maanantai 7. joulukuuta 2009

Paikka paikan päällä


Sormikkaissani on nyt kirjaimellisesti paikka paikan päällä. Ja kuten ihana kirjanpitäjäni* sanoo, paikka paikan päällä on markka markan päällä. Tämä kirjanpitäjä ilahtui kovasti nähdesään paikatut sormikkaani ja paljasti itse paikkaavansa jopa ohuet sukkahousut. Mahtava tyyppi.

Paikkaamisessa piilee ilmeisesti jotain taikaa, sillä nämä paikatut sormikkaat ovat pysyneet tallessa jo muutaman talven. Aiemmin olen ostanut ainakin yhden parin joka talvi kadonneiden tilalle. Ilmeisesti hanskat arvostavat vaivannäköäni ja pysyvät siksi tallessa. Tai sitten arvostan itse vaivannäköäni enkä hukkaa sellaista jonka eteen olen ahertanut.

*Kyseessä ei siis ole yksityistalouteni vaan firmani kirjanpitäjä. Olisikin kyllä mahtavaa jos joku pitäisi hiukan silmällä myös henkilökohtaisia rahojani. Hävettää tunnustaa, mutta vasta nyt kolmekymppisenä minulle on alkanut valjeta miksi velkaa ei ole hyvä ottaa kevyin perustein, ja miksei kannata ostaa sellaista mihin ei ole varaa. Aiheeseen liittyen aloitan vuoden vaihteessa uuden projektin..

2 kommenttia:

  1. Hei, oman talouden hallintaan varsin kätevä ohjelma on Balancion. olen itse ollut palvelun Beta-testaajana nyt noin kuukauden ajan, ja aivan loistavaa, miten hyvin palvelun avulla pääsee perille siitä, minne ne eurot sieltä tililtä oikein menevät. Ilmeisesti edelleen on hetken aikaa mahdollista rekisteröityä palveluun maksutta. Ilmeisesti kuukausimaksun olisi kuitenkin tarkoitus olla yksinumeroinen summa jatkossakin. Lisätietoja: http://www.balancion.com/pub/

    VastaaPoista