maanantai 4. toukokuuta 2009

Joululahjavalmisteluja :)

Huh huh, joulu puskee päälle sellaisella vauhdilla että olen alkanut valmistella lahjoja. Viime joulun alla koin hyvin kaoottisia tunnelmia rampatessani hiki päässä kaupoissa tekemässä viime hetken lahjahankintoja. Lisäksi koin katumuksentäyteisiä tunnelmia, kun tajusin miten paljon rahaa oikeasti käytin huonosti suunniteltuihin ja hätäisesti toteutettuihin hankintoihin.

Tänä vuonna homma on huomattavasti paremmin hanskassa! Hämmästyttäviin kykyihini kuuluu nimittäin kantapään kutominen (tosi on), ja aion lahjoa lahjalistalleni kuuluvat aikuiset sekä lapset omatekoisilla villasukilla. Aiempien kokemuksieni valossa tiedän aikuisten tykkäävän kovasti ja lasten pettyvän lievästi. Lasten pettymys koskettaa toki jollain tasolla, mutta toisaalta nautin roolistani sinä outona sukulaistätinä joka kasvattaa ituja, kieltäytyy pesemästä päätänsä shampoolla ja antaa joululahjaksi villasukat paperipussissa.

Pussit tosiaan. Meidän pihan leipomossa pakataan leivät sun muut ihaniin valkoisiin paperipusseihin. Munkeista ja vastaavista tietysti tarttuu pussiin rasvaa, mutta leivistä ei tartu mitään ja pussi jää täysin käyttökelpoiseksi lahjapakkausmateriaaliksi. Keräilen näitä pusseja keittiön alalaatikkoon, ja oletan että joulukuussa löydän laatikosta riittävän määrän paperipusseja villasukkien kääreeksi. Vähän jotakin nauhaa ja koristetta siteeksi ja ekologinen ja omannäköinen lahjapaketti on siinä.

En ehkä osaa sanoin kuvata kuinka iloinen olen villasukkaprojektistani :) Sukan kotominen on rentouttavaa ja leppoisaa puuhaa, ja vielä rentouttavampi on ajatus siitä kuinka vältän kokonaan pakkopullalta maistuvan jouluruuhkassa tungeksimisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti