maanantai 24. tammikuuta 2011

Valoa ikkunassa

No löytyyköhän tästä jotain syvällisempää symboliikkaa:

Minulla on ns. aina ollut tapana kotipihaan tullessa hakea katseella omat ikkunat ja tarkistaa ettei meillä pala. Pimeät ikkunat ovat aina olleet helpotus ja iloinen yllätys. Nyt tajusin etten tee enää niin, vaan käännän päätä ihan toiseen suuntaan. Katson onko naapuri kotona. Valo ikkunassa kertoo etten ole täällä yksin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Koskaan en muuttua saa

Käyskentelin kerran nuorena ihmisenä (n. 17v) erään tamperelaisen design-tavaraa myyvän liikkeen ikkunan ohi ja silmiini sattui maailman kaunein lamppu. En ollut aiemmin ollut nimenomaan design(mitä se sitten meinaakaan)-esineiden ystävä, mutta sillä hetkellä aloin aavistella olevani, sillä lamppu, jonka hinta ylitti kuukausituloni, oli pakko saada. Sainkin, 18-vuotislahjaksi ihanalta isäpapaltani. Lamppu on ollut aarteeni, ja olen elämäni muutoissa pakannut sen aivan erityisen huolellisesti ekstrapehmusteisiin. Kodeissani se on ollut esillä näkyvillä paikoilla.

Paitsi uudessa kodissa. Jotenkin se sujahti puoliksi piiloon pelargonian ja verhon väliin, ja näytti siellä salakähmäiseltä ja hölmöltä. Yleensä se lymyili piilossaan pimeänä. Kaavailin sille uutta paikkaa, ajattelin että pelargoniat ja verho sekä koko ikkunalauta näyttäisi väljemmältä ja raikkaammalta jos lamppu olisi muualla. Kunnes tulin myöntäneeksi itselleni ja sanoneeni äänen puolisolle että oikeastaan enää välitä koko lampusta, enkä keksi sille mitään mukavaa paikkaa koko asunnossa. Puoliso, avuliaana kuten aina, sanoi ettei ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa lampussani oli alunperinkään.

Huomasin että olin tehnyt juuri niinkuin monet muutkin tavaroissaan roikkuvat, ja kehittänyt pienen lampun ympärille kokonaista mytologiaa lähestyvän ajatusrakennelman. Alkaen tietysti siitä hullaantumisen tunteesta näyteikkunalla ja siitä että kyseessä oli lahja isältä. Ja siitä että lampun saamisen ja omistamisen myötä minusta piti tulla designtietoinen ja tyylikäs ihminen.

Olen pahoillani 18-vuotias minä, olen nyt aikuisena jotain ihan muuta, ja myin viime viikolla lampun kympillä naapurille. Ikkunalauta näyttää selkeämmältä, sain kympin puhdasta voittoa ja naapurin hymy oli näkemisen arvoinen.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lahjapulma ratkaistu

Isompi lapseni on sen ikäinen että kutsuja kaverisynttäreille on alkanut säännöllisesti tipahdella. Mukavaa tietysti että lapsella on kavereita ja että hän on normaalisti ryhmänsä riennoissa mukana. Aikuiselle (minulle, tarkemmin sanoen) lasten kaverisynttärit ovat kauhistus niihin liittyvän rihkaman ja krääsän vuoksi. Paitsi että sankarille hankitaan jotain pientä ja halpaa, myös vieraille on nykyään tapana antaa omat pienet lahjat, ja näin lapsiperheiden kodit hiljalleen täyttyvät lasten pikkutavaroista. Vaikka kuinka koitan arvostaa ja vaalia lasten vilpitöntä iloa lahjan antamisen ja saamisen hetkellä, mielessäni painaa kuitenkin enemmän aikuisten hankaluudet liittyen näiden lahjojen hankkimiseen ja säilyttämiseen /hävittämiseen. Ja valmistamiseen myös.

Lapsi on menossa sunnuntaina taas synttäreille. Purin tuskaani lahja-asiaan liittyen naapurilleni ja ystävälleni, joka totuttuun tapaan tarjosi ongelmaan täydellisen ratkaisun: "Osta sille kertakäyttökamera."

Kertakäyttökameran voi huoletta antaa lapsen käyttöön. Lapsi saa lupia kyselemättä kuvata juuri omia mielenkiinnon kohteitaan. Kameran tarjoama hupi kestää tasan niin kauan kuin lahjojen tarjoama hupi yleensäkin, mutta tässä tapauksessa niin on tarkoituskin. Kuvien kehittämisestä toisaalta aiheutuu taas aikuisille rahanmenoa, vastapainoksi saa harvinaisen mahdollisuuden nähdä maailmaa lapsen näkövinkkelistä. Meillä harrastettiin aiemmin sallivaa kasvatusta ja annettiin lasten käyttää oikeaa aikuisten kameraa, kunnes kamera hajosi ja siirryimme vähemmän sallivaan tyyliin. Räpsityt kuvat kertoivat kuitenkin omaa hauskaa ja paikoitellen riipaisevaa kieltään lapsen elämästä. Harmillisen monessa otoksessa komeili tietokoneella istuvan aikuisen selkä, hauskemmissa kuvissa lapsen omat varpaat milloin lattiaa, milloin kattoa vasten, pikkusiskon hymy, pikkusiskon peppu, ilmapalloja riviin asetettuna keittiön pöydällä, ynnä muuta.

Kertakäyttökameran päällimmäisin huono puoli on tietysti se kertakäyttöisyys. Prismasta mukaan poimimani malli tosin lupaa että "LeBox Camera will be reused or recycled", mitä se nyt tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. Toivon että 6 vuotta täyttävä syntymäpäiväsankari pitää lahjastaan. Toivon että myös tulevat synttärisankarit innostuvat kuvaamisesta, sillä aion ratkaista kertakäyttökameroilla kaikki tulevaisuuden lahjapulmat, ainakin kun on kyse syntymäpäivälahjasta ja saajan ikä noin 3-10 vuotta. Itse asiassa suunnittelen ostavani ison laatikollisen kameroita komeroon odottamaan tarvetta, näin vältyn jopa stressaavalta kaupassakäynniltä.

Muistan joskus lukeneeni hauskan vinkin myös häiden järjestäjälle. Hääjuhlaan kehotettiin varaamaan oma kertakäyttökamera jokaiselle lapsivieraalle. Juhla sujuu mahdollisesti lastenkin kannalta rattoisammin kun on omaa mielenkiintoista puuhaa, ja bonuksena hääpari saa vielä yhden albumillisen aikuisten perusposeeraus-kuvista poikkeavia otoksia.