Ja syvään henkeä!

Tämä lienee jonkin sortin feng shuita, mutta minulle on tullut sellainen tunne että kodin (ja työpaikan ja kalenterin ja pään) tulisi olla tietyllä lailla ilmava ja sellainen että henki kulkee.

Kotiin (ja töihin ja kalenteriin ja päähän) muodostuu helposti tukoksia, joita sitten kierrellään tai vältellään. Vaatekomeron lattialla on niin korkea pino "väliaikaissäilytettävää" tavaraa ettei alimpien hyllyjen sisällöstä ole näköhavaintoa pitkään aikaan. Likainen tai puhdas pyykki kasaantuu ryöpsähteleväksi vuoreksi kylppäriin. Mappihyllyn täyttyessä toimistoon hankitaan uusi mappihylly ja sitten taas uusi ja sitä rataa kunnes tila on täynnä hyllyä ja mappeja. Hyllyistä, pöydistä ja laatikoista on varsinaisesti käytössä vain kapea siivu etureunaa ja koko homma toimii ikäänkuin pintahengityksellä. Ja asukas alkaa haaveilla isommasta kodista tai edes viimeisen päälle suunnitellusta säilytysjärjestelmästä. Mikä oikeasti ei kannata sillä se uusikin tila, vaikka kuinka hieno ja käytännöllinen hyvänsä, tulee ennen pitkää täytettyä ihan samalla lailla kuin se vanhakin tuli.

Parempi ratkaisu on tukoksien purkaminen ja virtauksen lisääminen. Ja näin se käy:

• Asioilla on rata jota pitkin kulkea. Pyykki kulkee pyykkikorista pesukoneeseen, kuivumaan, puhtaiden koriin, kaappiin. Paperit kulkevat mapitettavien laatikkoon, paitsi ne jotka menevät paperinkeräykseen, joita oikeasti on suurin osa, sitten mappiin ja hyllyyn missä ovat 7 vuotta (työpaikalla 11 vuotta, tasekirjat ja palkkoihin liittyvät paperit ikuisesti), ja lopulta paperinkeräykseen. Aika kätevää on varata vuotta kohti yksi mappi ja jakaa se välilehdillä osioihin kuten vakuutukset,verot, lainat, asunto jne. Näitä mappeja on aina hyllyssä 8 (työpaikalla 11) kappaletta ja vuoden vaihteessa tyhjennetään se vanhin josta siis tulee alkavan vuoden mappi. Virta on loputon ja vaikka katkoksia.
• Tukkoiset laatikot ja hyllyt siivotaan yksi kerrallaan (ehdottomasti vain yksi kerrallaan). Tyhjennetään laatikko tai hylly, imuroidaan se ja pyyhitään kostealla rätillä. Käydään tavarat läpi ja laitetaan osa takaisin laatikkoon/hyllylle, osa roskiin tai kierrätykseen ja osa muihin laatikoihin/hyllyille. Joiden vuoro kyllä tulee ennen pitkää (tässä kohtaa voi pysähtyä harkitsemaan josko oikea paikka olisi kuitenkin roskiksessa tai kierrätyksessä).
• Hyllyillä, laatikoissa, naulakoissa, tasoilla, kalenterissa jne. tulisi aina olla tyhjää tilaa. Tilaa ei kannata yrittää maksimoida siten että kaikki paikat tumpataan täyteen viimeistä neliösenttiä myöten. Aina tulisi olla ikäänkuin reservissä potentiaalista säilytystilaa. 
• Ilma kulkee kun sen antaa kulkea. Vanha kunnon läpiveto toimii mahtavasti. Avataan ikkunoita apposelleen, annetaan olla puolisen tuntia, suljetaan ikkunat. Imuroidessa on hyvä pitää ikkunoita reilusti auki. Imuroiminen nostattaa ilmaan kaiken maailman hiukkasia ja hyvällä tuurilla ne häipyvät ulos ikkunasta ennen kuin ehtivät laskeutua minnekään. Pienimmät hiukkaset eivät ikinä edes laskeudu vaan hengailevat huoneilmassa kunnes ne tuuletetaan pihalle.
• Mummoilla on huoneilman lisäksi tapana tuuletella kaikkea mahdollista muuta, eikä se ole haitaksi muillekaan. Parvekkeelta tai ikkunasta tai ovesta voi ravistella yhtä ja toista, lähinnä tekstiilejä. Villaiset matot ja torkkupeitot yms. oikeasti puhdistuvat tuulettamalla ja ne voi silloin tällöin ihan viedä ulos olemaan.
• Huonekasvit tuottavat happea sisäilmaan ja puhdistavat sen epäpuhtauksia. Jos kasveja on useita, vaikutuksen huomaa.

Kodin laittamisesta

Tässä iässä sitä saattaa nähtävästi tuntea suurta mielenkiintoa asuntomessuja kohtaan ja otinkin ja piipahdin ystävän (joka oli edellisenä päivänä nolostellen tunnustanut tuntevansa mielenkiintoa messuja kohtaan) kanssa katsastamassa Tampereen uusimman ja toistaiseksi pienimmän kaupunginosan.

Meillä kotona kodinrakennus jatkuu myös. Nyt kaksi vuotta tätä asuntoa asuttuamme saimme lopulta hankittua kirjahyllyn (tähän saakka kirjat yms on säilytetty noin kymmenessä pahvilaatikossa asunnon lattialla). Esikoinen aloittaa koulutaipaleensa parin viikon kuluttua ja hänellekin on nyt remontoitu ikäänkuin symbolisessa hengessä oikeaa ison lapsen omaa huonetta (sitä minkä lattialla ne kirjalaatikot lojuivat, yhdessä muutaman muun hiukan epämääräisemmän säilytysratkaisun kanssa).

Kaiken tämän asumisen, rakentamisen, remontoimisen ja sisustamisen keskellä, ja työnikin päälle päätteeksi liittyessä kodin pyörittämiseen, olen viime viikkoina pohtinut mm. tällaisia kysymyksiä:

• Missä kulkee raja sisustamisen ja lavastamisen välillä?
• Onko sillä väliä? Onko ihmiselle haitallista asua lavasteessa?
• Jos kodin viimeisen päälle stailatun upeuden ja asukkaiden röhnöisen arkisuuden välillä on suuri kontrasti, seuraako siitä paineita stailata myös itseään ja perheenjäseniä?
• Onko työlästä ylläpitää täydellistä kotia kun täydellisyys rikkuu kovin herkästi? Joutuuko asukas päivittäin asettelemaan, kohentelenaan ja siistimään jotain kohtaa?
• Jos koti on upea, voiko yllätysvieraille tarjota pakasteranskalaisia? Jos ei ole muuta tarjottavaa kuin pakasteranskalaiset, onko viisainta jättää tarjoamatta vieraille mitään?
• Jos vierailee kodissa joka on hienompi kuin oma, tuntuuko kurjalta kutsua hienon kodin asukkaita omaansa?
• Jos muuttaa ns. hienommalle alueelle asumaan, tuleeko olo että oma elämä ja omat tavarat ovat yllättäen ankeampia kuin ne olivat vanhassa kodissa? Tuntuuko silloin epämiellyttävältä avata ovea uusille naapureille?

Katselen lasten kanssa Muumilaakson tarinoita. Yhdessä jaksossa Mymmeli löysi sattumalta metsästä suuren hylätyn kartanon ja asettui siihen asumaan. Hetken verran hän ehti nauttia uudesta kodista, mutta sitten ympäristöllä alkoi olla vaatimuksia. Annettiin ymmärtää että hienossa talossa asuvan henkilön ei ehkä tulisi pukeutua kovin arkiseen pukuun tai harrastaa rahvaanomaisia asioita, ylipäätään olla kulahtanut tai tavallinen. Mymmeli luonnollisesti kärsi suuresti koittaessaan noudattaa toisten vaatimuksia ja jätti lopulta hienon talon palaten vanhaan arkiseen elämäänsä.

Kas hei!

Täälläpä on ollut ihmeesti trafiikkkia viime aikoina, piti tulla itsekin vilkaisemaan että mikä niin mielenkiintoista on. En pitkästytä teitä raportoimalla mitä olen puuhannut viime vuoden, mutta kerrottakoon että se liittyy rahan tienaamiseen ja on vaatinut jonkin verran aivokapasiteettia. Ja muutakin kapasiteettia. Olen nykyään seitsemän ihmisen työnantaja, ja vastuu painaa yllättävän paljonkin välillä.

Nyt olen aloitellut yli kaksi kuukautta kestävää kesälomaani ja tunnelma on aika hyvä. Olen joskus kuullut huhua että jos haluaa uutta sisältöä elämäänsä, on paras aloittaa vähentämällä vanhaa sisältöä ja näin uusi mahtuu luovimaan sisään kuin itsestään. Näkisin että pitää paikkansa.

Luin hiljattain Riikka Kaihovaaran erinomaisen kirjan Riippumaton puutarha. Kirja käsittelee permakulttuuri-viljelyä, eli sellaisen puutarhan luomista joka mahdollisimman pitkälle hoitaa itse itseään ilman että viljelijä jatkuvasti nyppii, kastelee, lannoittaa tai muokkaa mitään. Ajatukset ja periaatteet ovat jokseenkin hurmaavia ja mukavasti sovellettavissa puutarhan lisäksi muuhunkin olemiseen. Oman mielenkiintoni kohteena on erityisesti kodin hoito ja mahdollisimman mutkaton arki, ja permakulttuuriviljelyn hengessä tein tällaisen listan perma-kodinhoidon periaatteista:

1. Mahdolisimman vähän sisään ja mahdollisimman vähän ulos. Suositaan kestäviä ja pestäviä asioita. Hyödynnetään asioita uudella tavalla. Valitaan mahdollisimman monikäyttöisiä tavaroita.
2. Toiminnallisuus ennen sisustuksellisuutta. Kyseenalaistetaan sisustuslehtitodellisuus ja vallitsevat kauneusihanteet. Käytännöllinen voi olla varsin kaunista.
3. Toimitaan tilan ehdoilla. Käytettävissä oleva tila sanelee kuinka paljon on esimerkiksi mahdollista omistaa tavaraa. 
4. Vieraiden kemikaalien ja öljyyn perustuvien tuotteiden välttäminen.
5. Elämisen helppous! Päivittäin tarvittavat asiat pannan alahyllyille tai muuten helposti saataville. Asiat säilytetään siellä missä niitä käytetään, keittiöpyyhkeet keittiössä, käsipyyhkeet vessassa. Asukas ei ole renki kodissaan, valitaan sellaiset ratkaisut jotka eivät vaadi jatkuvaa ylläpitoa. Kodin toiminnot voivat tukea toisiaan

Edelleen näitä periaatteita voi soveltaa ihan mihin muuhun hyvänsä. Hajanaisina huomioina itselleni tulee tässä mieleen esimerkiksi että kun ei värjää hiuksiaan ei tarvitse huolehtia juurikasvusta, tukka saa rehottaa pään päällä rauhassa. Tai että rakennuksia rakennettaessa valitaan sellaiset materiaalit ja tekniikat että ne eivät helposti mene epäkuntoon tai rapistu. Koneellinen ilmastointi esimerkiksi katkeaa jos kone menee rikki, painovoimainen toimii oletettavasti sikäli kun painovoima ei lakkaa olemasta. Parisuhteen kerrotaan vaativat paljon työtä. Tältä työltä valttyy ovelasti kun valitsee sellaisen puolison jonka kanssa ei tarvitse vääntää ja neuvotella, voi vain olla ja möllöttää.

Kiiltoa pintaan

Vapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.

Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.

Rooliin ja roolista pois

On jännittävää antaa itselleen lupa rehottaa. Olen lievästi asperger-tyyppinen ihminen ja siitä ynnä muista syistä olen tuntenut tietynlaista "toiseutta" niin kauan kuin muistan. Ja koittanut parhaani mukaan sulautua joukkoon. Päiväkodissa opettelin pidättämään naurua ja pitämään pokkaa kun huomasin että asiat, jotka naurattivat minua, olivat sellaisia joille lapsen ollut sopivaa nauraa. Aikuisena menen helposti rooliin ja mukaudun kulloisenkin seurani mukaiseksi, en ehkä suorastaan teeskentelyyn asti, mutta korostaen tiettyjä piirteitä tietyssä seurassa ja toisia toisessa.

Periaatteessa olen toki ajatellut että minulla on sama oikeus vaikkapa sotkuisuuteeni kuin hyvin pedantilla ihmisellä on järjestelmällisyyteensä, mutta käytännössä lähden helposti skarppaamaan olemistani ja mukautumaan niin että vaikuttaisin samantyyppiseltä kuin järjestelmällinen kanssaihmiseni. Paitsi ihan viime aikoina. Pienenkin oman yrityksen pyörittäminen on aikaa energiaaviepää hommaa, ja saattaa olla etten ole jaksanut sen päälle enää pingottaa vapaalla. Tietysti kyse saattaa olla myös aikuisuudesta tai itsetuntemuksen kehittymisesta tms. Olkoon mitä hyvänsä, mutta elämä on muuttunut helpommaksi.

Järjestin kaverisynttärit lapsille. Lykkäsin asiaa pitkään ja yritin jopa uskotella lapsille että synttärit olivat siinä kun veimme päiväkotiin karkkipussit ja keksejä. Ei mennyt läpi. Tajusin että ahdistuksesta ja tuskantunnosta huolimatta minun on pakko kutsua lapsia meille kotiin. Stressikertoimen noustua kohtuullisiin lukemiin havahtuin yhtäkkiä siihen, että ahdistus ei niinkään johtunut juhlista sinänsä, vaan kaikesta ylimääräisestä, jonka mielessäni niihin yhdistin. Asioista kuten lasten leikittäminen, aarteenetsinnän järjestäminen, pikkulahjojen hankkiminen vieraille ynnä muu hilpe, jota lastenkutsuihin nähtävästi liittyy (voin tunnustaa että mieluummin kestän rakkaiden lasteni surun siitä että heillä ei ole syntymäpäiviä, kuin järjestän yhtään aarteenetsintää). Muistin että lapsena minulle järjestettiin aivan mukavia syntymäpäiviä, ilman mitään hilpettä, ilman aarteenetsintää ja ilman aikuisia leikittämässä lapsia.

Ja näin homma hoidettiin meilläkin. Kutsuimme vieraaksi naapureita (onneksi meillä on melko rentoja sellaisia), siivosimme, lapset koristivat paikkoja serpentiinillä ja ilmapalloilla, leivoin paria laatua suolaista ja makeaa, availin ovea ja kaadoin kahvia. Ja olin hyvin hyvin helpottunut. Tosin on mahdollista että vaikutin huonolta emännältä (allergioita ja erityisruokavalioita ei oltu muistettu huomioida mitenkään, ei myöskään pyytää vieraita ilmoittamaan tulostaan) ja huonolta äidiltä (oli 28 astetta hellettä ja esikoinen pukeutui omatoimisesti mielestään kauneimpaan juhlavaatteeseensa eli pitkähihaiseen paksuun plyysimekkoon sekä paksuihin trikoopöksyihin ja hikoili pää punaisena koko päivän), mutta nytpä annoin häpeän ja ylimitoitetun itsereflekion luiskahtaa päältäni kuin teflonpinnalta.

Esikoinen katseli taannoin bussin ikkunasta ulos ja lausahti minulle odottamatta että "äiti, ei sun tarvi olla mikään normaali ihminen, sä oot mikä sä oot!", ja tämä ajatus olkoon johtotähtenäni elämässä. Iloitsen jatkossakin toisten ihmisten toisenlaisuudesta (ja jämäkästi organisoidusta juhlista) mutta minulta irtoaa tasan se mitä irtoaa ja mä oon mikä mä oon.

Kohta se alkaa

Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:

• Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.
• Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.
• Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).
• Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.
• Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.
• Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.
  
• Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.
  

Helpompi mikronputsaus

Mikroaaltouunin putsaamiseen on vaikea ruveta, mutta lupaan ja vannon että tällä ohjeella kaikki sujuu helposti ja kivuttomasti (sitä voisi myös opetella käyttämään mikrokupua, mutta en minä ainakaan jaksa, se on jotenkin niin tylsää veivata sitä edestakaisin):

• Laita mikronkestävässä mukissa tahi kupissa vettä mikroon ja anna käydä täydellä teholla noin kolme minuuttia niin, että vesi varmasti kiehuu reippaasti. Anna olla hetki.
• Ota kuppi mikrosta ja laita sinne teepussi. Laita mikron ovi kiinni.
• Anna mikron muhia vielä sen aikaa kun juot teen ja valmistaudut henkisesti koitokseen.
• Ota mikrosta ulos lasialunen yms. irtonaiset osat.
• Ota puhdas mikrokuituliina, kastele se ja purista mahdollisimman kuivaksi. Pyyhi mikro ensin ulkopinnoilta ja sitten sisäpinnoilta. Toista kunnes tulos miellyttää sinua. Pyyhi sitten irto-osat ja pane ne takaisin paikoilleen.
• Huomaa ettei se ollutkaan niin kamalaa, ei ainakaan niin kamalaa että kannattaisi opetella mikrokuvun käyttö jos et vielä ole oppinut.