Muutto on ihmisen parasta aikaa

Olemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.

En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. TeuxDeux on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.

Tässä muutossa aion muun muassa:

• Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.
• Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.
  
• Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).
• Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.
• Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.
• Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.
  

Rahan vallassa

Rupesin yllättävän helposti ahneeksi porvariksi. Kerroin puolisolle haluavani uuden polkupyörän vapaa-ajan käyttöön, sillä työpyöräni on painava ja raskasoutuinen. Puolison näkemys oli että saan hankkia vielä yhden pyörän siinä vaiheessa kun vuosituloni ovat tietyllä tasolla (olin muuten kahden vaiheilla kirjoitanko tähän sen summan josta oli puhe, mutta en halua. Raha on tosiaan kiintoisalla tavalla mitä moninaisempia tunteita herättävä asia.). Mainittu taso on noin 15000-20000 euroa korkeammalla kuin nykyinen tulotasoni, ja sen sijaan että olisin suoraan kyseenalaistanut rakkaan puolison oikeuden määräillä minua (kuten olisin tehnyt minkä muun asian kohdalla hyvänsä), aloin laskeskella miten saisin kätevimmin ansaittua lisää rahaa. Yrittäjän on palkansaajaa helpompi vaikuttaa tuloihinsa ja keksinkin helponlaisesti uusia ansaintatapoja.

Oi tätä vastakkaisten vaatimusten painetta! Poden melkoista tuskaa siitä että toisaalta haaveilen kapitalismin kaatumisesta ja toisaalta aion kasvattaa omaa liiketoimintaani. Voiko niin tehdä? Eikö kuitenkin ole hyvä että minun yritykseni, joka toimii eettisesti ja ekologisesti, vie markkinatilaa sellaisilta saman alan yrityksiltä jotka eivät toimi? Rakas puolisoni on paitsi määräileväinen myös ay-aktiivinen ja toimii pääluottamusmiehenä omalla työpaikallaan. Hänen valvovan silmänsä alla minulla ei ole mahdollisuuksia (ei sikäli että olisi haluakaan) riistää mahdollisia tulevia työntekijöitäni, ja täten loisin alalle hyvät työehdot täyttäviä työpaikkoja. Eikö se nyt ainakin ole hyvä? Luotsailen tässä siis kasvuyritystä kun oikeasti halusin vain uuden polkupyörän.

Raha on voimakas symboli. Se symboloi polkupyörän lisäksi valinnanvaraa, vapautta, riippumattomuutta, turvallisuutta, mielenrauhaa. Symboli on niin vaikuttava että rakastamme sitä jopa enemmän kuin niitä asioita joita se symboloi. Ja olemme helposti valmiit uhraamaan tälle symbolille myös sellaisia asioita kuin valinnanvaran, vapauden, riippumattomuuden, turvallisuuden ja mielenrauhan.

Älä puhu minulle

Älä puhu minulle onnesta.
Se on kaukana symbolistani,
tyhjyydestä.
Älä puhu minulle rakkaudesta.
Se on unohdettu.
Ei se herää henkiin.
Älä puhu minulle hyvyydestä.
Se oksettaa minua.
En millään voi omistaa sitä.
Puhu minulle kuolemasta.
Sen vuoksi siedän
etäisyyttä.
Puhu minulle rahasta.
Sen mahti hivelee minua.
Puhu minulle viekkaudesta.
Se on täydellistä.
Sisimpäni liekehtii.
Minua itkettää,
mutta itseinhoni
rutistaa minua sylkisin kourin
ja kuivaa kyyneleeni.
©Marin Angel

Synttäreitä

Meillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.

Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.

Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.