin resorit, ja ajattelin tehdä saman tempun. Tuohan se uutta meininkiä vanhaan vaatteeseen ja rispaantuneiden hihasuiden ongelmakin ratkeaa samalla. Lisäksi hihat pitenevät sen verran että talvipyöräily on hiukan miellyttävämpää kun viima ei pääse livahtamaan hihansuusta sisään.

Aikuinen ajaa autolla

Kiitos rakkaat lukijat kun olette vielä siellä vaikka blogi on ollut hiukan jäähyllä. Olin reilun kuukauden mittaisella yrittäjäkurssilla ja päähäni ei kertakaikkiaan mahtunut muita asioita, ei ainakaan mitään tämän blogin aihepiiriiä liippaavaa.

Paitsi yksi merkillinen havainto: Normaali aikuinen ei käytä polkupyörää kulkuvälineenä. Kurssilla selvitettiin auton veroasioita, firman auto vs. oma auto, työajo, yksityisajo jne. ja selvisi muunmuassa sellainen asia, että jos alan maalariksi ja hankin työtä varten pakettiauton, olettaa verottaja että käytän ko. autoa myös yksityisajoon ja verotus on sen mukaista. Eli sellainen selitys ei mene läpi että ajelisin autolla vain pakolliset työajot ja muut ajot fillarilla. Niin no kuka nyt fillarilla sotkee, jos autokin on..

Toinen hämmennyksen aihe: Eräs kurssin opettajista kehotti miettimään millä tavoin toisin markkinoinnissani esiin että pyörän lisäksi kuljen töissä myös julkisilla (työni on siis sellaista johon liittyy siirtymistä paikasta toiseen monta kertaa päivässä) "että miettiikö siellä sitten asiakas että tuleekohan se Aino-Maija ajoissa sillä pyörällä.." Harmittaa kun en hoksannut kysyä tarkennusta tähän. Sen sijaan olen luonut mielessäni kuvan itsestäni ajautumassa pyöräilyhurmion syövereihin ja jonnekin ihanaan puistoon kiertelemään unohtaen tyystin että asiakas jo odottaa.

Erästä sukulaistani pyöräilyajatus myös oudoksuttaa. Viime kuukausien mittaan joka kerta tavatessamme hän on kysynyt olenko jo päättänyt miten aion töihin kulkea, ja joka kerta kerron päättäneeni kulkea pyörällä. Ja joka kerta hän on kehottanut harkitsemaan mopoautoa :D

Olen tässä nyt sitten kahden vaiheilla. Joko menetän kohta malttini ja hermostun tähän pyöräilyvastaisuuteen ympärilläni tai sitten alan itsekin epäillä olenko ajatellut jotain ihan väärin. Kävipä sellainenkin ajatus mielessä että jatkan pokkana tällä valitsemallani tiellä ja tosiaan pyöräilen töihin kesät talvet. Ja 80-vuotiaana ajan autoilukärpäsen puremana ajokortin ja huomaan miten uskomattoman mahtavan hurmaavaa autossa istuminen on ja saan katkerana todeta tuhlanneeni elämäni hankalaan ja lapselliseen pyörällä kulkemiseen.

Ah rutiinit!

Oi että tykkään rutiineista. Kte:llä on ollut viimeaikoina juttua rutiineista ja aihepiiri on juurikin omiaan innostamaan myös minua!

Arkeemme on tullut suurehko muutos pari viikkoa sitten kun kotiäitiyteni päättyi, lapset menivät päiväkotiin ja minä kurssille. Kumppanini tekee työtä kolmessa vuorossa, ja jotta koko systeemi rullaisia mahdollisimman kivuttomasti ovat muutamat rutiinit luullakseni välttämättömiä.

Vanhastaan voimassa on muutamia kodinhoitoon liittyviä kuvioita, jotka toistuvat päivästä toiseen. Sellaisia kuin koneellinen pyykkiä (nuorempi lapsi on vielä vaipoissa joten pyykkiä riittää joka päivälle), tiskien tiskaus, imurointi (56 neliötä on imuroitu nopeasti, jos asuisimme leveämmin en ehkä imuroisi päivittäin..), vessan pesu (joka tapahtuu muuten alle 2 minuutissa näin: pesuainetta pönttöön, pesu harjalla, huuhtelu. Suihkupullosta pesuainetta peiliin suih, lavuaariin suih suih, pöntön pinnoille suih suih suih. Kuivalla rätillä pyyhitään ensin peili, sitten lavuaari ja hana, sitten pönttö ulkopinnosta alkaen. Lopuksi rätti odottamaan pesua. Jotta tapahtuu oikeasti alle 2 minuutissa, täytyy kaikki aineet ja pino sopivia rättejä olla valmiina siellä vessassa.), tämmöistä.

Mutta mutta.. Uuden elämänvaiheen kunniaksi meillä pyörii myös ihan uusia rutiineja ja voi pojat että tykkään niistä! Ruokakaupparutiinista olen jossain jo maininnutkin, mutta se menee siis niin että kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla, täydentäviä ostoksia saa tietysti tehdä lisäksi. Ensin laaditaan paperille ruokalista viikoksi (tuntuu ensin tosi hankalalta, mutta harjoitus auttaa), sitten puretaan saman paperin toiselle puolelle ko. lista raaka-aineiksi eli kauppalapuksi. Lopuksi laminoidaan (ihan tosi! :D ) koko höskä ettei ryttäänny kauppareissulla. Kauppareissun jälkeen lappu pannaan muistilapuksi jääkaapin oveen jotta muistetaan mitä ruokaa piti tehdä, ja kun koko viikko on kulunut tehdään uusi lappu ja vanha pannaan tietty talteen. Kun koko operaatio on toistunut vaikka 6 kertaa, ei enää tarvitse tehdä uusia lappuja, vaan kierrätetään vanhoja lappuja järjestyksessä ympäri ja perheellä on 6 erilaista vuoronperään toistuvaa ruokaviikkoa. Oi onnea!

Toinen suosikkini on viiden minuutin pikajärjestys, joka puolisoni mielestä on idioottimainen (mutta en anna hänen negatiivisuutensa häiritä onneani) kenties siksi että ko. homma kuuluu hänelle. Eli munakello soimaan viiden minuutin kuluttua ja sitten mahdollisimman vauhdikkaasti järjestetään paikkoja sen verran kuin viidessä minuutissa on mahdollista, lopetetaan heti kun kello soi. Vaatii aikaa tosiaan viisi minuuttia ja ainakin 56 neliötä pysyy aivan kohtuullisessa kondiksessa, vaikka perheemme on aika sotkuinen.

Pyykinpesua varten otin ja oikeasti askartelin pieniä magneetteja vessan peilikaapin kylkeen. jokaiselle taloutemme pyykkikategorialle(vaipat, puna-kelta-oranssit, sini-violetit, ruskea-vihreät, mustat, rätit, villa. Lakanoita ei pestä omalla koneella joten niitä ei huomioida tässä.) on oma magneetti ja seuraavana pyykkivuorossa olevan satsin magneetti on jonossa ylimpänä. Kun ko. satsi on menee koneeseen, muuttaa magneetti pinon pohjalle. Jostain syystä meillä kertyy vaatteita kovin tasaisesti jokaisesta väriryhmästä, joten järjestys pysyy kokolailla samana koko ajan. Ja saahan sitä toki muuttaa matkan varrella. Ideana kuitenkin on että kaikki osapuolet ovat selvillä siitä mitä pyykkiä tänään pestään.

Rupesin tänään miettimään että minäkuvassani saattaa olla jotain häiriötä, sillä olen tottunut pitämään itseäni varsin huithapelina ja epä-organisoituneena tyyppinä. Jos asia oikeasti olisi näin, saisinko mahtavia kiksejä rutiinien suunnittelusta ja toteuttamisesta?

Ruuvipurkin hurmio

Kaikilla mahdollisilla asteikoilla mitattuna paras ostokseni ikinä on ollut muutama vuosi sitten kirpparilta löytämäni purkillinen ruuveja. Noin kolmen desin purkki maksoi 1,5 euroa, ja on suonut minulle vuosien varrella lukemattomia löytämisen ilon ja jopa ällistyneisyyden hetkiä. Tein aikoinaan ostopäätöksen sillä perusteella että purkissa näytti olevan lähinnä perinteisiä talttapääruuveja, joita ei enää tahdo saada kaupoista. Ajattelin että erilaisiin restaurointi- ja kodinkunnostusprojekteihin talttapäisen ruuvin ovat tyylikäs valinta. Niin kuin ne ovatkin.

On siis ilo omistaa purkillinen talttapääruuveja, mutta ei siinä vielä kaikki. Kolmen ruuvidesin joukosta löytyy aina jopa mystisellä tavalla juuri se ruuvi jota kulloinkin tarvitaan, oli se sitten millainen hyvänsä. Lampun kuvun pikkuruinen pidäkeruuvi on löytynyt purkista, samoin kuin juuri oikea ruuvi keittiön kaapin saranoihin, tuolinjalkaan, ovenkahvaan, sängynjalkaan... Lisäksi purkissa näyttäisi olevan (en ole kovin tarkasti analysoinut purkin sisältöä enkä aiokaan, ettei taika katoa) ruuvattavia pieniä koukkuja, saranoita, nauloja ja muttereita, oletettavasti juuri oikeanlaisia tulevaisuudessa tapahtuvia korjailuhommia varten.

Valitettavast luulen ettei tällaista ruuvipurkkia ole mahdollista koostaa tarkoituksella. Omani sisältö on niin monipuolinen, että luulen sen olevan peräisin jonkun todella vanhan ja ahkeran nikkarin pajan loputtomista varastoista. Aion silti yrittää oman ruuvisekoituksen luomista, ei sikäli että itse ikinä tarvitsisin toista ruuvipurkkia, vaan koska olen ajatellut ettei omaan kotiin muuttavalle nuorelle ole mahdollista lahjoittaa mitään järkevämpää kuin purkillinen ruuveja. Olen tallettanut muutaman tarkoitukseen sopivan purkin, nyt odottelen enää että joku tuntemani ihminen muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon..

Vielä eräs hämmästyttävä piirre ruuvipurkissani on, se nimittäin ei tunnu tyhjenevän vaikka olen käyttänyt ruuveja ja muita vitkuttimia todellakin muutaman vuoden ajan. Joko kyseessä on sadunomainen ehtymätön ruuvilähde, tai sitten täytän itse purkkia suunnilleen samaan tahtiin kuin tyhjennän sitä. Epäilen jälkimmäistä. Viikonloppuna purkkiin kilahti uusien El Naturalista-kenkieni mukana tulleen kuvaston kiinnitysruuvi. Kuvasto oli siis oikeasti niitattu kasaan oikealla, helposti irroitettavalla ruuvilla! Puoliso yritti himmentää ilahtumistani arvelemalla että oikean ruuvin sorvaamiseen kuluneet luonnonvarat ovat merkittävämmät kuin ne, jotka säästyvät kun kuvasto on helposti purettavissa ja kierrätettävissä. En ole varma kuinka asia on, mutta se pikkuinen kuvastonkulmaruuvi on minusta ehdottomasti hieno ja säästämisen arvoinen, talttapää kaiken lisäksi!

Pihakirppispäivä

Tänään on ollut ihana päivä. Pidimme naapurien kanssa pihakirppistä ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Itselleni kirpparipäivä tuli yllätyksenä, kuulin koko hommasta vasta toissapäivänä, mutta meilläpä oli valmiiksi pakattuja kirpparikamppeita varastossa joten ei ollut vaiva eikä mikään kantaa niitä pihaan ja levittää viltille. Rahaa meni hiukan enemmän kuin tuli, sillä parastahan tällaisessa tapahtumassa on vilkuilla naapuripöytiin ja tehdä niistä mahtavia löytöjä. Oli myös vapauttava fiilis lopuksi kerätä ylijääneet vaatteet jätesäkkiin ja kantaa säkki auton perään odottamaan spr:lle viemistä. Nyt tuntuu etten enää jaksa kerätä ja hinnoitella kirpparikamppeita vaan on parasta päästää irti ja lahjoittaa ne pois.

Pihakirpparin idea on tietysti ostaminen ja myyminen. Kuitenkin tämän päivän tapahtuma oli kaikessa leppoisuudessaan ja itse tehdyn näköisyydessään ihanan epäkaupallinen. Olen saanut viimeaikoina nauttia todella viehättävistä hetkistä ja tapahtumista, jotka ovat keränneet yhteen tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä jonkin muun kuin kuluttamisen merkeissä. Luulen etten ole ainoa joka nauttii elämän halvoista huveista ja siitä tunteesta että olen yhteisöni jäsen, hyödyllinen ja tarpeellinen tyyppi, riippumatta siitä tuonko mukanani rahaa tai autanko keräämään rahaa.

On varsin helppo ymmärtää että on joidenkin tahojen etujen mukaista että ihmiset hakevat turvallisuuden ja omillaan pärjäämisen tunnetta kuluttamalla. Kuluttaja-kansalaisen omavaraisuus syntyy monenlaisen tavaran haalimisesta itselle, omaan käyttöön. Ehkä ajattelemme että on aikuisuuteen kuuluvaa omistaa itse kaikki satunnaisestikin tarvitsemamme tavarat. Myönnän että itsekin lainaan vaikka poraani muille, mutta mielelläni haluan omistaa sen itse, siltä varalta että sattuisin poraa tarvitsemaan. Olisikohan mahdollista nähdä yhteyttä ihmisten vaurauden ja omavaraisuuden ja monien kokeman yksinäisyyden välillä? Lapsena on helppoa mennä mukaan muiden touhuihin, mutta aikuisena kaipaamme monesti jotain aasinsiltaa tai tekosyytä, pelkkä "ootko mun kaa?" tuntuu jotenkin.. omituiselta. Poran lainaaminen, kimppakyydin järjestäminen, lastenvahti-palvelusten vaihtaminen, talkoot, pihakirpparin pitäminen tai vastaava yhdessä puuhailu on mitä mainioin tekosyy (tai no, oikea syy) hakeutua ihmisten pariin ja juttusille naapurin kanssa, mutta halumme olla omavaraisia ja riippumattomia vie pois mahdollisuuden tällaiseen yhteisöllisyyteen.