Rooliin ja roolista pois

On jännittävää antaa itselleen lupa rehottaa. Olen lievästi asperger-tyyppinen ihminen ja siitä ynnä muista syistä olen tuntenut tietynlaista "toiseutta" niin kauan kuin muistan. Ja koittanut parhaani mukaan sulautua joukkoon. Päiväkodissa opettelin pidättämään naurua ja pitämään pokkaa kun huomasin että asiat, jotka naurattivat minua, olivat sellaisia joille lapsen ollut sopivaa nauraa. Aikuisena menen helposti rooliin ja mukaudun kulloisenkin seurani mukaiseksi, en ehkä suorastaan teeskentelyyn asti, mutta korostaen tiettyjä piirteitä tietyssä seurassa ja toisia toisessa.

Periaatteessa olen toki ajatellut että minulla on sama oikeus vaikkapa sotkuisuuteeni kuin hyvin pedantilla ihmisellä on järjestelmällisyyteensä, mutta käytännössä lähden helposti skarppaamaan olemistani ja mukautumaan niin että vaikuttaisin samantyyppiseltä kuin järjestelmällinen kanssaihmiseni. Paitsi ihan viime aikoina. Pienenkin oman yrityksen pyörittäminen on aikaa energiaaviepää hommaa, ja saattaa olla etten ole jaksanut sen päälle enää pingottaa vapaalla. Tietysti kyse saattaa olla myös aikuisuudesta tai itsetuntemuksen kehittymisesta tms. Olkoon mitä hyvänsä, mutta elämä on muuttunut helpommaksi.

Järjestin kaverisynttärit lapsille. Lykkäsin asiaa pitkään ja yritin jopa uskotella lapsille että synttärit olivat siinä kun veimme päiväkotiin karkkipussit ja keksejä. Ei mennyt läpi. Tajusin että ahdistuksesta ja tuskantunnosta huolimatta minun on pakko kutsua lapsia meille kotiin. Stressikertoimen noustua kohtuullisiin lukemiin havahtuin yhtäkkiä siihen, että ahdistus ei niinkään johtunut juhlista sinänsä, vaan kaikesta ylimääräisestä, jonka mielessäni niihin yhdistin. Asioista kuten lasten leikittäminen, aarteenetsinnän järjestäminen, pikkulahjojen hankkiminen vieraille ynnä muu hilpe, jota lastenkutsuihin nähtävästi liittyy (voin tunnustaa että mieluummin kestän rakkaiden lasteni surun siitä että heillä ei ole syntymäpäiviä, kuin järjestän yhtään aarteenetsintää). Muistin että lapsena minulle järjestettiin aivan mukavia syntymäpäiviä, ilman mitään hilpettä, ilman aarteenetsintää ja ilman aikuisia leikittämässä lapsia.

Ja näin homma hoidettiin meilläkin. Kutsuimme vieraaksi naapureita (onneksi meillä on melko rentoja sellaisia), siivosimme, lapset koristivat paikkoja serpentiinillä ja ilmapalloilla, leivoin paria laatua suolaista ja makeaa, availin ovea ja kaadoin kahvia. Ja olin hyvin hyvin helpottunut. Tosin on mahdollista että vaikutin huonolta emännältä (allergioita ja erityisruokavalioita ei oltu muistettu huomioida mitenkään, ei myöskään pyytää vieraita ilmoittamaan tulostaan) ja huonolta äidiltä (oli 28 astetta hellettä ja esikoinen pukeutui omatoimisesti mielestään kauneimpaan juhlavaatteeseensa eli pitkähihaiseen paksuun plyysimekkoon sekä paksuihin trikoopöksyihin ja hikoili pää punaisena koko päivän), mutta nytpä annoin häpeän ja ylimitoitetun itsereflekion luiskahtaa päältäni kuin teflonpinnalta.

Esikoinen katseli taannoin bussin ikkunasta ulos ja lausahti minulle odottamatta että "äiti, ei sun tarvi olla mikään normaali ihminen, sä oot mikä sä oot!", ja tämä ajatus olkoon johtotähtenäni elämässä. Iloitsen jatkossakin toisten ihmisten toisenlaisuudesta (ja jämäkästi organisoidusta juhlista) mutta minulta irtoaa tasan se mitä irtoaa ja mä oon mikä mä oon.

Kohta se alkaa

Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:

• Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.
• Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.
• Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).
• Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.
• Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.
• Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.
  
• Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.
  

Lahjapulma ratkaistu

Isompi lapseni on sen ikäinen että kutsuja kaverisynttäreille on alkanut säännöllisesti tipahdella. Mukavaa tietysti että lapsella on kavereita ja että hän on normaalisti ryhmänsä riennoissa mukana. Aikuiselle (minulle, tarkemmin sanoen) lasten kaverisynttärit ovat kauhistus niihin liittyvän rihkaman ja krääsän vuoksi. Paitsi että sankarille hankitaan jotain pientä ja halpaa, myös vieraille on nykyään tapana antaa omat pienet lahjat, ja näin lapsiperheiden kodit hiljalleen täyttyvät lasten pikkutavaroista. Vaikka kuinka koitan arvostaa ja vaalia lasten vilpitöntä iloa lahjan antamisen ja saamisen hetkellä, mielessäni painaa kuitenkin enemmän aikuisten hankaluudet liittyen näiden lahjojen hankkimiseen ja säilyttämiseen /hävittämiseen. Ja valmistamiseen myös.

Lapsi on menossa sunnuntaina taas synttäreille. Purin tuskaani lahja-asiaan liittyen naapurilleni ja ystävälleni, joka totuttuun tapaan tarjosi ongelmaan täydellisen ratkaisun: "Osta sille kertakäyttökamera."

Kertakäyttökameran voi huoletta antaa lapsen käyttöön. Lapsi saa lupia kyselemättä kuvata juuri omia mielenkiinnon kohteitaan. Kameran tarjoama hupi kestää tasan niin kauan kuin lahjojen tarjoama hupi yleensäkin, mutta tässä tapauksessa niin on tarkoituskin. Kuvien kehittämisestä toisaalta aiheutuu taas aikuisille rahanmenoa, vastapainoksi saa harvinaisen mahdollisuuden nähdä maailmaa lapsen näkövinkkelistä. Meillä harrastettiin aiemmin sallivaa kasvatusta ja annettiin lasten käyttää oikeaa aikuisten kameraa, kunnes kamera hajosi ja siirryimme vähemmän sallivaan tyyliin. Räpsityt kuvat kertoivat kuitenkin omaa hauskaa ja paikoitellen riipaisevaa kieltään lapsen elämästä. Harmillisen monessa otoksessa komeili tietokoneella istuvan aikuisen selkä, hauskemmissa kuvissa lapsen omat varpaat milloin lattiaa, milloin kattoa vasten, pikkusiskon hymy, pikkusiskon peppu, ilmapalloja riviin asetettuna keittiön pöydällä, ynnä muuta.

Kertakäyttökameran päällimmäisin huono puoli on tietysti se kertakäyttöisyys. Prismasta mukaan poimimani malli tosin lupaa että "LeBox Camera will be reused or recycled", mitä se nyt tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. Toivon että 6 vuotta täyttävä syntymäpäiväsankari pitää lahjastaan. Toivon että myös tulevat synttärisankarit innostuvat kuvaamisesta, sillä aion ratkaista kertakäyttökameroilla kaikki tulevaisuuden lahjapulmat, ainakin kun on kyse syntymäpäivälahjasta ja saajan ikä noin 3-10 vuotta. Itse asiassa suunnittelen ostavani ison laatikollisen kameroita komeroon odottamaan tarvetta, näin vältyn jopa stressaavalta kaupassakäynniltä.

Muistan joskus lukeneeni hauskan vinkin myös häiden järjestäjälle. Hääjuhlaan kehotettiin varaamaan oma kertakäyttökamera jokaiselle lapsivieraalle. Juhla sujuu mahdollisesti lastenkin kannalta rattoisammin kun on omaa mielenkiintoista puuhaa, ja bonuksena hääpari saa vielä yhden albumillisen aikuisten perusposeeraus-kuvista poikkeavia otoksia.

Synttäreitä

Meillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.

Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.

Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.

Hyvää joulua ja lämpimiä jalkoja!

No niin! Kerroin toukokuussa joululahjaprojektistani ja nyt voin ilokseni ilmoittaa että lahjat ovat ihan vihoviimeistä viimeistelyä vaille valmiit, ja onnistuin lähestulkoon välttymään varsinaisilla ostoksilla käynnistä. Aikeenani on hankkia omille lapsilleni vielä kaupasta keijunsiivet ja mekot (jotka olisi tietysti voinut tehdä itsekin jos olisi saanut aikaiseksi), mutta kaikille muille lahjottaville olen neulonut perustavalliset villasukat.

Paketitkin ne vaan pekistyvät vuosi vuodelta. Viime vuonna niitä vielä koristivat virkatut sydänkoristeet, mutta tänä vuonna härpäkkeet on karsittu pois ja paketit ovat ainakin minun silmääni varsin viehättävän yksinkertaiset.

Kaikille lukijoille toivotan hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta!

Leluja lapsille

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

Joululahjavalmisteluja :)

Huh huh, joulu puskee päälle sellaisella vauhdilla että olen alkanut valmistella lahjoja. Viime joulun alla koin hyvin kaoottisia tunnelmia rampatessani hiki päässä kaupoissa tekemässä viime hetken lahjahankintoja. Lisäksi koin katumuksentäyteisiä tunnelmia, kun tajusin miten paljon rahaa oikeasti käytin huonosti suunniteltuihin ja hätäisesti toteutettuihin hankintoihin.

Tänä vuonna homma on huomattavasti paremmin hanskassa! Hämmästyttäviin kykyihini kuuluu nimittäin kantapään kutominen (tosi on), ja aion lahjoa lahjalistalleni kuuluvat aikuiset sekä lapset omatekoisilla villasukilla. Aiempien kokemuksieni valossa tiedän aikuisten tykkäävän kovasti ja lasten pettyvän lievästi. Lasten pettymys koskettaa toki jollain tasolla, mutta toisaalta nautin roolistani sinä outona sukulaistätinä joka kasvattaa ituja, kieltäytyy pesemästä päätänsä shampoolla ja antaa joululahjaksi villasukat paperipussissa.

Pussit tosiaan. Meidän pihan leipomossa pakataan leivät sun muut ihaniin valkoisiin paperipusseihin. Munkeista ja vastaavista tietysti tarttuu pussiin rasvaa, mutta leivistä ei tartu mitään ja pussi jää täysin käyttökelpoiseksi lahjapakkausmateriaaliksi. Keräilen näitä pusseja keittiön alalaatikkoon, ja oletan että joulukuussa löydän laatikosta riittävän määrän paperipusseja villasukkien kääreeksi. Vähän jotakin nauhaa ja koristetta siteeksi ja ekologinen ja omannäköinen lahjapaketti on siinä.

En ehkä osaa sanoin kuvata kuinka iloinen olen villasukkaprojektistani :) Sukan kotominen on rentouttavaa ja leppoisaa puuhaa, ja vielä rentouttavampi on ajatus siitä kuinka vältän kokonaan pakkopullalta maistuvan jouluruuhkassa tungeksimisen.