Hankin uuden suihkuverhon. Vanha oli mennyt ällöksi, niinkuin vanhat suihkuverhot menevät, etenkin sellaiset, joita ei voi pestä pesukoneessa. Hankinta oli mielestäni perusteltu. Uusi verho on konepestävä, joten kuvittelen sen olevan helposti huollettavissa ja pysyvän siistinä paremmin kuin vanha.
Ostos oli järkevä, tästä olen siis samaa mieltä itseni kanssa. Huomaan kuitenkin asiaan liittyvän myös paljon tunnetta ja järjettömiä ajatuksia. Tällaisia: "Okei, nyt meidän kylppäri näyttää aikuisten kylppäriltä, toivottavasti kukaan vieras ei muista vanhaa verhoa ja kuvittele että me ollaan sellaisia ihmisiä, jotka ostaa sellaisen verhon, sillä me ei todellakaan olla mitään sen kaltaista, vaan vanha ostos oli hirvittävä virhe, vajavaisin tiedoin ja ilman harkintaa tehty, ja sitä paitsi me oltiin silloin tosi nuoria, niin eli se verho oli nyt jo aika vanha eli oli aikakin vaihtaa, itse asiassa verhon vaihtaminen oli ainoa mahdollisuus..."
Kevään saapumisella on oma roolinsa tässä halussa haluta muutosta. Tämä muutaman viikon aika, kun aurinko paistaa likaisista ikkunoista paljastaen kaiken kertyneen pölyn ja tunkkaisuuden, ja kun talvivaatteet alkavat tuntua hiostavilta ja vanhoilta ja ankeilta ja tukkakin pipon alla jotenkin rasvaiselta ja nahkealta.. ..Tässä kohtaa mieleni valtaa halu ostaa tieni ulos tästä nuhjuisuudesta, hankkia kevättakki, nippu tehokkaita siivousvälineitä, jotain uutta kotiin, joku tyynynpäällinen vaikka... Ja nimenomaan haluan uutta ostamalla sanoutua irti vanhasta minästäni, sillä oikeastihan minä olen uusi ja raikas kevätihminen, enkä todellakaan mikään ankea nahjus, jolla ikkunat pesemättä.
Jos en halua ostaa lisää tavaroita, millä tavalla sitten hankin uutuuden, virkistäytymisen ja ajan hermolla olemisen kokemuksia? Rahaa voi toki käyttää myös ei-materiaalisiin asioihin kuten kampaajalla tai kosmetologilla käyntiin. Ilman rahaa voin harrastaa liikuntaa (olettaen että omista välineet. Tässäpä heti uusi sudenkuoppa, voidakseni nauttia elämän ilmaisista iloista täytyy minun omistaa hyvät välineet, jotta saan ilmaisesta kokemuksestani mahdollisimman paljon irti..), opiskella asioita netissä ja kirjastossa. Ehkä aloittaa oman blogin.. Tai liittyä ruokapiiriin!
Viimeksi mainittu ei tosin enää lukeudu ilmaisten huvitusten piiriin. Ruokapiirikokemusta omaava ystäväni kertoi ettei varsinaisesti ole huomannut ruokakulujen kaventuneen, mutta perheensä ruokavalio on liikahtanut reippaasti luomumpaan suuntaan. Samantyylinen tavoite on minullakin. Ruokapiiriin kuuluminen on aina tuntunut minusta kiehtovalta mutta kaukaiselta ajatukselta. En tiedä mikä minua aiemmin oikein on pidätellyt, sillä koko homma liittymisineen ja tilauksineen kävi erittäin mutkattomasti nyt, kun otin asian lopulta hoidettavakseni. Uutuuden huumassa tilauksesta tuli ehkä turhankin suuri, mutta nyt tilauksemme noutopäivää odotellessa on olo kuin joulun alla!
torstai 26. maaliskuuta 2009
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Half as much is twice as good
Pyrin lähestymään muutamia käyttämiäni kulutushyödykkeitä tällaisesta "half as much is twice as good" -näkökulmasta. Koitan siis annostella sellaisia tuotteita, joita yleensä itse annostellaan, noin puolet vähemmän kuin yleensä olen annostellut. Homma toimii melkoisen hyvin esim. shamppoon kanssa (määrää on helppo kontrolloida kun ostin shamppooni Ruohonjuuren täyttöpalvelusta pumppupulloon. Suihkussa on vaikka sokkona helppo säännöstellä pumppausten määrää!), ensimmäistä kertaa elämässäni todella noudatan usein kuulemaani neuvoa pestä vain päänahka ja jättää latvukset rauhaan.
Hammastahnankin kanssa menee hyvin. Käytän Frantsilan luomuhippitahnaa, ja alkuun arvelutti vähentää sen määrää. Sitten keksin ruokasoodan. Kylppärissämme oli jo entuudestaan purkillinen soodaa, koska käytämme sitä vaippapyykissä pesupähkinöiden tehosteena. Hampaita pestessäni laitan ensin tahnan harjaan, sitten dippaan sitä kevyesti soodassa, ja toistaiseksi hampaani ovat pysyneet suussa. Ja valkoisina.
Kahvin kanssa meinasi tulla tenkkapoo, sillä olen sitä ihmistyyppiä, joka aamulla toikkaroi avuttomana silmät ristissä ennen ensimmäistä kahvikupillista, ja iltapäivällä tiettyyn aikaan vaatii ikäänkuin toisen herätyksen, myöskin kahvin voimalla. Olen vaihtanut sen iltapäiväkahvin kahteen isoon kuppiin vihreää teetä, ja tämäkin toimii mielestäni kivasti. Lisäbonuksena iloitsen siitä, että teetä on marketissakin saatavilla luomuna, kun luomukahvin hankkiminen on hankalampaa.
Oikeastaan ainoa alue, jolla puolikkaaseen vähentäminen ei tahtonut sujua, oli astianpesuaine. Pikkuruiseen keittiöömme ei mahdu astianpesukone (no mahtuu, mutta silloin pitäisi luopua yhdestä kappaleesta alkuperäisiä 50-luvun kaapinovia, ja eihän se käy), joten tiskaamme neljän hengen tiskit käsipelillä. Luin kerrankin tiskiainepullon kyljestä oikean annosteluohjeen ja tajusin liioitelleeni reippaasti tässäkin asiassa. Ei muuta kuin maustemitta käyttöön, ja tarkasti mittaamaan tasan 10 ml tiskiainetta altaalliseen vettä. Tulokset eivät olleet kovin lupaavia, tuntui että astioihin jäi rasvainen kelmu. Pari päivää tuskailin ongelmani kanssa kunnes tajusin itsestäänselvän vastauksen: Myös veden määrää kannattaa vähentää, täten pesuliuoksen koostumus pysyy täsmälleen samana.
Että olen fiksu!
Hammastahnankin kanssa menee hyvin. Käytän Frantsilan luomuhippitahnaa, ja alkuun arvelutti vähentää sen määrää. Sitten keksin ruokasoodan. Kylppärissämme oli jo entuudestaan purkillinen soodaa, koska käytämme sitä vaippapyykissä pesupähkinöiden tehosteena. Hampaita pestessäni laitan ensin tahnan harjaan, sitten dippaan sitä kevyesti soodassa, ja toistaiseksi hampaani ovat pysyneet suussa. Ja valkoisina.
Kahvin kanssa meinasi tulla tenkkapoo, sillä olen sitä ihmistyyppiä, joka aamulla toikkaroi avuttomana silmät ristissä ennen ensimmäistä kahvikupillista, ja iltapäivällä tiettyyn aikaan vaatii ikäänkuin toisen herätyksen, myöskin kahvin voimalla. Olen vaihtanut sen iltapäiväkahvin kahteen isoon kuppiin vihreää teetä, ja tämäkin toimii mielestäni kivasti. Lisäbonuksena iloitsen siitä, että teetä on marketissakin saatavilla luomuna, kun luomukahvin hankkiminen on hankalampaa.
Oikeastaan ainoa alue, jolla puolikkaaseen vähentäminen ei tahtonut sujua, oli astianpesuaine. Pikkuruiseen keittiöömme ei mahdu astianpesukone (no mahtuu, mutta silloin pitäisi luopua yhdestä kappaleesta alkuperäisiä 50-luvun kaapinovia, ja eihän se käy), joten tiskaamme neljän hengen tiskit käsipelillä. Luin kerrankin tiskiainepullon kyljestä oikean annosteluohjeen ja tajusin liioitelleeni reippaasti tässäkin asiassa. Ei muuta kuin maustemitta käyttöön, ja tarkasti mittaamaan tasan 10 ml tiskiainetta altaalliseen vettä. Tulokset eivät olleet kovin lupaavia, tuntui että astioihin jäi rasvainen kelmu. Pari päivää tuskailin ongelmani kanssa kunnes tajusin itsestäänselvän vastauksen: Myös veden määrää kannattaa vähentää, täten pesuliuoksen koostumus pysyy täsmälleen samana.
Että olen fiksu!
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Lofistelyä
Ensimmäiset omat ruisleivät on leivottu ja syöty, ja hyviksi todettu. Ystäväni luonnehti ruisleivän leipomista "hifistelyksi", itse ajattelen sitä paremminkin lofistelynä (sana, jonka oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole käsitystä).
Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.
Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.
Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.
Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.
Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.
Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Roskaprojekti jatkuu
Sekajätteen määrän vähentämiseen keskittyvä projektini onkin alkanut aika hyvin, vaikka alkuun hirvitti. Nyt kun olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota jätteisiin, tuntuu, kuin katsoisin asiaa kokonaan uuden suodattimen läpi (tai mahdollisesti ilman suodattimia). Ruokakaupassa näen hyllytolkulla muovia, pakkauksia, muovia, muovia, lisää pakkauksia ja sitten yllättäen luomu-multaporkkanoita ihan irrallaan laarissa ilman pakkausta, jee! Multaiset tuotteet, kuten perunat ja porkkanat, ostan mielelläni muovipussiin, joita käytän muutaman kerran uudelleen (tarra vanhan päälle) ennen niiden päätymistä roskapusseiksi. Ei-multaiset kasvikset kerään valoverhosta ommeltuun kestävään ja pestävään pussiin.
Epävirallinen tavoitteeni on, että keittiön sekajäteroskis vaatisi tyhjennystä korkeintaan kerran viikossa. Projektia aloittaessani tahti oli noin kahdesti viikossa. "Lopullinen" tavoite olisi ehkä pussillinen roskaa per kaksi viikkoa, eli about 25 pussillista vuodessa. Minun makuuni tässä on riittävästi haastetta ja oikeita muutoksia on oikeasti pakko tehdä.
Leipäpussit muodostavat edelleen suurehkon osan sekajätteestämme, mutta asiaan on tulossa muutos, sillä olemme kuin olemmekin onnistuneet luomaan ruisleivän juuren! Ohje löytyy Marianne Kiskolan mainiosta kasviskeittokirjasta Papu, Porkkana ja Hillopulla. Ensimmäisen oman ruisleipämme leivomme lauantaina ja pari satsia sämpylöitä samoilla vauhdeilla. En malta odottaa!
...Nyt kun leipäpussit ovat pois pelistä, täytynee siirtyä seuraavaan jätelajiin ja keksiä millä konstin sen syntymisen saa loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti. Olen tarkkaillut roskistamme sillä silmällä ja todennut sen sisällön koostuvan pääasiassa seuraavista:
Pakastevihannespussit,
leipäpussit,
karkkipaperit,
leivonnaisten pakkaukset,
uutena ostetun tavaran pakkaukset ja kääreet,
rypsiöljypullot,
rikkoutuneet tavarat,
rikkoutuneet vaatteet,
läpipainopakkaukset,
lehtien ja kuvastojen muovikääreet,
wc-paperin muovikääreet,
kuivahedelmien ja pähkinöiden pussit,
pikaruokapakkaukset,
maustepussit,
imurin pölyt,
makaroonipussit,
sipulien verkkopussit,
vanupuikot.
On kai siellä muutakin, mutta nämä tulivat mieleeni. Osa on selkeästi sellaisia, joille en voi mitään, esim. imurin pölyt. Osa on erittäin helppo torjua, esim. lopettamalla karkkien ja leivonnaisten ostamisen, ainakaan kovin monimutkaisesti pakattujen sellaisten. Mikään ei myöskään pakota ostamaan tavaroita ja vaatteita uusina. Pakastevihanneksetkin lienevät vältettävissä sen kun välttää vaan, nehän eivät ole muutenkaan ekologinen valinta. Rikkoutuneet tavarat ovat jo hankalampi juttu, olen huomannut että on erittäin vaikea tavaraa ostaessaan päätellä, onko se kestävä vai hajoaako samantien. Tyyppiesimerkki tästä on lasten joululahjaksi saamat nukkekodin kalusteet, erittäin jämpit, puiset, hyvännäköiset. Ja kaikki säpäleinä jo helmikuussa, liimaukset pettivät. Vaihtoehtona poisheittämiselle on tietysti korjaaminen, mutta vallitesevana halvan tavaran ja halpojen vaatteiden aikana kynnys ruveta korjailemaan (ainakaan niitä halvempia rojuja) on valitettavasti melko korkealla.
Tähän voisinkin keskittyä seuraavaksi. Joka viikko hetki parsimiselle, paikkaamiselle ja liimaamiselle korvamerkittyä aikaa. Ei vaatteita roskiin.
Epävirallinen tavoitteeni on, että keittiön sekajäteroskis vaatisi tyhjennystä korkeintaan kerran viikossa. Projektia aloittaessani tahti oli noin kahdesti viikossa. "Lopullinen" tavoite olisi ehkä pussillinen roskaa per kaksi viikkoa, eli about 25 pussillista vuodessa. Minun makuuni tässä on riittävästi haastetta ja oikeita muutoksia on oikeasti pakko tehdä.
Leipäpussit muodostavat edelleen suurehkon osan sekajätteestämme, mutta asiaan on tulossa muutos, sillä olemme kuin olemmekin onnistuneet luomaan ruisleivän juuren! Ohje löytyy Marianne Kiskolan mainiosta kasviskeittokirjasta Papu, Porkkana ja Hillopulla. Ensimmäisen oman ruisleipämme leivomme lauantaina ja pari satsia sämpylöitä samoilla vauhdeilla. En malta odottaa!
...Nyt kun leipäpussit ovat pois pelistä, täytynee siirtyä seuraavaan jätelajiin ja keksiä millä konstin sen syntymisen saa loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti. Olen tarkkaillut roskistamme sillä silmällä ja todennut sen sisällön koostuvan pääasiassa seuraavista:
Pakastevihannespussit,
leipäpussit,
karkkipaperit,
leivonnaisten pakkaukset,
uutena ostetun tavaran pakkaukset ja kääreet,
rypsiöljypullot,
rikkoutuneet tavarat,
rikkoutuneet vaatteet,
läpipainopakkaukset,
lehtien ja kuvastojen muovikääreet,
wc-paperin muovikääreet,
kuivahedelmien ja pähkinöiden pussit,
pikaruokapakkaukset,
maustepussit,
imurin pölyt,
makaroonipussit,
sipulien verkkopussit,
vanupuikot.
On kai siellä muutakin, mutta nämä tulivat mieleeni. Osa on selkeästi sellaisia, joille en voi mitään, esim. imurin pölyt. Osa on erittäin helppo torjua, esim. lopettamalla karkkien ja leivonnaisten ostamisen, ainakaan kovin monimutkaisesti pakattujen sellaisten. Mikään ei myöskään pakota ostamaan tavaroita ja vaatteita uusina. Pakastevihanneksetkin lienevät vältettävissä sen kun välttää vaan, nehän eivät ole muutenkaan ekologinen valinta. Rikkoutuneet tavarat ovat jo hankalampi juttu, olen huomannut että on erittäin vaikea tavaraa ostaessaan päätellä, onko se kestävä vai hajoaako samantien. Tyyppiesimerkki tästä on lasten joululahjaksi saamat nukkekodin kalusteet, erittäin jämpit, puiset, hyvännäköiset. Ja kaikki säpäleinä jo helmikuussa, liimaukset pettivät. Vaihtoehtona poisheittämiselle on tietysti korjaaminen, mutta vallitesevana halvan tavaran ja halpojen vaatteiden aikana kynnys ruveta korjailemaan (ainakaan niitä halvempia rojuja) on valitettavasti melko korkealla.
Tähän voisinkin keskittyä seuraavaksi. Joka viikko hetki parsimiselle, paikkaamiselle ja liimaamiselle korvamerkittyä aikaa. Ei vaatteita roskiin.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Sähköpostisuo
Tajusin että häslään sähköpostini kanssa melkoisesti. Kuulun muutamalle postituslistalle ja mieluusti hoidan asioita ja pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin sähköpostilla. Luen sähköpostini muutaman kerran päivässä joka päivä, mutta vastailen ehkä kerran viikossa tai miten sattuu. Herkästi jätän vastaamisen ns. parempaan hetkeen, mikä periaatteessa tarkoittaisi aikaa illalla lasten mentyä nukkumaan, ellen käytännössä olisi illalla jo muiden asioiden lumoissa tai vahingossa nukahtanut itsekin. Näin ollen tärkeät ja vähemmän tärkeät vastaamista odottavan sähköpostini hautautuvat uuden postin alle ja suurella todennäköisyydellä uppoavat sinne.
Tuli mieleeni nuoruuteni kesätyö S-marketissa. tehtäviini kuului mm. pullokaapin (se paikka mihin palautuspullot menevät) hoitaminen, mistä nautin suunnattomasti (ei sarkasmia tässä vaan nautin oikeasti). Kun aloitin työt, oli pullokaapissa kaaos. Pulloja oli siirretty eteenpäin liukuhihnalta ja muovipullolaarista juuri sen verran että uusia pulloja voitiin nipinnapin vastaanottaa. Huhkin hulluna muutaman päivän pullojen parissa aina kun muu työ mahdollisti pullokaappiin vetäytymisen, ja huhkintani tuloksena systeemi selkityi huomattavasti. Tavoitteena oli, että ainakin kerran päivässä joka päivä hihnat ja laarit olisivat tyhjät pulloista ja pöytä ikäänkuin puhdas.
S-marketin pullokaappi todennäköisesti vajosi alkuperäiseen kaaokseensa pian sen jälkeen kun kesätyösuhteeni päättyi. Mutta kuinka ollakaan, asia palasi mieleeni kun havahduin sähköpostilaatikkoni tilanteeseen ja täysin epäjärjestelmälliseen tyyliini hallita sähköpostitulvaa.
Olen jokseenkin ihastunut erilaisiin rutiineihin, ja erikseen mietittyä ja määrättyä rutiinia tämäkin alue luullakseni kaipaa. Olen aiemmin tällä viikolla lopullisesti poistanut kaikki turhiksi käyneet viestit, ja vastaillut vastaamattomiin (mm. jatkanut keskenjäänyttä keskustelua viime elokuulta..). Nyt alan lukemaan postini aamulla lehtikatsauksen yhteydessä sekä illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen, ja vastaamaan kaikkiin vastausta vailla oleviin viesteihin viimeistään silloin illalla, ihan oikeasti.
Tuli mieleeni nuoruuteni kesätyö S-marketissa. tehtäviini kuului mm. pullokaapin (se paikka mihin palautuspullot menevät) hoitaminen, mistä nautin suunnattomasti (ei sarkasmia tässä vaan nautin oikeasti). Kun aloitin työt, oli pullokaapissa kaaos. Pulloja oli siirretty eteenpäin liukuhihnalta ja muovipullolaarista juuri sen verran että uusia pulloja voitiin nipinnapin vastaanottaa. Huhkin hulluna muutaman päivän pullojen parissa aina kun muu työ mahdollisti pullokaappiin vetäytymisen, ja huhkintani tuloksena systeemi selkityi huomattavasti. Tavoitteena oli, että ainakin kerran päivässä joka päivä hihnat ja laarit olisivat tyhjät pulloista ja pöytä ikäänkuin puhdas.
S-marketin pullokaappi todennäköisesti vajosi alkuperäiseen kaaokseensa pian sen jälkeen kun kesätyösuhteeni päättyi. Mutta kuinka ollakaan, asia palasi mieleeni kun havahduin sähköpostilaatikkoni tilanteeseen ja täysin epäjärjestelmälliseen tyyliini hallita sähköpostitulvaa.
Olen jokseenkin ihastunut erilaisiin rutiineihin, ja erikseen mietittyä ja määrättyä rutiinia tämäkin alue luullakseni kaipaa. Olen aiemmin tällä viikolla lopullisesti poistanut kaikki turhiksi käyneet viestit, ja vastaillut vastaamattomiin (mm. jatkanut keskenjäänyttä keskustelua viime elokuulta..). Nyt alan lukemaan postini aamulla lehtikatsauksen yhteydessä sekä illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen, ja vastaamaan kaikkiin vastausta vailla oleviin viesteihin viimeistään silloin illalla, ihan oikeasti.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Täydellinen hiusväri
Olen värjännyt tukkaani paljon. Teininä kokeilin mustat ja punaiset, vaaleatkin jossain vaiheessa. Aikuisena olen metsästänyt juuri sitä oikeaa ruskean sävyä, ei punertavaa, ei liian tummaa, mielellään hiukan beigeen vivahtavaa, vivahteikasta mielellään, ehkä aika lähellä omaa sävyä, niin ettei juurikasvu ole häiritsevän näköinen...
Olen värjännyt kotona ja värjäyttänyt kampaajalla, värimerkkejä vaihdellen pyrkinyt siihen kuviteltuun täydelliseen ruskeaan. Lopulta päädyin Ruohonjuuresta löytämääni ilmeisesti ekologisempaan sarjaan, josta löytyikin itse asiassa erittäin ihana ruskea. Tukkani vaan ei tykännyt ko. aineesta vaan kuivahti korpuksi. Luovutin ja jätin koko värjäämisen, ajattelin että kotiäitinä ollessani en tarvitse tip top laitettua tukkaa vaan voin rehottaa luonnontilassa. Ja sitten selvisikin hämmentävä juttu.
Nimittäin, kun omaa väriäni oli kasvanut esiin muutama sentti, huomasin että oma luonnollinen hiusteni väri on aika hyvä ruskea, ei punertava, ei liian tumma, vivahtaa beigeen.. Eikä tule erillistä juurikasvua. Kamala tunnustaa, mutta olin näiden tosiseikkojen edessä hyvin hämmästynyt.
Kävin vastikään kampaajalla ja katsoin lumoutuneena peilin kautta kuinka kuivat ja haalistuneen väriset latvat katosivat pois ja kuontaloni kokonaisväri muuttui jo lähestulkoon luonnolliseksi. Haaveilin ääneen seuraavasta käynnistäni, jolloin viimeiset värjätyt latvat lähtevät, ja samantien tajusin tilanteen kamaluuden. Tukkaprojektini loppuu! Mitä minä sitten haluan kun tukkani on täydellinen?
Miksi minulla on niin kova halu haluta jotain?
Tämä halu haluta jotain (vaihtelua, projekteja, mietittävää, jotain uutta..) liittyy minun kohdallani paitsi tukkaan, myös suureen osaan ostamiani asioita. Tylsänä hetkenä tartun mielelläni kuvastoon tai sisustuslehteen, ja kappas vaan, mieleni täyttyy miljoonasta haluttavasta asiasta. Jostain syystä tällainen on minusta ihanaa ja teen sitä luontevasti kaiken aikaa. Tai tein, nyt kuvio on alkanut hahmottua. Olen lukenut Judith Levinen kirjaa Not Buying It ja tunnistanut muutamia hämäriä tuntemuksiani liittyen ostamiseen ja omistamiseen. Uskon ja toivon että minun on mahdollista lopettaa vimmattu haluaminen ja haluamisen haluaminen, ja iloita siitä hetkestä jolloin asiani ovat niin mallillaan etten varsinaisesti halua mitään.
Olen värjännyt kotona ja värjäyttänyt kampaajalla, värimerkkejä vaihdellen pyrkinyt siihen kuviteltuun täydelliseen ruskeaan. Lopulta päädyin Ruohonjuuresta löytämääni ilmeisesti ekologisempaan sarjaan, josta löytyikin itse asiassa erittäin ihana ruskea. Tukkani vaan ei tykännyt ko. aineesta vaan kuivahti korpuksi. Luovutin ja jätin koko värjäämisen, ajattelin että kotiäitinä ollessani en tarvitse tip top laitettua tukkaa vaan voin rehottaa luonnontilassa. Ja sitten selvisikin hämmentävä juttu.
Nimittäin, kun omaa väriäni oli kasvanut esiin muutama sentti, huomasin että oma luonnollinen hiusteni väri on aika hyvä ruskea, ei punertava, ei liian tumma, vivahtaa beigeen.. Eikä tule erillistä juurikasvua. Kamala tunnustaa, mutta olin näiden tosiseikkojen edessä hyvin hämmästynyt.
Kävin vastikään kampaajalla ja katsoin lumoutuneena peilin kautta kuinka kuivat ja haalistuneen väriset latvat katosivat pois ja kuontaloni kokonaisväri muuttui jo lähestulkoon luonnolliseksi. Haaveilin ääneen seuraavasta käynnistäni, jolloin viimeiset värjätyt latvat lähtevät, ja samantien tajusin tilanteen kamaluuden. Tukkaprojektini loppuu! Mitä minä sitten haluan kun tukkani on täydellinen?
Miksi minulla on niin kova halu haluta jotain?
Tämä halu haluta jotain (vaihtelua, projekteja, mietittävää, jotain uutta..) liittyy minun kohdallani paitsi tukkaan, myös suureen osaan ostamiani asioita. Tylsänä hetkenä tartun mielelläni kuvastoon tai sisustuslehteen, ja kappas vaan, mieleni täyttyy miljoonasta haluttavasta asiasta. Jostain syystä tällainen on minusta ihanaa ja teen sitä luontevasti kaiken aikaa. Tai tein, nyt kuvio on alkanut hahmottua. Olen lukenut Judith Levinen kirjaa Not Buying It ja tunnistanut muutamia hämäriä tuntemuksiani liittyen ostamiseen ja omistamiseen. Uskon ja toivon että minun on mahdollista lopettaa vimmattu haluaminen ja haluamisen haluaminen, ja iloita siitä hetkestä jolloin asiani ovat niin mallillaan etten varsinaisesti halua mitään.
torstai 12. maaliskuuta 2009
Roskaprojekti
Aloitin roskaprojektini puolivahingossa vuodenvaihteessa. Ajattelin hankkia tietyn määrän biojätepusseja, ja katsoa kauanko ne piisaavat. Ihan vain jotta tietäisin paljonko niitä täytyy ostaa, riittääkö paketti kuussa vai meneekö enemmän. Sisäinen tilastotieteilijäni vaatii tekemään tällaisia laskelmia.
Sitten ajattelin että on laajemminkin mielenkiintoista selvittää kuinka paljon biojätettä meillä syntyy. Ja sitten tuli mieleen että olisi toki mielenkiintoista selvittää myös sekajätteen määrä. Joten hankin tietyn määrän sekajätepusseja, määräsin ainoastaan ko. pussit sallituiksi sekajätepusseiksi, ja tammikuun ensimmäisenä päivänä virittelin ensimmäisen pussin keittiön roskikseen ja aloitin tutkimukset.
Helmikuussa tajusin tilanteen kamaluuden. Kodin jätteet olivat nähtävästi olleet poissa silmistä ja poissa mielestä, itse olin tuudittautunut piittaamattomaan "ei meillä nyt niin paljon jätettä tule"-oletukseen. Nyt kun vääjäämättä jäin kiinni jokaisesta roskapussillisesta, alkoi totuus valjeta, eikä se ollut mukava totuus.
Olen suurinpiirtein hahmotellut erilaisia sekajätteen osasia, ja projektinani on nyt mahdollisuuksien mukaan miettiä, minkä osan niistä voi välttää ja miten. Kierrätyksen tehostaminen ei onnistu, sillä kierrätämme kaiken mahdollisen, joten ainoa vaihtoehto on jättää roskaksi muuttuvat asiat hankkimatta.
Yritän keskittyä yhteen jätelajiin kerrallaan ja miettiä parempia tapoja. Tällä hetkellä työ alla on leipäpusseista vapautuminen, ja kaavailen kovasti ruisleipäjuuren aloittamista. Näen riemukkaita päiväunia perinnönjaostani, kun ainoa omaisuus teräksisten ja valurautaisten keittovälineiden lisäksi on 70-vuotias ruisleivän juuri, jonka harras perikunta jakaa keskenään tasan..
Sitten ajattelin että on laajemminkin mielenkiintoista selvittää kuinka paljon biojätettä meillä syntyy. Ja sitten tuli mieleen että olisi toki mielenkiintoista selvittää myös sekajätteen määrä. Joten hankin tietyn määrän sekajätepusseja, määräsin ainoastaan ko. pussit sallituiksi sekajätepusseiksi, ja tammikuun ensimmäisenä päivänä virittelin ensimmäisen pussin keittiön roskikseen ja aloitin tutkimukset.
Helmikuussa tajusin tilanteen kamaluuden. Kodin jätteet olivat nähtävästi olleet poissa silmistä ja poissa mielestä, itse olin tuudittautunut piittaamattomaan "ei meillä nyt niin paljon jätettä tule"-oletukseen. Nyt kun vääjäämättä jäin kiinni jokaisesta roskapussillisesta, alkoi totuus valjeta, eikä se ollut mukava totuus.
Olen suurinpiirtein hahmotellut erilaisia sekajätteen osasia, ja projektinani on nyt mahdollisuuksien mukaan miettiä, minkä osan niistä voi välttää ja miten. Kierrätyksen tehostaminen ei onnistu, sillä kierrätämme kaiken mahdollisen, joten ainoa vaihtoehto on jättää roskaksi muuttuvat asiat hankkimatta.
Yritän keskittyä yhteen jätelajiin kerrallaan ja miettiä parempia tapoja. Tällä hetkellä työ alla on leipäpusseista vapautuminen, ja kaavailen kovasti ruisleipäjuuren aloittamista. Näen riemukkaita päiväunia perinnönjaostani, kun ainoa omaisuus teräksisten ja valurautaisten keittovälineiden lisäksi on 70-vuotias ruisleivän juuri, jonka harras perikunta jakaa keskenään tasan..
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Blogin tarkoitus
Useinkaan en huomaa elämässäni tapahtuvia muutoksia vaan kuvittelen kaiken olleen aina niin. Aloitan tämän blogini toivoen että voisin joskus myöhemmin palata aikaisempiin kirjoituksiini ja nähdä sen suuren muutoksen, jonka pienten asioiden muuttaminen on saanut elämässäni tapahtumaan.
Koetan pyrkiä sellaiseen elämisen tyyliin, joka mahdollistaa minulle (ja perheelleni) enemmän:
luppoaikaa
sohvalla pötköttelyä
selkeyttä
ekologisia valintoja
ihmissuhteita
uskallusta
varmuutta
joustovaraa
kokeilumieltä
hyvää ruokaa
vaihtokauppoja
hyväksymistä
Vähemmän haluan:
aikatauluja
ärtymystä
riippuvuutta
häsläämistä
roinaa
jätettä
ostamista
päänsärkyä
ennakkoluuloja
väsymystä
kiirettä
täydellisyyden tavoittelua
velkaa
ahneutta
tyytymättömyyttä
Noin alkajaisiksi.
Kirjoitan tätä blogia matkapäiväkirjanani. Toivon etten varsinaisesti milloinkaan tule perille ja totea, että elämäni on juuri sellaista kuin halusin. Olen tälläkin hetkellä tyytyväinen elämäntyyliini, mutta tykkään askarrella "pikkuasioiden" parissa, fiilata ja fiksata yksityiskohtia siellä sun täällä. Tällä hetkellä mieleni päällä on vuoden alussa aloittamani sekajätteen vähennysprojekti, josta kerron pian. Tällaisista rakastamistani pikkuprojekteista ja niiden edistymisestä ajattelin tässä blogissani kertoa.
Kauhistuin tänään kun huomasin luoneeni tämän blogin, häpesin koko höskää ulkoasusta ja nimestä lähtien jo ennen kuin olin varsinaisesti aloittanut. Muuntelen, kokeilen ja parantelen asioita matkan varrella ja yritän luopua passivoittavasta täydellisyyden tavoittelusta myös tämän asian suhteen.
Koetan pyrkiä sellaiseen elämisen tyyliin, joka mahdollistaa minulle (ja perheelleni) enemmän:
luppoaikaa
sohvalla pötköttelyä
selkeyttä
ekologisia valintoja
ihmissuhteita
uskallusta
varmuutta
joustovaraa
kokeilumieltä
hyvää ruokaa
vaihtokauppoja
hyväksymistä
Vähemmän haluan:
aikatauluja
ärtymystä
riippuvuutta
häsläämistä
roinaa
jätettä
ostamista
päänsärkyä
ennakkoluuloja
väsymystä
kiirettä
täydellisyyden tavoittelua
velkaa
ahneutta
tyytymättömyyttä
Noin alkajaisiksi.
Kirjoitan tätä blogia matkapäiväkirjanani. Toivon etten varsinaisesti milloinkaan tule perille ja totea, että elämäni on juuri sellaista kuin halusin. Olen tälläkin hetkellä tyytyväinen elämäntyyliini, mutta tykkään askarrella "pikkuasioiden" parissa, fiilata ja fiksata yksityiskohtia siellä sun täällä. Tällä hetkellä mieleni päällä on vuoden alussa aloittamani sekajätteen vähennysprojekti, josta kerron pian. Tällaisista rakastamistani pikkuprojekteista ja niiden edistymisestä ajattelin tässä blogissani kertoa.
Kauhistuin tänään kun huomasin luoneeni tämän blogin, häpesin koko höskää ulkoasusta ja nimestä lähtien jo ennen kuin olin varsinaisesti aloittanut. Muuntelen, kokeilen ja parantelen asioita matkan varrella ja yritän luopua passivoittavasta täydellisyyden tavoittelusta myös tämän asian suhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)