lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kevätsiivousta pukkaa

Keväällä kunnioitan perinteitä innostumalla siivoamisesta. Ikkunanpesun suhteen olen tänä keväänä poikkeuksellisesti kahden vaiheilla (yleensä ryhdyn ko. puuhaan heti kun lämpömittari näyttää plussaa), koska saamme joka tapauksessa uudet ikkunat hetikohta alkava julkisivuremontin yhteydessä. Remontti tosin kestää viitisen kuukautta, ja onhan mahdollista että ikkunat vaihdetaan viimeisenä, joten luullakseni taivun pesemään vanhat ikkunat vielä kerran.

Yhdysvaltalaisella kotityögurulla Fly Ladylla on hyviä neuvoja kodin järjestyksen luomiseen ja säilyttämiseen. Itse asiassa hänellä on kokonainen systeemi kalentereineen ja sähköpostimuistutuksineen, mutta se on minun makuuni liian monimutkainen. Joitakin yksittäisiä ohjeita ja vinkkejä sen sijaan olen noudattanut mielelläni. Erityisesti rojunraivaukseen olen saanut hyviä neuvoja, ja noin seitsemän äärimmäisen perusteellisen koko asunnon kattavan rojunpoistorupeaman jälkeen olen jo suunnilleen tyytyväinen asuntomme nykytilaan. Nykyään en osta uutta tavaraa jos haluan uudistaa kotia, vaan päinvastoin hankkiudun eroon vanhoistakin. Joskus "shoppailen" kotiimme tilaa, selkeyttä, tyhjiä tasoja ja pintoja keräämällä tavaroita kirpparikoppaan.

Katson mielelläni sisustusohjelmia netti-tv:stä, ja ehdoton suosikkini on MTV3:n Sillä siisti (joka ei oikeasti ole varsinainen sisustusohjelma). On erinomaisen innostavaa katsoa kuinka suuri muutos on mahdollinen vain vanhasta luopumalla ja siivoamalla, ilman että asuntoon hankitaan mitään uutta.

Siivoamiseen ja erityisesti kevätsiivoukseen liittyy myös hinku ostaa uusia siivousvälineitä ja -aineita. Tämä on eräs heikko kohtani. Saatan innostua uudesta tuotteesta niin, että kriittinen kuluttaja minussa mykistyy täysin. Voin tunnustaa että innostuin hetkeksi jopa talouspaperia muistuttavista kertakäyttöisistä siivousliinoista, ja jouduin erikseen kieltämään itseltäni niiden ostamisen. Siivousaineiden kanssa olen päässyt aika mukavasti tasapainoon löydettyäni kotimaiset Ole Hyvä-tuotteet sekä vanhan kunnon Mäntysuovan. Myös etikka ja ruokasooda ovat yllättävän päteviä aineita kotisiivouksessa, vaikka vaikuttavat ihan hippikamalta. Sen sijaan että ostaisin tänä keväänä yhtä ainutta uutta siivousainetta, aion ostaa apteekista ph-mittausliuskoja ja tutkia käyttämieni aineiden ph:t. Uusi näkökulma ja perusteellisempi tuntemus vanhoihin aineisiin luultavasti innostaa ja inspiroi yhtä paljon kuin joku kokonaan uusi tuttavuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti