Olen värjännyt tukkaani paljon. Teininä kokeilin mustat ja punaiset, vaaleatkin jossain vaiheessa. Aikuisena olen metsästänyt juuri sitä oikeaa ruskean sävyä, ei punertavaa, ei liian tummaa, mielellään hiukan beigeen vivahtavaa, vivahteikasta mielellään, ehkä aika lähellä omaa sävyä, niin ettei juurikasvu ole häiritsevän näköinen...
Olen värjännyt kotona ja värjäyttänyt kampaajalla, värimerkkejä vaihdellen pyrkinyt siihen kuviteltuun täydelliseen ruskeaan. Lopulta päädyin Ruohonjuuresta löytämääni ilmeisesti ekologisempaan sarjaan, josta löytyikin itse asiassa erittäin ihana ruskea. Tukkani vaan ei tykännyt ko. aineesta vaan kuivahti korpuksi. Luovutin ja jätin koko värjäämisen, ajattelin että kotiäitinä ollessani en tarvitse tip top laitettua tukkaa vaan voin rehottaa luonnontilassa. Ja sitten selvisikin hämmentävä juttu.
Nimittäin, kun omaa väriäni oli kasvanut esiin muutama sentti, huomasin että oma luonnollinen hiusteni väri on aika hyvä ruskea, ei punertava, ei liian tumma, vivahtaa beigeen.. Eikä tule erillistä juurikasvua. Kamala tunnustaa, mutta olin näiden tosiseikkojen edessä hyvin hämmästynyt.
Kävin vastikään kampaajalla ja katsoin lumoutuneena peilin kautta kuinka kuivat ja haalistuneen väriset latvat katosivat pois ja kuontaloni kokonaisväri muuttui jo lähestulkoon luonnolliseksi. Haaveilin ääneen seuraavasta käynnistäni, jolloin viimeiset värjätyt latvat lähtevät, ja samantien tajusin tilanteen kamaluuden. Tukkaprojektini loppuu! Mitä minä sitten haluan kun tukkani on täydellinen?
Miksi minulla on niin kova halu haluta jotain?
Tämä halu haluta jotain (vaihtelua, projekteja, mietittävää, jotain uutta..) liittyy minun kohdallani paitsi tukkaan, myös suureen osaan ostamiani asioita. Tylsänä hetkenä tartun mielelläni kuvastoon tai sisustuslehteen, ja kappas vaan, mieleni täyttyy miljoonasta haluttavasta asiasta. Jostain syystä tällainen on minusta ihanaa ja teen sitä luontevasti kaiken aikaa. Tai tein, nyt kuvio on alkanut hahmottua. Olen lukenut Judith Levinen kirjaa Not Buying It ja tunnistanut muutamia hämäriä tuntemuksiani liittyen ostamiseen ja omistamiseen. Uskon ja toivon että minun on mahdollista lopettaa vimmattu haluaminen ja haluamisen haluaminen, ja iloita siitä hetkestä jolloin asiani ovat niin mallillaan etten varsinaisesti halua mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti