Tänään on ollut ihana päivä. Pidimme naapurien kanssa pihakirppistä ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Itselleni kirpparipäivä tuli yllätyksenä, kuulin koko hommasta vasta toissapäivänä, mutta meilläpä oli valmiiksi pakattuja kirpparikamppeita varastossa joten ei ollut vaiva eikä mikään kantaa niitä pihaan ja levittää viltille. Rahaa meni hiukan enemmän kuin tuli, sillä parastahan tällaisessa tapahtumassa on vilkuilla naapuripöytiin ja tehdä niistä mahtavia löytöjä. Oli myös vapauttava fiilis lopuksi kerätä ylijääneet vaatteet jätesäkkiin ja kantaa säkki auton perään odottamaan spr:lle viemistä. Nyt tuntuu etten enää jaksa kerätä ja hinnoitella kirpparikamppeita vaan on parasta päästää irti ja lahjoittaa ne pois.
Pihakirpparin idea on tietysti ostaminen ja myyminen. Kuitenkin tämän päivän tapahtuma oli kaikessa leppoisuudessaan ja itse tehdyn näköisyydessään ihanan epäkaupallinen. Olen saanut viimeaikoina nauttia todella viehättävistä hetkistä ja tapahtumista, jotka ovat keränneet yhteen tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä jonkin muun kuin kuluttamisen merkeissä. Luulen etten ole ainoa joka nauttii elämän halvoista huveista ja siitä tunteesta että olen yhteisöni jäsen, hyödyllinen ja tarpeellinen tyyppi, riippumatta siitä tuonko mukanani rahaa tai autanko keräämään rahaa.
On varsin helppo ymmärtää että on joidenkin tahojen etujen mukaista että ihmiset hakevat turvallisuuden ja omillaan pärjäämisen tunnetta kuluttamalla. Kuluttaja-kansalaisen omavaraisuus syntyy monenlaisen tavaran haalimisesta itselle, omaan käyttöön. Ehkä ajattelemme että on aikuisuuteen kuuluvaa omistaa itse kaikki satunnaisestikin tarvitsemamme tavarat. Myönnän että itsekin lainaan vaikka poraani muille, mutta mielelläni haluan omistaa sen itse, siltä varalta että sattuisin poraa tarvitsemaan. Olisikohan mahdollista nähdä yhteyttä ihmisten vaurauden ja omavaraisuuden ja monien kokeman yksinäisyyden välillä? Lapsena on helppoa mennä mukaan muiden touhuihin, mutta aikuisena kaipaamme monesti jotain aasinsiltaa tai tekosyytä, pelkkä "ootko mun kaa?" tuntuu jotenkin.. omituiselta. Poran lainaaminen, kimppakyydin järjestäminen, lastenvahti-palvelusten vaihtaminen, talkoot, pihakirpparin pitäminen tai vastaava yhdessä puuhailu on mitä mainioin tekosyy (tai no, oikea syy) hakeutua ihmisten pariin ja juttusille naapurin kanssa, mutta halumme olla omavaraisia ja riippumattomia vie pois mahdollisuuden tällaiseen yhteisöllisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti