Päivällisvinkki kiireisille

Menkää naapuriin syömään! Ehkä kätevintä maailmassa. Minun elämäntilanteessani työpäivät ovat aika kiireisiä ja sitten onkin jo kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Minkä jälkeen kovalla kiireellä kauppaan ja kiireesti ruuanlaiittoon ja syömään. Helpommalla pääsee kun skippaa kokonaan kaupan (ehkä jäätelöpaketin voi hakea ettei ole ihan tyhjin käsin) ja menee suoraan naapuriin valmiiseen pöytään.

Aivan ilmoittamatta ei toki voi naapuriin mennä, eikä ehkä kannata kovin suorasukaisesti myöskään kutsua itseään kylään. Hyväksi havaitsemani tapa on kutsua itse ensin naapuri syömään. Minun tapauksessani tämä kävi vahingossa kun huomasin kerran tehneeni aivan ylisuuren kalakeiton juuri viikoloppureissun alla. Viestitin naapurille asiasta tekstiviestillä ja kehotin saapumaan päiväkodilta suoraan meille. Naapuri oli viestin saadessaan valokuvaaja-opiskelijoidensa seurassa, ja kertoi myöhemmin nuoren opiskelijan hämmästyneenä kyselleen missä oikein asumme ja voiko hänkin muuttaa sinne! Onko simppeli naapuriapu mahdollisesti käynyt harvinaiseksi?

Yllättäen meille on kehittynyt oikein hauska ja arkea helpottava napurissa syömisen käytäntö. Emme ole sopineet määräpäiviä tai tarkkaile tarkasti vaihtotalouden tasapainoa. Emme myöskään tarjoa kovin monimutkaisia tai muuten hankalia ruokia. Emmekä tasan siivoa vieraiden tuloa varten.

Biojätteenkäsittely

Ruoka kuuluu tietysti heittää alas kurkusta eikä roskiin, mutta joskus vastaan tulee tilanne jossa poisheittäminen kertakaikkiaan tuntuu parhaalta ratkaisulta (esim. jos lapsi sylkee suullisen mälvääntynyttä sapuskaa takaisin lautaselle ja lähtee näin tehtyään kylläisenä pois pöydästä). Olen kuullut neuvottavan imeyttämään nestemäisimmät biojätteet talouspaperiin, mutta taloudessamme ei käytetä talouspaperia, ja ylipäätään neuvo on minusta huono. Sen sijaan kannattaa valuttaa ylimääräiset nesteet pois siivilässä! Sopanjämät voi jättää vaikka vartiksikin valumaan siivilään tiskialtaan ylle, ja näin biojätepussiin menevä aineisto kuivahta sopivasti. Lopuksi pestään siivilä sekä lavuaari.

Nukkumisesta

En ole joutanut viime aikoina päivittää blogia sillä olen ollut nukkumassa. Olo ja mieliala ovat olleet mahtavat, olenhan suuri nukkumisen ystävä. Nuorena harrastin nukkumista hyvinkin tosissani, olen vetänyt sikeitä autuaasti olosuhteista ja ajankohdista välittämättä, tarpeen mukaan vaikka betonilattialla, ulkona tai punk-yhtyeen treeneissä. Opiskeluaikana oli tunnettua että hyvistäkin bileistä lipesin kotiin nukkumaan jo varhaisessa vaiheessa. Minkäs teet. Se on niin ihanaa.

Sitten tapahtui niin että sössin koko homman. Toinen lapseni oli itkuinen, vaativa ja ripustautuva vauva, esikoinen samaan aikaan voimakastahtoinen uhmaikäinen. Minä luonteeltani hiukan vetäytyvänä henkilönä etsin hiljaisuutta ja omaa aikaa lasten nukkuma-ajoista ja aloin valvoa öisin. Alkuun yhteen, kahteen, sitteen kolmeen, neljäänkin... Tätä muutaman kuukauden tehtyäni en enää osannut kunnolla nukahtaa vaikka olin erittäin väsynyt koko ajan. Vaikka keho ja mieli (sekä yliväsyneen zombi-äidin raivonpuuskia pelkäämään oppinut perhe) rukoilivat armoa, ei aivojen surina hellittänyt eikä nukahtaminen onnistunut. Vietin laskujeni mukaan noin sata epätoivoista yötä maaten hipihiljaa yhdessä asennossa (etten erehtyisi häiritsemään nukahtamisen hienovaraista prosessia mikäli se olisi kuitenkin ehtinyt käynnistyä) ja aivojeni surinaa kuunnellen. Tavallisesti valvoin kun aamu sarasti, sitten salaperäisesti nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä kuolemanväsyneenä uuteen päivään.

En väsymykseltäni jaksanut nähdä kuvion laajuutta vaan ajattelin joka päivä meneväni illalla aikaisin nukkumaan ja nukahtavani varmasti, olinhan tosi väsynyt. Puoli vuotta valvottuani tajusin lopulta mennä lääkäriin. Lääkäri oli erittäin ammattitaitoinen ja lämmin ihminen (kun täynnä katumusta kerroin perheeseen kohdistuneista raivonpuuskistani, oli hän hämmästynyt ja ilahtunut siitä etten ollut ehtinyt lyömään lapsiani, "Kuule, moni olisi jo tuossa tilanteessa lyönyt!") ja totesi suunnilleen jalkateräni asennosta että unettomuuden lisäksi olin masentunut. Sain hyvän lääkityksen kumpaankin vaivaan ja lopulta myös nukuttua.

Eniten tapahtuneessa minua järkytti se, miten herkkä asia uni lopulta on, ja miten helposti sen saa sijoiltaan. Kaikkia meitä varoitellaan lapsena irvistelemästä ettei naama jää irveeseen, mutta ainakaan minulle ei oltu kerrottu että kyvyn nukahtaa saa kadotettua jos riittävän monta kertaa valvoo luontaisen nukahtamishetkensä ohi.

Tilanne on siis parantunut huomattavasti. Nukahtaminen palasi ja olen nauttinut nukkumisesta. Erityisesti nautin siitä irtipäästämisen hetkestä juuri ennen unta. Mutta arvatkaas mitä. Olen unen lisäksi tuudittautunut turvallisuudentunteeseeni niin että olen unohtanut tarkkailla unentuloa edistaviä taikka hankaloittavia asioita elämässäni, ja sitten eräänä iltana jäin tekemään ristipistotyötä (siinä oli niin herkullinen kohta menossa) ja valvoin myöhään. Toisena iltana neuloin tumppua (nahkarukkaset ovat jo liikaa, mutta jotain pitäisi olla käsissä kun aamulla lähtee pyöräilemään) ja valvoin myöhään. Kerran löysin todella mielenkiintoisen mutta pitkähkön ohjelman Yle Areenasta ja valvoin myöhään sen parissa. Olemme ryhtyneet suunnittelemaan asunnonvaihtoa ja kaikki siihen liittyvä hermostuttaa minua niin paljon että yhden yön valvoin kokonaan nukahtamatta.

Tilanne on näin ollen muuttunut parissa viikossa todella hyvästä kohtalaisen huonoksi. Huono nukkuminen tekee minusta ikävän seuralaisen itselleni ja muille, olen umpimielinen, jankkaava, räjähtelevä, kireä ja passiivinen. Ja hiljaa itsessäni todella katuva ja huolestunut. Olen suunnitellut lääkärikäyntiä asian tiimoilta, mutta ehkäpä kokeilen ensin muita keinoja unen houkuttelemiseksi. Hyväksi havaittuja ovat ainakin seuraavat:

• Kotityöt valmiiksi päivän aikana. Jos lapsia nukuttaessa uni tulisi omaankin silmään mutta on pakko nousta vielä ripustamaan pyykit, on taattu että nukkuminen siirtyy monella tunnilla eteenpäin.
• Ei tietokonetta illalla. Tämä on paha. Ehkä joku ohjelma vielä menee, mutta ei saa erehtyä lueskelemaan mitään mielenkiintoista. (On kumma miten ne mielenkiintoiset luettavat tuntuvat mielenkiintoisilta nimenomaan silloin yöllä. En näin jälkikäteen muista mitään erityisen mielenkiintoisia tai tärkeitä asioita joita olisin yöllä oppinut, sen sijaan muistan monta kymmentä kireää ja räjähdysherkkää väsynyttä päivää.)
  
• Kunnon iltapala, reippaasti hiilihydraatteja.
• Irti päästäminen. Elämäni jännittävät asiat eivät ratkea sillä että pyöritän niitä ympäri ämpäri väsyneissä aivoissani. Aamulla voi jatkaa stressaamista, yö on nukkumista varten.

Kaikkein tärkeintä on sitoutua nukkumiseen. En saa erehtyä ajattelemaan että yksi ilta sinne tai tänne, tai pitämään itsestään selvänä että nukahdan kyllä kunhan olen tarpeeksi väsynyt.

Köökin tuplaraikastus

Pane pari ruokalusikallista ruokasoodaa kippoon ja kippo jääkaappiin, sooda imee hajuja itseensä ja raikastaa kaappiasi. Vaihda sooda kerran viikossa, äläkä suinkaan heitä sitä hukkaan vaan lavuaariin ja pari desiä etikkaa perään. Seos kuplii voimakkaasti ja putsaa viemäriputkea.

Näkyyks kello?

Edesmenneen ukkini tavaroista löytyi tällainen kivan näköinen rannekello, joka aikoinaan on kuulunut jollekulle ukin naispuoliselle sukulaiselle. Kello kävi huonosti ja rannekkeet olivat kuluneet poikki, joten käytin sen huollossa. Uusine rannekkeine huolto maksoi 120€. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä vedettäviä rannekelloja ei kuulemma enää juuri valmisteta, eli kelloni kuuluu rajalliseen joukkoon uhanalaisia tavaroita.

Juttelin erään ihmisen kanssa vanhoista tavaroista ja niiden korjauttamisesta. Juttukumppanini ilmaisi mielipiteenään että on väärin joutua maksamaan työstä niin kova hinta että samalla rahalla saisi uuttakin tavaraa. Jännittävä ajatus, mutta itse olen monestakin syystä toista mieltä. Ensinnäkin on hävytöntä maksaa tavaroita valmistaville ihmisille heidän työstään niin vähän, että tavaran myyminen halvalla on kannattavaa. Toisekseen tavaran määrä maailmassa on niin reilusti liioiteltu että jatkuvasti uuden tuottaminen sekä ostaminen on arveluttavaa. Kolmannekseen vanhan korjaaminen on taito sinänsä ja maksan mielelläni asiallista palkkaa sellaiselle ihmiselle jolla tällainen taito on. Neljännekseen on niin että minulle tuntemattomasta syystä aiemmin tavarat on valmistettu huolellisemmin ja laadukkaammista materiaalesta, ja laadukkaan esineen kunnosta on mielekästä huolehtia.

Kokonaisuutena arvioiden sain erittäin hyvää palvelua Kulta- ja Kellokauppa Harry Wahlbergilla missä kelloni korjautin. Alku tosin hiukan kangerteli kun minut vastaanottanut ihminen asennoitui varovasti ja varmisti useaan kertaan että ymmärrän työn tulevan kalliiksi ja aion kuitenkin jättää kellon huoltoon. Epäilin jokellossa olevan jotain hämminkiä tai sen olevan niin huonoa rihkamaa että korjaaminen olisi tyhmää. Oikeasti kyse olikin siitä että moni kuulemma jättää korjauttamisen sikseen kun kustannukset paljastuvat.

Tuleeko kiire? No hiljennä tahtia.

Aito yrittäjähän menee tietysti töihin vaikka pää kainalossa. Minäkin tein täyspitkän (eli 6 tuntia) työpäivän käytyäni aamulla viisaudenhampaanpoistossa. Operaatio ei sujunut kivuitta (sain 4-kertaisen annoksen puudutetta) ja olin järkyttynyt sekä pökerryksissä aloittaessani työt, joten otin tietoisesti erittäin rauhallisesti. Ja sain työt tehtyä normaalissa ajassa.

Havainto oli mielestäni erikoinen. Olen kuvitellut että toimimalla ripeästi saa nopeammin valmista. Olen tehnyt kokeita ilmiöllä nyt muutaman viikon ja hämmästys sen kun kasvaa. Mitä rauhallisemmin toimin, sitä nopeammin työt tulevat tehdyksi. Kaava tuntuu pätevän ainakin siivoustyön tekemiseen ja lasten kanssa olemiseen. Siivotessa logiikka saattaisi piillä siinä että rauhallisesti tehden tulee kerralla kunnollista jälkeä, eikä ole tarpeen paikkailla tai parannella. Tosin en muista aiemminkaan juuri joutuneeni paikkailemaan, mutta muutakaan selitystä en keksi.

Lasten kanssa hermostuminen ja kiireen tuntu tarttuu lapsiin, jotka heittäytyvät sitä hankalammiksi mitä vähemmän aikaa olisi käytettävissä. Sen sijaan rauhallinen käytös ja autuaan järkkymätön buddhamainen hymy nähtävästi hypnotisoi ainakin minun lapseni varsin tottelevaisiksi ja joustaviksi, ja esimerkiksi aikaiset päiväkotiin lähtemiset ovat perheessämme olleet ennätykselliset harmonisia ja sujuvia.

Suosittelen kaikille, kokeilkaa.

Biot pussiin

Uskottava se on kun kerran sanotaan. Jonkin aikaa vastaan hangoiteltuani olen nyt luopunut "biohajoavien" biojätepussien käytöstä.

Kodistamme on roskasäiliöille matkaa kolme kerrosta rappusia plus noin sata metriä pihatietä, ja olen ollut täysin vakuuttunut ettei paperinen pussi kestä hajoamatta tuota matkaa, ja että saan täten ennen pitkää keräillä pitkin rappua levinneitä perunankuoria, kahvinporoja ja yleistä moskaa.

Kouvolan seudun jätehuollon sivuilta löytyi näin näpsäkkä paperisen pussin taitteluohje, ja itseasiassa täytyy sanoa että olen sangen hämmästynyt siitä miten hyvin pussit toimivat. Eivät vety läpi (laitan pohjalle kuivikkeeksi esim. kanamunakennoja tai silputtua pizzalaatikkoa) vaan kestävät aivan kunnollisina perille saakka. Tuplavarmistuksena olen käyttänyt vielä valoverhosta ompelemaani hedelmäpussia, jonka sisällä kannan biojätepussin ulos. Pelko pussin hajoamisesta rappukäytävään on vielä olemassa, vaikka järki jo sanookin sen olevan turha.

Ainoa ongelma systeemissä on sanomalehtipaperin saatavuus. Meille ei tule Yrittäjäsanomien lisäksi muita isokokoisia sanomalehtiä, ja pihan lehtiroskiksesta ei voi lehtiä tonkia sillä pudotusta Molokin kitaan on useita metrejä. Yritän muistaa asian kyläillessäni, yleensä ihmiset eivät pane pahakseen jos vien mukanani pari vanhaa sanomalehteä.