Ei kai ole suotavaa tehdä kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa lapsensa tulevaisuuden varalle. Jos pieniä toiveita saa kuitenkin esittää, toivoisin että lapseni soittaisivat punk-bändissä. Jos soittimen suhteen saa esittää toiveita niin rummut olisi se mieluisin (kunhan eivät harjoittele kotona), muutkin kelpaavat toki. Asenne on tärkein.
Minut punk pelasti murrosiän itsetuntokriisin pyörteistä. Voin kertoa että naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia oppii katsomaan ikäänkuin sivusta kun kulkee tukka silmillä, neljä numeroa liian suuret maiharit jalassa ja päällä säkkikankaasta ommeltu takki, jonka selässä kissan kokoisilla kirjaimilla tussilla kirjoitettuna että "IHRA". Ajattelen että muutkin kuin entiset ja nykyiset punkkarit voisivat oppia punkin anteeksipyytelemättömyyttä. Ja sellaista tekemisen meininkiä että tehdään vaan eikä meinata, soitetaan vaan vaikkei osata. Soittotaito kyllä seuraa perässä jos on seuratakseen.
Se nimittäin seuraa. Katsokaa vaikka: Tässä Tehosekoitin sellaisen kun diggailin sitä 14-vuotiaana, ja tässä Tehosekoitin sellaisena kun diggailen sitä nykyään. Vanhan ohella tietysti. Uskon että musiikkia ja muutakin oppii tekemään kun tekee vaan eikä jää suotta painimaan teorian kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti