tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kohta se alkaa

Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:
  • Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.
  • Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.
  • Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).
  • Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.
  • Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.
  • Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.
  • Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Helpompi mikronputsaus

Mikroaaltouunin putsaamiseen on vaikea ruveta, mutta lupaan ja vannon että tällä ohjeella kaikki sujuu helposti ja kivuttomasti (sitä voisi myös opetella käyttämään mikrokupua, mutta en minä ainakaan jaksa, se on jotenkin niin tylsää veivata sitä edestakaisin):

  • Laita mikronkestävässä mukissa tahi kupissa vettä mikroon ja anna käydä täydellä teholla noin kolme minuuttia niin, että vesi varmasti kiehuu reippaasti. Anna olla hetki.
  • Ota kuppi mikrosta ja laita sinne teepussi. Laita mikron ovi kiinni.
  • Anna mikron muhia vielä sen aikaa kun juot teen ja valmistaudut henkisesti koitokseen.
  • Ota mikrosta ulos lasialunen yms. irtonaiset osat.
  • Ota puhdas mikrokuituliina, kastele se ja purista mahdollisimman kuivaksi. Pyyhi mikro ensin ulkopinnoilta ja sitten sisäpinnoilta. Toista kunnes tulos miellyttää sinua. Pyyhi sitten irto-osat ja pane ne takaisin paikoilleen.
  • Huomaa ettei se ollutkaan niin kamalaa, ei ainakaan niin kamalaa että kannattaisi opetella mikrokuvun käyttö jos et vielä ole oppinut.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Valoa ikkunassa

No löytyyköhän tästä jotain syvällisempää symboliikkaa:

Minulla on ns. aina ollut tapana kotipihaan tullessa hakea katseella omat ikkunat ja tarkistaa ettei meillä pala. Pimeät ikkunat ovat aina olleet helpotus ja iloinen yllätys. Nyt tajusin etten tee enää niin, vaan käännän päätä ihan toiseen suuntaan. Katson onko naapuri kotona. Valo ikkunassa kertoo etten ole täällä yksin.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Koskaan en muuttua saa

Käyskentelin kerran nuorena ihmisenä (n. 17v) erään tamperelaisen design-tavaraa myyvän liikkeen ikkunan ohi ja silmiini sattui maailman kaunein lamppu. En ollut aiemmin ollut nimenomaan design(mitä se sitten meinaakaan)-esineiden ystävä, mutta sillä hetkellä aloin aavistella olevani, sillä lamppu, jonka hinta ylitti kuukausituloni, oli pakko saada. Sainkin, 18-vuotislahjaksi ihanalta isäpapaltani. Lamppu on ollut aarteeni, ja olen elämäni muutoissa pakannut sen aivan erityisen huolellisesti ekstrapehmusteisiin. Kodeissani se on ollut esillä näkyvillä paikoilla.

Paitsi uudessa kodissa. Jotenkin se sujahti puoliksi piiloon pelargonian ja verhon väliin, ja näytti siellä salakähmäiseltä ja hölmöltä. Yleensä se lymyili piilossaan pimeänä. Kaavailin sille uutta paikkaa, ajattelin että pelargoniat ja verho sekä koko ikkunalauta näyttäisi väljemmältä ja raikkaammalta jos lamppu olisi muualla. Kunnes tulin myöntäneeksi itselleni ja sanoneeni äänen puolisolle että oikeastaan enää välitä koko lampusta, enkä keksi sille mitään mukavaa paikkaa koko asunnossa. Puoliso, avuliaana kuten aina, sanoi ettei ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa lampussani oli alunperinkään.

Huomasin että olin tehnyt juuri niinkuin monet muutkin tavaroissaan roikkuvat, ja kehittänyt pienen lampun ympärille kokonaista mytologiaa lähestyvän ajatusrakennelman. Alkaen tietysti siitä hullaantumisen tunteesta näyteikkunalla ja siitä että kyseessä oli lahja isältä. Ja siitä että lampun saamisen ja omistamisen myötä minusta piti tulla designtietoinen ja tyylikäs ihminen.

Olen pahoillani 18-vuotias minä, olen nyt aikuisena jotain ihan muuta, ja myin viime viikolla lampun kympillä naapurille. Ikkunalauta näyttää selkeämmältä, sain kympin puhdasta voittoa ja naapurin hymy oli näkemisen arvoinen.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lahjapulma ratkaistu

Isompi lapseni on sen ikäinen että kutsuja kaverisynttäreille on alkanut säännöllisesti tipahdella. Mukavaa tietysti että lapsella on kavereita ja että hän on normaalisti ryhmänsä riennoissa mukana. Aikuiselle (minulle, tarkemmin sanoen) lasten kaverisynttärit ovat kauhistus niihin liittyvän rihkaman ja krääsän vuoksi. Paitsi että sankarille hankitaan jotain pientä ja halpaa, myös vieraille on nykyään tapana antaa omat pienet lahjat, ja näin lapsiperheiden kodit hiljalleen täyttyvät lasten pikkutavaroista. Vaikka kuinka koitan arvostaa ja vaalia lasten vilpitöntä iloa lahjan antamisen ja saamisen hetkellä, mielessäni painaa kuitenkin enemmän aikuisten hankaluudet liittyen näiden lahjojen hankkimiseen ja säilyttämiseen /hävittämiseen. Ja valmistamiseen myös.

Lapsi on menossa sunnuntaina taas synttäreille. Purin tuskaani lahja-asiaan liittyen naapurilleni ja ystävälleni, joka totuttuun tapaan tarjosi ongelmaan täydellisen ratkaisun: "Osta sille kertakäyttökamera."

Kertakäyttökameran voi huoletta antaa lapsen käyttöön. Lapsi saa lupia kyselemättä kuvata juuri omia mielenkiinnon kohteitaan. Kameran tarjoama hupi kestää tasan niin kauan kuin lahjojen tarjoama hupi yleensäkin, mutta tässä tapauksessa niin on tarkoituskin. Kuvien kehittämisestä toisaalta aiheutuu taas aikuisille rahanmenoa, vastapainoksi saa harvinaisen mahdollisuuden nähdä maailmaa lapsen näkövinkkelistä. Meillä harrastettiin aiemmin sallivaa kasvatusta ja annettiin lasten käyttää oikeaa aikuisten kameraa, kunnes kamera hajosi ja siirryimme vähemmän sallivaan tyyliin. Räpsityt kuvat kertoivat kuitenkin omaa hauskaa ja paikoitellen riipaisevaa kieltään lapsen elämästä. Harmillisen monessa otoksessa komeili tietokoneella istuvan aikuisen selkä, hauskemmissa kuvissa lapsen omat varpaat milloin lattiaa, milloin kattoa vasten, pikkusiskon hymy, pikkusiskon peppu, ilmapalloja riviin asetettuna keittiön pöydällä, ynnä muuta.

Kertakäyttökameran päällimmäisin huono puoli on tietysti se kertakäyttöisyys. Prismasta mukaan poimimani malli tosin lupaa että "LeBox Camera will be reused or recycled", mitä se nyt tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. Toivon että 6 vuotta täyttävä syntymäpäiväsankari pitää lahjastaan. Toivon että myös tulevat synttärisankarit innostuvat kuvaamisesta, sillä aion ratkaista kertakäyttökameroilla kaikki tulevaisuuden lahjapulmat, ainakin kun on kyse syntymäpäivälahjasta ja saajan ikä noin 3-10 vuotta. Itse asiassa suunnittelen ostavani ison laatikollisen kameroita komeroon odottamaan tarvetta, näin vältyn jopa stressaavalta kaupassakäynniltä.

Muistan joskus lukeneeni hauskan vinkin myös häiden järjestäjälle. Hääjuhlaan kehotettiin varaamaan oma kertakäyttökamera jokaiselle lapsivieraalle. Juhla sujuu mahdollisesti lastenkin kannalta rattoisammin kun on omaa mielenkiintoista puuhaa, ja bonuksena hääpari saa vielä yhden albumillisen aikuisten perusposeeraus-kuvista poikkeavia otoksia.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Irrallisia langanpäitä

Nyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.

Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.

Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.

Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Huomioita talvipyöräilystä

Hiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:
  • Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.
  • Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.
  • Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.
  • Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.
  • Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.
  • Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia.
  • Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.