Hankin uuden suihkuverhon. Vanha oli mennyt ällöksi, niinkuin vanhat suihkuverhot menevät, etenkin sellaiset, joita ei voi pestä pesukoneessa. Hankinta oli mielestäni perusteltu. Uusi verho on konepestävä, joten kuvittelen sen olevan helposti huollettavissa ja pysyvän siistinä paremmin kuin vanha.
Ostos oli järkevä, tästä olen siis samaa mieltä itseni kanssa. Huomaan kuitenkin asiaan liittyvän myös paljon tunnetta ja järjettömiä ajatuksia. Tällaisia: "Okei, nyt meidän kylppäri näyttää aikuisten kylppäriltä, toivottavasti kukaan vieras ei muista vanhaa verhoa ja kuvittele että me ollaan sellaisia ihmisiä, jotka ostaa sellaisen verhon, sillä me ei todellakaan olla mitään sen kaltaista, vaan vanha ostos oli hirvittävä virhe, vajavaisin tiedoin ja ilman harkintaa tehty, ja sitä paitsi me oltiin silloin tosi nuoria, niin eli se verho oli nyt jo aika vanha eli oli aikakin vaihtaa, itse asiassa verhon vaihtaminen oli ainoa mahdollisuus..."
Kevään saapumisella on oma roolinsa tässä halussa haluta muutosta. Tämä muutaman viikon aika, kun aurinko paistaa likaisista ikkunoista paljastaen kaiken kertyneen pölyn ja tunkkaisuuden, ja kun talvivaatteet alkavat tuntua hiostavilta ja vanhoilta ja ankeilta ja tukkakin pipon alla jotenkin rasvaiselta ja nahkealta.. ..Tässä kohtaa mieleni valtaa halu ostaa tieni ulos tästä nuhjuisuudesta, hankkia kevättakki, nippu tehokkaita siivousvälineitä, jotain uutta kotiin, joku tyynynpäällinen vaikka... Ja nimenomaan haluan uutta ostamalla sanoutua irti vanhasta minästäni, sillä oikeastihan minä olen uusi ja raikas kevätihminen, enkä todellakaan mikään ankea nahjus, jolla ikkunat pesemättä.
Jos en halua ostaa lisää tavaroita, millä tavalla sitten hankin uutuuden, virkistäytymisen ja ajan hermolla olemisen kokemuksia? Rahaa voi toki käyttää myös ei-materiaalisiin asioihin kuten kampaajalla tai kosmetologilla käyntiin. Ilman rahaa voin harrastaa liikuntaa (olettaen että omista välineet. Tässäpä heti uusi sudenkuoppa, voidakseni nauttia elämän ilmaisista iloista täytyy minun omistaa hyvät välineet, jotta saan ilmaisesta kokemuksestani mahdollisimman paljon irti..), opiskella asioita netissä ja kirjastossa. Ehkä aloittaa oman blogin.. Tai liittyä ruokapiiriin!
Viimeksi mainittu ei tosin enää lukeudu ilmaisten huvitusten piiriin. Ruokapiirikokemusta omaava ystäväni kertoi ettei varsinaisesti ole huomannut ruokakulujen kaventuneen, mutta perheensä ruokavalio on liikahtanut reippaasti luomumpaan suuntaan. Samantyylinen tavoite on minullakin. Ruokapiiriin kuuluminen on aina tuntunut minusta kiehtovalta mutta kaukaiselta ajatukselta. En tiedä mikä minua aiemmin oikein on pidätellyt, sillä koko homma liittymisineen ja tilauksineen kävi erittäin mutkattomasti nyt, kun otin asian lopulta hoidettavakseni. Uutuuden huumassa tilauksesta tuli ehkä turhankin suuri, mutta nyt tilauksemme noutopäivää odotellessa on olo kuin joulun alla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti