perjantai 7. elokuuta 2009

No`poo, uutta yritystä pukkaa

Aloin vapun tienoilla vähentää hiusten pesemistä shamppoolla, ja pääsinkin muutaman viikon kärvistelyn jälkeen tilanteeseen jossa pelkällä vedellä pestyt hiukset olivat varsin puhtaan oloiset. Sitten tuli kesä ja pitkät lomareissut sukulaisiin yms. ja hyvin alkanut systeemini romuttui totaalisesti.. En pakannut reissuille mukaan mitään omia hiustuotteitani ja pesin päätäni juuri sillä tuotteella mitä kyläpaikan kylppäristä sattui löytymään, ja juuri niin usein kun kyläpaikan sauna sattui lämpenemään. Eli takaisin lähtöruutuun.

Uusi taktiikkani shampoopesujen vähentämiseksi on seuraava: Kahdesti viikossa pesu Frantsilan nokkos-yrtti-shamppoolla, muut pesut pelkällä vedellä. Tähän yhdistettynä shamppoon laimentaminen asteittain niin, että aina kun pullosta on käytetty neljännes, korvataan se vedellä ja näin shamppoo laimenee hiljalleen kunnes sekin on käytännössä pelkkää vettä.

Kieltämättä harmittaa että menin sössimään hyvin alkaneen rutiinini, mutta toisaalta hiukan helpottaa se, että tällä kertaa tiedän varmasti tilanteen paranevan ja rasvoittumisen vähenevän kunhan pokka pitää ja jaksan sinnitellä.

5 kommenttia:

  1. Verkko toi mut vahingossa tänne, kun googlasin luomulaatikkoa. Ihana blogi Aino-Maija! Sait heti uuden lukijan.
    t. Eeva

    VastaaPoista
  2. Onko tuo onnistunut kenelläkään lyhyttukkaisella? Kun tukkaa ei saa kiinni, niin se näyttää rasvaisemmalta.
    Miettii Sinikka
    PS Hieno blogi!

    VastaaPoista
  3. Moi Sinikka!
    Lyhyttukkaisilla on se etu puolellaan että tahmeakin tukka menee läpi, koska se näyttää lähinnä siltä että on on käytetty hiusvahaa.

    VastaaPoista
  4. tukkani on hamppu ja eloton mitähän voisin tehdä sille?

    VastaaPoista