sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Tukkatuntemuksia

Rupesin vapun kieppeillä järjestelmällisesti vähentämään tukan pesua shampoolla, ja nyt kolmen häpeäntäyteisen viikon jälkeen alkaa jo helpottaa. Alku oli tosiaan hankala, tukka oli rasvainen ja ällö, piilottelin päätäni huivin alla. Yllättäen viime viikolla tapahtui se paljon puhuttu "taikaisku", ja simsalabim, hiukseni olivat vesipesun jälkeen puhtaat, ilmavat ja tosi hyvät. Luulin ettei tällainen olisi mahdollista minun kohdallani koska hiukseni ovat (tai siis päänahkani on) erittäin rasvoittuvaa sorttia, joten luonnollisesti olen todella iloisesti yllättynyt.

Olen iloinen ja helpottunut myös siitä että ehdin lusia tämän siirtymävaiheen vielä ennen työelämään siirtymistäni. Luulen että työssäkäyvänä pokkani olisi pahemman kerran pettänyt siinä toisen tai kolmannen liimalettipäivän kohdalla, ja kokeilu täten loppunut lyhyeen. Pokkani oli pettämäisillään jo nyt ilman työympyröitäkään, ja ilman aiempaa blogimerkintääni aiheesta olisin luovuttanut. Nyt ajattelin että luvattu mikä luvattu ja jaksoin siksi sinnitellä, vaikkakin hammasta purren.

Asiasta toiseen, tein aika hyvän yleissiivoilu-suihkeen. Laitoin puolen litran suihkupulloon desin etikkaa, puolen sitruunan mehun (joka nähtävästi pitää suodattaa kunnolla paperin läpi, pelkkä teesiivilällä siivilöinti jättää mehuun pientä hedelmämuhjua joka tukkii suihkupullon systeemit) ja loput vettä. Sitruuna ei ole erityisen pakollinen ainesosa, mutta peittää hiukan etikan tuoksua, eikä koti tuoksu kurkkusalaatilta siivouksen jälkeen. Tällainen liuos on siis hapan, ja toimii erityisen hyvin kylppärin siivoamiseen. Pyyhin myös ovet, patterit, pöytiä yms. tahraisia paikkoja kostealla mikrokuituliinalla johon olin suihkutellut ko. liuosta, ja lopputulos oli erinomainen.

En ole aina siivonnut ekologisilla aineilla ja muistan suihkutelleeni ennen keittiössäkin surutta aika huikeita myrkkyjä esim. jääkaappiin, mikroon ja uuniin. Siis paikkoihin jossa niiden jämiä on kaikella todennäköisyydellä ajautunut ruokiin joita olen syönyt ja syöttänyt lapsilleni. Ajatus on aika kamala. Nykyjärjelläni ajattelen että vähintään keittiön siivoamisessa jokaisen kannattaisi perehtyä turvallisempiin aineisiin ja menetelmiin, todellakin jo oman terveyden vuoksi. Loppuun vielä ekologiset ja turvalliset siivousniksit keittiön kohteisiin:

  • Laita mikroon keraamisessa kupissa reilu ruokalusikallinen ruokasoodaa ja muutama desi vettä, laita mikro täysille ainakin 5 minuutiksi (tarkkaile ettei kaikki vesi kiehu pois) ja jätä sen jälkeen muhimaan vielä hyväksi aikaa. Pyyhkäise sitten mikrokuituliinaan kupista hiukan soodaa ja pyyhi mikro puhtaaksi, viruta välillä liinaa ja pyyhi soodan jämät pois.
  • Kun jääkaappi on tyhjimmillään, tyhjennä se kokonaan (voi sen tehdä muulloinkin, mutta yksinkertaisinta on ottaa pois mahdollisimman vähän tavaraa) ja pura hyllyt pois. suihkuttele seiniin etikkaliuosta, anna vaikuttaa hetki ja pyyhi mikrokuituliinalla puhtaaksi. Suihkuttele hyllyihin samaa liuosta, pyyhi liinalla ja kasaa takaisin kaappiin, lopuksi kamat sisään (vanhat biojätteeseen) ja virta päälle.
  • Tämä on jo mainittu, mutta haitanneeko kertaus. Eli hiero uunin kriittisiin kohtiin reippaasti mäntysuopaa, laita uuni päälle noin 50-70 asteeseen. Anna jäähtyä ja pese mikrokuituliinalla tai vaikka juuriharjalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti