maanantai 6. joulukuuta 2010

Irrallisia langanpäitä

Nyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.

Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.

Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.

Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Huomioita talvipyöräilystä

Hiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:
  • Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.
  • Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.
  • Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.
  • Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.
  • Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.
  • Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia.
  • Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.