sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ruisleipää helposti

Meillä oli tänään leipomuspäivä ja aikaansaannoksistamme innostuneena laitan käyttämämme ruisleipäreseptin tänne. Ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla, mutta olen yksinkertaistanut sitä hiukan koska olen tohelo leipuri. Minun versioni vaatii taikinakulhon per leipä (itse teen aina 4 leipää samalla kertaa, uuniin mahtuu 2 leipää kerrallaan).

Ensin täytyy toki olla ruisleivän juuri. Sen luominen on kertaluontoinen juttu, ja tapahtuu seuraavasti (ohje em. kirjasta):

Aineet:

3 viipaletta hapanleipää
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Liota haaleaan (+25) veteen leipäviipaleet, joista kuori on poistettu. Lisää ruisjauhot haarukkavatkaimella vatkaten. Anna juuren käydä huoneenlämmössä 1-2 vrk välillä sekoittaen. Valmis juuri tuoksuu raikkaa happamalle ja kuplii voimakkaasti. Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista.


Sitten päästään itse asiaan. Tämä on siis yksinkertaistettu versio, eikä sisällä taikinan pyörittelyä koska minusta se on hankalaa.

-Otetaan yhtä monta kulhoa kuin on tarkoitus tehdä valmiita leipiä, mielellään parillinen luku koska uuniin mahtuu kerrallaan 2 leipää.

-Olemassa oleva juuri jaetaan tasan kulhoihin. Lisäksi laitetaan jokaiseen kulhoon 5 dl lämmintä vettä, 1,25 dl vehjäjauhoa, 2,5 dl ruisjauhoa ja hyvin pieni nokare hiivaa, sekoitetaan puuhaarukalla tms. Annetaan olla huoneenlämmössä pyyhkeen alla seuraavaan päivään.

-Seuraavana päivänä laitetaan jokaiseen kulhoon reilu tl suolaa ja 5 dl ruisjauhoa. Sekoitetaan puulastalla tms. Lisätään mahdollisesti hiukan ruisjauhoa kunnes taikina vastaa koostumukseltaan suurinpiirtein mämmiä. Annetaan olla 4 tuntia.

-4 tunnin kuluttua kipataan taikina suoraan kulhosta uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina kyllä irtoaa vaikkei heti vaikuttaisikaan siltä, asiaa voi auttaa hetkuttamalla kulhoa. Pyöreästä kulhosta taikina tippuu pellille kätevästi leivän muotoisena, päälle ripotellaan hiukan jauhoja ja viimeistellään leipä kauniiksi taputtelemalla. TÄRKEÄÄ: Kulhon pohjaan jääneet taikinan jämät muodostavat uuden juuren seuraavaa leivontakertaa varten, ne kaavitaan kiposta vaikka nuolijalla ja säilytetään kannellisessa astiassa jääkaapissa.

-Leipiä paistetaan 200 asteessa 1 h 15 min.

-Nautitaan ihanasta lopputuloksesta!

5 kommenttia:

  1. Hei! Pakko oli googlettaa sinua ja löysinkin onneksi. Haluan nimittäin kiittää sinua ihanasta ruisleipäohjeesta! Minulla on nykyään koko ajan juuri jääkaapissa ja leivon harva se päivä. Aivan tosi hyvän makuista! Vieraatkin tykkää ja ottavat mielellään lahjaksikin.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ihanasta reseptistä. En ole ikinä ennen tehnyt ruisleipää itse. Tein juuren hapankorpuista enkä laittanut hiivaa koska sitä ei sattunut olemaan. Oli helppo tehdä ja leipä on tosi tosi hyvää!

    VastaaPoista
  3. Hei, oliko tässä lauseessa kirjoitusvirhe, vai olenko blondi =)

    "Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista."

    Lisätäänkö tämän ohjeen mukaan taikinaan ruisjauhoja vai ruisjauhoja ja vettä?

    VastaaPoista
  4. Moi!

    On siinä kirjoitusvirhe. Ja jonkinlainen ajatuskatkos myös, en meinannut itsekään ymmärtää ko. lausetta.

    Juureen lisätään siis jauhoja, eli taikinan ohjeesssa mainituista jauhoista 2-3 dl lisätään juuren sekaan etukäteen, loput jauhot siinä vaiheessa kun taikina tehdään valmiiksi.

    VastaaPoista
  5. ^ed kommenttiin liittyen, en lisännyt siihen mitään, kun se näytti elävän muutenkin. Sellainen kysymys, kuinka moneen eri kulhoon ekan vaiheen löllö massa on jaettava? Sillä on varmaan merkitystä, onko sitä kulhossa 1dl vai 5dl... Jaoin neljään ja sitä oli tolkuton määrä, heitin kaksi kulhollista pois ja siltikin näyttää tulevan levoton määrä leipiä... No niin, kolmatta päivää on tätä taikinaa veivattu, eiköhän ne kohta lennä uuniin :)

    VastaaPoista