Luovuus työssä

Sattuneesta syystä olen ajatellut viime aikoina paljon työtä, omaani ja ylipäätään. Teen siivoustyötä ja yllättävänkin usein törmään ihmisiin jotka eivät voisi kuvitella itse toimivansa niin epä-luovalla alalla, "vaikka olishan se toisaalta kätevää aamulla heittää aivot pukukaapin naulaan ja tehdä vaan hommat sen kummemmin ajattelematta."

En osaa päättää miten suhtautuisin aivot narikkaan-kommentteihin, sillä omasta mielestäni ajattelen paljon työpäivän aikana ja itse työ on minusta loppumattoman mielenkiintoista. Tämä hämmennys käy hiukan jo minäkuvani päälle, sillä en tiedä olenko tavallista tyhmempi vaiko tavallista luovempi.

Tässä kohtaa tulee mieleen eräs keskustelu yli kymmenen vuoden takaa, kun olin kesätyöläisenä varaosavarastossa ja ystäväni Kristian näytteli kesäteatterissa. Viettäessämme letkeää kesäiltaa yhdessä äitiemme kanssa kehotti jompikumpi äideistä meitä nuorison edustajia kertomaan minkälaisia kesätyömme oikeastaan olivat. Vastasimme kutakuinkin näin:

Kristian: "Nooo... Emmätiä, siis no, mää oon näytellyt joo... Ei siinä sen ihmeempää, mä oon siinä ja näyttelen, yhdessä kohtaa huudan että lääkintämies."

Aino-Maija: "Uuu, olipa hyvä että tulit kysyneeksi sillä mulla on ollut mahtava viikko, mä olen pakannut hellankahvoja! Siihen muuten kuuluu aika monta työvaihetta mitä ei tule ikinä miettineeksi, nimittäin ensin kootaan ne kahvat sellaisesta putkesta ja kahdesta päätypalasta, sitten kääräistään sen putken ympärille ruuvipussi missä on sen kahvan kiinnitysruuvit, sitten se laitetaan sellaisen käärepaperipinon päälle, tai se on tarvinnu eka toki hakea siihen omalle pöydälle se käärepaperi, ne muuten on kivoja katsella kun niissä on hienot värit, ja myös laittaa ne ruuvit sinne pussiin. Muut siellä pussittaa ruuveja sitä mukaa kun niitä tarvii mutta mää teen etukäteen hirveen satsin valmiita pusseja, itse asiassa oon pussittanu muitakin ruuveja hirveet määrät valmiiksi ja varastotyypit on ollu ihan että morjens! No joo sitten se kahva ja ruuvipussi kääritään mahdollisimman tiukkaan ja siististi siihen paperiin, sillain niinkun croissantti kääritään että se vähän niinkun kapenee se kääre loppua kohden muttei nyt niin paljon kuin croissantti, siihen tyyliin vain, ja sitten kun niitä on ostoskärryllinen niitä paketteja niin ne viedään sillä kärryllä varastoon sellaiseeen arkkupakastimen kokoiseen pahvilaatikkoon. Ja vähäks on kuulkaas ihanaa kun myöhemmin kerätään tilauksen mukaan kamppeita asiakkaalle sieltä varastosta niin aina kun menee hellankahvoja niin ne on niitä omia ihanasti tiukkaan pakettiin käärittyjä prikulleen toistensa kaltaisia jumalauta sataprosenttisen priima-kahvoja!"

Tämän olen linkittänyt aiemminkin mutta linkitän taas. Ajatelkaas mistä olisimme jääneet paitsi jos Moose olisi ravintolan keittiössä tiskatessaan tyytynyt kasvattamaan k*rpää otsalleen ja manailemaan työn yksitoikkoisuutta ja mielikuvituksettomuutta. Toisaalta suorittavan työn ja hanttihommien ilo ja mielekkyys on uskoakseni mahdollista löytää myös aivan kyseisestä työstä itsestään, ilman että oivallus leviää sen suurempiin kuvioihin.

En ajattele että työelämän voisi ikäänkuin yksilötasolla tuosta noin mielikuvitella hyväksi, jos työehdot ovat paskat tai työympäristö ongelmainen. Sen sijaan väitän että epä-luova työ ei tylsistytä tekijäänsä jos luovuus ja työn ilo löytyy tekijästä itsestään.