lauantai 24. lokakuuta 2009

Myönnän että lepsuilen

Näin unta että aloin postata tähän blogiin todella pitkiä ja mahtipontisia tajunnavirta-salaliittoteoria-ufo-juttuja. Pysähdyin toki unessa miettimään kannattaako kääntää blogin suuntaa niin voimakkaasti, kun olen onnistunut pysyttelemään toistaiseksi suht asialinjalla. Mutta into ja palo oli niin kova että oli pakko antaa mennä vaan. Oikeasti tajunnanvirtani on aika tönkköä ja tylsää kamaa, enkä usko salaliittoteorioihin, paitsi ehkä yhteen tai kahteen. Tai kolmeen korkeintaan.

Siltä varalta että kyseessä kuitenkin oli enneuni täytynee antautua suosiolla ja esimerkiksi paljastaa mitä kaikkea olen tehnyt toisin kuin kirjoitusteni perusteella voisi kuvitella:

Shamppoottomuus. Sujui hyvin, kunnes kävin kampaajalla. Nähtävästi systeemin taika piili hiusten kuivissa latvuksissa joihin rasvan on täytynyt imeytyä.

Yksivaihteinen polkupyörä. En hankkinut sellaista vaan tällaisen. Oi mahtavuutta. Takin hihoihin ompelin ne resorit kuten lupasin, ja voin kertoa että pyöräilyn nautinto oli melkoinen kun laskettelin menemään pitkää loivaa alamäkeä uudella pyörälläni, eikä tuuli tuivertanut sisään hihoista.

Tiskikone. Hankimme sellaisen kun aloin puuhata työasioita. En jaksa tiskata työpäivän jälkeen, vaikka kotona ollessani se oli mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa.

..Kirjanmerkit. Muutama tylysti heivaamani sivu on salaperäiseti hiippaillut takaisin kirjanmerkkilistaani. Ehkei pieni määrä viihdettä ole pahaksi ihmiselle?

Muuta ei tule mieleen tällä haavaa (onneksi, sillä häpeän tätä postausta jo tällaisenaan). Onneksi uusi vuosi häämöttää, ja tavoistani poiketen aion tehdä uudenvuodenlupauksen! Tunnen jo etukäteen itseni paremmaksi ihmiseksi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti