maanantai 21. joulukuuta 2009

Hyvää joulua ja lämpimiä jalkoja!


No niin! Kerroin toukokuussa joululahjaprojektistani ja nyt voin ilokseni ilmoittaa että lahjat ovat ihan vihoviimeistä viimeistelyä vaille valmiit, ja onnistuin lähestulkoon välttymään varsinaisilla ostoksilla käynnistä. Aikeenani on hankkia omille lapsilleni vielä kaupasta keijunsiivet ja mekot (jotka olisi tietysti voinut tehdä itsekin jos olisi saanut aikaiseksi), mutta kaikille muille lahjottaville olen neulonut perustavalliset villasukat.

Paketitkin ne vaan pekistyvät vuosi vuodelta. Viime vuonna niitä vielä koristivat virkatut sydänkoristeet, mutta tänä vuonna härpäkkeet on karsittu pois ja paketit ovat ainakin minun silmääni varsin viehättävän yksinkertaiset.

Kaikille lukijoille toivotan hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Sokerivinkki

Tässä pikapikainen siivousvinkki meille rähmäkäpälille, jotka tulevian pyhien aikana kuitenkin poltamme riisipuuron pohjaan ja mälväämme soossia liedelle. Pohjaanpalanutta ryönää kannattaa liottaa ensin laimennetulla käsitiskiaineella ja sitten hangata sokeripalalla. Itse olen hankkinut sokeripaloja ihan pelkästään siivouskäyttöön (odotan innolla miten verottaja reagoi ostoksiini, kuitissa lukee sokeria ja selityksenä "siivousaineeksi"), parhaita ovat sellaiset kovat suurehkot palat.

sokeripala on juuri sopivan rouhea ja kuitenkin pehmeä ja liukeneva, joten se ei naarmuta hankauksen kohdetta pilalle. Kuiviltaan ei pidä hangata vaan mukana pitää olla tilkka vettä tai pesuainetta.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Paikka paikan päällä


Sormikkaissani on nyt kirjaimellisesti paikka paikan päällä. Ja kuten ihana kirjanpitäjäni* sanoo, paikka paikan päällä on markka markan päällä. Tämä kirjanpitäjä ilahtui kovasti nähdesään paikatut sormikkaani ja paljasti itse paikkaavansa jopa ohuet sukkahousut. Mahtava tyyppi.

Paikkaamisessa piilee ilmeisesti jotain taikaa, sillä nämä paikatut sormikkaat ovat pysyneet tallessa jo muutaman talven. Aiemmin olen ostanut ainakin yhden parin joka talvi kadonneiden tilalle. Ilmeisesti hanskat arvostavat vaivannäköäni ja pysyvät siksi tallessa. Tai sitten arvostan itse vaivannäköäni enkä hukkaa sellaista jonka eteen olen ahertanut.

*Kyseessä ei siis ole yksityistalouteni vaan firmani kirjanpitäjä. Olisikin kyllä mahtavaa jos joku pitäisi hiukan silmällä myös henkilökohtaisia rahojani. Hävettää tunnustaa, mutta vasta nyt kolmekymppisenä minulle on alkanut valjeta miksi velkaa ei ole hyvä ottaa kevyin perustein, ja miksei kannata ostaa sellaista mihin ei ole varaa. Aiheeseen liittyen aloitan vuoden vaihteessa uuden projektin..

torstai 3. joulukuuta 2009

Olen ilmastosankari (tai ehkä en)

Bussin seinällä sähköyhtiö mainosti uutta vesisähköään hehkuttamalla vesisähköön vaihtamisen ilmastovaikutuksen olevan kuin "jättäisit vuodessa yhden Euroopan lennon väliin". Sovittelenkin tästä ilahtuneena nyt ilmastosankarin viittaa harteilleni ja ilmoitan että olen jättänyt Euroopan lennon väliin sekä tänä vuonna että kaikkina elämäni vuosina, lukuunottamatta vuosia -88 ja -03. Suoraan sanoen olen kuitenkin skeptinen sen suhteen, mikä vaikutus lentämättä jättämiselläni on, tai miten tekemättömyys ylipäätään vaikuttaa mihinkään.

En ole erityisen kiinnostunut maailmasta (anteeksi vain, tiedän kyllä että pitäisi olla, mutten ole) enkä tunne halua lähteä ulkomaille lentäen tai muutenkaan. Puolison mielestä on silkkaa saivartelua kun väitän ettei matkustushaluttomuudellani oikeasti ole ilmastovaikutuksia. Minun mielestäni on outoa antaa ymmärtää että sillä olisi.

Lentämisellä ymmärrän toki olevan negatiivinen vaikutus ilmastoon, lentämättömyys on "tekona" nähdäkseni neutraali. Mutta mikähän teko se olisi positiivinen? Pitäisikö istuttaa puu? Tai hamppuviljelmä? Jotain toivottavasti jossakin tulevaisuuden vaiheessa istuttelen, sillä olin aiemmin tällä viikolla naapurini luona jännittävässä suunnittelukokouksessa. Tavoitteenamme on mahdollisuus viljellä pientä kasvimaata täällä kaupungin liepeillä. Olen jokseenkin toiveikas projektin suhteen. Joka tapauksessa olen jo saanut tutustua muutamaan sellaiseen naapuriin jotka, kuten minä, haaveilevat perunamaasta kerrostalon pihassa.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Leluja lapsille

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Perfektionistin vaikea saada aikaiseksi

Olisinpas mielelläni sellainen tehokas perfektionisti joka vaatisi itseltään paljon ja kovalla määrätietoisella työllä lunastaisi odotukset. Harmikseni edustan ihan toista perfektionisti-tyyppiä, nimittäin ylivarovaista, alisuorittavaa, haasteiden edessä lamaantuvaa, häpeässä ja syyllisyydessä vellovaa.

Perfektionismi voi olla aidosti lamaannuttava voima. Sitä kun ryhtyy vaatimaan itseltään parasta mahdollista suoritusta, käy niin ettei mitään suoritusta irtoa, vaan sen sijaan vino pino selityksiä ja tekosyitä.

Huomasittekin varmaan (no ehkä ette huomanneet mutta kuitenkin) että vaihdoin profiilissani 3-kymppisen duunarin tilalle 3-kymppisen yrittäjän. Olen reilun viikon verran ollut yrittäjä ja voi vitsi että hävettää ja hirvittää. Ääni sisimmässäni kertoo että minulla pitäisi olla valmis toimiva yritys olemassa ennen kuin voin aloittaa mitään, että kamalaa jos tämä nyt epäonnistuu, että kamalaa kun mainoksista ei tullut täsmälleen täydellisiä ja että on noloa kun ihmiset saa tietää että minä ihan itse ja omalla nimellä tällaista yritän. Perfektionismihan se siellä ääntelee.

Järjen äänellä ääntelen parhaani mukaan vastaan. Flyladyn (anteeksi vaan kun hehkutan Flyladya usein, minusta ko. systeemissä on paljon hyvää ja sitten aimo annos ärsyttävää johon en kiinnitä huomiota) lentävän lauseen "housework done incorrectly still blesses your family" voi kohdistaa myös muuhun kuin kotityöhön ja mielestäni se huokuu tervettä järkeä. Jostain on pakko aloittaa, jonkinlaisilla taidoilla, eikö? Ja edes sinnepäin tehty on kuitenkin tehty.

En ole ihan sitäkään mieltä että kannattaisi huhkia menemään sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta, mutta sitä mieltä olen, että jossain vaiheessa täytyy osata lopettaa ajatteleminen ja ruveta hommiin.

Zenhabits tarjoaa tällaisen ohjenivaskan työhön ja yrittäjäksi ryhtymiseen liittyen. Osui ja upposi.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Järjestelen elämääni kalenteriin

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Myönnän että lepsuilen

Näin unta että aloin postata tähän blogiin todella pitkiä ja mahtipontisia tajunnavirta-salaliittoteoria-ufo-juttuja. Pysähdyin toki unessa miettimään kannattaako kääntää blogin suuntaa niin voimakkaasti, kun olen onnistunut pysyttelemään toistaiseksi suht asialinjalla. Mutta into ja palo oli niin kova että oli pakko antaa mennä vaan. Oikeasti tajunnanvirtani on aika tönkköä ja tylsää kamaa, enkä usko salaliittoteorioihin, paitsi ehkä yhteen tai kahteen. Tai kolmeen korkeintaan.

Siltä varalta että kyseessä kuitenkin oli enneuni täytynee antautua suosiolla ja esimerkiksi paljastaa mitä kaikkea olen tehnyt toisin kuin kirjoitusteni perusteella voisi kuvitella:

Shamppoottomuus. Sujui hyvin, kunnes kävin kampaajalla. Nähtävästi systeemin taika piili hiusten kuivissa latvuksissa joihin rasvan on täytynyt imeytyä.

Yksivaihteinen polkupyörä. En hankkinut sellaista vaan tällaisen. Oi mahtavuutta. Takin hihoihin ompelin ne resorit kuten lupasin, ja voin kertoa että pyöräilyn nautinto oli melkoinen kun laskettelin menemään pitkää loivaa alamäkeä uudella pyörälläni, eikä tuuli tuivertanut sisään hihoista.

Tiskikone. Hankimme sellaisen kun aloin puuhata työasioita. En jaksa tiskata työpäivän jälkeen, vaikka kotona ollessani se oli mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa.

..Kirjanmerkit. Muutama tylysti heivaamani sivu on salaperäiseti hiippaillut takaisin kirjanmerkkilistaani. Ehkei pieni määrä viihdettä ole pahaksi ihmiselle?

Muuta ei tule mieleen tällä haavaa (onneksi, sillä häpeän tätä postausta jo tällaisenaan). Onneksi uusi vuosi häämöttää, ja tavoistani poiketen aion tehdä uudenvuodenlupauksen! Tunnen jo etukäteen itseni paremmaksi ihmiseksi :D

torstai 15. lokakuuta 2009

Kangasvaipan opetukset

Perhe lähti mummolaan ja olen yksin kotona peräti neljä vuorokautta, jee. Luonnollisesti olen juhlistanut omaa aikaani siivoamalla hiki hatussa ja ajattelemalla lapsiani kaipauksella.

Lapsistani nuorempi on yllättäen muuttunut päiväkuivaksi, ja vaippapyykin määrä taloudessamme on vähentynyt radikaalisti, mistä olen todella todella iloinen. Ei sikäli että olisin kamalasti kärsinyt vaippojen pesusta, mutta kaikkeen kyllästyy. Meillä on pesty vaippoja vähintään kolme koneellista viikossa siitä lähtien kun esikoinen syntyi keväällä 2005. Kuopuksen ensimmäisen ikävuoden ajan esikoinen oli myöskin vielä vaipoissa ja silloin vaippoja pestiin joka päivä. Ja ripustettiin kuivumaan ja viikattiin käyttövalmiiksi paketeiksi jne..

Kangasvaipatus on paikoitellen ollut työlästä, mutta kokonaisuutena hyvä ja toimiva ratkaisu. Lisäksi olen oppinut tekstiilihuollosta sellaisia asioita joita en varmaan muuten olisi oppinut, nimittäin:

  • Lanoliini eli villarasva on mahtavaa ainetta. Paitsi villavaippahousuja, sillä voi hoitaa ja elvyttää kaikenlaisia villavaatteita. Itse teen lanoliinikäsittelyn pesukoneessa lisäämällä lanoliinin kuumaan vesitilkkaan liuotettuna huuhteluainelokeroon, enkä ole todennut tästä olevan haittaa koneelle. Neuleeni ja villasukkani eivät enää ole kuivakkaan rapeita korppuja vaan pehmeitä ja mukavia.
  • Sappisaippua on hyvää tahranpoistoainetta.
  • Pesupähkinät ovat hyvää pyykinpesuainetta.
  • Ruokasooda on huippua pesuntehostaja-ainetta yhdessä pesupähkinöiden kanssa käytettynä.
  • Etikka on ookoo huuhteluainetta, muttei niin ihmeellistä että sitä ehdottomasti kannattaisi käyttää.
  • Joskus enemmän on enemmän. Vaikka olisi tyylikkään vaatimatonta hankkia lasta kohden vain se minimi 24 vaippaa, on vaarana että ne joskus loppuvatkin kesken ja siksi täytyy käyttää kertakäyttövaippaa, pestä hätäpäissään vajaita koneellisia tai muuten säätää. On helpompaa kun vaippoja varmasti on tarpeeksi.

Lisäksi vielä ei tekstiilihuoltoon sinänsä liittyen:

  • Kun näyttää ilmeiseltä että jokainen perheenjäsen vuorotellen joutuu aggressiivisen vatsataudin kouriin, kannattaa ehdottomasti kipaista kaupasta kertakäyttövaippoja siinä vaiheessa kun vielä kykenee lähtemään kauppaan.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Vielä kerran pojat! Ja takit, ja ruuantähteet!

Urpoin ja toimivin niksini ruokaostoksissa säästämiseen on mennä kauppaan vasta huomenna, jos olisi pitänyt mennä tänään. Siis jos tiistaina olisi kaiken järjen mukaan pistäydyttävä kaupassa niin venytän pokkana menemistä ainakin keskiviikkoon tai vaikka torstaillekin. En tajua mikä logiikka tässä on, sillä käsittääkseni syömme joka tapauksessa samantyyppisiä aterioita samaan tahtiin oli kaupassa käyty tahi ei, mutta kokemus osoittaa täysin kiistatta että kauppareissun lykkääminen vähintään päivällä tuottaa säästöä. Luultavimmin systeemin logiikka selkiäisi biojätteen määrää tarkkailemalla.

Ostin muistaakseni vuonna 2004 kirpputorilta polvipituisen talvitakin kuudella eurolla. Takki on alunperin Vero Modasta, eli käsittääkseni ei varsinainen laatutuote. Ihan ookoo takki joka tapauksessa, paitsi hihansuista jo rispaantunut. Minulla on kiikarissa uusi takki, oli jo viime talvena, mutta ruokakaupasta tuttua logiikkaa noudattaen päätin mennä vielä yhden talven vanhalla takilla. Tänään oli sikäli tuulinen päivä että pukeuduin vielä vanhaan takkiin, ja kuinka ollakaan juolahti mieleeni, että joskohan sitä vielä yhden talven...

Ystäväni oli tuunannut omaa kirpparilöytötakkiaan ompelemalla hihansuihin resorit, ja ajattelin tehdä saman tempun. Tuohan se uutta meininkiä vanhaan vaatteeseen ja rispaantuneiden hihasuiden ongelmakin ratkeaa samalla. Lisäksi hihat pitenevät sen verran että talvipyöräily on hiukan miellyttävämpää kun viima ei pääse livahtamaan hihansuusta sisään.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Tunnustusta ja tunnustuksia



Kte on myöntänyt minulle ihanan tunnustuksen, kiitos siitä!

Kun tällaisen palkinnon saa, täytyisi tehdä seuraavat 7 asiaa:


  • Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
  • Kopioi kuva ja liitä blogiisi
  • Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
  • Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
  • Anna tunnustus seitsemälle
  • Linkitä nämä blogissasi
  • Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Oukki doukki, koitan noudattaa ainakin osaa ohjeista, ja tässä siis seitsemän vähemmän tunnettua asiaa minusta:

1. Vaikka yritän olla leppoisa, olen oikeasti tosi helposti tulistuva ja raivokas.

2. Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden vaihe, jolloin pukeuduin erittäin konservatiivisesti ja puolihametyyppisesti.

3. Nypin lääkkeiden yms. läpipainopakkauksista niiden tyhjennyttyä mahdollisimman tarkkaan irti kaikki ne metallifolion rippeet, kätken rippeet isomman folion (esim. leviterasiasta) sisään ja myttään koko komeuden pikkuiseksi palloksi, sillä tällainen pikkunyppiminen nolottaa minua. Pallon laitan metallinkeräykseen.

4. En kuuntele musiikkia ollenkaan.

5. Nolostelen 16-vuotiaana ottamaani tatuointia ja toivon että olisin ollut fiksumpi.

6. Haluaisin olla töissä armeijan tekstiilihuollossa ja mankeloida sekä viikkailla niitä ihanan jämptejä pyyhkeitä ja liinavaatteita suoriin pinoihin tuntitolkulla joka päivä.

7. Harrastan ristipistoa.


Nyt on niin, etten keksi kenelle panisin palkinnon eteenpäin, joten teen niinkuin Serenitas näytti tehneen eli jätän plakaatin tuohon vapaasti napattavaksi. Eli jos tykkäät tällaistesta tunnustuksesta, ota ihmeessä, olet todennäköisesti ansainnut sen!

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kirjanmerkkiharvennusta

Järjestin taannoin sähköpostini, ja järjestys tuntuu tulleen jäädäkseen. Inboxini mahtuu nykyään kokonaisuudessaan ruudulle, ja poistan tai arkistoin puoliautomaattisesti viestejä jos niiden määrä alkaa mennä tietyn rajan yli.

Täysin samaan sarjaan tajusin vasta nyt kuuluviksi myös kirjanmerkit. Tämän aamun laskujen mukaan minulla oli 201 osoitetta kirjanmerkeissäni. Joskus aiemmin ne pysyivät jokseenkin aisoissa kun karsin ajoittain mahdottoman pitkäksi kasvanutta listaa. Sitten opin lajittelemaan kirjanmerkkejä kansioihin ja näin homma karkasi lapasesta.

Jään helposti koukkuun erilaisiin viihdyttäviin sivuihin ja foorumeihin, ja ylipäätään notkumiseen netissä. Olen käyttänyt lukemattomia iltoja selaamalla passiivisena läpi kirjanmerkeistäni löytyviä sivuja etsien jotain kiinnostavaa, lukemisen arvoista, viihdyttävää... Lisäksi joka-aamuinen lehtikatsaukseni (meille ei tule paperilehtiä) on ikäänkuin vahingossa laajentunut kattamaan myös muita kuin uutissivuja, vaikka valehtelenkin lapsille lukevani "vielä nämä uutiset" ennen kuin saatan laskeutua lattialle leikkimään legoilla. Ei sikäli että lapseni osaisivat tehdä eroa oikeiden uutisten ja turhauttavan viihteen välillä tai arvioida kummankaan tärkeyttä. Oikeasti valehtelen kai lähinnä itselleni. Netissä on helppo ajautua informaatiovirran mukaan ja kuvitella jäävänsä paitsi jotakin tärkeää tai ainutkertaista jos virta tyrehtyy.

Ensin kauhistuin ajatusta kirjanmerkkien määrän radikaalista vähentämisestä. Päivän verran asiaa ajateltuani aloin innostua! Ensin haaveilin määrän karsimista jopa neljännekseen alkuperäisestä kahdestasadasta, mutta ihan siihen en taida kyetä, sillä joukossa on paljon myös työhön ja muuhun oikeasti tärkeään liittyviä osoitteita. Half as much is twice as good saattaisi olla hyvä sääntö tässäkin asiassa, ja ankaran harvennuksen jälkeen tilanne tällä hetkellä onkin 113 kirjanmerkkiä. Pyöreä sata olisi toki houkutteleva luku, ja käyn listaa vielä läpi tylyllä otteella. Lukuja tärkeämpää on tietysti se että tietoisesti rajoitan pakonomaista itseni viihdyttämistä netissä (poistin kokonaan "hauskaa"-nimisen kansion) ja koneesta irrottautuen siirryn legojen pariin siinä kohtaa kun oikeat uutissivut on luettu.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Asiallisen henkilön vaatekaappi

En tiedä kuinka loppuun koulukirjat nykyään käytetään, tai sitäkään, kuinka nopeaan kirjoja uusitaan tiedon vanhentuessa. Kun itse kävin yläastetta 90-luvulla kierrätettiin kirjat kolmella käyttäjällä, ja se kolmas sai lopuksi kirjan itselleen. Onnekseni satuin olemaan se kolmas käyttäjä "Iloa tekstiilityöhön 7-9"-opukselle, kirja on nimittäin auttanut monesta pinteestä vuosien varrella. Esimerkiksi pahamaineinen kantapään neulominen on opastettu vaihe vaiheelta selkein piirroskuvin.

Kirjasta löytyy myös Kuluttajan tekstiilitieto-osiosta havainnollinen luettelo koulua käyvän naishenkilön tarvitsemista vaatteista. Yläasteella pidin luetteloa ehkä hiukan ajasta jääneenä, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Kaikessa järkevyydessään luettelo on tällainen:

Koulua käyvän vaatekaappi

Alusasut
Pikkuhousuja 7
Sukkahousuja, ohuita 2
Sukkahousuja, paksuja 2
Nilkka-, tai polvisukkia 7
Pitkiä alushousuja 2
Villahousuja 1

Yö- ja kotiasut
pyjamia tai yöpaitoja 2
Kylpytakkeja 1
Aamutakkeja 1

Arki- ja juhla-asut
Lyhythihaisia T-paitoja 2
Pitkahihaisia T-paitoja 1
Pitkähihaisia esim. poolopaitoja 2
Collegepuseroita 3
Ohuita kangaspuseroita 2
Neulepuseroita tai villatakkeja 2
Pitkiä housuja, farkkuja 3
Samettifarkkuja 1
Hameita 4

Ulkovaatteet
Ulkopuseroita talvikäyttöön 1
Ulkopuseroita kesäkäyttöön tai anorakkeja 1
Tikkihousuja 1
Myssyjä tai pipoja 2
Käsineitä, lapasia 4
Kaulaliinoja 2
Sadetakkeja tai sateenvarjo 1

Urheiluvaatteet
Verryttely- tai tuulipukuja 1
Shortseja 1
Uimapukuja 1
Voimistelupukuja 1
Villasukkia 2

Jalkineet
Lenkkitossuja 1
Sisäjalkineita 1
Kesäkenkiä 2
Voimistelutossuja 1
Talvikenkiä 1
Monoja 1
Kumisaappaita 1

Muut asusteet ja asut
Huiveja
Laukkuja

Lopuksi kehotetaan vielä: "Oma vaatekaappi kannattaa järjestää syksyllä ja keväällä. Silloin voi sopivasti luetteloida vaatteensa ja laatia viereen uusien vaatteiden hankinta-aikataulu sekä laskea oman vaatevaraston arvo. Mieti, minkä vaatteen olet hankkinut tai saanut aivan suotta? Mitä vaatteita voit uudistaa vanhoista, omista tai perheesi? Mitä vaatteita voit tehdä itse?"

Tällaisen asiallisuuden ja kohtuullisuuden edessä olen liikuttunut ja sanaton. Lisäksi tunnen halua täydentää omaa vaatevarastoani tikkihousuilla.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Aikuinen ajaa autolla

Kiitos rakkaat lukijat kun olette vielä siellä vaikka blogi on ollut hiukan jäähyllä. Olin reilun kuukauden mittaisella yrittäjäkurssilla ja päähäni ei kertakaikkiaan mahtunut muita asioita, ei ainakaan mitään tämän blogin aihepiiriiä liippaavaa.

Paitsi yksi merkillinen havainto: Normaali aikuinen ei käytä polkupyörää kulkuvälineenä. Kurssilla selvitettiin auton veroasioita, firman auto vs. oma auto, työajo, yksityisajo jne. ja selvisi muunmuassa sellainen asia, että jos alan maalariksi ja hankin työtä varten pakettiauton, olettaa verottaja että käytän ko. autoa myös yksityisajoon ja verotus on sen mukaista. Eli sellainen selitys ei mene läpi että ajelisin autolla vain pakolliset työajot ja muut ajot fillarilla. Niin no kuka nyt fillarilla sotkee, jos autokin on..

Toinen hämmennyksen aihe: Eräs kurssin opettajista kehotti miettimään millä tavoin toisin markkinoinnissani esiin että pyörän lisäksi kuljen töissä myös julkisilla (työni on siis sellaista johon liittyy siirtymistä paikasta toiseen monta kertaa päivässä) "että miettiikö siellä sitten asiakas että tuleekohan se Aino-Maija ajoissa sillä pyörällä.." Harmittaa kun en hoksannut kysyä tarkennusta tähän. Sen sijaan olen luonut mielessäni kuvan itsestäni ajautumassa pyöräilyhurmion syövereihin ja jonnekin ihanaan puistoon kiertelemään unohtaen tyystin että asiakas jo odottaa.

Erästä sukulaistani pyöräilyajatus myös oudoksuttaa. Viime kuukausien mittaan joka kerta tavatessamme hän on kysynyt olenko jo päättänyt miten aion töihin kulkea, ja joka kerta kerron päättäneeni kulkea pyörällä. Ja joka kerta hän on kehottanut harkitsemaan mopoautoa :D

Olen tässä nyt sitten kahden vaiheilla. Joko menetän kohta malttini ja hermostun tähän pyöräilyvastaisuuteen ympärilläni tai sitten alan itsekin epäillä olenko ajatellut jotain ihan väärin. Kävipä sellainenkin ajatus mielessä että jatkan pokkana tällä valitsemallani tiellä ja tosiaan pyöräilen töihin kesät talvet. Ja 80-vuotiaana ajan autoilukärpäsen puremana ajokortin ja huomaan miten uskomattoman mahtavan hurmaavaa autossa istuminen on ja saan katkerana todeta tuhlanneeni elämäni hankalaan ja lapselliseen pyörällä kulkemiseen.

perjantai 14. elokuuta 2009

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Ah rutiinit!

Oi että tykkään rutiineista. Kte:llä on ollut viimeaikoina juttua rutiineista ja aihepiiri on juurikin omiaan innostamaan myös minua!

Arkeemme on tullut suurehko muutos pari viikkoa sitten kun kotiäitiyteni päättyi, lapset menivät päiväkotiin ja minä kurssille. Kumppanini tekee työtä kolmessa vuorossa, ja jotta koko systeemi rullaisia mahdollisimman kivuttomasti ovat muutamat rutiinit luullakseni välttämättömiä.

Vanhastaan voimassa on muutamia kodinhoitoon liittyviä kuvioita, jotka toistuvat päivästä toiseen. Sellaisia kuin koneellinen pyykkiä (nuorempi lapsi on vielä vaipoissa joten pyykkiä riittää joka päivälle), tiskien tiskaus, imurointi (56 neliötä on imuroitu nopeasti, jos asuisimme leveämmin en ehkä imuroisi päivittäin..), vessan pesu (joka tapahtuu muuten alle 2 minuutissa näin: pesuainetta pönttöön, pesu harjalla, huuhtelu. Suihkupullosta pesuainetta peiliin suih, lavuaariin suih suih, pöntön pinnoille suih suih suih. Kuivalla rätillä pyyhitään ensin peili, sitten lavuaari ja hana, sitten pönttö ulkopinnosta alkaen. Lopuksi rätti odottamaan pesua. Jotta tapahtuu oikeasti alle 2 minuutissa, täytyy kaikki aineet ja pino sopivia rättejä olla valmiina siellä vessassa.), tämmöistä.

Mutta mutta.. Uuden elämänvaiheen kunniaksi meillä pyörii myös ihan uusia rutiineja ja voi pojat että tykkään niistä! Ruokakaupparutiinista olen jossain jo maininnutkin, mutta se menee siis niin että kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla, täydentäviä ostoksia saa tietysti tehdä lisäksi. Ensin laaditaan paperille ruokalista viikoksi (tuntuu ensin tosi hankalalta, mutta harjoitus auttaa), sitten puretaan saman paperin toiselle puolelle ko. lista raaka-aineiksi eli kauppalapuksi. Lopuksi laminoidaan (ihan tosi! :D ) koko höskä ettei ryttäänny kauppareissulla. Kauppareissun jälkeen lappu pannaan muistilapuksi jääkaapin oveen jotta muistetaan mitä ruokaa piti tehdä, ja kun koko viikko on kulunut tehdään uusi lappu ja vanha pannaan tietty talteen. Kun koko operaatio on toistunut vaikka 6 kertaa, ei enää tarvitse tehdä uusia lappuja, vaan kierrätetään vanhoja lappuja järjestyksessä ympäri ja perheellä on 6 erilaista vuoronperään toistuvaa ruokaviikkoa. Oi onnea!

Toinen suosikkini on viiden minuutin pikajärjestys, joka puolisoni mielestä on idioottimainen (mutta en anna hänen negatiivisuutensa häiritä onneani) kenties siksi että ko. homma kuuluu hänelle. Eli munakello soimaan viiden minuutin kuluttua ja sitten mahdollisimman vauhdikkaasti järjestetään paikkoja sen verran kuin viidessä minuutissa on mahdollista, lopetetaan heti kun kello soi. Vaatii aikaa tosiaan viisi minuuttia ja ainakin 56 neliötä pysyy aivan kohtuullisessa kondiksessa, vaikka perheemme on aika sotkuinen.

Pyykinpesua varten otin ja oikeasti askartelin pieniä magneetteja vessan peilikaapin kylkeen. jokaiselle taloutemme pyykkikategorialle(vaipat, puna-kelta-oranssit, sini-violetit, ruskea-vihreät, mustat, rätit, villa. Lakanoita ei pestä omalla koneella joten niitä ei huomioida tässä.) on oma magneetti ja seuraavana pyykkivuorossa olevan satsin magneetti on jonossa ylimpänä. Kun ko. satsi on menee koneeseen, muuttaa magneetti pinon pohjalle. Jostain syystä meillä kertyy vaatteita kovin tasaisesti jokaisesta väriryhmästä, joten järjestys pysyy kokolailla samana koko ajan. Ja saahan sitä toki muuttaa matkan varrella. Ideana kuitenkin on että kaikki osapuolet ovat selvillä siitä mitä pyykkiä tänään pestään.

Rupesin tänään miettimään että minäkuvassani saattaa olla jotain häiriötä, sillä olen tottunut pitämään itseäni varsin huithapelina ja epä-organisoituneena tyyppinä. Jos asia oikeasti olisi näin, saisinko mahtavia kiksejä rutiinien suunnittelusta ja toteuttamisesta?

perjantai 7. elokuuta 2009

No`poo, uutta yritystä pukkaa

Aloin vapun tienoilla vähentää hiusten pesemistä shamppoolla, ja pääsinkin muutaman viikon kärvistelyn jälkeen tilanteeseen jossa pelkällä vedellä pestyt hiukset olivat varsin puhtaan oloiset. Sitten tuli kesä ja pitkät lomareissut sukulaisiin yms. ja hyvin alkanut systeemini romuttui totaalisesti.. En pakannut reissuille mukaan mitään omia hiustuotteitani ja pesin päätäni juuri sillä tuotteella mitä kyläpaikan kylppäristä sattui löytymään, ja juuri niin usein kun kyläpaikan sauna sattui lämpenemään. Eli takaisin lähtöruutuun.

Uusi taktiikkani shampoopesujen vähentämiseksi on seuraava: Kahdesti viikossa pesu Frantsilan nokkos-yrtti-shamppoolla, muut pesut pelkällä vedellä. Tähän yhdistettynä shamppoon laimentaminen asteittain niin, että aina kun pullosta on käytetty neljännes, korvataan se vedellä ja näin shamppoo laimenee hiljalleen kunnes sekin on käytännössä pelkkää vettä.

Kieltämättä harmittaa että menin sössimään hyvin alkaneen rutiinini, mutta toisaalta hiukan helpottaa se, että tällä kertaa tiedän varmasti tilanteen paranevan ja rasvoittumisen vähenevän kunhan pokka pitää ja jaksan sinnitellä.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ruisleipää helposti

Meillä oli tänään leipomuspäivä ja aikaansaannoksistamme innostuneena laitan käyttämämme ruisleipäreseptin tänne. Ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla, mutta olen yksinkertaistanut sitä hiukan koska olen tohelo leipuri. Minun versioni vaatii taikinakulhon per leipä (itse teen aina 4 leipää samalla kertaa, uuniin mahtuu 2 leipää kerrallaan).

Ensin täytyy toki olla ruisleivän juuri. Sen luominen on kertaluontoinen juttu, ja tapahtuu seuraavasti (ohje em. kirjasta):

Aineet:

3 viipaletta hapanleipää
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Liota haaleaan (+25) veteen leipäviipaleet, joista kuori on poistettu. Lisää ruisjauhot haarukkavatkaimella vatkaten. Anna juuren käydä huoneenlämmössä 1-2 vrk välillä sekoittaen. Valmis juuri tuoksuu raikkaa happamalle ja kuplii voimakkaasti. Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista.


Sitten päästään itse asiaan. Tämä on siis yksinkertaistettu versio, eikä sisällä taikinan pyörittelyä koska minusta se on hankalaa.

-Otetaan yhtä monta kulhoa kuin on tarkoitus tehdä valmiita leipiä, mielellään parillinen luku koska uuniin mahtuu kerrallaan 2 leipää.

-Olemassa oleva juuri jaetaan tasan kulhoihin. Lisäksi laitetaan jokaiseen kulhoon 5 dl lämmintä vettä, 1,25 dl vehjäjauhoa, 2,5 dl ruisjauhoa ja hyvin pieni nokare hiivaa, sekoitetaan puuhaarukalla tms. Annetaan olla huoneenlämmössä pyyhkeen alla seuraavaan päivään.

-Seuraavana päivänä laitetaan jokaiseen kulhoon reilu tl suolaa ja 5 dl ruisjauhoa. Sekoitetaan puulastalla tms. Lisätään mahdollisesti hiukan ruisjauhoa kunnes taikina vastaa koostumukseltaan suurinpiirtein mämmiä. Annetaan olla 4 tuntia.

-4 tunnin kuluttua kipataan taikina suoraan kulhosta uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina kyllä irtoaa vaikkei heti vaikuttaisikaan siltä, asiaa voi auttaa hetkuttamalla kulhoa. Pyöreästä kulhosta taikina tippuu pellille kätevästi leivän muotoisena, päälle ripotellaan hiukan jauhoja ja viimeistellään leipä kauniiksi taputtelemalla. TÄRKEÄÄ: Kulhon pohjaan jääneet taikinan jämät muodostavat uuden juuren seuraavaa leivontakertaa varten, ne kaavitaan kiposta vaikka nuolijalla ja säilytetään kannellisessa astiassa jääkaapissa.

-Leipiä paistetaan 200 asteessa 1 h 15 min.

-Nautitaan ihanasta lopputuloksesta!

torstai 30. heinäkuuta 2009

Henkilökohtainen ja poliittinen

Tässäpä artikkeli joka tuotti kaltaiselleni elämäntapaintiaanille sekä helpotusta että pelkoa.

Hellin mielelläni mielikuvaa suurista vaikutuksista joita asiallisilla arjen valinnoillani on, vaikka toki salaa tiedostan ettei niillä ole. Aion kuitenkin jatkossakin yrittää tehdä ekologisia valintoja arjessa (ja juhlassa), osaksi kai silkkaa kiusahenkisyyttäni.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Loppu osamaksukaupoille

Sukutradition katkeamisen vuoksi pientä haikeutta tuntien aion lopettaa osamaksulla ja kulutusluotoilla ostamisen. Edesmenneellä mummullani oli vähävaraisena ihmisenä tapana ostaa yhtä ja toista Hobby Hallin osamaksusysteemin avulla (erään teorian mukaan mummu pysyi jopa hengissä pitkään silkasta velvollisuudentunnosta niin kauan kuin maksueriä oli maksamatta), ja tapa on periytynyt minullekin. Olen tuntenut jopa hyvää mieltä ja kosmista yhteyttä rakkaaseen mummuuni maksellessani pikkuhiljaa maksueriä. Mutta nyt lopetan.

Tasan kiusallani en enää osta sellaista mihin minulla ei ole ostohetkellä varaa. Että siitäs saat kulutuskapitalismi.

(Lopuksi on pakko mainita erittäin positiivinen muutos, jonka osamaksulla ostaminen on kerran elämässäni aiheuttanut. Ostimme nimittäin taannoin lapsille mielettömän kalliin kerrossängyn. Sänky on umpipuinen, kotimaassa valmistettu, ja mikä tärkeintä, päästävedettävä, eli sen kokoa voi säätää tarpeen mukaan. 200 senttinen sänky ei olisi mahtunut lastenhuoneeseemme, joten kallis sänky oli ns. ainoa vaihtoehto. Ja silloisessa taloudellisessa tilanteessamme niin oli myös osamaksukauppa. Maksuerät olivat tosi suuret ja veivät käytännössä kaikki rahamme kahdeksan kuukauden ajan. Mutta tämä olikin lopulta mahtava juttu, sillä kun mitään mahdollisuutta pienenkään heräteostoksen tekoon ei yli puoleen vuoteen ollut, loppui heräteostoksien himoaminen kokolailla itsestään parin hankalalta tuntuneen kuukauden jälkeen. Sänky saatiin maksettua, emme vajonneet sen syvempään velkakierteeseen, taloustilannekin parani ja kuitenkin edelleen tapa tehdä heräteostoksia huvin vuoksi pysyy poissa.

En ehkä varsinaisesti kuitenkaan suosittele tällaista metodia kenellekään.)

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kakkapussimysteeri

Meinaamme tehdä puolison kanssa romanttisen kesäretken Hämeenlinnan kaupungin historialliseen museoon turhake-näyttelyyn. Turhista turhimmissa kapistuksissa piilee selvästi joku koukku, ne samalla huvittavat ja karmivat.

Eräs huvittava ja karmiva kapine on muovinen koirankakkapussi. Käsittääkseni tuotteen logiikka menee niin, että muovipussi on helppo ja hygieeninen työkalu huomaavaiselle koiranomistajalle, joka ystävällisesti kuljettaa lemmikkinsä jätökset pois yleisiltä jalkakäytäviltä. Käytäntö ei tunnu noudattavan samaa logiikkaa. Sangen usein huomaavainen koiranomistaja nimittäin hylkää muovipussin kakkoineen ilmeisesti juuri siihen paikkaan, jossa koira on kakkansa tehnyt, ja sen sijaan että kävelytiellä kököttäisi verraten nopeasti (tai ylipäätään ollenkaan) sateiden ja pieneliöiden avustuksella jäljettömiin katoava kakka, kököttää siinä repaleinen ja katuun kiinni liiskaantunut muovipussi, jonka repeämistä kakka tursuaa.

Ymmärrän siis tavallaan siisteysnäkökulman, mutta mistä muusta näkökulmasta hyvänsä en voi ymmärtää kakan pakkaamista muoviin. Vaihtoehtojakin varmaan olisi, esimerkiksi kompostointi. Tässä voisi vaikkapa kaupunki näyttää esimerkkiä ja vaihtaa koirankakkapusseja jakavien automaattien pussit biohajoaviin, samaten puistoihin sijoiteltujen koirankakkaroskisten sisältö voitaisiin luullakseni aivan helposti kuljettaa biojätteenkäsittelylaitokseen kaatsin sijasta.

Törmäsinpä taannoin juoksulenkillä metsässä tällaiseen muoviseen kakkapussiin. Jotenkin.. en vaan tajua. Yritin mielessäni visualisoida tilannetta, jossa koirani kakkaa pururadan varteen, ja sen sijaan että tökkäisin kakan kepillä 20 sentin päähän pusikkoon, pakkaisin sen muovipussiin ja jättäisin koko paketin siihen pururadalle. No, en vaan tajua.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Taikalaatikon kutsu

Olemme puolisoni kanssa maanisia teeveen tuijottajia. Olemme juuri sitä kansanosaa, joka vihaisena ja turhautuneena rämppää kaukosäädintä sitä hyvää ohjelmaa odotellessa, eikä puhettakaan että teeveen voisi sulkea vaikka ko. hyvän ohjelman alkuun on vielä kaksi ja puoli tuntia. Onneksi olemme tiedostaneet tilanteen ja luopuneet omasta teeveestä erään muuton yhteydessä kolme vuotta sitten.

Jopa maaninen tuijottaja oppi elämään ilman televisiota, muistelimme juuri että vieroitus kesti noin viikon. Muutto oli hyvä sauma tällaiselle muutokselle, joka siinä hötäkässä ehkä hukkui miljoonan muun muutoksen joukkoon. Kotielämämme on ilman televisiota leppoisampaa, aikatauluja on vähemmän, samoin kuin vihaista ja turhautunutta tylsyyden tunnetta. Tuijotuksen maanisuudesta emme ole parantuneet, mikä on havaittavissa välittömästi jos jossakin kyläpaikassa sattuu olemaan teevee auki.

Aivan ongelmitta teeveettömyys ei kotioloissakaan luonnistu, mistä on kiittäminen tietysti netti-teeveitä. En ole aivan selvillä oikean television nykytarjonnasta, mutta netti-telkkareista on mahdollista katsella lähinnä aivan uskomatonta sitä itseään. Poikkeuksena ehkä YLEn areena, joka tosin ainakin meillä toimii varsin epäluotettavasti. Mietiskelen tässä parhaillaan josko olisi kaikkein yksinkertaisinta vain lopettaa teeveen katselu myös netissä. Päiväsaikaan tämä ei tuota hankaluuksia, mutta annas olla kun tulee ilta, lapset nukkuvat ja kaivan käsityön esiin.. On mahtavan mukavaa sukkaa kutoessa katsella puolella silmällä jotain mielenkiintoista. Tai siis olisi jos jotain mielenkiintoista olisi katseltavissa. Ehkä en jotenkin osaa luopua toivosta? Ja ehkä pitäisi harjoitella. Voisihan sitä kuunnella vaikka musiikkia kutoessaan tahi maan parasta radiokanavaa YLE puhetta. Hmm.. Tässäpä haastetta tulevaisuuden iltoihin!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Julistan elintasoni riittäväksi

Tulipa mieleeni Armi Ratia, joka kuuleman mukaan oli Marimekon vaikeina aikoina marssinut sekundatavaran varastoon ja lausunut sanat "Julistan tämän sekundan priimaksi!", ja toki sitten myynyt tavaran priimana. Yritysetiikka sikseen, minusta tapaus on aika hyvä. Ja Armi Ratian innoittamana julistankin täten oman elämäni aineellisen puolen hyväksi ja riittäväksi.

Julistan siis esimerkiksi aikoinaan lahjaksi saadun ja väliaikaiseksi ajatellun astiasarjan tosi hyväksi ja mahdollisimman lopulliseksi. Ylipäätään julistan keittiömme varustelutason riittäväksi. Olohuoneemme katson olevan niinikään täydellinen, sisustuksen puolesta emme kaipaa yhtään mitään. Elektroniikkaa meillä on reilusti omiin tarpeisiin, julistan siis varustelun päättyneeksi :D Kirjoja, levyjä, vaatteita, työkaluja, huonekaluja.. Ohhoh, luulen todellakin että kaikkea elämässä tarvittavaa meiltä löytyy omiin tarpeisiin ja hiukan yli.

Vaikka hyvähän minun on täällä julistella, olemmehan varsin keskiluokkainen ja hyvinvoiva perhe. Itsereflektioni voima ei riitä kertomaan olisinko voinut näin helposti tyytyä elintasooni jo aiemmin. Onko tilanteemme nyt oikeasti niin hyvä (on) että voin vapautua haluamisesta ja lekotella oikeasti hyvän elintasoni mukavuudessa, vai onko kyse asenteesta? Olisinko siis voinut tyytyä tilanteeseeni jo aiemmin? Missä vaiheessa? Opiskeluaikana? Mikä kaikki nykyisessä tilanteessani on turhaa ja pröystäilyä? Rasvakeitin? Crosstrainer? Voinko kuitenkin pitää ne?

Köyhänä opiskelijana, eli vielä neljä vuotta sitten, en todellakaan kokenut elintasoani riittäväksi. Puuttuiko minulta oikeasti jotain? Rasvakeitintä ei ainakaan ollut eikä crosstraineria, mutta puuttuiko mitään? En ole varma.

Ja mitä nyt tapahtuisi jos antaisimmekin tavaraa pois? Onko tyytyväisyys kiinni tavaran määrästä vai asenteesta?

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kierrätysidea


Nyt laittelen oikein kuvaa, koska olen niin tyytyväinen keksintööni. Ongelmanani ovat olleet vanhat kulahtaneet trikoovaatteet ja niiden olematon kierrätettävyys. Kukaan ei osta kirpparilta reikäistä t-paitaa, eikä ainakaan laiskan puoleinen kotinikkari tarvitse loputtomasti trikoisia riepuja ja rättejä. Siivousliinaksi trikoo on huonoa.

Mutta! Kun leikkaa vanhan paidan suikaleeksi, kerii suikaleen palloksi ja päällystää pallon virkkaamalla (ja virkkaa lisäksi raajoja yms.) saa näin upeita pehmoelukoita lapsille! Tein kaksi tällaista apinaa, kooltaan noin 10 senttiä pepusta päälakeen mitattuna, ja näihin kahteen sain kätkettyä lähes kokonaisen aikuisen miehen reilun kokoisen t-paidan.

Ikuisuusprojektina teen trikoosuikaleesta myös suurilla puikoilla aina oikein-neuloen kylppärin mattoa, mutta en ole toiveikas projektin valmistumisen suhteen. Apinat sen sijaan valmistuivat ehkä neljässä illassa, ja olivat sikäli helppotekoiset että kuvittelen kasvattavani eläintarhaa myös jatkossa, sitä mukaa kun trikoovaatteet saavuttavat elinkaarensa pään.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Huolenpitoa

Ihmisen, etenkin naisihmisen, oletetaan "pitävän huolta itsestään", ainakin jos haluaa olla vakavasti otettava aikuinen. Keskustelufoorumeilta ja naistenlehdista lukemani perusteella arvelen harmikseni, että tällä huolenpidolla tarkoitetaan ensisijaisesti kosmetiikkaa ja pintaa, sellaisia asioita kuin ripsiväri, yövoide, rakennekynnet. Toki myös esimerkiksi liikunta mainitaan, mutta usein lähinnä laihdutusmielessä.

Minusta kosmetiikassa tai meikkaamisessa ei ole mitään erityisen negatiivista, mutta ihmettelen sitä, että niille kintaalla viittaavan (naisen) ajatellaan laiminlyövän omaa hyvinvointiaan. Lisäksi ihmettelen sitä, että jos joku julkisesti ihmettelee samaa kuin minä, ilmestyy keskusteluun välittömästi joku huutamaan että "kyllä se on vähän siitäkin kiinni että ei ole kohteliasta muita kohtaan kulkea tuolla rasvainen tukka naamalla roikkuen ja samat vaatteet jo toista viikkoa päällä hikisenä ja haisevana!", ikäänkuin olisi kyse siitä.

itsehän olen kotona "lomalla" kaiken päivää joten aikaa meikkaamiseenkin olisi rutkasti. Sen sijaan työelämään palatessani aikaa jää vähemmän enkä varsinaisesti osaa kuvitella käyttäväni edes varttia aamuistani meikkaamiseen. Nukun mieluummin! Ja pokkana kuvittelen pitäväni näin hyvää huolta itsestäni. Nukkumisen lisäksi ajattelen hyvinvointiin kuuluvan vanhat tutut perusasiat kuten hyvä ruoka, liikunta, mielenterveys ja ystävät. Jos nämä asiat olisivat elämässäni täysin kohdallaan ja niiden lisäksi viitsisin vielä käyttää yövoidetta, niin se (voide) olisi mielestäni silkkaa bonusta ja ylimääräistä hupia. Perus hyvinvointipakettiin en usko kosmetiikan kuuluvan.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Teepussiviisautta

"Happiness is taking things as they are" luki eilisen Yogi-teepussini narunpäälärpäkkeessä (tämä tuskin on virallinen termi, tarkoitan sitä pikkuista lippua siinä teepussin narun päässä), ja ajatus jäi mieleeni pyörimään. Olen pannut merkille että itselläni ja ihmisillä yleensä on vaikeuksia ajatella asioita sinänsä, ilman että liitämme niihin monimutkaisia arvo-, tyyli-, yms. rakennelmia. Käytännön esimerkkinä tofu, johon muutaman tuntemani ei-kasvissyöjän on hankala suhtautua normaalisti, sillä heille tofun syöminen näyttäytyy jonkinlaisena kiiluvasilmäisenä ekohihhuli-performanssina, jollaiseen he eivät milloinkaan ryhtyisi sillä eivät ole kiiluvasilmäisiä hihhuleita. Ja tofuhan on siis juustoa.

Minulle liikunta on ollut hankala paikka. Lapsena en eri syistä harrastanut liikuntaa, ja tottumattomuuttani olin epävarma ja kömpelö koulun ensimmäisillä liikuntatunneilla. Häpesin kömpelyyttäni ja peitin sitä nokkavuudella, ja tästä alkoi kierre jonka seurauksena sain lopulta yläasteella vapautuksen koululiikunnasta ja kasvoin liikuntaa vihaavaksi aikuiseksi. Liikunta on pitkään symboloinut minulle vastenmielisiä asioita, pettymystä, lahjattomien halveksimista, pakkoa, enkä ole ajatellut sen kuuluvan minulle tai minun elämääni.

Onneksi ajauduin puolivahingossa työväenopiston taiji-tunneille, ja olen siellä saanut kokea oikeaa iloa (häpeän sijaan) ryhmässä liikkumisesta. Muutaman vuoden taijia harrastettuani olen nyt viimein alkanut nähdä liikkumisen sinänsä. Kyse ei ole tyylistä, asenteesta, performanssista tai mistään muustakaan, vaan minusta ja minun kehostani. Kymmenen vuotta sitten olisi tuntunut täysin uskomattomalta että nyt kolmikymppisenä liikunta voi tuntua hyvältä!

Monen muuhunkin asiaan liittyy minun mielessäni hämäriä tunteita, joilla ei oikeassa todellisuudessa ole mitään tekemistä ko. asioiden kanssa. Koitan tänään lenkkipolulla miettiä tapoja joilla vapauttaisin itseni jumiuttavista asenteista ja löytäisin ehkä aivan uusia maailmoja!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Ruuvipurkin hurmio

Kaikilla mahdollisilla asteikoilla mitattuna paras ostokseni ikinä on ollut muutama vuosi sitten kirpparilta löytämäni purkillinen ruuveja. Noin kolmen desin purkki maksoi 1,5 euroa, ja on suonut minulle vuosien varrella lukemattomia löytämisen ilon ja jopa ällistyneisyyden hetkiä. Tein aikoinaan ostopäätöksen sillä perusteella että purkissa näytti olevan lähinnä perinteisiä talttapääruuveja, joita ei enää tahdo saada kaupoista. Ajattelin että erilaisiin restaurointi- ja kodinkunnostusprojekteihin talttapäisen ruuvin ovat tyylikäs valinta. Niin kuin ne ovatkin.

On siis ilo omistaa purkillinen talttapääruuveja, mutta ei siinä vielä kaikki. Kolmen ruuvidesin joukosta löytyy aina jopa mystisellä tavalla juuri se ruuvi jota kulloinkin tarvitaan, oli se sitten millainen hyvänsä. Lampun kuvun pikkuruinen pidäkeruuvi on löytynyt purkista, samoin kuin juuri oikea ruuvi keittiön kaapin saranoihin, tuolinjalkaan, ovenkahvaan, sängynjalkaan... Lisäksi purkissa näyttäisi olevan (en ole kovin tarkasti analysoinut purkin sisältöä enkä aiokaan, ettei taika katoa) ruuvattavia pieniä koukkuja, saranoita, nauloja ja muttereita, oletettavasti juuri oikeanlaisia tulevaisuudessa tapahtuvia korjailuhommia varten.

Valitettavast luulen ettei tällaista ruuvipurkkia ole mahdollista koostaa tarkoituksella. Omani sisältö on niin monipuolinen, että luulen sen olevan peräisin jonkun todella vanhan ja ahkeran nikkarin pajan loputtomista varastoista. Aion silti yrittää oman ruuvisekoituksen luomista, ei sikäli että itse ikinä tarvitsisin toista ruuvipurkkia, vaan koska olen ajatellut ettei omaan kotiin muuttavalle nuorelle ole mahdollista lahjoittaa mitään järkevämpää kuin purkillinen ruuveja. Olen tallettanut muutaman tarkoitukseen sopivan purkin, nyt odottelen enää että joku tuntemani ihminen muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon..

Vielä eräs hämmästyttävä piirre ruuvipurkissani on, se nimittäin ei tunnu tyhjenevän vaikka olen käyttänyt ruuveja ja muita vitkuttimia todellakin muutaman vuoden ajan. Joko kyseessä on sadunomainen ehtymätön ruuvilähde, tai sitten täytän itse purkkia suunnilleen samaan tahtiin kuin tyhjennän sitä. Epäilen jälkimmäistä. Viikonloppuna purkkiin kilahti uusien El Naturalista-kenkieni mukana tulleen kuvaston kiinnitysruuvi. Kuvasto oli siis oikeasti niitattu kasaan oikealla, helposti irroitettavalla ruuvilla! Puoliso yritti himmentää ilahtumistani arvelemalla että oikean ruuvin sorvaamiseen kuluneet luonnonvarat ovat merkittävämmät kuin ne, jotka säästyvät kun kuvasto on helposti purettavissa ja kierrätettävissä. En ole varma kuinka asia on, mutta se pikkuinen kuvastonkulmaruuvi on minusta ehdottomasti hieno ja säästämisen arvoinen, talttapää kaiken lisäksi!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Tukkatuntemuksia

Rupesin vapun kieppeillä järjestelmällisesti vähentämään tukan pesua shampoolla, ja nyt kolmen häpeäntäyteisen viikon jälkeen alkaa jo helpottaa. Alku oli tosiaan hankala, tukka oli rasvainen ja ällö, piilottelin päätäni huivin alla. Yllättäen viime viikolla tapahtui se paljon puhuttu "taikaisku", ja simsalabim, hiukseni olivat vesipesun jälkeen puhtaat, ilmavat ja tosi hyvät. Luulin ettei tällainen olisi mahdollista minun kohdallani koska hiukseni ovat (tai siis päänahkani on) erittäin rasvoittuvaa sorttia, joten luonnollisesti olen todella iloisesti yllättynyt.

Olen iloinen ja helpottunut myös siitä että ehdin lusia tämän siirtymävaiheen vielä ennen työelämään siirtymistäni. Luulen että työssäkäyvänä pokkani olisi pahemman kerran pettänyt siinä toisen tai kolmannen liimalettipäivän kohdalla, ja kokeilu täten loppunut lyhyeen. Pokkani oli pettämäisillään jo nyt ilman työympyröitäkään, ja ilman aiempaa blogimerkintääni aiheesta olisin luovuttanut. Nyt ajattelin että luvattu mikä luvattu ja jaksoin siksi sinnitellä, vaikkakin hammasta purren.

Asiasta toiseen, tein aika hyvän yleissiivoilu-suihkeen. Laitoin puolen litran suihkupulloon desin etikkaa, puolen sitruunan mehun (joka nähtävästi pitää suodattaa kunnolla paperin läpi, pelkkä teesiivilällä siivilöinti jättää mehuun pientä hedelmämuhjua joka tukkii suihkupullon systeemit) ja loput vettä. Sitruuna ei ole erityisen pakollinen ainesosa, mutta peittää hiukan etikan tuoksua, eikä koti tuoksu kurkkusalaatilta siivouksen jälkeen. Tällainen liuos on siis hapan, ja toimii erityisen hyvin kylppärin siivoamiseen. Pyyhin myös ovet, patterit, pöytiä yms. tahraisia paikkoja kostealla mikrokuituliinalla johon olin suihkutellut ko. liuosta, ja lopputulos oli erinomainen.

En ole aina siivonnut ekologisilla aineilla ja muistan suihkutelleeni ennen keittiössäkin surutta aika huikeita myrkkyjä esim. jääkaappiin, mikroon ja uuniin. Siis paikkoihin jossa niiden jämiä on kaikella todennäköisyydellä ajautunut ruokiin joita olen syönyt ja syöttänyt lapsilleni. Ajatus on aika kamala. Nykyjärjelläni ajattelen että vähintään keittiön siivoamisessa jokaisen kannattaisi perehtyä turvallisempiin aineisiin ja menetelmiin, todellakin jo oman terveyden vuoksi. Loppuun vielä ekologiset ja turvalliset siivousniksit keittiön kohteisiin:

  • Laita mikroon keraamisessa kupissa reilu ruokalusikallinen ruokasoodaa ja muutama desi vettä, laita mikro täysille ainakin 5 minuutiksi (tarkkaile ettei kaikki vesi kiehu pois) ja jätä sen jälkeen muhimaan vielä hyväksi aikaa. Pyyhkäise sitten mikrokuituliinaan kupista hiukan soodaa ja pyyhi mikro puhtaaksi, viruta välillä liinaa ja pyyhi soodan jämät pois.
  • Kun jääkaappi on tyhjimmillään, tyhjennä se kokonaan (voi sen tehdä muulloinkin, mutta yksinkertaisinta on ottaa pois mahdollisimman vähän tavaraa) ja pura hyllyt pois. suihkuttele seiniin etikkaliuosta, anna vaikuttaa hetki ja pyyhi mikrokuituliinalla puhtaaksi. Suihkuttele hyllyihin samaa liuosta, pyyhi liinalla ja kasaa takaisin kaappiin, lopuksi kamat sisään (vanhat biojätteeseen) ja virta päälle.
  • Tämä on jo mainittu, mutta haitanneeko kertaus. Eli hiero uunin kriittisiin kohtiin reippaasti mäntysuopaa, laita uuni päälle noin 50-70 asteeseen. Anna jäähtyä ja pese mikrokuituliinalla tai vaikka juuriharjalla.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Pihakirppispäivä

Tänään on ollut ihana päivä. Pidimme naapurien kanssa pihakirppistä ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Itselleni kirpparipäivä tuli yllätyksenä, kuulin koko hommasta vasta toissapäivänä, mutta meilläpä oli valmiiksi pakattuja kirpparikamppeita varastossa joten ei ollut vaiva eikä mikään kantaa niitä pihaan ja levittää viltille. Rahaa meni hiukan enemmän kuin tuli, sillä parastahan tällaisessa tapahtumassa on vilkuilla naapuripöytiin ja tehdä niistä mahtavia löytöjä. Oli myös vapauttava fiilis lopuksi kerätä ylijääneet vaatteet jätesäkkiin ja kantaa säkki auton perään odottamaan spr:lle viemistä. Nyt tuntuu etten enää jaksa kerätä ja hinnoitella kirpparikamppeita vaan on parasta päästää irti ja lahjoittaa ne pois.

Pihakirpparin idea on tietysti ostaminen ja myyminen. Kuitenkin tämän päivän tapahtuma oli kaikessa leppoisuudessaan ja itse tehdyn näköisyydessään ihanan epäkaupallinen. Olen saanut viimeaikoina nauttia todella viehättävistä hetkistä ja tapahtumista, jotka ovat keränneet yhteen tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä jonkin muun kuin kuluttamisen merkeissä. Luulen etten ole ainoa joka nauttii elämän halvoista huveista ja siitä tunteesta että olen yhteisöni jäsen, hyödyllinen ja tarpeellinen tyyppi, riippumatta siitä tuonko mukanani rahaa tai autanko keräämään rahaa.

On varsin helppo ymmärtää että on joidenkin tahojen etujen mukaista että ihmiset hakevat turvallisuuden ja omillaan pärjäämisen tunnetta kuluttamalla. Kuluttaja-kansalaisen omavaraisuus syntyy monenlaisen tavaran haalimisesta itselle, omaan käyttöön. Ehkä ajattelemme että on aikuisuuteen kuuluvaa omistaa itse kaikki satunnaisestikin tarvitsemamme tavarat. Myönnän että itsekin lainaan vaikka poraani muille, mutta mielelläni haluan omistaa sen itse, siltä varalta että sattuisin poraa tarvitsemaan. Olisikohan mahdollista nähdä yhteyttä ihmisten vaurauden ja omavaraisuuden ja monien kokeman yksinäisyyden välillä? Lapsena on helppoa mennä mukaan muiden touhuihin, mutta aikuisena kaipaamme monesti jotain aasinsiltaa tai tekosyytä, pelkkä "ootko mun kaa?" tuntuu jotenkin.. omituiselta. Poran lainaaminen, kimppakyydin järjestäminen, lastenvahti-palvelusten vaihtaminen, talkoot, pihakirpparin pitäminen tai vastaava yhdessä puuhailu on mitä mainioin tekosyy (tai no, oikea syy) hakeutua ihmisten pariin ja juttusille naapurin kanssa, mutta halumme olla omavaraisia ja riippumattomia vie pois mahdollisuuden tällaiseen yhteisöllisyyteen.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Miksi ihailen mummoja

Mummoja on pakko ihailla, esimerkiksi seuraavista syistä:

  • Mummolla on aina kauppakassi mukana. Mummo suunnittelee päivänsä niin hyvin, ettei kauppareissu milloinkaan tule yllätyksenä.
  • Mummo käyttää vaatteet pokkana loppuun, välittämättä hituakaan sukulaisten paheksunnasta tahi siitä tosiseikasta että kaapissa odottaa kymmenen uutta (sukulaisten ostamaa) vastaavaa vaatetta.
  • Mummolla on aina aikaa juoda iltapäivällä kahvit ja syödä kahvin kanssa pulla ellei peräti leivos.
  • Mummo ei ehkä ole tullut hankkineeksi energiansäästölamppuja, mutta vahinko ei ole suuri, sillä hän joka tapauksessa polttaa vain yhtä lamppua kerrallaan ja sitäkin vain pimeän aikaan.
  • Mummo on kiusallaan vähän pihi.
  • Mummo vaatii pokkana hyvää palvelua ja yhtä pokkana kyselee tyhmiä kunnes asia oikeasti selviää.
  • Mummo on helposti epäluuloinen ja antaa piutpaut nykyajan kotkotuksille.
  • Mummolle ei tule mielihalua uusia verhoja vain siksi että ne ovat vanhat, jos ne kuitenkin ovat edelleen hyvät.

Mummous ei ole sukupuolisidonnaista, monet tuntemani miehet ovat mummoja tässä kirjoituksessa tarkoitetulla tavalla. Mummous ei ole onneksi ikäkysymyskään, nuori ihminen voi olla täysin mummo! Anteeksipyyntökin lienee paikallaan heille, jotka kokevat yleisen mummottelun tytöttelyn kaltaisena vähättelynä, sellainen ei todellakaan ollut tarkoitukseni Vielä tulee mieleen vähintään pari asiaa joka mummoudessa on ihanaa, nimittäin:
  • Mummo saattaa suhtautua tyynen rauhallisesti avuliaan sukulaisen mummolle ostamaan tietokoneeseen, internet-liittymään sekä neuvoihin laskujen maksamiseen verkossa. Kuitenkaan mummo ei luovu tavastaan maksaa laskut pankissa ja katsella samalla reissulla vähän kaupunkia.
  • Mummo tapaa päivättäin kavereitaan pihakeinussa istuskelun merkeissä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Perusasioita siivoamisesta

Oi onnea, sain tänään hankittua apteekista paketin ph-indikaattoriliuskaa, ja voin sanoa että on kohtuullisen mielenkiintoista tutkia kodin aineita sen kanssa. Siivousaineita lähinnä. Ekologinen siivous on ihan ominta aluettani ja tulen luultavasti kirjoittamaan siitä aiheesta paljon.

Siivoukseen kannattaa jokaisen sitä ollenkaan tekevän perehtyä ainakin perusasioiden verran, siivoaminen on paljon helpompaa, hauskempaa ja tehokkaampaa kun tietää miten eri aineet toimivat ja millaisia välineitä on paras käyttää. Siivouksessa vaikuttavat tekijät ovat lämpötila, aika, fysikaaliset tekijät (esim. hankaus) ja kemialliset tekijät. Homma toimii luonnollisesti niin, että jos yksi tekijä halutaan minimoida, täytyy lisätä toisten osuutta. Rautalankaesimerkkinä, jos ei halua jynssätä tiskejä hiki päässä, kannattaa ensin liottaa niitä pesuainevedessä, jolloin vaikuttavia tekijöitä ovat siis aika ja kemialliset tekijät. Kemiallisilla tekijöillä siivouksen yhteydessä tarkoitetaan mm. tensidien vaikutusta sekä siivousaineiden ph:ita, ja tässä kohtaa astuvat estradille mainitsemani indikaattoriliuskat!

Ph-arvojen mukaan siivousaineet lajitellaan siten että emäksiset aineet ovat rasva- ja valkuaislialle, happamat kalkki- ja ruostetahroille ja neutraalit yleispuhdistusaineet yleiseen siivoamiseen ja aroille pinnoille. Ekologisessa siivoamisessa emäksisenä aineena käytetään esim. mäntysuopaa (ph 9) ja ruokasoodaa ja happamana aineena etikkaa (ph 3) tai vaikka sitruunaa. Esimerkiksi hanoihin kertyvän himmeän kalkkimömmökerroksen saa hyvin putsattua niin, että kastelee rätin laimentamattomalla etikalla, virittelee sen sitten hanan päälle hyväksi toviksi vaikuttamaan ja lopulta hinkkaa ja pyyhkii hanan loistavan kirkkaaksi. Sitruunanpuolikkaasta saa itsestään mukavan hankausvälineen, jolla on hyvä hinkata vaikka lavuaareista himmeät kalkkisaostumat pois.

Valintojen runsaus hankaloittaa elämää

Omaa elämääni siis. Saatan periaatteessa hyvin tietää miten tulisi toimia (esim. ostaa luomumunia), mutta käytännössä yllätän itseni usein neuvottelemasta itseni kanssa ("no mutku juhlaleipomuksiin menee miljoona munaa ja tulee kalliiks ja voisinko nyt ostaa tän kerran ostaa vaikka lattiakanalamunia ja öö vaikka sitten kun meen töihin ruveta suosimaan kalliimpaa ja onhan tää nyt snadisti arveluttavaa puolisoakin kohtaan et mä vaan käytän kaikki sen rahat luomuun"), mikä johtaa monen minuutin seisoskeluun hyllyn edessä pää punaisena, kunnes lopulta kuitenkin ostan sen vaihtoehdon jonka alunperinkin aioin valita, mutta pää on edelleen punainen ja sekaisin kaikesta neuvottelemisesta. Palveluksena itselleni sekä kanoille päätin taannoin lopettaa kaiken neuvottelemisen, ja valita ne luomumunat ajattelematta asiaa enää siinä hyllyllä. Käsittääkseni olen ajatellut asian jo valmiiksi. Kaupassakäynti muuttui yksinkertaisemmaksi kertaheitolla!

Polkupyörän hankinta on myös aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Kotiäitiyteni päättyy elokuussa ja tarvitsen työmatkapyörän. Nykyinen pyöräni ei käy, sillä siinä on liikaa vaihteita ja muita härpäkkeitä, mutta ei esim. tavaratelinettä. Nostalginen Jopo tuntui helpolta valinnalta, mutta ei ollutkaan sitä, sillä kutaleet Helkamalla ovat luoneet 3. sukupolven kolmivaihteisen Jopon, ja minä sain päänsärkyä joutuessani puntaroimaan sen ja tavallisen yksivaihteisen välillä.

Näin mielessäni itseni pyöräilemässä vaihtelevia työmatkojani vaihtelevissa maastoissa, ja kieltämättä mahdollisuus vaihtaa ylämäessä ykköselle tuntui todella houkuttelevalta. Sitten muistelin nykyistä pyöräilykäyttäytymistäni ja tajusin ettei vaihdepyörä ehkä varsinaisesti helpota elämääni. Vaihdan vaihdetta arviolta noin minuutin välein, arvioin, säädän, kokeilen ja ylipäätään yritän vimmattuna optimoida ajokokemukseni juuri prikulleen sopivan nopeaksi ja sopivan kuormittavaksi ja kaikinpuolin parhaaksi mahdolliseksi. Maisevat jäävät helposti katselematta kun keskityn rämppäämään vaihteita.

Tämän tajuttuani oli helppo valita yksivaihteinen pyörä. Ylämäkeen pyöräily saattaa tuntua raskaammalta, mutta loputon valintojen tekeminen on poissa ja voin katsella niitä maisemiakin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Mäntysuovasta vielä

Suihkuttelin eilen rasvakeittimen osia (intialaistyyppinen kasvisruoka toimii erityisen hyvin kun keittää tiettyjä ruokalajeja rasvassa!) mäntysuopaliuoksella, ja tajusin että aiemmasta mäntysuopapostauksesta jäi puuttumaan hyvin oleellinen vinkki. Nimittäin: Erittäin hyvää ja toimivaa keittiön yleispuhdistusainetta saa näppärärästi pilkkomalla mäntysuopapalan ensin pieniksi paloiksi (esim. keittiöveitsellä, pala lohkeaa helpoiten pituussuunnassa, joten paras on leikellä ensin pitkiä soiroja ja pilkkoa niitä pienemmäksi tarpeen mukaan), ja sitten liuottaa 1-2 sokeripalaa vastaavan kokoisen palan puolen litran suihkupullolliseen lämmintä vettä. Yhdestä suopapalasta saa täten arviolta miljardi litraa tehokasta keittiönpesusuihketta. Valmiiksi pilkottuja paloja voi säilyttää vaikka rasiassa tai uudelleensuljettavassa muovipussissa.

torstai 7. toukokuuta 2009

Luonnonvaloa

Pitkän pimeän jälkeen luonnonvalon runsaus tuntuu peräti hämmentävältä. Pestyistä ikkunoista tulvii asuntoomme mielin määrin valoa lähes koko päivän ajan, mutta minkä takia sormi ikäänkuin itsestään etsiytyy valokatkaisijalle? Kyse on luullakseni aivan rehellisestä refleksistä, suurimman osan vuodesta kun on välttämätöntä käyttää sähkövaloa. Muistelen, että nuorempana luonnonvalo sisällä tuntui minusta jotenkin riittämättömältä, jotenkin sisätila ei tuntunut oikeasti sisätilalta ilman hehkulampon lämpöistä ja kotoisaa valoa. Voin kyllä myöntää että että nautin edelleen, jos en ihan hehkulampun, mutta energiansäästölampun loisteesta, ja esimerkiksi lampuin valaistussa puutarhassa on minusta jotain mahdottoman ihanaa.

Jotkut ystävistäni rakastavat luonnonvaloa myös sisätiloissa, ja pyytävät heti lupaa sammuttaa valot kun luonnonvalon määrä sen sallii. Mieleni tekee pyrkiä samanlaiseen aktiivisen myönteiseen suhtautumiseen. En ehkä suorastaan halua päätyä happamaksi mummoksi joka kulkee ympäri asuntoa sammuttamassa valoja ja kärttyisenä kökkii pimeässä pirtissään, vaan nimenomaan lähestyä asiaa positiivisen kautta, rakkaudesta luonnonvaloon.

Kynttilä toisi pimeään vuodenaikaan luonnollisen valon kotiin, mutta toistaiseksi en ole löytänyt kynttiläihmistä itsestäni. Esikoinen oli talvella kerhossa askarrellut pienen tuikkukipon, ja kokeilin tuoda tunnelmaa ruokapöytäämme polttamalla tuikkua kipossa. Käänsin selkäni noin neljännessekunniksi, ja juuri silloin esikoinen onnistui polttamaan sormensa ko. tuikussa, joten luovuin kynttilätunnelmista ja hoidin lapsen palovammaa kattolampun valossa. Totuttelu- ja kasvatuskysymys toki tämäkin, mutta emme ehkä panosta kynttilävalaistukseen niin kauan kuin lapset ovat pieniä ja arvaamattomia. Sen sijaan aion panostaa ilmaisen, kuulaan, elävän auringonvalon arvostamiseen ja huomioimiseen, ja tietoisesti pysäyttää vikkelän liipaisinsormeni ennen kuin se ehtii valokatkaisijalle.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Joululahjavalmisteluja :)

Huh huh, joulu puskee päälle sellaisella vauhdilla että olen alkanut valmistella lahjoja. Viime joulun alla koin hyvin kaoottisia tunnelmia rampatessani hiki päässä kaupoissa tekemässä viime hetken lahjahankintoja. Lisäksi koin katumuksentäyteisiä tunnelmia, kun tajusin miten paljon rahaa oikeasti käytin huonosti suunniteltuihin ja hätäisesti toteutettuihin hankintoihin.

Tänä vuonna homma on huomattavasti paremmin hanskassa! Hämmästyttäviin kykyihini kuuluu nimittäin kantapään kutominen (tosi on), ja aion lahjoa lahjalistalleni kuuluvat aikuiset sekä lapset omatekoisilla villasukilla. Aiempien kokemuksieni valossa tiedän aikuisten tykkäävän kovasti ja lasten pettyvän lievästi. Lasten pettymys koskettaa toki jollain tasolla, mutta toisaalta nautin roolistani sinä outona sukulaistätinä joka kasvattaa ituja, kieltäytyy pesemästä päätänsä shampoolla ja antaa joululahjaksi villasukat paperipussissa.

Pussit tosiaan. Meidän pihan leipomossa pakataan leivät sun muut ihaniin valkoisiin paperipusseihin. Munkeista ja vastaavista tietysti tarttuu pussiin rasvaa, mutta leivistä ei tartu mitään ja pussi jää täysin käyttökelpoiseksi lahjapakkausmateriaaliksi. Keräilen näitä pusseja keittiön alalaatikkoon, ja oletan että joulukuussa löydän laatikosta riittävän määrän paperipusseja villasukkien kääreeksi. Vähän jotakin nauhaa ja koristetta siteeksi ja ekologinen ja omannäköinen lahjapaketti on siinä.

En ehkä osaa sanoin kuvata kuinka iloinen olen villasukkaprojektistani :) Sukan kotominen on rentouttavaa ja leppoisaa puuhaa, ja vielä rentouttavampi on ajatus siitä kuinka vältän kokonaan pakkopullalta maistuvan jouluruuhkassa tungeksimisen.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Irti shampoosta!

Voi ääk, tämä nettimaailmassa suurta suosiota saavuttanut no `poo-villitys on sitä lajia villityksiä, josta vannoin pysyväni erossa. Ja kuten aina tällaisen valan vannottuani, olen aika innoissani asiasta ja aion itsekin kokeilla elämää ilman shampoota. Kovin kauheita myrkkyjä en muutenkaan ole hiuksiini hieronut, olen käyttänyt Ole hyvä-sarjan shampoita sekä Vihreän kosmetiikan teepuu-palashampoota. Aikuisiällä ongelmakseni on muodostunut hiusten nopea rasvoittuminen, joka no `poo-oppien mukaan johtuu ainakin osittain liian usein toistuvasta hiusten pesemisestä. Hiuspohjan öljyntuotanto kuulemma toimii samaan tapaan kuin rintamaidon tuotanto, eli kysyntä lisää tarjontaa. Toisin sanoen mitä enemmän yritän pestä pääni luontaista rasvaa pois, sitä innokkaammin päänahkani pukkaa uutta tilalle.

Olen nyt aikani lueskellut suomenkielistä no `poo-blogia, Ellien keskustelua aiheesta sekä muuta infoa, ja alan olla kypsä kokeilemaan asiaa itsekin. Luvassa on 8 viikosta puoleen vuoteen (!) siirtymäaikaa, ennen kuin hiuspohjani ymmärtää rasvan kysynnän vähentyneen ja vähentää näin ollen tuotantoa. Siirtymäkaudella monet pesevät päätänsä ruokasoodalla, mutta itse en aio tehdä niin ainakaan kovin usein, ellei tilanne mene mahdottomaksi. Tavallinen hiustenpesutahtini on neljä kertaa viikossa, joten aloitan puolittamalla määrän. Eli kahdesti viikossa pesen tukan vähäisellä määrällä Vihreän kosmetiikan hamppu-turve-palashampoota ja kahdesti pelkällä vedellä. Jos homma sujuu, pitennän jatkossa pesuvälin viikkoon.

Motiivini kokeiluun on paitsi ekologisuus, myös oma laskuuteni. Olisi mahtavaa huomata että tukkani rasvoittuminen vähenisi, eli en olisi niin kamalan riippuvainen hiustenpesumahdollisuuksista. Pidän kyllä itseäni suht hygieenisenä ihmisenä, enkä todellakaan aio vähentää peseytymistä tai suihkussakäymistä. Mutta haluaisin vähentää juuri riippuvuuttani pesuaineista ja tulla vähemmällä toimeen, kuitenkin niin etten vaikuta spurgulta. Osa shampoottomuutta kokeilleista on todella tyytyväisiä, osalle homma ei ollenkaan sovi. Toivon todella kuuluvani ensin mainittuihin!

Ja vielä: Vaikka kokeilu (meinaan jatkaa jouluun saakka ja sitten lopettaa jos muutosta parempaan ei tapahdu) ei kohdallani toimisi, olen jo nyt mahdottoman iloinen yhdestä no `poo-touhuun liittyvästä niksistä, nimittäin etikkahuuhtelusta! Olen lorauttanut puolen litran muovipulloon pari senttiä omenaviinietikkaa ja loput vettä päälle. Säilytän pulloa kylppärissä ja lorotan siitä pesun jälkeen hiusten latvuksiin vältellen kontaktia päänahan kanssa. On hämmentävää tuntea käsissä kuinka hiussuomut sulkeutuvat ja hiuksesta tulee sileä ja liukas! Etikka on helposti parasta koksaan kokeilemaani hoitoainetta ja halvinta myös. Itse asiassa on mielestäni erittäin outoa ettei etikkaa käytetä hiustenhoidossa yleisemmin!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Mäntysuovan parhaus

Mäntysuopa on mielestäni todella aliarvioitu tuote! Parhaiten se kai mielletään mattojenpesuaineeksi, mutta mäntysuopa on myös todella hyvä rasvalian pesuaine. Keittiössä se on ihan ehdoton tuote. Meiltä löytyy kaapista tiskipöydän alla muovirasiassa mäntysuopapala ja tavallinen hankaussieni, ihan ehdoton parivaljakko keittiön putsaushommiin. Näillä pestään liesi yltä päältä (uunin peseminen: hankaa sienellä mäntysuopaa uunin pinnoille, lämmit sitten uuni n. 50 asteeseen ja anna jäähtyä, pese sienellä/mikrokuituliinalla, huuhtele ja kuivaa), tiskipöytä, kuopuksen syöttötuoli, astioita jopa. Astianpesussa mäntysuopa on kokolailla ainoa aine, joka liuottaa leivontakulhoihin yms. muoviastioihin tavallisessa tiskauksessa kummasti jäävän rasvaisen kalvon.

Halvaksikin mäntysuopa tulee. Ostin pari vuotta sitten alelaarista 50% alennuksella neljä palaa (suosin palasaippuoita koska niistä tulee vähemmän jätettä kuin nestemäisistä), ja ensimmäinen ei ole vielä kulunut edes puoleenväliin. Luultavasti siis pärjätään näillä neljällä palalla ..öö.. kymmenen vuotta? 20 vuotta? Jotain semmoista.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Ekosähköä ja kaukolämpöä

Siirryimme muutama kuukausi sitten Ekosähkön asiakkaiksi, eli käyttämämme sähkö on paljon ekompaa ja hiukan kalliimpaa (niin hiukan että hävettää ettemme vaihtaneet aiemmin) kuin ennen. Nykyään pesen kuopuksen vaippapyykkiä jo suht puhtaalla omallatunnolla, onhan kuumien pesujen runsaasti vaatima sähkö tuotettu uusiutuvilla tavoilla.

Kerrostalon asukkaalle oma sähkösopimus ei toki ole koko totuus, sillä asuntomme patterit ja hanasta tuleva lämmin vesi lämpiävät kaukolämmöllä. Itse asiassa en tiedä millä konstilla kaukolämpö täällä päin tuotetaan, mutta veikkaan ettei ainakaan tuulivoimalla. Lähestyvä julkisivuremontti ja ikkunoiden uusiminen todennäköisesti parantaa eristystä aika tavalla, nykyiset ikkunat kun falskaavat melkoisesti ja varsinkin kylmään vuodenaikaan pattereita on pakko pitää täysillä. Toisaalta kivitalomme varaa erittäin hyvin (kesällä liiankin hyvin) auringon lämpöä, ja pattereita voi käännellä kokonaan pois päältä heti kun kevätaurinko suo ensimmäisiä lämmittäviä säteitään.

Lämpimän veden käyttämistä olen yrittänyt säännöstellä. Olen palelevaa sorttia, ja varsinkin talvella suihkutellessa ensimmäinen 5 minuuttia menee ihan sulamiseen ja hytinän hillitsemiseen. Tähän pulmaan keksin mielestäni mahtavan ratkaisun hikiliikunnasta. Ajoittamalla liikuntahetkensä niihin tilanteisiin kun joka tapauksessa olisi menossa suihkuun voi säästää tosi merkittävästi kuumaa vettä. Hikisenä ja kuumana kaipaa pikemminkin viileää suihkua, eikä veden alla lämmittelyyn kulu aikaa eikä vettä. Niin ja lisäksi saa liikuntaa :D

Tiskaaminen vaatii myös kuumaa vettä. Olen miettinyt sellaista vaihtoehtoa että lämmittäisin pesuvettä vedenkeittimellä (eli omalla ekosähköllä) ja vain huuhteluvettä laskisin kuumana hanasta (yhden normaalikokoisen ja yhden minikokoisen altaan kanssa ei ole mahdollista huuhdella muutoin kuin juoksevalla vedellä), sitäkin säästäväisesti. Astianpesukonekin saattaisi olla ihan perusteltu juttu, nykyiset koneet ovat todella pihejä veden ja energian kanssa ja konneella pestessä voi kulua jopa vähemmän vettä kuin käsin tiskatessa. Valitettavasti koneen asentamisen tieltä joutuisimme luopumaan yhdestä kaapinovesta keittiössä, eikä se ole kovin realistinen vaihtoehto, sillä rakastamme niitä ovia suuresti.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Heimovaatteet

Erittäin suositeltavassa kirjassaan Not Buying It Judith Levine erittelee varsin tarkkanäköisesti ja selkeäsanaisesti omia epämukavuuden tunteitaan vuoden mittaisen ostolakkonsa aikana. Eräs tällainen epämukavuuden tunne seuraa siitä, ettei voi tiettyjä tuotteita ostamalla ja tiettyihin vaatteisiin pukeutumalla tuoda esiin omaa näkemystään itsestään. Pukeutumisessa ja tyylissä on kyse paitsi lämpimänä pysymisestä, myös siitä että haluamme liittää itsemme tiettyihin ryhmiin ja yhtä paljon erottua tietyistä muista. Jos emme syystä tai toisesta voi päivittää ulkonäköämme oman ryhmämme tyylin muuttuessa, on olemassa vaara että "omat" ihmisemme eivät enää tunnista meitä, emmekä ehkä koe enää kuuluvamme ryhmään.

Itse tykkäisin erittäin mielelläni että ulkonäköni ja vaatteeni liitäisivät ihmisten mielikuviin minusta joitakin ekologisuuteen ja tiettyihin ideologioihin liittyviä asioita. Oma mielikuvani siitä, millaiselta näyttää se ihminen joka haluan olla muuttuu nopeammin kuin haluan käydä vaatekaupassa. Eli ei turhan nopeasti, mutta riittävän nopeasti kuitenkin, jotta olen aina auttamattomasti jäljessä omasta kehityksestäni, enkä ehkä näytä ihan oikealta.

Haluaisin mielelläni ratkaista tämän vahvasti kuluttamiseen liittyvän ongelman. Jos haluan viestiä ulospäin vaikkapa kulutuskriittisyyttä, niin pitäisikö minun ehkä aloittaa ostamalla jonkinlainen kulutuskriittisyyttä henkivä asu? Ja millainen se olisi? Pulmaan vastausta odotellessani käytän vanhoja, ei erityisesti mitään viestiviä vaatteitani, ja yritän muuttaa omaa suhtautumistani aina samojen vaatteiden käyttämiseen. Sen sijaan että ajattelisin että "Apua en voi mennä sinne ja sinne viidettä kertaa putkeen näissä samoissa vaatteissa!" olen kiusallani ruvennut ajattelemaan että "Kyllä mä olen tehokas tyyppi kun olen hankkinut kerralla niin mahtavat vaatteet että jo viidettä kertaa putkeen menen sinne ja sinne näissä samoissa! Kenkiä myöten!"

PS. Pesin ikkunat ja tulos oli ehdottomasti vaivan arvoinen! Puhtaiden ikkunoiden tarjoama välitön tyydytys on niin herkullinen ja palkitseva että olen iloinen tekemästäni työstä vaikka ikkunat lähtisivätkin vaihtoon heti ensimmäisinä, kun julkisivuremontti vapun jälkeen käynnistyy. Paras vaihe ikkunanpesussa on se, kun olohuoneen kahdesta ikkunasta toinen on pesty, ja voi selvästi nähdä mullistavan eron puhtaan ja likaisen lasin välillä sekä onnitella itseään merkittävästä reippaudesta.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Muodin muuttumisesta

Kirppareilla yms. huonoiten kauppansa tekevät juuri muodista poistuneet vaatteet. Oikeasti vanha-vanhat retrot ja muut viedään käsistä, mutta uudempi tavara, esimerkiksi kolmen vuoden takaiset muotivaatteet, jäävät armotta hyllylle. Tätä asiaa olen pyöritellyt mielessäni. Selkeästi ekologisin ratkaisu olisi tietysti ostaa itse tällaisia muiden hyljeksimiä vaatteita, sillä on olemassa vaara että ne muuten päätyvät kaatopaikalle.

Ostin taannoin kirpparilta todella kauniin kukallisen retrokankaan, josta ompelin ihanan kauppakassin. Olen toki iloinen kassista, mutta jälkeenpäin tajusin että tekoni oli aika pöljä. Paljon fiksumpaa olisi ollut ostaa se samassa tangossa roikkunut hillitön 90-luvun alun (psykedeelisistä kuvioista päätellen) verho kassimateriaaliksi, ja ommella kauniista kankaasta vaikka mekko lapselle. Nyt ruma kangas jäi (rumuutensa huomioiden ehkä ikuisiksi ajoiksi) kirpparille pyörimään, ja lapsen mekkokin tulee ostettua muualta.

Oma pukeutumistyylini on tällä hetkellä mallia väsähtänyt kotiäiti, ja olen ylipäätään huono ostamaan uusia vaatteita itselleni. Tiedostan saamattomuuteni ja yritän pysytellä erossa muotivaatteista, jotka todella olisivat jo hyvin epämuodikkaita siinä vaiheessa kun muuten niitä vielä mielelläni käyttäisin. On totta ettei mikään näytä niin vanhalta kuin se, joka juuri on mennyt pois muodista. Kaikkein viileintä olisi, jos osaisi sanoutua totaalisesti irti muodin kiemuroista, ja kantaa pokkana vaan nekin vaatteensa jotka olivat in ja pop kesällä 2005. Oma pokkani ei täysin aukottomasti aina pidä, ja olenkin toivonut jonkinlaista rintanappia tai hihamerkkiä tai kylttiä tai jotain, sellaista joka sanoisi että en ole osaamattomuuttani tai tahtomattani näin epämuodikas ja nuhjuinen, vaan kyseessä on harkittu päätös.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Mahtava Luomulaatikko!

Tilasin tällä viikolla ensimmäistä kertaa laatikollisen kotiinkuljetettavia luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Kyseessä on uusi palvelu täällä Tampereella, ja jäin kyllä kerrasta koukkuun. Omissa lähikaupoissamme on saatavilla jonkun verran luomua kasvikuntaa, mutta valikoima on suppeahko ja laatu vaihtelee. Luomulaatikossa on reippaasti erilaisia tuotteita, ja kaikki erittäin super-ihanaa laatua. Olen onneni kukkuloilla!

Luomulaatikolla ei valitettavasti vielä ole kotisivuja, mutta sähköpostilla voi kysellä lisätietoja osoitteesta luomulaatikko@ah-toimi.fi.

Luomulaatikon myötä onnistuin ratkaisemaan myös minua pitkään vaivanneen pulman. Periaatteessa en osta ulkomaisia hedelmiä ja vihanneksia, ja olemmekin talven ajan syöneet lähinnä kaalia, lanttua ja porkkanaa. Tykkään kyllä kaikista edellämainituista (ja lapsetkin tykkäävät, onneksi), mutta tässä vaiheessa kevättä kaipaan jo vaihtelua kasvis-osastoon. Päätimme puolison kanssa että jos se on luomua, sitä saa ostaa. En ole varma onko päätöksemme ekologisesti aivan perusteltu, mutta toisaalta mieleni tekee myös tarjota lapsilleni mukavia makuelämyksiä ja vaihtelua lautaselle. Ekologisuuteen pyrkiminen tekee minusta paikoitellen aika tylsän äidin, ja yritän löysätä pipoa joidenkin asioiden kohdalla. En suurin surminkaan halua että pikkuiset lapseni kasvavat niin ankaran säännöstelyn alaisina, että he isompina silkasta kapinoinnin halusta kääntävät selkänsä kaikille hienoille periaatteilleni.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Vaihtopäitä

Tykkään vaihtopäistä. Taloutemme harjat, tsikiharja, vessaharja ja hammasharjat ovat sellaisia, joista napsautetaan aikansa elänyt harjasosa pois ja uusi tilalle. Kätevää. Iloitsen erityisesti hammasharjoista. Tottelevaisina ihmisinä vaihdamme uudet harjakset harjoihin kolmen kuukauden välein, ja ah miten mukavaa on heittää roskiin vain pikkuinen pää eikä koko harjaa.

Vessaharja aiheuttaa hämmennystä, sillä vaikka tasan tarkkaan näen sen olevan vaihtopäämalli, en onnistu löytämään uusia harjasosia niistä kaupoista joissa käyn. Aion jatkaa etsintöjä sinnikkäästi kunnes vaihtopää löytyy, uhmaten rispaantuvan vessaharjan aiheuttamaa epämukavuutta.

Tiskiharjan (myös sellaisen mallin, jossa ei ole irroitettavaa harjasosaa) elinikään saa hiukan pidennystä kun pesee harjan tahi harjakset tiskikoneessa. Kokoonpainuneille harjaksille tiskikone ei toki mahda mitään, mutta harjaan mahdollisesti kertyneet mömmötykset irtoavat varmana.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kevätsiivousta pukkaa

Keväällä kunnioitan perinteitä innostumalla siivoamisesta. Ikkunanpesun suhteen olen tänä keväänä poikkeuksellisesti kahden vaiheilla (yleensä ryhdyn ko. puuhaan heti kun lämpömittari näyttää plussaa), koska saamme joka tapauksessa uudet ikkunat hetikohta alkava julkisivuremontin yhteydessä. Remontti tosin kestää viitisen kuukautta, ja onhan mahdollista että ikkunat vaihdetaan viimeisenä, joten luullakseni taivun pesemään vanhat ikkunat vielä kerran.

Yhdysvaltalaisella kotityögurulla Fly Ladylla on hyviä neuvoja kodin järjestyksen luomiseen ja säilyttämiseen. Itse asiassa hänellä on kokonainen systeemi kalentereineen ja sähköpostimuistutuksineen, mutta se on minun makuuni liian monimutkainen. Joitakin yksittäisiä ohjeita ja vinkkejä sen sijaan olen noudattanut mielelläni. Erityisesti rojunraivaukseen olen saanut hyviä neuvoja, ja noin seitsemän äärimmäisen perusteellisen koko asunnon kattavan rojunpoistorupeaman jälkeen olen jo suunnilleen tyytyväinen asuntomme nykytilaan. Nykyään en osta uutta tavaraa jos haluan uudistaa kotia, vaan päinvastoin hankkiudun eroon vanhoistakin. Joskus "shoppailen" kotiimme tilaa, selkeyttä, tyhjiä tasoja ja pintoja keräämällä tavaroita kirpparikoppaan.

Katson mielelläni sisustusohjelmia netti-tv:stä, ja ehdoton suosikkini on MTV3:n Sillä siisti (joka ei oikeasti ole varsinainen sisustusohjelma). On erinomaisen innostavaa katsoa kuinka suuri muutos on mahdollinen vain vanhasta luopumalla ja siivoamalla, ilman että asuntoon hankitaan mitään uutta.

Siivoamiseen ja erityisesti kevätsiivoukseen liittyy myös hinku ostaa uusia siivousvälineitä ja -aineita. Tämä on eräs heikko kohtani. Saatan innostua uudesta tuotteesta niin, että kriittinen kuluttaja minussa mykistyy täysin. Voin tunnustaa että innostuin hetkeksi jopa talouspaperia muistuttavista kertakäyttöisistä siivousliinoista, ja jouduin erikseen kieltämään itseltäni niiden ostamisen. Siivousaineiden kanssa olen päässyt aika mukavasti tasapainoon löydettyäni kotimaiset Ole Hyvä-tuotteet sekä vanhan kunnon Mäntysuovan. Myös etikka ja ruokasooda ovat yllättävän päteviä aineita kotisiivouksessa, vaikka vaikuttavat ihan hippikamalta. Sen sijaan että ostaisin tänä keväänä yhtä ainutta uutta siivousainetta, aion ostaa apteekista ph-mittausliuskoja ja tutkia käyttämieni aineiden ph:t. Uusi näkökulma ja perusteellisempi tuntemus vanhoihin aineisiin luultavasti innostaa ja inspiroi yhtä paljon kuin joku kokonaan uusi tuttavuus.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Elämänohjeita

Uudessa Kunto plussassa oli vatsan hyvinvointia käsittelevän jutun yhteydessä listattuna hyviä neuvoja. Mun mielestä lista on yksinkertaisuudessaan riemastuttava, leikkasin sen irti lehdestä ja laitoin muovitaskuun kalenterini väliin. Ohjeet ovat seuraavat:

  • Syö maitohappobakteereja
  • Syö kuitua
  • Juo paljon
  • Liiku
  • Käy vessassa
  • Nuku hyvin
  • Vältä stressiä
Siinähän ne hyvän elämän peruspilarit olivatkin! Näkisin että ihan pelkästään näitä neuvoja noudattamalla elämä pysyy mallillaan.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tyytyminen

Ei ole helppo tyytyä siihen mitä omistaa. Olen omistanut elämäni aikana suuren määrän väliaikaiseksi ajateltua tavaraa, sellaisia vaatteita ja esineitä, joihin ei ole ollut tarkoituksenikaan kiintyä, vaan joiden tarkoitus on ollut toimittaa niiden uusien ja parempien vaatteiden ja esineiden virkaa, jotka tulisin hankkimaan joskus tulevaisuudessa. Ei ole helppo tyytyä myöskään siihen mitä tekee, työkseen tai muuten. Tyytyminen on osoitus kunnianhimon puutteesta ja eihän sellainen vetele.

Muoti muuttuu, mieli muuttuu, valikoimat vaihtuvat ja tämän muutoksen keskellä tulisi pysytellä mielellään siellä kehityksen aallonharjalla bongaten heti tuoreeltaan juuri ne omaa elämää parhaalla mahdollisella tavalla kohentavat uutuudet.. Itse pidän itseäni erittäin käytännöllisenä ihmisenä, ja juuri käytännön toimiin liittyvien tavaroiden (imuri, hiomakone, taikinakulho...) jatkuva päivittäminen on heikko kohtani. Tänään tunsin suurta tuskaa Ruohonjuuren ikkunan edessä, kun silmiini sattui uuden mallinen pesupähkinäpussi (se pussi missä murskatut pesupähkinänkuoret laitetaan pesukoneeseen) joka oli niin paljon paremman mallinen kuin se pussi joka minulla on, ja jonka olen aikaa sitten korvannut vanhalla sukalla. Sukka tosiaan toimii tasan sataprosenttisen täydellisesti, mutta kun se näyteikkunan pussi oli jotenkin niin... houkutteleva. Lopulta järkevöidyin ja päätin tyytyä sukkaan.

Vanhaan tyytyminen tuntuu myös vapauttavalta. On helpottavaa luopua kaikesta suunnittelusta, etsimisestä, rahan käyttämisestä ja kotiin raapottamisesta mitä uusien tavaroiden hankkiminen vaatii. On myös helpottavaa luopua haluamisesta ja haluamisen haluamisesta, siitä pitkästymisen ja malttamattomuuden tunteesta, jota itse ole erittäin mielelläni lääkinnyt ostamalla tavaraa. Sinänsä erikoista on, että ostamisen radikaali vähentäminen (joka aluksi tuntui kamalalta) on vähentänyt myös jatkuvaa haluamista varsin nopeasti.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Voiko downshiftata jos on jo ihan down?

Lainasin ystävältä Lois P. Frankelin kirjan Kiltti tyttö ei rikastu, ja totesin sitä lukiessani etten ole aikeissa rikastua siitä huolimatta, etten mielestäni ole kiltti tyttö. Tästä pääsinkin kätevästi itsetutkiskelun syövereihin, sillä mieleeni hiipi epävarmuus siitä josko kuitenkin olen niin syvällä omassa kiltteydessäni etten enää itse sitä näe. Ja täten siis tuomittu muun muassa ikuiseen köyhyyteen.

Sama epävarmuus nousee esiin myös muiden asioiden yhteysessä. Ajokortittomuus esimerkiksi on tällainen asia. Olen ajatellut että ehkä jos olisin mies, minun olisi helpompi mieltää itseni vakavaksi ekologiseksi pohdiskelijaksi, ja kokea ajokortittomuuteni tiukkana kannanottona. Naisena olen taipuvainen epäilemään, jos kuitenkin olen taskuparkkeerausta pelkäävä värisevä kaunosielu, ja haluan heittäytyä miespuolisen kumppanin autettavaksi ja kyyditettäväksi.

Rikastumisoppaan lisäksi olen lukenut viimeaikoina muutamia downshifting-opuksia ja oppaita leppoisaan ajankäyttöön. Kirjoissa on kuvailtu nykymaailman kiireistä elämänmenoa ja ihmisten loputonta multitaskaamista ja stressiä, enkä minä ole alkuunkaan tunnistanut itseäni noista kuvauksista. Olenkin miettinyt että koskeeko koko downsifting-ajattelu minua ollenkaan.. Ehkä pitäisi ensin olla kiireinen ja stressaantunut ja lähteä siitä sitten alaspäin kohti leppoisaa elämää. Lasketaanko sitä ollenkaan, jos ikäänkuin luonnostaan on leppoisa?

Työ on myös tällainen asia. Itse teen mieluiten suorittavaa työtä, perinteisiä duunarihommia. Olen tehnyt valintoja esim. koulutuksen suhteen hyvin tietoisesti ja varmana asiastani. Kuitenkin koen toisinaan että olisi ollut parempi valita ensin joku mutkikkaampi tie ja korkeampi koulutus, ja vasta monen vuoden rasittavan työnteon jälkeen vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja ruveta vaikka maalariksi. Sillä silloin valinta olisi ihan oikea kunnon valinta, eikä satunnaista ajautumista.

Mieli toimii jännästi. Haluan elämäni olevan kokolailla juuri sellaista kuin se on. Kuitenkin saan itseni toisinaan kiinni ajattelemasta että minun olisi ensin pitänyt olla korkeasti koulutettu, varakas, kiireinen, älyä vaativassa työssä. Ja pudottautunut siitä sitten nykyiseen elämääni pienituloiseksi leppoisaksi duunariksi. Sillä silloin tietäisin itse varmasti että valintani ovat olleet tietoisia.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Ostamalla uudistuminen

Hankin uuden suihkuverhon. Vanha oli mennyt ällöksi, niinkuin vanhat suihkuverhot menevät, etenkin sellaiset, joita ei voi pestä pesukoneessa. Hankinta oli mielestäni perusteltu. Uusi verho on konepestävä, joten kuvittelen sen olevan helposti huollettavissa ja pysyvän siistinä paremmin kuin vanha.

Ostos oli järkevä, tästä olen siis samaa mieltä itseni kanssa. Huomaan kuitenkin asiaan liittyvän myös paljon tunnetta ja järjettömiä ajatuksia. Tällaisia: "Okei, nyt meidän kylppäri näyttää aikuisten kylppäriltä, toivottavasti kukaan vieras ei muista vanhaa verhoa ja kuvittele että me ollaan sellaisia ihmisiä, jotka ostaa sellaisen verhon, sillä me ei todellakaan olla mitään sen kaltaista, vaan vanha ostos oli hirvittävä virhe, vajavaisin tiedoin ja ilman harkintaa tehty, ja sitä paitsi me oltiin silloin tosi nuoria, niin eli se verho oli nyt jo aika vanha eli oli aikakin vaihtaa, itse asiassa verhon vaihtaminen oli ainoa mahdollisuus..."

Kevään saapumisella on oma roolinsa tässä halussa haluta muutosta. Tämä muutaman viikon aika, kun aurinko paistaa likaisista ikkunoista paljastaen kaiken kertyneen pölyn ja tunkkaisuuden, ja kun talvivaatteet alkavat tuntua hiostavilta ja vanhoilta ja ankeilta ja tukkakin pipon alla jotenkin rasvaiselta ja nahkealta.. ..Tässä kohtaa mieleni valtaa halu ostaa tieni ulos tästä nuhjuisuudesta, hankkia kevättakki, nippu tehokkaita siivousvälineitä, jotain uutta kotiin, joku tyynynpäällinen vaikka... Ja nimenomaan haluan uutta ostamalla sanoutua irti vanhasta minästäni, sillä oikeastihan minä olen uusi ja raikas kevätihminen, enkä todellakaan mikään ankea nahjus, jolla ikkunat pesemättä.

Jos en halua ostaa lisää tavaroita, millä tavalla sitten hankin uutuuden, virkistäytymisen ja ajan hermolla olemisen kokemuksia? Rahaa voi toki käyttää myös ei-materiaalisiin asioihin kuten kampaajalla tai kosmetologilla käyntiin. Ilman rahaa voin harrastaa liikuntaa (olettaen että omista välineet. Tässäpä heti uusi sudenkuoppa, voidakseni nauttia elämän ilmaisista iloista täytyy minun omistaa hyvät välineet, jotta saan ilmaisesta kokemuksestani mahdollisimman paljon irti..), opiskella asioita netissä ja kirjastossa. Ehkä aloittaa oman blogin.. Tai liittyä ruokapiiriin!

Viimeksi mainittu ei tosin enää lukeudu ilmaisten huvitusten piiriin. Ruokapiirikokemusta omaava ystäväni kertoi ettei varsinaisesti ole huomannut ruokakulujen kaventuneen, mutta perheensä ruokavalio on liikahtanut reippaasti luomumpaan suuntaan. Samantyylinen tavoite on minullakin. Ruokapiiriin kuuluminen on aina tuntunut minusta kiehtovalta mutta kaukaiselta ajatukselta. En tiedä mikä minua aiemmin oikein on pidätellyt, sillä koko homma liittymisineen ja tilauksineen kävi erittäin mutkattomasti nyt, kun otin asian lopulta hoidettavakseni. Uutuuden huumassa tilauksesta tuli ehkä turhankin suuri, mutta nyt tilauksemme noutopäivää odotellessa on olo kuin joulun alla!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Half as much is twice as good

Pyrin lähestymään muutamia käyttämiäni kulutushyödykkeitä tällaisesta "half as much is twice as good" -näkökulmasta. Koitan siis annostella sellaisia tuotteita, joita yleensä itse annostellaan, noin puolet vähemmän kuin yleensä olen annostellut. Homma toimii melkoisen hyvin esim. shamppoon kanssa (määrää on helppo kontrolloida kun ostin shamppooni Ruohonjuuren täyttöpalvelusta pumppupulloon. Suihkussa on vaikka sokkona helppo säännöstellä pumppausten määrää!), ensimmäistä kertaa elämässäni todella noudatan usein kuulemaani neuvoa pestä vain päänahka ja jättää latvukset rauhaan.

Hammastahnankin kanssa menee hyvin. Käytän Frantsilan luomuhippitahnaa, ja alkuun arvelutti vähentää sen määrää. Sitten keksin ruokasoodan. Kylppärissämme oli jo entuudestaan purkillinen soodaa, koska käytämme sitä vaippapyykissä pesupähkinöiden tehosteena. Hampaita pestessäni laitan ensin tahnan harjaan, sitten dippaan sitä kevyesti soodassa, ja toistaiseksi hampaani ovat pysyneet suussa. Ja valkoisina.

Kahvin kanssa meinasi tulla tenkkapoo, sillä olen sitä ihmistyyppiä, joka aamulla toikkaroi avuttomana silmät ristissä ennen ensimmäistä kahvikupillista, ja iltapäivällä tiettyyn aikaan vaatii ikäänkuin toisen herätyksen, myöskin kahvin voimalla. Olen vaihtanut sen iltapäiväkahvin kahteen isoon kuppiin vihreää teetä, ja tämäkin toimii mielestäni kivasti. Lisäbonuksena iloitsen siitä, että teetä on marketissakin saatavilla luomuna, kun luomukahvin hankkiminen on hankalampaa.

Oikeastaan ainoa alue, jolla puolikkaaseen vähentäminen ei tahtonut sujua, oli astianpesuaine. Pikkuruiseen keittiöömme ei mahdu astianpesukone (no mahtuu, mutta silloin pitäisi luopua yhdestä kappaleesta alkuperäisiä 50-luvun kaapinovia, ja eihän se käy), joten tiskaamme neljän hengen tiskit käsipelillä. Luin kerrankin tiskiainepullon kyljestä oikean annosteluohjeen ja tajusin liioitelleeni reippaasti tässäkin asiassa. Ei muuta kuin maustemitta käyttöön, ja tarkasti mittaamaan tasan 10 ml tiskiainetta altaalliseen vettä. Tulokset eivät olleet kovin lupaavia, tuntui että astioihin jäi rasvainen kelmu. Pari päivää tuskailin ongelmani kanssa kunnes tajusin itsestäänselvän vastauksen: Myös veden määrää kannattaa vähentää, täten pesuliuoksen koostumus pysyy täsmälleen samana.

Että olen fiksu!

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Lofistelyä

Ensimmäiset omat ruisleivät on leivottu ja syöty, ja hyviksi todettu. Ystäväni luonnehti ruisleivän leipomista "hifistelyksi", itse ajattelen sitä paremminkin lofistelynä (sana, jonka oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole käsitystä).

Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.

Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.

Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Roskaprojekti jatkuu

Sekajätteen määrän vähentämiseen keskittyvä projektini onkin alkanut aika hyvin, vaikka alkuun hirvitti. Nyt kun olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota jätteisiin, tuntuu, kuin katsoisin asiaa kokonaan uuden suodattimen läpi (tai mahdollisesti ilman suodattimia). Ruokakaupassa näen hyllytolkulla muovia, pakkauksia, muovia, muovia, lisää pakkauksia ja sitten yllättäen luomu-multaporkkanoita ihan irrallaan laarissa ilman pakkausta, jee! Multaiset tuotteet, kuten perunat ja porkkanat, ostan mielelläni muovipussiin, joita käytän muutaman kerran uudelleen (tarra vanhan päälle) ennen niiden päätymistä roskapusseiksi. Ei-multaiset kasvikset kerään valoverhosta ommeltuun kestävään ja pestävään pussiin.

Epävirallinen tavoitteeni on, että keittiön sekajäteroskis vaatisi tyhjennystä korkeintaan kerran viikossa. Projektia aloittaessani tahti oli noin kahdesti viikossa. "Lopullinen" tavoite olisi ehkä pussillinen roskaa per kaksi viikkoa, eli about 25 pussillista vuodessa. Minun makuuni tässä on riittävästi haastetta ja oikeita muutoksia on oikeasti pakko tehdä.

Leipäpussit muodostavat edelleen suurehkon osan sekajätteestämme, mutta asiaan on tulossa muutos, sillä olemme kuin olemmekin onnistuneet luomaan ruisleivän juuren! Ohje löytyy Marianne Kiskolan mainiosta kasviskeittokirjasta Papu, Porkkana ja Hillopulla. Ensimmäisen oman ruisleipämme leivomme lauantaina ja pari satsia sämpylöitä samoilla vauhdeilla. En malta odottaa!

...Nyt kun leipäpussit ovat pois pelistä, täytynee siirtyä seuraavaan jätelajiin ja keksiä millä konstin sen syntymisen saa loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti. Olen tarkkaillut roskistamme sillä silmällä ja todennut sen sisällön koostuvan pääasiassa seuraavista:

Pakastevihannespussit,
leipäpussit,
karkkipaperit,
leivonnaisten pakkaukset,
uutena ostetun tavaran pakkaukset ja kääreet,
rypsiöljypullot,
rikkoutuneet tavarat,
rikkoutuneet vaatteet,
läpipainopakkaukset,
lehtien ja kuvastojen muovikääreet,
wc-paperin muovikääreet,
kuivahedelmien ja pähkinöiden pussit,
pikaruokapakkaukset,
maustepussit,
imurin pölyt,
makaroonipussit,
sipulien verkkopussit,
vanupuikot.

On kai siellä muutakin, mutta nämä tulivat mieleeni. Osa on selkeästi sellaisia, joille en voi mitään, esim. imurin pölyt. Osa on erittäin helppo torjua, esim. lopettamalla karkkien ja leivonnaisten ostamisen, ainakaan kovin monimutkaisesti pakattujen sellaisten. Mikään ei myöskään pakota ostamaan tavaroita ja vaatteita uusina. Pakastevihanneksetkin lienevät vältettävissä sen kun välttää vaan, nehän eivät ole muutenkaan ekologinen valinta. Rikkoutuneet tavarat ovat jo hankalampi juttu, olen huomannut että on erittäin vaikea tavaraa ostaessaan päätellä, onko se kestävä vai hajoaako samantien. Tyyppiesimerkki tästä on lasten joululahjaksi saamat nukkekodin kalusteet, erittäin jämpit, puiset, hyvännäköiset. Ja kaikki säpäleinä jo helmikuussa, liimaukset pettivät. Vaihtoehtona poisheittämiselle on tietysti korjaaminen, mutta vallitesevana halvan tavaran ja halpojen vaatteiden aikana kynnys ruveta korjailemaan (ainakaan niitä halvempia rojuja) on valitettavasti melko korkealla.

Tähän voisinkin keskittyä seuraavaksi. Joka viikko hetki parsimiselle, paikkaamiselle ja liimaamiselle korvamerkittyä aikaa. Ei vaatteita roskiin.