Huomioita talvipyöräilystä

Hiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:

• Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.
• Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.
• Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.
• Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.
• Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.
  
• Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia.
• Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.
  

Meille tulee kasvimaa

Kasvimaan perustaminen kerrostalopihaan ei ole niin simppeliä kuin voisi kuvitella. Meidän tapauksessamme saman pihan ympärillä on peräti viisi erillistä taloyhtiötä, ja jokaisen taloyhtiön hallitukselta piti saada hankkeelle lupa. Mihin meni vuosi. Hyvä tietysti että aloitimme viime vuonna, sillä ensi kesänä saamme lopulta upottaa kätemme multaan.

Tarkoitus olisi rakentaa viljelylavoja esim. tavallisista kuormalavoista ja mahdollisesti niihin kuuluvista jonkinmoisista saranoiduista laidoista (tämä kohta jäin epäselväksi, kyseessä kuitenkin jotain mitä puolison työpaikan pihassa lojuu tarpeettomana). Rakentelua varten on mukavaa että useammastakin taloyhtiöstä löytyy ainakin pieni askarteluhuone.

Nyt toivon kovasti että kaikki menee hyvin. Että saamme lavoista kauniit ja kaupunkipihaan sopivat. Että asukkaiden keskuudessa heräillyt epäluulo hanketta kohtaan karisee kun huomataan ettemme kasvata huumekasveja. Että kasvimaa vetäisi uusia tuttavuuksia pihaan ja oikeasti toisi naapureille uuden tavan viettää aikaa kotipihalla. Ja että kaikki kasvaa ja kukoistaa, minä saan viettää lämpimiä ja leppoisia kesäpäiviä, juoda ulkona kahvia termoksesta ja laittaa leivän päälle salaatinlehtiä omasta maasta.

Kun tekee vaan

Ei kai ole suotavaa tehdä kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa lapsensa tulevaisuuden varalle. Jos pieniä toiveita saa kuitenkin esittää, toivoisin että lapseni soittaisivat punk-bändissä. Jos soittimen suhteen saa esittää toiveita niin rummut olisi se mieluisin (kunhan eivät harjoittele kotona), muutkin kelpaavat toki. Asenne on tärkein.

Minut punk pelasti murrosiän itsetuntokriisin pyörteistä. Voin kertoa että naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia oppii katsomaan ikäänkuin sivusta kun kulkee tukka silmillä, neljä numeroa liian suuret maiharit jalassa ja päällä säkkikankaasta ommeltu takki, jonka selässä kissan kokoisilla kirjaimilla tussilla kirjoitettuna että "IHRA". Ajattelen että muutkin kuin entiset ja nykyiset punkkarit voisivat oppia punkin anteeksipyytelemättömyyttä. Ja sellaista tekemisen meininkiä että tehdään vaan eikä meinata, soitetaan vaan vaikkei osata. Soittotaito kyllä seuraa perässä jos on seuratakseen.

Se nimittäin seuraa. Katsokaa vaikka: Tässä Tehosekoitin sellaisen kun diggailin sitä 14-vuotiaana, ja tässä Tehosekoitin sellaisena kun diggailen sitä nykyään. Vanhan ohella tietysti. Uskon että musiikkia ja muutakin oppii tekemään kun tekee vaan eikä jää suotta painimaan teorian kanssa.

Viimeistelyn taito

Moi teille lukijat ja kiva kun olette vielä siellä. Muutto sujui muutoin kivasti, mutta nettiyhteyden saimme uuteen kotiin varsin pitkällisten vaiheiden ja kahden operaattorinvaihdon jälkeen vasta muutama päivä sitten. Kaksi kuukautta ilman nettiä tuntui aika oudolta, varsinkin kun meille ei tule sanomalehtiä ja teeveekin jäi kyydistä pari muuttoa sitten. Onpahan tullut istuttua paikoillaan. Ilman edes näennäistä tekemistä.

Kiitos kysymästä Anonyymi, muutolle asettamani tavoitteet täyttyivät ja eivät täyttyneet. Organisointipuoli sujui sutjakkaasti, jokainen laatikko ja pussi oli merkitty asiallisesti. Muuttopäivä oli mainio. En lakkaa ihmettelemästä mikä saa ihmiset ottamaan osaa toisten muuttoihin niin mahtavan tehokkaasti ja pitkäjänteisesti! Tavaraa sen sijaan on uudessakin kodissa liikaa.

Olisin mielelläni sellaienn ihminen joka saattaa loppuun aloittamansa asiat. Koska en ole, on erinomaista että satun tuntemaan kaksikin tällaista ihmistä. Toinen on äitini, joka meillä piipahdettuaan tarjosi ystävällisesti apua keittiön järjestämiseen. Reippaana hän saapui ja kävi käsiksi työhön. Kärsivällisesti ja ystävällisesti pakotti minut pitämään tavoitteen kirkkaana ja työtahdin ripeänä kunnes ne viimeisetkin hämärät laatikonpohjalliset oli perattu ja laatikot viety pois. Olisin itse luovuttanut monta kertaa ajatellen että tulos on jo kelvollinen. Kiitos äidille peräänantamattomuudesta.

Toinen tuntemani super-viimeistelijä on puolison sisko, joka kävi meillä maalaamassa ja tapetoimassa. Remonttipäivä oli lauantai, ja raskaan työn päätteeksi saunoimme, katsoimme elokuvan, söimme karkkia ja sipsiä sekä joimme muutaman lasillisen. Sunnuntai-aamuna rakas käly heräsi reippaana, katsoi kelloon ja ilmoitti lähtevänsä parin tunnin päästä "Mutta ennen sitä siivotaan tää olkkari ja ruokailutila kuntoon!" Sitten hän pakotti minut, jolla ei ollut ylimääräisiä verhoja, etsimään kaksi paria ylimääräisiä verhoja (jotka löytyivät), silitti verhot ja ripusti ikkunaan. Minkä tehtyään hän todellakin jakoi käskyjä minulle sekä lapsille kunnes olohuone ja siihen kuuluva ns. ruokailutila näyttivät ihan oikeaan kotiin kuuluvilta oikealta huoneelta eivätkä sekalaisen hukkatavaran varastolta.

Käly mainitsi leikkivänsä ajatuksella jonkinlaisen professional organizerin urasta. Olen kokemukseni perusteellaa sitä mieltä että meille epäjärjestelmällisille haahuilijoille on mahtavaa luksusta kun joku asia oikeasti tulee valmiiksi. Ilman eteenpäin potkimista minulta jäisi se viimeinen muuttolaatikko purkamatta ja viimeinen lista kiinnittämättä luultavasti ikuisiksi ajoiksi. Vai onko kenelläkään teistä näkemystä miten järjestelmällisyyttä ja viimeistelyn taitoa vielä aikuisena voisi opetella?

Muutto on ihmisen parasta aikaa

Olemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.

En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. TeuxDeux on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.

Tässä muutossa aion muun muassa:

• Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.
• Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.
  
• Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).
• Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.
• Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.
• Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.
  

Rahan vallassa

Rupesin yllättävän helposti ahneeksi porvariksi. Kerroin puolisolle haluavani uuden polkupyörän vapaa-ajan käyttöön, sillä työpyöräni on painava ja raskasoutuinen. Puolison näkemys oli että saan hankkia vielä yhden pyörän siinä vaiheessa kun vuosituloni ovat tietyllä tasolla (olin muuten kahden vaiheilla kirjoitanko tähän sen summan josta oli puhe, mutta en halua. Raha on tosiaan kiintoisalla tavalla mitä moninaisempia tunteita herättävä asia.). Mainittu taso on noin 15000-20000 euroa korkeammalla kuin nykyinen tulotasoni, ja sen sijaan että olisin suoraan kyseenalaistanut rakkaan puolison oikeuden määräillä minua (kuten olisin tehnyt minkä muun asian kohdalla hyvänsä), aloin laskeskella miten saisin kätevimmin ansaittua lisää rahaa. Yrittäjän on palkansaajaa helpompi vaikuttaa tuloihinsa ja keksinkin helponlaisesti uusia ansaintatapoja.

Oi tätä vastakkaisten vaatimusten painetta! Poden melkoista tuskaa siitä että toisaalta haaveilen kapitalismin kaatumisesta ja toisaalta aion kasvattaa omaa liiketoimintaani. Voiko niin tehdä? Eikö kuitenkin ole hyvä että minun yritykseni, joka toimii eettisesti ja ekologisesti, vie markkinatilaa sellaisilta saman alan yrityksiltä jotka eivät toimi? Rakas puolisoni on paitsi määräileväinen myös ay-aktiivinen ja toimii pääluottamusmiehenä omalla työpaikallaan. Hänen valvovan silmänsä alla minulla ei ole mahdollisuuksia (ei sikäli että olisi haluakaan) riistää mahdollisia tulevia työntekijöitäni, ja täten loisin alalle hyvät työehdot täyttäviä työpaikkoja. Eikö se nyt ainakin ole hyvä? Luotsailen tässä siis kasvuyritystä kun oikeasti halusin vain uuden polkupyörän.

Raha on voimakas symboli. Se symboloi polkupyörän lisäksi valinnanvaraa, vapautta, riippumattomuutta, turvallisuutta, mielenrauhaa. Symboli on niin vaikuttava että rakastamme sitä jopa enemmän kuin niitä asioita joita se symboloi. Ja olemme helposti valmiit uhraamaan tälle symbolille myös sellaisia asioita kuin valinnanvaran, vapauden, riippumattomuuden, turvallisuuden ja mielenrauhan.

Älä puhu minulle

Älä puhu minulle onnesta.
Se on kaukana symbolistani,
tyhjyydestä.
Älä puhu minulle rakkaudesta.
Se on unohdettu.
Ei se herää henkiin.
Älä puhu minulle hyvyydestä.
Se oksettaa minua.
En millään voi omistaa sitä.
Puhu minulle kuolemasta.
Sen vuoksi siedän
etäisyyttä.
Puhu minulle rahasta.
Sen mahti hivelee minua.
Puhu minulle viekkaudesta.
Se on täydellistä.
Sisimpäni liekehtii.
Minua itkettää,
mutta itseinhoni
rutistaa minua sylkisin kourin
ja kuivaa kyyneleeni.
©Marin Angel

Synttäreitä

Meillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.

Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.

Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.