lauantai 28. marraskuuta 2009

Leluja lapsille

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Perfektionistin vaikea saada aikaiseksi

Olisinpas mielelläni sellainen tehokas perfektionisti joka vaatisi itseltään paljon ja kovalla määrätietoisella työllä lunastaisi odotukset. Harmikseni edustan ihan toista perfektionisti-tyyppiä, nimittäin ylivarovaista, alisuorittavaa, haasteiden edessä lamaantuvaa, häpeässä ja syyllisyydessä vellovaa.

Perfektionismi voi olla aidosti lamaannuttava voima. Sitä kun ryhtyy vaatimaan itseltään parasta mahdollista suoritusta, käy niin ettei mitään suoritusta irtoa, vaan sen sijaan vino pino selityksiä ja tekosyitä.

Huomasittekin varmaan (no ehkä ette huomanneet mutta kuitenkin) että vaihdoin profiilissani 3-kymppisen duunarin tilalle 3-kymppisen yrittäjän. Olen reilun viikon verran ollut yrittäjä ja voi vitsi että hävettää ja hirvittää. Ääni sisimmässäni kertoo että minulla pitäisi olla valmis toimiva yritys olemassa ennen kuin voin aloittaa mitään, että kamalaa jos tämä nyt epäonnistuu, että kamalaa kun mainoksista ei tullut täsmälleen täydellisiä ja että on noloa kun ihmiset saa tietää että minä ihan itse ja omalla nimellä tällaista yritän. Perfektionismihan se siellä ääntelee.

Järjen äänellä ääntelen parhaani mukaan vastaan. Flyladyn (anteeksi vaan kun hehkutan Flyladya usein, minusta ko. systeemissä on paljon hyvää ja sitten aimo annos ärsyttävää johon en kiinnitä huomiota) lentävän lauseen "housework done incorrectly still blesses your family" voi kohdistaa myös muuhun kuin kotityöhön ja mielestäni se huokuu tervettä järkeä. Jostain on pakko aloittaa, jonkinlaisilla taidoilla, eikö? Ja edes sinnepäin tehty on kuitenkin tehty.

En ole ihan sitäkään mieltä että kannattaisi huhkia menemään sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta, mutta sitä mieltä olen, että jossain vaiheessa täytyy osata lopettaa ajatteleminen ja ruveta hommiin.

Zenhabits tarjoaa tällaisen ohjenivaskan työhön ja yrittäjäksi ryhtymiseen liittyen. Osui ja upposi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.