tag:blogger.com,1999:blog-61658035889376811022024-03-04T22:38:56.365-08:00YksinkertaistaenPohdintaa ja raportteja matkan varrelta kohti simppelimpää, ekologisempaa ja iloisempaa elämisen tapaa.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.comBlogger85125tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-2506933784317690782012-08-07T03:01:00.000-07:002012-08-07T03:01:03.816-07:00Ja syvään henkeä!Tämä lienee jonkin sortin feng shuita, mutta minulle on tullut sellainen tunne että kodin (ja työpaikan ja kalenterin ja pään) tulisi olla tietyllä lailla ilmava ja sellainen että henki kulkee.<br />
<br />
Kotiin (ja töihin ja kalenteriin ja päähän) muodostuu helposti tukoksia, joita sitten kierrellään tai vältellään. Vaatekomeron lattialla on niin korkea pino "väliaikaissäilytettävää" tavaraa ettei alimpien hyllyjen sisällöstä ole näköhavaintoa pitkään aikaan. Likainen tai puhdas pyykki kasaantuu ryöpsähteleväksi vuoreksi kylppäriin. Mappihyllyn täyttyessä toimistoon hankitaan uusi mappihylly ja sitten taas uusi ja sitä rataa kunnes tila on täynnä hyllyä ja mappeja. Hyllyistä, pöydistä ja laatikoista on varsinaisesti käytössä vain kapea siivu etureunaa ja koko homma toimii ikäänkuin pintahengityksellä. Ja asukas alkaa haaveilla isommasta kodista tai edes viimeisen päälle suunnitellusta säilytysjärjestelmästä. Mikä oikeasti ei kannata sillä se uusikin tila, vaikka kuinka hieno ja käytännöllinen hyvänsä, tulee ennen pitkää täytettyä ihan samalla lailla kuin se vanhakin tuli.<br />
<br />
Parempi ratkaisu on tukoksien purkaminen ja virtauksen lisääminen. Ja näin se käy:<br />
<br />
<ul>
<li>Asioilla on rata jota pitkin kulkea. Pyykki kulkee pyykkikorista pesukoneeseen, kuivumaan, puhtaiden koriin, kaappiin. Paperit kulkevat mapitettavien laatikkoon, paitsi ne jotka menevät paperinkeräykseen, joita oikeasti on suurin osa, sitten mappiin ja hyllyyn missä ovat 7 vuotta (työpaikalla 11 vuotta, tasekirjat ja palkkoihin liittyvät paperit ikuisesti), ja lopulta paperinkeräykseen. Aika kätevää on varata vuotta kohti yksi mappi ja jakaa se välilehdillä osioihin kuten vakuutukset,verot, lainat, asunto jne. Näitä mappeja on aina hyllyssä 8 (työpaikalla 11) kappaletta ja vuoden vaihteessa tyhjennetään se vanhin josta siis tulee alkavan vuoden mappi. Virta on loputon ja vaikka katkoksia.</li>
<li>Tukkoiset laatikot ja hyllyt siivotaan yksi kerrallaan (ehdottomasti vain yksi kerrallaan). Tyhjennetään laatikko tai hylly, imuroidaan se ja pyyhitään kostealla rätillä. Käydään tavarat läpi ja laitetaan osa takaisin laatikkoon/hyllylle, osa roskiin tai kierrätykseen ja osa muihin laatikoihin/hyllyille. Joiden vuoro kyllä tulee ennen pitkää (tässä kohtaa voi pysähtyä harkitsemaan josko oikea paikka olisi kuitenkin roskiksessa tai kierrätyksessä).</li>
<li>Hyllyillä, laatikoissa, naulakoissa, tasoilla, kalenterissa jne. tulisi aina olla tyhjää tilaa. Tilaa ei kannata yrittää maksimoida siten että kaikki paikat tumpataan täyteen viimeistä neliösenttiä myöten. Aina tulisi olla ikäänkuin reservissä potentiaalista säilytystilaa. </li>
<li>Ilma kulkee kun sen antaa kulkea. Vanha kunnon läpiveto toimii mahtavasti. Avataan ikkunoita apposelleen, annetaan olla puolisen tuntia, suljetaan ikkunat. Imuroidessa on hyvä pitää ikkunoita reilusti auki. Imuroiminen nostattaa ilmaan kaiken maailman hiukkasia ja hyvällä tuurilla ne häipyvät ulos ikkunasta ennen kuin ehtivät laskeutua minnekään. Pienimmät hiukkaset eivät ikinä edes laskeudu vaan hengailevat huoneilmassa kunnes ne tuuletetaan pihalle.</li>
<li>Mummoilla on huoneilman lisäksi tapana tuuletella kaikkea mahdollista muuta, eikä se ole haitaksi muillekaan. Parvekkeelta tai ikkunasta tai ovesta voi ravistella yhtä ja toista, lähinnä tekstiilejä. Villaiset matot ja torkkupeitot yms. oikeasti puhdistuvat tuulettamalla ja ne voi silloin tällöin ihan viedä ulos olemaan.</li>
<li>Huonekasvit tuottavat happea sisäilmaan ja puhdistavat sen epäpuhtauksia. Jos kasveja on useita, vaikutuksen huomaa.</li>
</ul>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-87465182784638174562012-07-29T01:37:00.002-07:002012-07-29T01:37:39.374-07:00Kodin laittamisestaTässä iässä sitä saattaa nähtävästi tuntea suurta mielenkiintoa asuntomessuja kohtaan ja otinkin ja piipahdin ystävän (joka oli edellisenä päivänä nolostellen tunnustanut tuntevansa mielenkiintoa messuja kohtaan) kanssa katsastamassa Tampereen uusimman ja toistaiseksi pienimmän kaupunginosan.<br />
<br />
Meillä kotona kodinrakennus jatkuu myös. Nyt kaksi vuotta tätä asuntoa asuttuamme saimme lopulta hankittua kirjahyllyn (tähän saakka kirjat yms on säilytetty noin kymmenessä pahvilaatikossa asunnon lattialla). Esikoinen aloittaa koulutaipaleensa parin viikon kuluttua ja hänellekin on nyt remontoitu ikäänkuin symbolisessa hengessä oikeaa ison lapsen omaa huonetta (sitä minkä lattialla ne kirjalaatikot lojuivat, yhdessä muutaman muun hiukan epämääräisemmän säilytysratkaisun kanssa).<br />
<br />
Kaiken tämän asumisen, rakentamisen, remontoimisen ja sisustamisen keskellä, ja työnikin päälle päätteeksi liittyessä kodin pyörittämiseen, olen viime viikkoina pohtinut mm. tällaisia kysymyksiä:<br />
<br />
<ul>
<li>Missä kulkee raja sisustamisen ja lavastamisen välillä?</li>
<li>Onko sillä väliä? Onko ihmiselle haitallista asua lavasteessa?</li>
<li>Jos kodin viimeisen päälle stailatun upeuden ja asukkaiden röhnöisen arkisuuden välillä on suuri kontrasti, seuraako siitä paineita stailata myös itseään ja perheenjäseniä?</li>
<li>Onko työlästä ylläpitää täydellistä kotia kun täydellisyys rikkuu kovin herkästi? Joutuuko asukas päivittäin asettelemaan, kohentelenaan ja siistimään jotain kohtaa?</li>
<li>Jos koti on upea, voiko yllätysvieraille tarjota pakasteranskalaisia? Jos ei ole muuta tarjottavaa kuin pakasteranskalaiset, onko viisainta jättää tarjoamatta vieraille mitään?</li>
<li>Jos vierailee kodissa joka on hienompi kuin oma, tuntuuko kurjalta kutsua hienon kodin asukkaita omaansa?</li>
<li>Jos muuttaa ns. hienommalle alueelle asumaan, tuleeko olo että oma elämä ja omat tavarat ovat yllättäen ankeampia kuin ne olivat vanhassa kodissa? Tuntuuko silloin epämiellyttävältä avata ovea uusille naapureille?</li>
</ul>
Katselen lasten kanssa Muumilaakson tarinoita. Yhdessä jaksossa Mymmeli löysi sattumalta metsästä suuren hylätyn kartanon ja asettui siihen asumaan. Hetken verran hän ehti nauttia uudesta kodista, mutta sitten ympäristöllä alkoi olla vaatimuksia. Annettiin ymmärtää että hienossa talossa asuvan henkilön ei ehkä tulisi pukeutua kovin arkiseen pukuun tai harrastaa rahvaanomaisia asioita, ylipäätään olla kulahtanut tai tavallinen. Mymmeli luonnollisesti kärsi suuresti koittaessaan noudattaa toisten vaatimuksia ja jätti lopulta hienon talon palaten vanhaan arkiseen elämäänsä.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-89564347921088167902012-07-07T03:23:00.000-07:002012-07-07T03:23:47.205-07:00Kas hei!Täälläpä on ollut ihmeesti trafiikkkia viime aikoina, piti tulla itsekin vilkaisemaan että mikä niin mielenkiintoista on. En pitkästytä teitä raportoimalla mitä olen puuhannut viime vuoden, mutta kerrottakoon että se liittyy rahan tienaamiseen ja on vaatinut jonkin verran aivokapasiteettia. Ja muutakin kapasiteettia. Olen nykyään seitsemän ihmisen työnantaja, ja vastuu painaa yllättävän paljonkin välillä.<br />
<br />
Nyt olen aloitellut yli kaksi kuukautta kestävää kesälomaani ja tunnelma on aika hyvä. Olen joskus kuullut huhua että jos haluaa uutta sisältöä elämäänsä, on paras aloittaa vähentämällä vanhaa sisältöä ja näin uusi mahtuu luovimaan sisään kuin itsestään. Näkisin että pitää paikkansa.<br />
<br />
Luin hiljattain Riikka Kaihovaaran erinomaisen kirjan <a href="http://www.visili.fi/fi/julkaisu/riippumaton-puutarha-teollisen-ruoantuotannon-romahdus-ja-permakulttuurin-perusteet">Riippumaton puutarha</a>. Kirja käsittelee permakulttuuri-viljelyä, eli sellaisen puutarhan luomista joka mahdollisimman pitkälle hoitaa itse itseään ilman että viljelijä jatkuvasti nyppii, kastelee, lannoittaa tai muokkaa mitään. Ajatukset ja periaatteet ovat jokseenkin hurmaavia ja mukavasti sovellettavissa puutarhan lisäksi muuhunkin olemiseen. Oman mielenkiintoni kohteena on erityisesti kodin hoito ja mahdollisimman mutkaton arki, ja permakulttuuriviljelyn hengessä tein tällaisen listan perma-kodinhoidon periaatteista:<br />
<br />
<ol>
<li>Mahdolisimman vähän sisään ja mahdollisimman vähän ulos. Suositaan kestäviä ja pestäviä asioita. Hyödynnetään asioita uudella tavalla. Valitaan mahdollisimman monikäyttöisiä tavaroita.</li>
<li>Toiminnallisuus ennen sisustuksellisuutta. Kyseenalaistetaan sisustuslehtitodellisuus ja vallitsevat kauneusihanteet. Käytännöllinen voi olla varsin kaunista.</li>
<li>Toimitaan tilan ehdoilla. Käytettävissä oleva tila sanelee kuinka paljon on esimerkiksi mahdollista omistaa tavaraa. </li>
<li>Vieraiden kemikaalien ja öljyyn perustuvien tuotteiden välttäminen.</li>
<li>Elämisen helppous! Päivittäin tarvittavat asiat pannan alahyllyille tai muuten helposti saataville. Asiat säilytetään siellä missä niitä käytetään, keittiöpyyhkeet keittiössä, käsipyyhkeet vessassa. Asukas ei ole renki kodissaan, valitaan sellaiset ratkaisut jotka eivät vaadi jatkuvaa ylläpitoa. Kodin toiminnot voivat tukea toisiaan</li>
</ol>
Edelleen näitä periaatteita voi soveltaa ihan mihin muuhun hyvänsä. Hajanaisina huomioina itselleni tulee tässä mieleen esimerkiksi että kun ei värjää hiuksiaan ei tarvitse huolehtia juurikasvusta, tukka saa rehottaa pään päällä rauhassa. Tai että rakennuksia rakennettaessa valitaan sellaiset materiaalit ja tekniikat että ne eivät helposti mene epäkuntoon tai rapistu. Koneellinen ilmastointi esimerkiksi katkeaa jos kone menee rikki, painovoimainen toimii oletettavasti sikäli kun painovoima ei lakkaa olemasta. Parisuhteen kerrotaan vaativat paljon työtä. Tältä työltä valttyy ovelasti kun valitsee sellaisen puolison jonka kanssa ei tarvitse vääntää ja neuvotella, voi vain olla ja möllöttää. <br />
<br />
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<br />
<br />
<br />Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-20765121176331908122011-06-15T00:49:00.000-07:002011-06-15T01:01:53.319-07:00Kiiltoa pintaanVapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.<br /><br />Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-48764545281389788502011-06-12T20:57:00.000-07:002011-06-13T22:21:32.687-07:00Rooliin ja roolista poisOn jännittävää antaa itselleen lupa rehottaa. Olen lievästi asperger-tyyppinen ihminen ja siitä ynnä muista syistä olen tuntenut tietynlaista "toiseutta" niin kauan kuin muistan. Ja koittanut parhaani mukaan sulautua joukkoon. Päiväkodissa opettelin pidättämään naurua ja pitämään pokkaa kun huomasin että asiat, jotka naurattivat minua, olivat sellaisia joille lapsen ollut sopivaa nauraa. Aikuisena menen helposti rooliin ja mukaudun kulloisenkin seurani mukaiseksi, en ehkä suorastaan teeskentelyyn asti, mutta korostaen tiettyjä piirteitä tietyssä seurassa ja toisia toisessa.<br /><br />Periaatteessa olen toki ajatellut että minulla on sama oikeus vaikkapa sotkuisuuteeni kuin hyvin pedantilla ihmisellä on järjestelmällisyyteensä, mutta käytännössä lähden helposti skarppaamaan olemistani ja mukautumaan niin että vaikuttaisin samantyyppiseltä kuin järjestelmällinen kanssaihmiseni. Paitsi ihan viime aikoina. Pienenkin oman yrityksen pyörittäminen on aikaa energiaaviepää hommaa, ja saattaa olla etten ole jaksanut sen päälle enää pingottaa vapaalla. Tietysti kyse saattaa olla myös aikuisuudesta tai itsetuntemuksen kehittymisesta tms. Olkoon mitä hyvänsä, mutta elämä on muuttunut helpommaksi.<br /><br />Järjestin kaverisynttärit lapsille. Lykkäsin asiaa pitkään ja yritin jopa uskotella lapsille että synttärit olivat siinä kun veimme päiväkotiin karkkipussit ja keksejä. Ei mennyt läpi. Tajusin että ahdistuksesta ja tuskantunnosta huolimatta minun on pakko kutsua lapsia meille kotiin. Stressikertoimen noustua kohtuullisiin lukemiin havahtuin yhtäkkiä siihen, että ahdistus ei niinkään johtunut juhlista sinänsä, vaan kaikesta ylimääräisestä, jonka mielessäni niihin yhdistin. Asioista kuten lasten leikittäminen, aarteenetsinnän järjestäminen, pikkulahjojen hankkiminen vieraille ynnä muu hilpe, jota lastenkutsuihin nähtävästi liittyy (voin tunnustaa että mieluummin kestän rakkaiden lasteni surun siitä että heillä ei ole syntymäpäiviä, kuin järjestän yhtään aarteenetsintää). Muistin että lapsena minulle järjestettiin aivan mukavia syntymäpäiviä, ilman mitään hilpettä, ilman aarteenetsintää ja ilman aikuisia leikittämässä lapsia.<br /><br />Ja näin homma hoidettiin meilläkin. Kutsuimme vieraaksi naapureita (onneksi meillä on melko rentoja sellaisia), siivosimme, lapset koristivat paikkoja serpentiinillä ja ilmapalloilla, leivoin paria laatua suolaista ja makeaa, availin ovea ja kaadoin kahvia. Ja olin hyvin hyvin helpottunut. Tosin on mahdollista että vaikutin huonolta emännältä (allergioita ja erityisruokavalioita ei oltu muistettu huomioida mitenkään, ei myöskään pyytää vieraita ilmoittamaan tulostaan) ja huonolta äidiltä (oli 28 astetta hellettä ja esikoinen pukeutui omatoimisesti mielestään kauneimpaan juhlavaatteeseensa eli pitkähihaiseen paksuun plyysimekkoon sekä paksuihin trikoopöksyihin ja hikoili pää punaisena koko päivän), mutta nytpä annoin häpeän ja ylimitoitetun itsereflekion luiskahtaa päältäni kuin teflonpinnalta.<br /><br />Esikoinen katseli taannoin bussin ikkunasta ulos ja lausahti minulle odottamatta että "äiti, ei sun tarvi olla mikään normaali ihminen, sä oot mikä sä oot!", ja tämä ajatus olkoon johtotähtenäni elämässä. Iloitsen jatkossakin toisten ihmisten toisenlaisuudesta (ja jämäkästi organisoidusta juhlista) mutta minulta irtoaa tasan se mitä irtoaa ja mä oon mikä mä oon.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-69761686855692527522011-04-19T21:47:00.000-07:002011-04-19T22:18:20.778-07:00Kohta se alkaa<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhThpUuABiCWjXMIk1H8bwq1VaOC9VeT_rK-Autzr77uPKXOE78oNrjbhB30WGcG7I1dp7f2cdBu9o3TVNXVNf4sWP3D6lJzj364whmJL7qfSkAR1gqQHDmQkEIP9jfeVBuzwOXqLsW4G8/s1600/kuvat+4+2011+189.JPG"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhThpUuABiCWjXMIk1H8bwq1VaOC9VeT_rK-Autzr77uPKXOE78oNrjbhB30WGcG7I1dp7f2cdBu9o3TVNXVNf4sWP3D6lJzj364whmJL7qfSkAR1gqQHDmQkEIP9jfeVBuzwOXqLsW4G8/s320/kuvat+4+2011+189.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5597522890789797730" border="0" /></a>Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:<br /><ul><li>Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.</li><li>Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.</li><li>Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).</li><li>Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.</li><li>Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.</li><li>Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.<br /></li><li>Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.<br /></li></ul>Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-85311722456246836132011-02-01T10:32:00.000-08:002011-02-01T10:41:42.138-08:00Helpompi mikronputsausMikroaaltouunin putsaamiseen on vaikea ruveta, mutta lupaan ja vannon että tällä ohjeella kaikki sujuu helposti ja kivuttomasti (sitä voisi myös opetella käyttämään mikrokupua, mutta en minä ainakaan jaksa, se on jotenkin niin tylsää veivata sitä edestakaisin):<br /><br /><ul><li>Laita mikronkestävässä mukissa tahi kupissa vettä mikroon ja anna käydä täydellä teholla noin kolme minuuttia niin, että vesi varmasti kiehuu reippaasti. Anna olla hetki.</li><li>Ota kuppi mikrosta ja laita sinne teepussi. Laita mikron ovi kiinni.</li><li>Anna mikron muhia vielä sen aikaa kun juot teen ja valmistaudut henkisesti koitokseen.</li><li>Ota mikrosta ulos lasialunen yms. irtonaiset osat.</li><li>Ota puhdas mikrokuituliina, kastele se ja purista mahdollisimman kuivaksi. Pyyhi mikro ensin ulkopinnoilta ja sitten sisäpinnoilta. Toista kunnes tulos miellyttää sinua. Pyyhi sitten irto-osat ja pane ne takaisin paikoilleen.</li><li>Huomaa ettei se ollutkaan niin kamalaa, ei ainakaan niin kamalaa että kannattaisi opetella mikrokuvun käyttö jos et vielä ole oppinut.<br /></li></ul>Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-78627918690009195982011-01-24T21:50:00.000-08:002011-01-25T21:38:46.956-08:00Valoa ikkunassaNo löytyyköhän tästä jotain syvällisempää symboliikkaa:<br /><br />Minulla on ns. aina ollut tapana kotipihaan tullessa hakea katseella omat ikkunat ja tarkistaa ettei meillä pala. Pimeät ikkunat ovat aina olleet helpotus ja iloinen yllätys. Nyt tajusin etten tee enää niin, vaan käännän päätä ihan toiseen suuntaan. Katson onko naapuri kotona. Valo ikkunassa kertoo etten ole täällä yksin.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-77259360340407336682011-01-23T21:44:00.000-08:002011-01-23T22:05:43.204-08:00Koskaan en muuttua saaKäyskentelin kerran nuorena ihmisenä (n. 17v) erään tamperelaisen design-tavaraa myyvän liikkeen ikkunan ohi ja silmiini sattui maailman kaunein lamppu. En ollut aiemmin ollut nimenomaan design(mitä se sitten meinaakaan)-esineiden ystävä, mutta sillä hetkellä aloin aavistella olevani, sillä lamppu, jonka hinta ylitti kuukausituloni, oli pakko saada. Sainkin, 18-vuotislahjaksi ihanalta isäpapaltani. Lamppu on ollut aarteeni, ja olen elämäni muutoissa pakannut sen aivan erityisen huolellisesti ekstrapehmusteisiin. Kodeissani se on ollut esillä näkyvillä paikoilla.<br /><br />Paitsi uudessa kodissa. Jotenkin se sujahti puoliksi piiloon pelargonian ja verhon väliin, ja näytti siellä salakähmäiseltä ja hölmöltä. Yleensä se lymyili piilossaan pimeänä. Kaavailin sille uutta paikkaa, ajattelin että pelargoniat ja verho sekä koko ikkunalauta näyttäisi väljemmältä ja raikkaammalta jos lamppu olisi muualla. Kunnes tulin myöntäneeksi itselleni ja sanoneeni äänen puolisolle että oikeastaan enää välitä koko lampusta, enkä keksi sille mitään mukavaa paikkaa koko asunnossa. Puoliso, avuliaana kuten aina, sanoi ettei ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa lampussani oli alunperinkään.<br /><br />Huomasin että olin tehnyt juuri niinkuin monet muutkin tavaroissaan roikkuvat, ja kehittänyt pienen lampun ympärille kokonaista mytologiaa lähestyvän ajatusrakennelman. Alkaen tietysti siitä hullaantumisen tunteesta näyteikkunalla ja siitä että kyseessä oli lahja isältä. Ja siitä että lampun saamisen ja omistamisen myötä minusta piti tulla designtietoinen ja tyylikäs ihminen.<br /><br />Olen pahoillani 18-vuotias minä, olen nyt aikuisena jotain ihan muuta, ja myin viime viikolla lampun kympillä naapurille. Ikkunalauta näyttää selkeämmältä, sain kympin puhdasta voittoa ja naapurin hymy oli näkemisen arvoinen.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-54950913963221277592011-01-12T20:26:00.000-08:002011-01-13T23:43:38.981-08:00Lahjapulma ratkaistuIsompi lapseni on sen ikäinen että kutsuja kaverisynttäreille on alkanut säännöllisesti tipahdella. Mukavaa tietysti että lapsella on kavereita ja että hän on normaalisti ryhmänsä riennoissa mukana. Aikuiselle (minulle, tarkemmin sanoen) lasten kaverisynttärit ovat kauhistus niihin liittyvän rihkaman ja krääsän vuoksi. Paitsi että sankarille hankitaan jotain pientä ja halpaa, myös vieraille on nykyään tapana antaa omat pienet lahjat, ja näin lapsiperheiden kodit hiljalleen täyttyvät lasten pikkutavaroista. Vaikka kuinka koitan arvostaa ja vaalia lasten vilpitöntä iloa lahjan antamisen ja saamisen hetkellä, mielessäni painaa kuitenkin enemmän aikuisten hankaluudet liittyen näiden lahjojen hankkimiseen ja säilyttämiseen /hävittämiseen. Ja valmistamiseen myös.<br /><br />Lapsi on menossa sunnuntaina taas synttäreille. Purin tuskaani lahja-asiaan liittyen naapurilleni ja ystävälleni, joka totuttuun tapaan tarjosi ongelmaan täydellisen ratkaisun: "Osta sille kertakäyttökamera."<br /><br />Kertakäyttökameran voi huoletta antaa lapsen käyttöön. Lapsi saa lupia kyselemättä kuvata juuri omia mielenkiinnon kohteitaan. Kameran tarjoama hupi kestää tasan niin kauan kuin lahjojen tarjoama hupi yleensäkin, mutta tässä tapauksessa niin on tarkoituskin. Kuvien kehittämisestä toisaalta aiheutuu taas aikuisille rahanmenoa, vastapainoksi saa harvinaisen mahdollisuuden nähdä maailmaa lapsen näkövinkkelistä. Meillä harrastettiin aiemmin sallivaa kasvatusta ja annettiin lasten käyttää oikeaa aikuisten kameraa, kunnes kamera hajosi ja siirryimme vähemmän sallivaan tyyliin. Räpsityt kuvat kertoivat kuitenkin omaa hauskaa ja paikoitellen riipaisevaa kieltään lapsen elämästä. Harmillisen monessa otoksessa komeili tietokoneella istuvan aikuisen selkä, hauskemmissa kuvissa lapsen omat varpaat milloin lattiaa, milloin kattoa vasten, pikkusiskon hymy, pikkusiskon peppu, ilmapalloja riviin asetettuna keittiön pöydällä, ynnä muuta.<br /><br />Kertakäyttökameran päällimmäisin huono puoli on tietysti se kertakäyttöisyys. Prismasta mukaan poimimani malli tosin lupaa että "LeBox Camera will be reused or recycled", mitä se nyt tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. Toivon että 6 vuotta täyttävä syntymäpäiväsankari pitää lahjastaan. Toivon että myös tulevat synttärisankarit innostuvat kuvaamisesta, sillä aion ratkaista kertakäyttökameroilla kaikki tulevaisuuden lahjapulmat, ainakin kun on kyse syntymäpäivälahjasta ja saajan ikä noin 3-10 vuotta. Itse asiassa suunnittelen ostavani ison laatikollisen kameroita komeroon odottamaan tarvetta, näin vältyn jopa stressaavalta kaupassakäynniltä.<br /><br />Muistan joskus lukeneeni hauskan vinkin myös häiden järjestäjälle. Hääjuhlaan kehotettiin varaamaan oma kertakäyttökamera jokaiselle lapsivieraalle. Juhla sujuu mahdollisesti lastenkin kannalta rattoisammin kun on omaa mielenkiintoista puuhaa, ja bonuksena hääpari saa vielä yhden albumillisen aikuisten perusposeeraus-kuvista poikkeavia otoksia.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-71045858929291931912010-12-06T05:39:00.000-08:002010-12-06T05:59:30.113-08:00Irrallisia langanpäitäNyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.<br /><br />Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.<br /><br />Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.<br /><br />Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-31775975945880333822010-12-02T04:16:00.000-08:002010-12-06T04:12:28.719-08:00Huomioita talvipyöräilystäHiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:<br /><ul><li>Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.</li><li>Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.</li><li>Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.</li><li>Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.</li><li>Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.<br /></li><li>Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia. </li><li>Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.<br /></li></ul>Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-43755992399040715612010-11-15T20:46:00.000-08:002010-11-15T21:00:13.629-08:00Meille tulee kasvimaaKasvimaan perustaminen kerrostalopihaan ei ole niin simppeliä kuin voisi kuvitella. Meidän tapauksessamme saman pihan ympärillä on peräti viisi erillistä taloyhtiötä, ja jokaisen taloyhtiön hallitukselta piti saada hankkeelle lupa. Mihin meni vuosi. Hyvä tietysti että aloitimme viime vuonna, sillä ensi kesänä saamme lopulta upottaa kätemme multaan.<br /><br />Tarkoitus olisi rakentaa viljelylavoja esim. tavallisista kuormalavoista ja mahdollisesti niihin kuuluvista jonkinmoisista saranoiduista laidoista (tämä kohta jäin epäselväksi, kyseessä kuitenkin jotain mitä puolison työpaikan pihassa lojuu tarpeettomana). Rakentelua varten on mukavaa että useammastakin taloyhtiöstä löytyy ainakin pieni askarteluhuone.<br /><br />Nyt toivon kovasti että kaikki menee hyvin. Että saamme lavoista kauniit ja kaupunkipihaan sopivat. Että asukkaiden keskuudessa heräillyt epäluulo hanketta kohtaan karisee kun huomataan ettemme kasvata huumekasveja. Että kasvimaa vetäisi uusia tuttavuuksia pihaan ja oikeasti toisi naapureille uuden tavan viettää aikaa kotipihalla. Ja että kaikki kasvaa ja kukoistaa, minä saan viettää lämpimiä ja leppoisia kesäpäiviä, juoda ulkona kahvia termoksesta ja laittaa leivän päälle salaatinlehtiä omasta maasta.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-26513691112591376512010-10-06T01:35:00.000-07:002010-10-06T01:53:44.791-07:00Kun tekee vaanEi kai ole suotavaa tehdä kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa lapsensa tulevaisuuden varalle. Jos pieniä toiveita saa kuitenkin esittää, toivoisin että lapseni soittaisivat punk-bändissä. Jos soittimen suhteen saa esittää toiveita niin rummut olisi se mieluisin (kunhan eivät harjoittele kotona), muutkin kelpaavat toki. Asenne on tärkein.<br /><br />Minut punk pelasti murrosiän itsetuntokriisin pyörteistä. Voin kertoa että naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia oppii katsomaan ikäänkuin sivusta kun kulkee tukka silmillä, neljä numeroa liian suuret maiharit jalassa ja päällä säkkikankaasta ommeltu takki, jonka selässä kissan kokoisilla kirjaimilla tussilla kirjoitettuna että "IHRA". Ajattelen että muutkin kuin entiset ja nykyiset punkkarit voisivat oppia punkin anteeksipyytelemättömyyttä. Ja sellaista tekemisen meininkiä että tehdään vaan eikä meinata, soitetaan vaan vaikkei osata. Soittotaito kyllä seuraa perässä jos on seuratakseen.<br /><br />Se nimittäin seuraa. Katsokaa vaikka: Tässä <a href="http://www.youtube.com/watch?v=P4auub-YWe8">Tehosekoitin</a> sellaisen kun diggailin sitä 14-vuotiaana, ja tässä <a href="http://www.youtube.com/watch?v=LNg6oJmB7dQ&feature=related">Tehosekoitin</a> sellaisena kun diggailen sitä nykyään. Vanhan ohella tietysti. Uskon että musiikkia ja muutakin oppii tekemään kun tekee vaan eikä jää suotta painimaan teorian kanssa.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-73396805525708149492010-09-22T08:57:00.000-07:002010-09-26T20:50:04.600-07:00Viimeistelyn taitoMoi teille lukijat ja kiva kun olette vielä siellä. Muutto sujui muutoin kivasti, mutta nettiyhteyden saimme uuteen kotiin varsin pitkällisten vaiheiden ja kahden operaattorinvaihdon jälkeen vasta muutama päivä sitten. Kaksi kuukautta ilman nettiä tuntui aika oudolta, varsinkin kun meille ei tule sanomalehtiä ja teeveekin jäi kyydistä pari muuttoa sitten. Onpahan tullut istuttua paikoillaan. Ilman edes näennäistä tekemistä.<br /><br />Kiitos kysymästä Anonyymi, muutolle asettamani tavoitteet täyttyivät ja eivät täyttyneet. Organisointipuoli sujui sutjakkaasti, jokainen laatikko ja pussi oli merkitty asiallisesti. Muuttopäivä oli mainio. En lakkaa ihmettelemästä mikä saa ihmiset ottamaan osaa toisten muuttoihin niin mahtavan tehokkaasti ja pitkäjänteisesti! Tavaraa sen sijaan on uudessakin kodissa liikaa.<br /><br />Olisin mielelläni sellaienn ihminen joka saattaa loppuun aloittamansa asiat. Koska en ole, on erinomaista että satun tuntemaan kaksikin tällaista ihmistä. Toinen on äitini, joka meillä piipahdettuaan tarjosi ystävällisesti apua keittiön järjestämiseen. Reippaana hän saapui ja kävi käsiksi työhön. Kärsivällisesti ja ystävällisesti pakotti minut pitämään tavoitteen kirkkaana ja työtahdin ripeänä kunnes ne viimeisetkin hämärät laatikonpohjalliset oli perattu ja laatikot viety pois. Olisin itse luovuttanut monta kertaa ajatellen että tulos on jo kelvollinen. Kiitos äidille peräänantamattomuudesta.<br /><br />Toinen tuntemani super-viimeistelijä on puolison sisko, joka kävi meillä maalaamassa ja tapetoimassa. Remonttipäivä oli lauantai, ja raskaan työn päätteeksi saunoimme, katsoimme elokuvan, söimme karkkia ja sipsiä sekä joimme muutaman lasillisen. Sunnuntai-aamuna rakas käly heräsi reippaana, katsoi kelloon ja ilmoitti lähtevänsä parin tunnin päästä "Mutta ennen sitä siivotaan tää olkkari ja ruokailutila kuntoon!" Sitten hän pakotti minut, jolla ei ollut ylimääräisiä verhoja, etsimään kaksi paria ylimääräisiä verhoja (jotka löytyivät), silitti verhot ja ripusti ikkunaan. Minkä tehtyään hän todellakin jakoi käskyjä minulle sekä lapsille kunnes olohuone ja siihen kuuluva ns. ruokailutila näyttivät ihan oikeaan kotiin kuuluvilta oikealta huoneelta eivätkä sekalaisen hukkatavaran varastolta.<br /><br />Käly mainitsi leikkivänsä ajatuksella jonkinlaisen professional organizerin urasta. Olen kokemukseni perusteellaa sitä mieltä että meille epäjärjestelmällisille haahuilijoille on mahtavaa luksusta kun joku asia oikeasti tulee valmiiksi. Ilman eteenpäin potkimista minulta jäisi se viimeinen muuttolaatikko purkamatta ja viimeinen lista kiinnittämättä luultavasti ikuisiksi ajoiksi. Vai onko kenelläkään teistä näkemystä miten järjestelmällisyyttä ja viimeistelyn taitoa vielä aikuisena voisi opetella?Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-55700257459484243392010-06-30T13:09:00.000-07:002010-07-01T11:28:59.358-07:00Muutto on ihmisen parasta aikaaOlemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.<br /><br />En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. <a href="http://teuxdeux.com/">TeuxDeux</a> on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.<br /><br />Tässä muutossa aion muun muassa:<br /><ul><li>Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.</li><li>Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.<br /></li><li>Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).</li><li>Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.</li><li>Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.</li><li>Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.<br /></li></ul>Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-55677375949733933712010-06-19T01:25:00.000-07:002010-06-19T02:01:11.087-07:00Rahan vallassaRupesin yllättävän helposti ahneeksi porvariksi. Kerroin puolisolle haluavani uuden<a href="http://www.velorbis.com/classic-vintage-bicycle/classic-retro-ladies-bicycle/velorbis-studine-classic-ladies-bicycle"> polkupyörän</a> vapaa-ajan käyttöön, sillä työpyöräni on painava ja raskasoutuinen. Puolison näkemys oli että saan hankkia vielä yhden pyörän siinä vaiheessa kun vuosituloni ovat tietyllä tasolla (olin muuten kahden vaiheilla kirjoitanko tähän sen summan josta oli puhe, mutta en halua. Raha on tosiaan kiintoisalla tavalla mitä moninaisempia tunteita herättävä asia.). Mainittu taso on noin 15000-20000 euroa korkeammalla kuin nykyinen tulotasoni, ja sen sijaan että olisin suoraan kyseenalaistanut rakkaan puolison oikeuden määräillä minua (kuten olisin tehnyt minkä muun asian kohdalla hyvänsä), aloin laskeskella miten saisin kätevimmin ansaittua lisää rahaa. Yrittäjän on palkansaajaa helpompi vaikuttaa tuloihinsa ja keksinkin helponlaisesti uusia ansaintatapoja.<br /><br />Oi tätä vastakkaisten vaatimusten painetta! Poden melkoista tuskaa siitä että toisaalta haaveilen kapitalismin kaatumisesta ja toisaalta aion kasvattaa omaa liiketoimintaani. Voiko niin tehdä? Eikö kuitenkin ole hyvä että minun yritykseni, joka toimii eettisesti ja ekologisesti, vie markkinatilaa sellaisilta saman alan yrityksiltä jotka eivät toimi? Rakas puolisoni on paitsi määräileväinen myös ay-aktiivinen ja toimii pääluottamusmiehenä omalla työpaikallaan. Hänen valvovan silmänsä alla minulla ei ole mahdollisuuksia (ei sikäli että olisi haluakaan) riistää mahdollisia tulevia työntekijöitäni, ja täten loisin alalle hyvät työehdot täyttäviä työpaikkoja. Eikö se nyt ainakin ole hyvä? Luotsailen tässä siis kasvuyritystä kun oikeasti halusin vain uuden polkupyörän.<br /><br />Raha on voimakas symboli. Se symboloi polkupyörän lisäksi valinnanvaraa, vapautta, riippumattomuutta, turvallisuutta, mielenrauhaa. Symboli on niin vaikuttava että rakastamme sitä jopa enemmän kuin niitä asioita joita se symboloi. Ja olemme helposti valmiit uhraamaan tälle symbolille myös sellaisia asioita kuin valinnanvaran, vapauden, riippumattomuuden, turvallisuuden ja mielenrauhan.<br /><br /><blockquote></blockquote><strong><span style="" lang="FI"></span></strong><blockquote><strong><span style="" lang="FI"><br />Älä puhu minulle</span></strong><span style="" lang="FI"> <o:p></o:p></span> <p class="MsoNormal"><span style="" lang="FI"><o:p></o:p></span><span style="" lang="FI">Älä puhu minulle onnesta.<br />Se on kaukana symbolistani,<br />tyhjyydestä.<br />Älä puhu minulle rakkaudesta.<br />Se on unohdettu.<br />Ei se herää henkiin.<br />Älä puhu minulle hyvyydestä.<br /> Se oksettaa minua.<br />En millään voi omistaa sitä.<br />Puhu minulle kuolemasta.<br />Sen vuoksi siedän<br />etäisyyttä.<br />Puhu minulle rahasta.<br />Sen mahti hivelee minua.<br />Puhu minulle viekkaudesta.<br /> Se on täydellistä.<br />Sisimpäni liekehtii.<br />Minua itkettää,<br /> mutta itseinhoni<br />rutistaa minua sylkisin kourin<br />ja kuivaa kyyneleeni.<o:p></o:p></span><br /><span style="" lang="FI">©Marin Angel</span></p></blockquote><p class="MsoNormal"><span style="" lang="FI"><br /></span></p>Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-47928065684150360302010-06-16T21:40:00.000-07:002010-06-16T21:58:49.760-07:00SynttäreitäMeillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.<br /><br />Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.<br /><br />Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-38773742942159640722010-05-23T10:14:00.000-07:002010-05-23T10:53:09.988-07:00Suoraan asiaanKävin perjantaina aktivisti- ja tutkijapari Jarna Pasasen ja Marko Ulvilan luotsaamassa keskustelutilaisuudessa jossa käsittelimme degrowthia eli talouslaskua. Tilaisuudesa sivuttiin myös kuluttamista ja huomioitiin kulutuksen toimivan viestintänä ihmisten välisissä suhteissa. Viestimme toisillemme asioita persoonallisuudestamme kantamalla päällämme sellaisia tuotteita, joihin liitämme ja arvelemme muidenkin liittävän tiettyjä ominaisuuksia. Näillä ominaisuuksilla on usein vähemmän tekemistä itse tuotteen kuin mainostoimistossa keksityn hölönpölö-tarinan kanssa. Tarinan keinotekoisuudesta huolimatta viestintä toki toimii, ja sen suurempaa on mielihyvä mitä tarkemmin rajattu erityisen hyvän maun omaavien ihmisten joukko tunnistaa ja tunnustaa meidät vertaisekseen.<br /><br />Joku perjantaina paikalla olleista toivoi enemmän mahdollisuuksia kommunikoida ihmisten kanssa suoraan eikä symbolien välityksellä. Asia jäi askarruttamaan. Toki persoonallisuuden korostaminen vaikkapa pukeutumisella on myös ihastuttava asia. Olen hengaillut työn puolesta koko viikonlopun Vegfest-kasvissyöntitapahtumassa Tampereen keskustorilla ja saanut siinä ohessa ihailla satojen ihmisten hurmaavan vaihtelevia ja kauniita kesätyylejä. En todellakaan haaveile kaikille pakollisesta mao-uniformusta. Sen sijaan haaveilen rohkeudesta, vapaudesta, ilosta ja rauhasta. Vapautumisesta siitä pelosta että ilman tiettyyn muottiin koodattua kuluttamista tipumme sosiaalisen portaikon ala-askelmille.<br /><br />Sen lisäksi että olen pitkään tehnyt muutoksia omassa suhteessani kuluttamiseen, olen alkanut pohtia voisinko (ja voisimmeko me kaikki) luoda ympäristööni suoraan kohtaamiseen perustuvaa hyväksynnän ilmapiiriä. Yhtenä keinona olen ottanut reippaita askeleita suorapuheisuuden (joka ei tule minulle luonnostaan, voin paljastaa) suuntaan. Ajattelen yleensä paljonkin hyvää ihmisistä, ihailen ulkonäköä, puhetapaa, sanavalintoja, herkkyyttä, asiallisuutta, analyyttisyyttä, runollisuutta ja mitä milloinkin. Nyt harjoittelen lausumaan ihailuni myös ääneen, ihan rehellisesti suoraan päin naamaa. Ihmisten reaktiot suoraan puheeseen ovat sangen moninaiset ja tuovat hyvää mieltä myös suorasuulle itselleen. Kokeilkaa!Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-79416931260566085792010-04-21T22:01:00.000-07:002010-04-22T04:28:27.215-07:00Päivällisvinkki kiireisilleMenkää naapuriin syömään! Ehkä kätevintä maailmassa. Minun elämäntilanteessani työpäivät ovat aika kiireisiä ja sitten onkin jo kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Minkä jälkeen kovalla kiireellä kauppaan ja kiireesti ruuanlaiittoon ja syömään. Helpommalla pääsee kun skippaa kokonaan kaupan (ehkä jäätelöpaketin voi hakea ettei ole ihan tyhjin käsin) ja menee suoraan naapuriin valmiiseen pöytään.<br /><br />Aivan ilmoittamatta ei toki voi naapuriin mennä, eikä ehkä kannata kovin suorasukaisesti myöskään kutsua itseään kylään. Hyväksi havaitsemani tapa on kutsua itse ensin naapuri syömään. Minun tapauksessani tämä kävi vahingossa kun huomasin kerran tehneeni aivan ylisuuren kalakeiton juuri viikoloppureissun alla. Viestitin naapurille asiasta tekstiviestillä ja kehotin saapumaan päiväkodilta suoraan meille. Naapuri oli viestin saadessaan valokuvaaja-opiskelijoidensa seurassa, ja kertoi myöhemmin nuoren opiskelijan hämmästyneenä kyselleen missä oikein asumme ja voiko hänkin muuttaa sinne! Onko simppeli naapuriapu mahdollisesti käynyt harvinaiseksi?<br /><br />Yllättäen meille on kehittynyt oikein hauska ja arkea helpottava napurissa syömisen käytäntö. Emme ole sopineet määräpäiviä tai tarkkaile tarkasti vaihtotalouden tasapainoa. Emme myöskään tarjoa kovin monimutkaisia tai muuten hankalia ruokia. Emmekä tasan siivoa vieraiden tuloa varten.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-77589432209358733022010-04-20T05:19:00.000-07:002010-04-20T05:28:12.520-07:00BiojätteenkäsittelyRuoka kuuluu tietysti heittää alas kurkusta eikä roskiin, mutta joskus vastaan tulee tilanne jossa poisheittäminen kertakaikkiaan tuntuu parhaalta ratkaisulta (esim. jos lapsi sylkee suullisen mälvääntynyttä sapuskaa takaisin lautaselle ja lähtee näin tehtyään kylläisenä pois pöydästä). Olen kuullut neuvottavan imeyttämään nestemäisimmät biojätteet talouspaperiin, mutta taloudessamme ei käytetä talouspaperia, ja ylipäätään neuvo on minusta huono. Sen sijaan kannattaa valuttaa ylimääräiset nesteet pois siivilässä! Sopanjämät voi jättää vaikka vartiksikin valumaan siivilään tiskialtaan ylle, ja näin biojätepussiin menevä aineisto kuivahta sopivasti. Lopuksi pestään siivilä sekä lavuaari.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-30401343602389229952010-04-17T10:35:00.000-07:002010-04-17T23:40:32.791-07:00NukkumisestaEn ole joutanut viime aikoina päivittää blogia sillä olen ollut nukkumassa. Olo ja mieliala ovat olleet mahtavat, olenhan suuri nukkumisen ystävä. Nuorena harrastin nukkumista hyvinkin tosissani, olen vetänyt sikeitä autuaasti olosuhteista ja ajankohdista välittämättä, tarpeen mukaan vaikka betonilattialla, ulkona tai <a href="http://www.youtube.com/watch?v=CsEXy4dvl4Q&feature=related">punk-yhtyeen</a> treeneissä. Opiskeluaikana oli tunnettua että hyvistäkin bileistä lipesin kotiin nukkumaan jo varhaisessa vaiheessa. Minkäs teet. Se on niin ihanaa.<br /><br />Sitten tapahtui niin että sössin koko homman. Toinen lapseni oli itkuinen, vaativa ja ripustautuva vauva, esikoinen samaan aikaan voimakastahtoinen uhmaikäinen. Minä luonteeltani hiukan vetäytyvänä henkilönä etsin hiljaisuutta ja omaa aikaa lasten nukkuma-ajoista ja aloin valvoa öisin. Alkuun yhteen, kahteen, sitteen kolmeen, neljäänkin... Tätä muutaman kuukauden tehtyäni en enää osannut kunnolla nukahtaa vaikka olin erittäin väsynyt koko ajan. Vaikka keho ja mieli (sekä yliväsyneen zombi-äidin raivonpuuskia pelkäämään oppinut perhe) rukoilivat armoa, ei aivojen surina hellittänyt eikä nukahtaminen onnistunut. Vietin laskujeni mukaan noin sata epätoivoista yötä maaten hipihiljaa yhdessä asennossa (etten erehtyisi häiritsemään nukahtamisen hienovaraista prosessia mikäli se olisi kuitenkin ehtinyt käynnistyä) ja aivojeni surinaa kuunnellen. Tavallisesti valvoin kun aamu sarasti, sitten salaperäisesti nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä kuolemanväsyneenä uuteen päivään.<br /><br />En väsymykseltäni jaksanut nähdä kuvion laajuutta vaan ajattelin joka päivä meneväni illalla aikaisin nukkumaan ja nukahtavani varmasti, olinhan tosi väsynyt. Puoli vuotta valvottuani tajusin lopulta mennä lääkäriin. Lääkäri oli erittäin ammattitaitoinen ja lämmin ihminen (kun täynnä katumusta kerroin perheeseen kohdistuneista raivonpuuskistani, oli hän hämmästynyt ja ilahtunut siitä etten ollut ehtinyt lyömään lapsiani, "Kuule, moni olisi jo tuossa tilanteessa lyönyt!") ja totesi suunnilleen jalkateräni asennosta että unettomuuden lisäksi olin masentunut. Sain hyvän lääkityksen kumpaankin vaivaan ja lopulta myös nukuttua.<br /><br />Eniten tapahtuneessa minua järkytti se, miten herkkä asia uni lopulta on, ja miten helposti sen saa sijoiltaan. Kaikkia meitä varoitellaan lapsena irvistelemästä ettei naama jää irveeseen, mutta ainakaan minulle ei oltu kerrottu että kyvyn nukahtaa saa kadotettua jos riittävän monta kertaa valvoo luontaisen nukahtamishetkensä ohi.<br /><br />Tilanne on siis parantunut huomattavasti. Nukahtaminen palasi ja olen nauttinut nukkumisesta. Erityisesti nautin siitä irtipäästämisen hetkestä juuri ennen unta. Mutta arvatkaas mitä. Olen unen lisäksi tuudittautunut turvallisuudentunteeseeni niin että olen unohtanut tarkkailla unentuloa edistaviä taikka hankaloittavia asioita elämässäni, ja sitten eräänä iltana jäin tekemään ristipistotyötä (siinä oli niin herkullinen kohta menossa) ja valvoin myöhään. Toisena iltana neuloin tumppua (nahkarukkaset ovat jo liikaa, mutta jotain pitäisi olla käsissä kun aamulla lähtee pyöräilemään) ja valvoin myöhään. Kerran löysin todella mielenkiintoisen mutta pitkähkön ohjelman Yle Areenasta ja valvoin myöhään sen parissa. Olemme ryhtyneet suunnittelemaan asunnonvaihtoa ja kaikki siihen liittyvä hermostuttaa minua niin paljon että yhden yön valvoin kokonaan nukahtamatta.<br /><br />Tilanne on näin ollen muuttunut parissa viikossa todella hyvästä kohtalaisen huonoksi. Huono nukkuminen tekee minusta ikävän seuralaisen itselleni ja muille, olen umpimielinen, jankkaava, räjähtelevä, kireä ja passiivinen. Ja hiljaa itsessäni todella katuva ja huolestunut. Olen suunnitellut lääkärikäyntiä asian tiimoilta, mutta ehkäpä kokeilen ensin muita keinoja unen houkuttelemiseksi. Hyväksi havaittuja ovat ainakin seuraavat:<br /><br /><ul><li>Kotityöt valmiiksi päivän aikana. Jos lapsia nukuttaessa uni tulisi omaankin silmään mutta on pakko nousta vielä ripustamaan pyykit, on taattu että nukkuminen siirtyy monella tunnilla eteenpäin.</li><li>Ei tietokonetta illalla. Tämä on paha. Ehkä joku ohjelma vielä menee, mutta ei saa erehtyä lueskelemaan mitään mielenkiintoista. (On kumma miten ne mielenkiintoiset luettavat tuntuvat mielenkiintoisilta nimenomaan silloin yöllä. En näin jälkikäteen muista mitään erityisen mielenkiintoisia tai tärkeitä asioita joita olisin yöllä oppinut, sen sijaan muistan monta kymmentä kireää ja räjähdysherkkää väsynyttä päivää.)<br /></li><li>Kunnon iltapala, reippaasti hiilihydraatteja.</li><li>Irti päästäminen. Elämäni jännittävät asiat eivät ratkea sillä että pyöritän niitä ympäri ämpäri väsyneissä aivoissani. Aamulla voi jatkaa stressaamista, yö on nukkumista varten.</li></ul>Kaikkein tärkeintä on sitoutua nukkumiseen. En saa erehtyä ajattelemaan että yksi ilta sinne tai tänne, tai pitämään itsestään selvänä että nukahdan kyllä kunhan olen tarpeeksi väsynyt.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-15464891408815871262010-03-02T04:50:00.000-08:002010-03-02T04:52:49.027-08:00Köökin tuplaraikastusPane pari ruokalusikallista ruokasoodaa kippoon ja kippo jääkaappiin, sooda imee hajuja itseensä ja raikastaa kaappiasi. Vaihda sooda kerran viikossa, äläkä suinkaan heitä sitä hukkaan vaan lavuaariin ja pari desiä etikkaa perään. Seos kuplii voimakkaasti ja putsaa viemäriputkea.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-24229448008940786032010-02-28T03:55:00.000-08:002010-02-28T04:23:39.104-08:00Näkyyks kello?<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg5jZ0D8Bkoxr0j7bZT5imP_nd7EAeb9R6YUnXWnuC_e0WglEWhSH6P0uwEKk3OxuC-fJuVkLuSGxhahWtHwuVhsdzcwUfx2_3LY2bY2yP0Y362MbXU_iSJZamSKQjoCrfXLDc-HVOtb8/s1600-h/IMG_0048.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhg5jZ0D8Bkoxr0j7bZT5imP_nd7EAeb9R6YUnXWnuC_e0WglEWhSH6P0uwEKk3OxuC-fJuVkLuSGxhahWtHwuVhsdzcwUfx2_3LY2bY2yP0Y362MbXU_iSJZamSKQjoCrfXLDc-HVOtb8/s320/IMG_0048.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5443262054125261714" border="0" /></a><br />Edesmenneen ukkini tavaroista löytyi tällainen kivan näköinen rannekello, joka aikoinaan on kuulunut jollekulle ukin naispuoliselle sukulaiselle. Kello kävi huonosti ja rannekkeet olivat kuluneet poikki, joten käytin sen huollossa. Uusine rannekkeine huolto maksoi 120€. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä vedettäviä rannekelloja ei kuulemma enää juuri valmisteta, eli kelloni kuuluu rajalliseen joukkoon uhanalaisia tavaroita.<br /><br />Juttelin erään ihmisen kanssa vanhoista tavaroista ja niiden korjauttamisesta. Juttukumppanini ilmaisi mielipiteenään että on väärin joutua maksamaan työstä niin kova hinta että samalla rahalla saisi uuttakin tavaraa. Jännittävä ajatus, mutta itse olen monestakin syystä toista mieltä. Ensinnäkin on hävytöntä maksaa tavaroita valmistaville ihmisille heidän työstään niin vähän, että tavaran myyminen halvalla on kannattavaa. Toisekseen tavaran määrä maailmassa on niin reilusti liioiteltu että jatkuvasti uuden tuottaminen sekä ostaminen on arveluttavaa. Kolmannekseen vanhan korjaaminen on taito sinänsä ja maksan mielelläni asiallista palkkaa sellaiselle ihmiselle jolla tällainen taito on. Neljännekseen on niin että minulle tuntemattomasta syystä aiemmin tavarat on valmistettu huolellisemmin ja laadukkaammista materiaalesta, ja laadukkaan esineen kunnosta on mielekästä huolehtia.<br /><br />Kokonaisuutena arvioiden sain erittäin hyvää palvelua <a href="http://www.wahlberg.fi/">Kulta- ja Kellokauppa Harry Wahlbergilla </a>missä kelloni korjautin. Alku tosin hiukan kangerteli kun minut vastaanottanut ihminen asennoitui varovasti ja varmisti useaan kertaan että ymmärrän työn tulevan kalliiksi ja aion kuitenkin jättää kellon huoltoon. Epäilin jokellossa olevan jotain hämminkiä tai sen olevan niin huonoa rihkamaa että korjaaminen olisi tyhmää. Oikeasti kyse olikin siitä että moni kuulemma jättää korjauttamisen sikseen kun kustannukset paljastuvat.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6165803588937681102.post-14925068488096345632010-02-24T12:27:00.000-08:002010-02-24T12:43:15.531-08:00Tuleeko kiire? No hiljennä tahtia.Aito yrittäjähän menee tietysti töihin vaikka pää kainalossa. Minäkin tein täyspitkän (eli 6 tuntia) työpäivän käytyäni aamulla viisaudenhampaanpoistossa. Operaatio ei sujunut kivuitta (sain 4-kertaisen annoksen puudutetta) ja olin järkyttynyt sekä pökerryksissä aloittaessani työt, joten otin tietoisesti erittäin rauhallisesti. Ja sain työt tehtyä normaalissa ajassa.<br /><br />Havainto oli mielestäni erikoinen. Olen kuvitellut että toimimalla ripeästi saa nopeammin valmista. Olen tehnyt kokeita ilmiöllä nyt muutaman viikon ja hämmästys sen kun kasvaa. Mitä rauhallisemmin toimin, sitä nopeammin työt tulevat tehdyksi. Kaava tuntuu pätevän ainakin siivoustyön tekemiseen ja lasten kanssa olemiseen. Siivotessa logiikka saattaisi piillä siinä että rauhallisesti tehden tulee kerralla kunnollista jälkeä, eikä ole tarpeen paikkailla tai parannella. Tosin en muista aiemminkaan juuri joutuneeni paikkailemaan, mutta muutakaan selitystä en keksi.<br /><br />Lasten kanssa hermostuminen ja kiireen tuntu tarttuu lapsiin, jotka heittäytyvät sitä hankalammiksi mitä vähemmän aikaa olisi käytettävissä. Sen sijaan rauhallinen käytös ja autuaan järkkymätön buddhamainen hymy nähtävästi hypnotisoi ainakin minun lapseni varsin tottelevaisiksi ja joustaviksi, ja esimerkiksi aikaiset päiväkotiin lähtemiset ovat perheessämme olleet ennätykselliset harmonisia ja sujuvia.<br /><br />Suosittelen kaikille, kokeilkaa.Aino-Maijahttp://www.blogger.com/profile/18203402398118915697noreply@blogger.com1