Näkyyks kello?

Edesmenneen ukkini tavaroista löytyi tällainen kivan näköinen rannekello, joka aikoinaan on kuulunut jollekulle ukin naispuoliselle sukulaiselle. Kello kävi huonosti ja rannekkeet olivat kuluneet poikki, joten käytin sen huollossa. Uusine rannekkeine huolto maksoi 120€. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä vedettäviä rannekelloja ei kuulemma enää juuri valmisteta, eli kelloni kuuluu rajalliseen joukkoon uhanalaisia tavaroita.

Juttelin erään ihmisen kanssa vanhoista tavaroista ja niiden korjauttamisesta. Juttukumppanini ilmaisi mielipiteenään että on väärin joutua maksamaan työstä niin kova hinta että samalla rahalla saisi uuttakin tavaraa. Jännittävä ajatus, mutta itse olen monestakin syystä toista mieltä. Ensinnäkin on hävytöntä maksaa tavaroita valmistaville ihmisille heidän työstään niin vähän, että tavaran myyminen halvalla on kannattavaa. Toisekseen tavaran määrä maailmassa on niin reilusti liioiteltu että jatkuvasti uuden tuottaminen sekä ostaminen on arveluttavaa. Kolmannekseen vanhan korjaaminen on taito sinänsä ja maksan mielelläni asiallista palkkaa sellaiselle ihmiselle jolla tällainen taito on. Neljännekseen on niin että minulle tuntemattomasta syystä aiemmin tavarat on valmistettu huolellisemmin ja laadukkaammista materiaalesta, ja laadukkaan esineen kunnosta on mielekästä huolehtia.

Kokonaisuutena arvioiden sain erittäin hyvää palvelua Kulta- ja Kellokauppa Harry Wahlbergilla missä kelloni korjautin. Alku tosin hiukan kangerteli kun minut vastaanottanut ihminen asennoitui varovasti ja varmisti useaan kertaan että ymmärrän työn tulevan kalliiksi ja aion kuitenkin jättää kellon huoltoon. Epäilin jokellossa olevan jotain hämminkiä tai sen olevan niin huonoa rihkamaa että korjaaminen olisi tyhmää. Oikeasti kyse olikin siitä että moni kuulemma jättää korjauttamisen sikseen kun kustannukset paljastuvat.

Lofistelyä

Ensimmäiset omat ruisleivät on leivottu ja syöty, ja hyviksi todettu. Ystäväni luonnehti ruisleivän leipomista "hifistelyksi", itse ajattelen sitä paremminkin lofistelynä (sana, jonka oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole käsitystä).

Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.

Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.

Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.