Nukkumisesta

En ole joutanut viime aikoina päivittää blogia sillä olen ollut nukkumassa. Olo ja mieliala ovat olleet mahtavat, olenhan suuri nukkumisen ystävä. Nuorena harrastin nukkumista hyvinkin tosissani, olen vetänyt sikeitä autuaasti olosuhteista ja ajankohdista välittämättä, tarpeen mukaan vaikka betonilattialla, ulkona tai punk-yhtyeen treeneissä. Opiskeluaikana oli tunnettua että hyvistäkin bileistä lipesin kotiin nukkumaan jo varhaisessa vaiheessa. Minkäs teet. Se on niin ihanaa.

Sitten tapahtui niin että sössin koko homman. Toinen lapseni oli itkuinen, vaativa ja ripustautuva vauva, esikoinen samaan aikaan voimakastahtoinen uhmaikäinen. Minä luonteeltani hiukan vetäytyvänä henkilönä etsin hiljaisuutta ja omaa aikaa lasten nukkuma-ajoista ja aloin valvoa öisin. Alkuun yhteen, kahteen, sitteen kolmeen, neljäänkin... Tätä muutaman kuukauden tehtyäni en enää osannut kunnolla nukahtaa vaikka olin erittäin väsynyt koko ajan. Vaikka keho ja mieli (sekä yliväsyneen zombi-äidin raivonpuuskia pelkäämään oppinut perhe) rukoilivat armoa, ei aivojen surina hellittänyt eikä nukahtaminen onnistunut. Vietin laskujeni mukaan noin sata epätoivoista yötä maaten hipihiljaa yhdessä asennossa (etten erehtyisi häiritsemään nukahtamisen hienovaraista prosessia mikäli se olisi kuitenkin ehtinyt käynnistyä) ja aivojeni surinaa kuunnellen. Tavallisesti valvoin kun aamu sarasti, sitten salaperäisesti nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä kuolemanväsyneenä uuteen päivään.

En väsymykseltäni jaksanut nähdä kuvion laajuutta vaan ajattelin joka päivä meneväni illalla aikaisin nukkumaan ja nukahtavani varmasti, olinhan tosi väsynyt. Puoli vuotta valvottuani tajusin lopulta mennä lääkäriin. Lääkäri oli erittäin ammattitaitoinen ja lämmin ihminen (kun täynnä katumusta kerroin perheeseen kohdistuneista raivonpuuskistani, oli hän hämmästynyt ja ilahtunut siitä etten ollut ehtinyt lyömään lapsiani, "Kuule, moni olisi jo tuossa tilanteessa lyönyt!") ja totesi suunnilleen jalkateräni asennosta että unettomuuden lisäksi olin masentunut. Sain hyvän lääkityksen kumpaankin vaivaan ja lopulta myös nukuttua.

Eniten tapahtuneessa minua järkytti se, miten herkkä asia uni lopulta on, ja miten helposti sen saa sijoiltaan. Kaikkia meitä varoitellaan lapsena irvistelemästä ettei naama jää irveeseen, mutta ainakaan minulle ei oltu kerrottu että kyvyn nukahtaa saa kadotettua jos riittävän monta kertaa valvoo luontaisen nukahtamishetkensä ohi.

Tilanne on siis parantunut huomattavasti. Nukahtaminen palasi ja olen nauttinut nukkumisesta. Erityisesti nautin siitä irtipäästämisen hetkestä juuri ennen unta. Mutta arvatkaas mitä. Olen unen lisäksi tuudittautunut turvallisuudentunteeseeni niin että olen unohtanut tarkkailla unentuloa edistaviä taikka hankaloittavia asioita elämässäni, ja sitten eräänä iltana jäin tekemään ristipistotyötä (siinä oli niin herkullinen kohta menossa) ja valvoin myöhään. Toisena iltana neuloin tumppua (nahkarukkaset ovat jo liikaa, mutta jotain pitäisi olla käsissä kun aamulla lähtee pyöräilemään) ja valvoin myöhään. Kerran löysin todella mielenkiintoisen mutta pitkähkön ohjelman Yle Areenasta ja valvoin myöhään sen parissa. Olemme ryhtyneet suunnittelemaan asunnonvaihtoa ja kaikki siihen liittyvä hermostuttaa minua niin paljon että yhden yön valvoin kokonaan nukahtamatta.

Tilanne on näin ollen muuttunut parissa viikossa todella hyvästä kohtalaisen huonoksi. Huono nukkuminen tekee minusta ikävän seuralaisen itselleni ja muille, olen umpimielinen, jankkaava, räjähtelevä, kireä ja passiivinen. Ja hiljaa itsessäni todella katuva ja huolestunut. Olen suunnitellut lääkärikäyntiä asian tiimoilta, mutta ehkäpä kokeilen ensin muita keinoja unen houkuttelemiseksi. Hyväksi havaittuja ovat ainakin seuraavat:

• Kotityöt valmiiksi päivän aikana. Jos lapsia nukuttaessa uni tulisi omaankin silmään mutta on pakko nousta vielä ripustamaan pyykit, on taattu että nukkuminen siirtyy monella tunnilla eteenpäin.
• Ei tietokonetta illalla. Tämä on paha. Ehkä joku ohjelma vielä menee, mutta ei saa erehtyä lueskelemaan mitään mielenkiintoista. (On kumma miten ne mielenkiintoiset luettavat tuntuvat mielenkiintoisilta nimenomaan silloin yöllä. En näin jälkikäteen muista mitään erityisen mielenkiintoisia tai tärkeitä asioita joita olisin yöllä oppinut, sen sijaan muistan monta kymmentä kireää ja räjähdysherkkää väsynyttä päivää.)
  
• Kunnon iltapala, reippaasti hiilihydraatteja.
• Irti päästäminen. Elämäni jännittävät asiat eivät ratkea sillä että pyöritän niitä ympäri ämpäri väsyneissä aivoissani. Aamulla voi jatkaa stressaamista, yö on nukkumista varten.

Kaikkein tärkeintä on sitoutua nukkumiseen. En saa erehtyä ajattelemaan että yksi ilta sinne tai tänne, tai pitämään itsestään selvänä että nukahdan kyllä kunhan olen tarpeeksi väsynyt.