Yksinkertaistaen

Kiiltoa pintaan

2011-06-15T00:49:00.000-07:00

Vapautuminen maailman vaatimuksista etenee, muttei sentään niin vauhdikkaasti etteivätkö länsimaiset kauneusihanteet millään muotoa vaikuttaisi allekirjoittaneeseen. Taannoin joku ihminen tuli ottamaan minusta kuvaa jotakin tarkoitusta varten, ja edellisenä iltana iski paniikki kun tajusin että "laiminlyöty" (huom, puunaan naamaani ja kroppaani noin 300% enemmän kuin rakas puoliso, joka on mies, ja silti jotenkin ovelasti tuntuu että laiminlyön itseäni. Puolisolle riittää, koska hän on mies, ettei haise aivan ruokottomalle ja kasva hillittömästi karvaa) ulkonäköni saattaa antaa kuvassa minusta tai yrityksestäni huonon kuvan. Arvelin että ihon kuoriminen kirkastaisi olemusta, mutta toisaalta olin liian laiska lähteakseni hankkimaan kuorintavoidetta.

Aivopoimujen syvyyksistä nousi mielikuva että olin joskun lukenut/kuullut jonkun kauhistelevan tuttunsa pihiyttä, tämä kun käytti naamansa kiillottamiseen käytettyjä kahvinporoja. Näitähän meiltäkin aina löytyy kahvinkeittimen yhteydestä, ja kokeiltuani olen sitä mieltä että toimivat kutakuinkin mahtavasti niin kasvojen kuin loppuihmisen puleeramiseen. Ilmaistakin on. Ja siinä mielessä parempi systeemi kuin aiemmin kokeilemani kookosöljy-sokeriseos, että kylppärin lattia ei jää rasvaisen kelmeäksi jos kuorimisen tekee suihkun yhteydessä.

Rooliin ja roolista pois

2011-06-12T20:57:00.000-07:00

On jännittävää antaa itselleen lupa rehottaa. Olen lievästi asperger-tyyppinen ihminen ja siitä ynnä muista syistä olen tuntenut tietynlaista "toiseutta" niin kauan kuin muistan. Ja koittanut parhaani mukaan sulautua joukkoon. Päiväkodissa opettelin pidättämään naurua ja pitämään pokkaa kun huomasin että asiat, jotka naurattivat minua, olivat sellaisia joille lapsen ollut sopivaa nauraa. Aikuisena menen helposti rooliin ja mukaudun kulloisenkin seurani mukaiseksi, en ehkä suorastaan teeskentelyyn asti, mutta korostaen tiettyjä piirteitä tietyssä seurassa ja toisia toisessa.

Periaatteessa olen toki ajatellut että minulla on sama oikeus vaikkapa sotkuisuuteeni kuin hyvin pedantilla ihmisellä on järjestelmällisyyteensä, mutta käytännössä lähden helposti skarppaamaan olemistani ja mukautumaan niin että vaikuttaisin samantyyppiseltä kuin järjestelmällinen kanssaihmiseni. Paitsi ihan viime aikoina. Pienenkin oman yrityksen pyörittäminen on aikaa energiaaviepää hommaa, ja saattaa olla etten ole jaksanut sen päälle enää pingottaa vapaalla. Tietysti kyse saattaa olla myös aikuisuudesta tai itsetuntemuksen kehittymisesta tms. Olkoon mitä hyvänsä, mutta elämä on muuttunut helpommaksi.

Järjestin kaverisynttärit lapsille. Lykkäsin asiaa pitkään ja yritin jopa uskotella lapsille että synttärit olivat siinä kun veimme päiväkotiin karkkipussit ja keksejä. Ei mennyt läpi. Tajusin että ahdistuksesta ja tuskantunnosta huolimatta minun on pakko kutsua lapsia meille kotiin. Stressikertoimen noustua kohtuullisiin lukemiin havahtuin yhtäkkiä siihen, että ahdistus ei niinkään johtunut juhlista sinänsä, vaan kaikesta ylimääräisestä, jonka mielessäni niihin yhdistin. Asioista kuten lasten leikittäminen, aarteenetsinnän järjestäminen, pikkulahjojen hankkiminen vieraille ynnä muu hilpe, jota lastenkutsuihin nähtävästi liittyy (voin tunnustaa että mieluummin kestän rakkaiden lasteni surun siitä että heillä ei ole syntymäpäiviä, kuin järjestän yhtään aarteenetsintää). Muistin että lapsena minulle järjestettiin aivan mukavia syntymäpäiviä, ilman mitään hilpettä, ilman aarteenetsintää ja ilman aikuisia leikittämässä lapsia.

Ja näin homma hoidettiin meilläkin. Kutsuimme vieraaksi naapureita (onneksi meillä on melko rentoja sellaisia), siivosimme, lapset koristivat paikkoja serpentiinillä ja ilmapalloilla, leivoin paria laatua suolaista ja makeaa, availin ovea ja kaadoin kahvia. Ja olin hyvin hyvin helpottunut. Tosin on mahdollista että vaikutin huonolta emännältä (allergioita ja erityisruokavalioita ei oltu muistettu huomioida mitenkään, ei myöskään pyytää vieraita ilmoittamaan tulostaan) ja huonolta äidiltä (oli 28 astetta hellettä ja esikoinen pukeutui omatoimisesti mielestään kauneimpaan juhlavaatteeseensa eli pitkähihaiseen paksuun plyysimekkoon sekä paksuihin trikoopöksyihin ja hikoili pää punaisena koko päivän), mutta nytpä annoin häpeän ja ylimitoitetun itsereflekion luiskahtaa päältäni kuin teflonpinnalta.

Esikoinen katseli taannoin bussin ikkunasta ulos ja lausahti minulle odottamatta että "äiti, ei sun tarvi olla mikään normaali ihminen, sä oot mikä sä oot!", ja tämä ajatus olkoon johtotähtenäni elämässä. Iloitsen jatkossakin toisten ihmisten toisenlaisuudesta (ja jämäkästi organisoidusta juhlista) mutta minulta irtoaa tasan se mitä irtoaa ja mä oon mikä mä oon.

Kohta se alkaa

2011-04-19T21:47:00.000-07:00

Ihmiset ovat hiljalleen alkaneet valua talvipesistään pihaan notkumaan. Vapun aattona ajattelimme virallisesti aloittaa pihakauden järjestämällä lasten vappuriehan omassa pihassa. Viime kesänä pihassamme pidettiin useammatkin hauskat kekkerit. Pihajuhlien järjestäminen on yksinkertaista, tässä ohjeet kohta kohdalta:

Rupattele ihmisten kanssa mahdollisista kemuista, teemasta, ajankohdasta ynnä muusta.
Kaivakaa kalenterit esiin ja valitkaa päivä joka sopii läsnäolijoille.
Kun tapaatte ihmisiä, kertokaa että pihassa on bileet valittuna päivänä ja että mukaan saa ottaa käsin syötävää tarjottavaa. Laittakaa tieto myös facebookiin jos olette siellä (minä en ole).
Jos pihassa on paljon lapsia, voi heille järjestää vaikka onginnan. Onnistuu helposti niin että jokaista osallistujaa kohden hänen vanhempansa tuovat pienen (oikeasti pienen) ongintapalkinnon, jotka pannaan pussiin. Pihaan viritetään kangas, matto, tms. jonka takana joku aikuinen kykkii pujauttamassa pussista palkintoja lasten onkeen. Onki muodostuu kätevästi mistä hyvänsä kepakosta, narusta ja pienestä ämpäristä.
Pikkuinen pallogrilli mahtunee johonkin talon yhteisiin tiloihin ja on helppo kantaa pihaan tarpeen mukaan. edullinenkin sellainen on, ja tuskin houkuttaa pitkäkyntisiä vaikka jätettäisiin yöksi ulos jäähtymään.
Grilliosaston lisäksi syötävät järjestynevät kuin itsestään. On mukava panostaa yhteen lajiin, kun tietää ettei ole yksin vastuussa ruokahuollosta, ja yllättäen pienistä puroista kasvaa hillitön juhlapöytä. Yhteisen grillin lisäksi kannattaa harkita yhteistä isoa termoskannua, jotta aikuiset pysyvät vireinä. Ajattelin panostaa alkavana kesänä tällaiseen, ja ottaa sen mukaan pihaan myös ihan tavallisina kesäpäivinä.
Simsalabim: Juhlat ovat kokolailla kasassa. aikuisille riittää ohjelmaksi yleensä silkka hengailu, lapset tuppavat viihdyttämään itseään. Jos pihassa on sopivasti asfalttia tahi laattaa, voi mukaan ottaa katuliidut (ämpärillinen maksaa noin 2 euroa marketissa). Lasten (ja aikuisten, katuliidut ovat oikeasti aika houkuttelevat) piirrustuksia voi ohikulkiessaan ihailla vielä seuraavina päivinä.

Helpompi mikronputsaus

2011-02-01T10:32:00.000-08:00

Mikroaaltouunin putsaamiseen on vaikea ruveta, mutta lupaan ja vannon että tällä ohjeella kaikki sujuu helposti ja kivuttomasti (sitä voisi myös opetella käyttämään mikrokupua, mutta en minä ainakaan jaksa, se on jotenkin niin tylsää veivata sitä edestakaisin):

Laita mikronkestävässä mukissa tahi kupissa vettä mikroon ja anna käydä täydellä teholla noin kolme minuuttia niin, että vesi varmasti kiehuu reippaasti. Anna olla hetki.
Ota kuppi mikrosta ja laita sinne teepussi. Laita mikron ovi kiinni.
Anna mikron muhia vielä sen aikaa kun juot teen ja valmistaudut henkisesti koitokseen.
Ota mikrosta ulos lasialunen yms. irtonaiset osat.
Ota puhdas mikrokuituliina, kastele se ja purista mahdollisimman kuivaksi. Pyyhi mikro ensin ulkopinnoilta ja sitten sisäpinnoilta. Toista kunnes tulos miellyttää sinua. Pyyhi sitten irto-osat ja pane ne takaisin paikoilleen.
Huomaa ettei se ollutkaan niin kamalaa, ei ainakaan niin kamalaa että kannattaisi opetella mikrokuvun käyttö jos et vielä ole oppinut.

Valoa ikkunassa

2011-01-24T21:50:00.000-08:00

No löytyyköhän tästä jotain syvällisempää symboliikkaa:

Minulla on ns. aina ollut tapana kotipihaan tullessa hakea katseella omat ikkunat ja tarkistaa ettei meillä pala. Pimeät ikkunat ovat aina olleet helpotus ja iloinen yllätys. Nyt tajusin etten tee enää niin, vaan käännän päätä ihan toiseen suuntaan. Katson onko naapuri kotona. Valo ikkunassa kertoo etten ole täällä yksin.

Koskaan en muuttua saa

2011-01-23T21:44:00.000-08:00

Käyskentelin kerran nuorena ihmisenä (n. 17v) erään tamperelaisen design-tavaraa myyvän liikkeen ikkunan ohi ja silmiini sattui maailman kaunein lamppu. En ollut aiemmin ollut nimenomaan design(mitä se sitten meinaakaan)-esineiden ystävä, mutta sillä hetkellä aloin aavistella olevani, sillä lamppu, jonka hinta ylitti kuukausituloni, oli pakko saada. Sainkin, 18-vuotislahjaksi ihanalta isäpapaltani. Lamppu on ollut aarteeni, ja olen elämäni muutoissa pakannut sen aivan erityisen huolellisesti ekstrapehmusteisiin. Kodeissani se on ollut esillä näkyvillä paikoilla.

Paitsi uudessa kodissa. Jotenkin se sujahti puoliksi piiloon pelargonian ja verhon väliin, ja näytti siellä salakähmäiseltä ja hölmöltä. Yleensä se lymyili piilossaan pimeänä. Kaavailin sille uutta paikkaa, ajattelin että pelargoniat ja verho sekä koko ikkunalauta näyttäisi väljemmältä ja raikkaammalta jos lamppu olisi muualla. Kunnes tulin myöntäneeksi itselleni ja sanoneeni äänen puolisolle että oikeastaan enää välitä koko lampusta, enkä keksi sille mitään mukavaa paikkaa koko asunnossa. Puoliso, avuliaana kuten aina, sanoi ettei ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa lampussani oli alunperinkään.

Huomasin että olin tehnyt juuri niinkuin monet muutkin tavaroissaan roikkuvat, ja kehittänyt pienen lampun ympärille kokonaista mytologiaa lähestyvän ajatusrakennelman. Alkaen tietysti siitä hullaantumisen tunteesta näyteikkunalla ja siitä että kyseessä oli lahja isältä. Ja siitä että lampun saamisen ja omistamisen myötä minusta piti tulla designtietoinen ja tyylikäs ihminen.

Olen pahoillani 18-vuotias minä, olen nyt aikuisena jotain ihan muuta, ja myin viime viikolla lampun kympillä naapurille. Ikkunalauta näyttää selkeämmältä, sain kympin puhdasta voittoa ja naapurin hymy oli näkemisen arvoinen.

Lahjapulma ratkaistu

2011-01-12T20:26:00.000-08:00

Isompi lapseni on sen ikäinen että kutsuja kaverisynttäreille on alkanut säännöllisesti tipahdella. Mukavaa tietysti että lapsella on kavereita ja että hän on normaalisti ryhmänsä riennoissa mukana. Aikuiselle (minulle, tarkemmin sanoen) lasten kaverisynttärit ovat kauhistus niihin liittyvän rihkaman ja krääsän vuoksi. Paitsi että sankarille hankitaan jotain pientä ja halpaa, myös vieraille on nykyään tapana antaa omat pienet lahjat, ja näin lapsiperheiden kodit hiljalleen täyttyvät lasten pikkutavaroista. Vaikka kuinka koitan arvostaa ja vaalia lasten vilpitöntä iloa lahjan antamisen ja saamisen hetkellä, mielessäni painaa kuitenkin enemmän aikuisten hankaluudet liittyen näiden lahjojen hankkimiseen ja säilyttämiseen /hävittämiseen. Ja valmistamiseen myös.

Lapsi on menossa sunnuntaina taas synttäreille. Purin tuskaani lahja-asiaan liittyen naapurilleni ja ystävälleni, joka totuttuun tapaan tarjosi ongelmaan täydellisen ratkaisun: "Osta sille kertakäyttökamera."

Kertakäyttökameran voi huoletta antaa lapsen käyttöön. Lapsi saa lupia kyselemättä kuvata juuri omia mielenkiinnon kohteitaan. Kameran tarjoama hupi kestää tasan niin kauan kuin lahjojen tarjoama hupi yleensäkin, mutta tässä tapauksessa niin on tarkoituskin. Kuvien kehittämisestä toisaalta aiheutuu taas aikuisille rahanmenoa, vastapainoksi saa harvinaisen mahdollisuuden nähdä maailmaa lapsen näkövinkkelistä. Meillä harrastettiin aiemmin sallivaa kasvatusta ja annettiin lasten käyttää oikeaa aikuisten kameraa, kunnes kamera hajosi ja siirryimme vähemmän sallivaan tyyliin. Räpsityt kuvat kertoivat kuitenkin omaa hauskaa ja paikoitellen riipaisevaa kieltään lapsen elämästä. Harmillisen monessa otoksessa komeili tietokoneella istuvan aikuisen selkä, hauskemmissa kuvissa lapsen omat varpaat milloin lattiaa, milloin kattoa vasten, pikkusiskon hymy, pikkusiskon peppu, ilmapalloja riviin asetettuna keittiön pöydällä, ynnä muuta.

Kertakäyttökameran päällimmäisin huono puoli on tietysti se kertakäyttöisyys. Prismasta mukaan poimimani malli tosin lupaa että "LeBox Camera will be reused or recycled", mitä se nyt tarkalleen ottaen tarkoittaakaan. Toivon että 6 vuotta täyttävä syntymäpäiväsankari pitää lahjastaan. Toivon että myös tulevat synttärisankarit innostuvat kuvaamisesta, sillä aion ratkaista kertakäyttökameroilla kaikki tulevaisuuden lahjapulmat, ainakin kun on kyse syntymäpäivälahjasta ja saajan ikä noin 3-10 vuotta. Itse asiassa suunnittelen ostavani ison laatikollisen kameroita komeroon odottamaan tarvetta, näin vältyn jopa stressaavalta kaupassakäynniltä.

Muistan joskus lukeneeni hauskan vinkin myös häiden järjestäjälle. Hääjuhlaan kehotettiin varaamaan oma kertakäyttökamera jokaiselle lapsivieraalle. Juhla sujuu mahdollisesti lastenkin kannalta rattoisammin kun on omaa mielenkiintoista puuhaa, ja bonuksena hääpari saa vielä yhden albumillisen aikuisten perusposeeraus-kuvista poikkeavia otoksia.

Irrallisia langanpäitä

2010-12-06T05:39:00.000-08:00

Nyt olen kuulkaas hämmästyttänyt itseni kertakaikkiaan. Olen puuhannut juuria myöten -tyyppistä rojunraivaus- ja siivousprojektia ja esimerkiksi aina pyykkituvalla tai muuten kellarissa piipahtaessani tuonut kellarivarastostamme yhden pahvilaatikon sisään läpikäytäväksi. Kellarin hyllyille onkin syntynyt uutta tyhjää tilaa, sillä hyvin pieni osa laatikoiden sisällöstä enää palaa sinne. Suuri osa on silkkaa roskaa, esimerkiksi eräästä laatikosta löytämäni nippu Tapiolan esitteitä ja tarjouskirjeitä. Emme ole milloinkaan olleet Tapiolan asiakkaita, enkä suoraan sanoen käsitä miksi olen näitäkin papereita kuljettanut mukani jo useita vuosia.

Oikeasti tilanne ei ole kovin paha. Olen ohikulkiessani katsonut vaivihkaa millaisia kellarivarastoja talon muilla asukkailla on, ja olen aika tyytyväinen siihen että meidän koppiimme pääsee oikeasti kävelemään sisään, ja että siellä on oikea hylly tavaroille ja että hyllyssä raivauksen myötä on peräti tilaa vapaana.

Ja nyt se hämmästyttävä asia: Olen tehnyt valmiiksi keskeneräisiä käsitöitäni. Esimerkiksi päätellyt yli viisi vuotta sitten päättelemättä jääneitä neuleita, minkä luulin olevan kerrassaan mahdotonta. Verraten pienellä vaivalla (päätteleminen on itseasiasa nopeaa, mutta joku psykologinen lukko yrittää estää siihen tarttumisen) sain valmiiksi monta paria tossuja ja sukkia, myssyjä, pusseja ynnä muuta, jotka ovat keskeneräisinä maanneet varastolaatikoissa kellarissa. Ja sellaiset asiat joita en saanut valmiiksi (vaikkapa virkattu reunapitsi johonkin jota en oikeastaan halua tehdä) heittelin täysin surutta roskiin.

Olen koulutukseltani huonekalurestauroija, eli rikkinäisten asioiden korjaaja. Olen pitkän aikaa kerännyt ja varastoinut rikkinäisiä tai keskeneräisiä asioita niiden "potentiaalin" vuoksi, mutta en tee sitä enää. Nyt olen päättänyt säilyttää vain ehjää ja kunnollista. Korjaaminen on tietysti sallittua, mutta se täytyy tehdä. Nopeasti. Ja ellei tule tehtyä, niin tavarasta täytyy luopua. Näin se toimii. Ja tuntuu todella hyvältä.

Huomioita talvipyöräilystä

2010-12-02T04:16:00.000-08:00

Hiihtäminen on minulle vastenmielistä, ja olen elämäni talvina harmitellut hienojen hiihtosäiden hukkaanmenoa. Tänä aamuna töihin polkiessani sain nauttia kauniista auringonpaisteesta ja pöllyävästä lumesta, ja tajusin että hiihtäminen sikseen, minä olen talvipyöräilijä. Mikä siinä sitten on niin mukavaa? No esimerkiksi:

Toppahousut jalassa on pyöräilykin lämmintä ja leppoisaa. Ylipäätään on hienoa löytää ensinnäkin vaatekaapistaan anopin perintötoppahousut ja toisekseen itsestään pokerinaamainen toppahousuihminen joka ei häpeä käytännöllistä lookiaan kaupungilla liikkuessaan. Nähtävästi tavoittelin vielä viime talvena jonkinmoista tyylikkyyttä sillä pyöräilin 20 asteen pakkasillakin reidet umpijäässä farkuissa. Toppahousujen alle kannattaa pukea ohuet notkeat housut (kuulun onnekseni siihen kansanosaan joka voi esiintyä töissä verkkareissa) ja niiden alle tarpeen mukaan villahousut. Itse käytän pyöräilyhousun mallisia villahousujani suunnilleeen elokuusta asti kaiken mahdollisen alla.
Pyöräillessä ei tule kylmä, toisin kuin missä hyvänsä muussa ulkopuuhassa talviseen aikaan. Johtunee ehkä siitä että jalat eivät ole kosketuksissa maahan eikä maan kylmyys hiivi sääriä pitkin ylös.
Välillä tulee (ansiotta tosin) kohdelluksi melkoisena arjen sankarina. Ihmiset, jotka eivät pyöräile talvella luulevat usein, että se on jotenkin kamalan työlästä. Tässä on ehkä kyse pienoisesta ajatusvirheestä. Pakkasella hiihtämistä ei pidetä minään, pakkasella uiminen sen sijaan vaikuttaa karmaisevalta, ja pyöräily varmaan sijoittuu samaan kesälajien kategoriaan uimisen kanssa. Vaan toisin kuin uidessa, pyöräillessä ollaan täysissä pukimissa, jopa täydemmissä kuin hiihtoladulla.
Asusteet ovat tärkeitä. Pipo saa olla tiiviihkö ja reilusti korville vedettävää mallia. Hanskoja on hyvä olla monet päällekkäin niin, että uloimmat ovat tuulenpitävät. Itselläni on villaiset sormikkaat, niiden päällä villatumput ja päällimmäisenä ohuet nahkarukkaset. Ja kaiken alla kuivat ja lämpimät kädet. Kaulaan mielestäni paras on harvaa neulosta oleva kaulahuivi, jotta sen läpi on helppo hengittää mikäli ilmasto vaatii vetämään huivin naamalle. Lisäksi silmälaseja käyttävänä olen huomannut että linssit menevät huuruun jos suun eteen nostettu huivi on kovin tiivis. Nähtävästi hengitys ei mene tiiviin huivin läpi, vaan nousee ylöspäin ja jämähtää näköesteeksi rilleihin.
Kun vaihdattaa pyöräänsä nastarenkaat talveksi ja taas keväällä tavan renkaat, tulee samalla kuin huomaamatta huollatettua pyörä, sillä pelkkien renkaiden vaihtaminen on sikäli halpaa hupia että pyörähuoltamoyrittäjää olisi hiukan noloa vaivata niin pienellä hommalla. Nyt syksyllä minun pyöräni huolto taisi rajoittua lähinnä osien puhdistukseen ultraäänipesukoneella (jonka olisin kovasti halunnut nähdä), mutta kuvittelen siitäkin olleen jotain hyötyä, sillä toisin kuin viime talvena, vaihteet eivät ole jäätyneet kiinni vaikka pyörä on toisinaan ulkoillut pihassa lumipeitteen alla. Viime talvena olinkin vaikeuksissa kun eräänä päivänä vaihteet jysähtivät kolmoselle kun huristelin töihin ihanan pitkää loivaa alamäkeä. Kotimatkalla takaisin ylöspäin sama pitkä loiva mäki ei sitten ollutkaan niin ihana.
Pyörällä pääsee talvella nopeammin liikkeelle kuin autolla. Tai ainakin siltä tuntui eräänä aamuna kun tarkkailin auton ikkunoita raappivia naapureitani. Itse raaputtelin kuurat ainoastaan satulasta, aikaa siihen kului noin 20 sekuntia.
Ja mikä mahtavinta, pyörällä pääsee joka paikkaan. Voi parkkeerata käytännössä juuri sen paikan ovelle minne on menossa eikä tarvitse pyöriä lähikortteleita etsimässä vapaata paikkaa. Tämä pätee luonnollisesti ympäri vuoden.

Meille tulee kasvimaa

2010-11-15T20:46:00.000-08:00

Kasvimaan perustaminen kerrostalopihaan ei ole niin simppeliä kuin voisi kuvitella. Meidän tapauksessamme saman pihan ympärillä on peräti viisi erillistä taloyhtiötä, ja jokaisen taloyhtiön hallitukselta piti saada hankkeelle lupa. Mihin meni vuosi. Hyvä tietysti että aloitimme viime vuonna, sillä ensi kesänä saamme lopulta upottaa kätemme multaan.

Tarkoitus olisi rakentaa viljelylavoja esim. tavallisista kuormalavoista ja mahdollisesti niihin kuuluvista jonkinmoisista saranoiduista laidoista (tämä kohta jäin epäselväksi, kyseessä kuitenkin jotain mitä puolison työpaikan pihassa lojuu tarpeettomana). Rakentelua varten on mukavaa että useammastakin taloyhtiöstä löytyy ainakin pieni askarteluhuone.

Nyt toivon kovasti että kaikki menee hyvin. Että saamme lavoista kauniit ja kaupunkipihaan sopivat. Että asukkaiden keskuudessa heräillyt epäluulo hanketta kohtaan karisee kun huomataan ettemme kasvata huumekasveja. Että kasvimaa vetäisi uusia tuttavuuksia pihaan ja oikeasti toisi naapureille uuden tavan viettää aikaa kotipihalla. Ja että kaikki kasvaa ja kukoistaa, minä saan viettää lämpimiä ja leppoisia kesäpäiviä, juoda ulkona kahvia termoksesta ja laittaa leivän päälle salaatinlehtiä omasta maasta.

Kun tekee vaan

2010-10-06T01:35:00.000-07:00

Ei kai ole suotavaa tehdä kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa lapsensa tulevaisuuden varalle. Jos pieniä toiveita saa kuitenkin esittää, toivoisin että lapseni soittaisivat punk-bändissä. Jos soittimen suhteen saa esittää toiveita niin rummut olisi se mieluisin (kunhan eivät harjoittele kotona), muutkin kelpaavat toki. Asenne on tärkein.

Minut punk pelasti murrosiän itsetuntokriisin pyörteistä. Voin kertoa että naisiin kohdistuvia ulkonäkövaatimuksia oppii katsomaan ikäänkuin sivusta kun kulkee tukka silmillä, neljä numeroa liian suuret maiharit jalassa ja päällä säkkikankaasta ommeltu takki, jonka selässä kissan kokoisilla kirjaimilla tussilla kirjoitettuna että "IHRA". Ajattelen että muutkin kuin entiset ja nykyiset punkkarit voisivat oppia punkin anteeksipyytelemättömyyttä. Ja sellaista tekemisen meininkiä että tehdään vaan eikä meinata, soitetaan vaan vaikkei osata. Soittotaito kyllä seuraa perässä jos on seuratakseen.

Se nimittäin seuraa. Katsokaa vaikka: Tässä Tehosekoitin sellaisen kun diggailin sitä 14-vuotiaana, ja tässä Tehosekoitin sellaisena kun diggailen sitä nykyään. Vanhan ohella tietysti. Uskon että musiikkia ja muutakin oppii tekemään kun tekee vaan eikä jää suotta painimaan teorian kanssa.

Viimeistelyn taito

2010-09-22T08:57:00.000-07:00

Moi teille lukijat ja kiva kun olette vielä siellä. Muutto sujui muutoin kivasti, mutta nettiyhteyden saimme uuteen kotiin varsin pitkällisten vaiheiden ja kahden operaattorinvaihdon jälkeen vasta muutama päivä sitten. Kaksi kuukautta ilman nettiä tuntui aika oudolta, varsinkin kun meille ei tule sanomalehtiä ja teeveekin jäi kyydistä pari muuttoa sitten. Onpahan tullut istuttua paikoillaan. Ilman edes näennäistä tekemistä.

Kiitos kysymästä Anonyymi, muutolle asettamani tavoitteet täyttyivät ja eivät täyttyneet. Organisointipuoli sujui sutjakkaasti, jokainen laatikko ja pussi oli merkitty asiallisesti. Muuttopäivä oli mainio. En lakkaa ihmettelemästä mikä saa ihmiset ottamaan osaa toisten muuttoihin niin mahtavan tehokkaasti ja pitkäjänteisesti! Tavaraa sen sijaan on uudessakin kodissa liikaa.

Olisin mielelläni sellaienn ihminen joka saattaa loppuun aloittamansa asiat. Koska en ole, on erinomaista että satun tuntemaan kaksikin tällaista ihmistä. Toinen on äitini, joka meillä piipahdettuaan tarjosi ystävällisesti apua keittiön järjestämiseen. Reippaana hän saapui ja kävi käsiksi työhön. Kärsivällisesti ja ystävällisesti pakotti minut pitämään tavoitteen kirkkaana ja työtahdin ripeänä kunnes ne viimeisetkin hämärät laatikonpohjalliset oli perattu ja laatikot viety pois. Olisin itse luovuttanut monta kertaa ajatellen että tulos on jo kelvollinen. Kiitos äidille peräänantamattomuudesta.

Toinen tuntemani super-viimeistelijä on puolison sisko, joka kävi meillä maalaamassa ja tapetoimassa. Remonttipäivä oli lauantai, ja raskaan työn päätteeksi saunoimme, katsoimme elokuvan, söimme karkkia ja sipsiä sekä joimme muutaman lasillisen. Sunnuntai-aamuna rakas käly heräsi reippaana, katsoi kelloon ja ilmoitti lähtevänsä parin tunnin päästä "Mutta ennen sitä siivotaan tää olkkari ja ruokailutila kuntoon!" Sitten hän pakotti minut, jolla ei ollut ylimääräisiä verhoja, etsimään kaksi paria ylimääräisiä verhoja (jotka löytyivät), silitti verhot ja ripusti ikkunaan. Minkä tehtyään hän todellakin jakoi käskyjä minulle sekä lapsille kunnes olohuone ja siihen kuuluva ns. ruokailutila näyttivät ihan oikeaan kotiin kuuluvilta oikealta huoneelta eivätkä sekalaisen hukkatavaran varastolta.

Käly mainitsi leikkivänsä ajatuksella jonkinlaisen professional organizerin urasta. Olen kokemukseni perusteellaa sitä mieltä että meille epäjärjestelmällisille haahuilijoille on mahtavaa luksusta kun joku asia oikeasti tulee valmiiksi. Ilman eteenpäin potkimista minulta jäisi se viimeinen muuttolaatikko purkamatta ja viimeinen lista kiinnittämättä luultavasti ikuisiksi ajoiksi. Vai onko kenelläkään teistä näkemystä miten järjestelmällisyyttä ja viimeistelyn taitoa vielä aikuisena voisi opetella?

Muutto on ihmisen parasta aikaa

2010-06-30T13:09:00.000-07:00

Olemme muuttamassa, mutta on ollut vaikeaa päästä muuttamisen makuun. Nykyinen asuntomme on myyty ja uusi hankittu niin monta viikkoa sitten että kunnon tekemisen meininki on antanut odottaa itseään ja olen ehtinyt hukata punaisen langan koko touhussa. Onneksi pääsin eilen avustamaan ystävääni, joka muutti täsmälleen samanlaiseen asuntoon kuin meidän tuleva kotimme. Kantaminen ja huhkiminen ei sinänsä laukaisuut muuttokärpästä, mutta kun lopulta näin ystävän asunnon miljoonan muuttolaatikon vallassa, tajusin että meillä näyttää vajaan kolmen viikon kuluttua samalta. Voi jumpe.

En ole varma miksi kutsutaan muutosvastarntaisen vastakohtaa, mutta olen sellainen. Innostun kovasti muutoksista ja muuttohan on aivan ultimate-muutos (tosin muutamme vain tutun kotipihamme poikki, eli piha, kaverit, naapurit yms. elämänpiiri säilyy entisellään. Bonuksena uusi kotimme sijaitsee samassa talossa jossa olen asunut lapsena.), ja rakastan sitä miten se antaa mahdollisuuden ikäänkuin itsekin ihmisenä muuttua ja aloittaa ainakin jotain alusta. Tällä kertaa aion olla myös aivan uudenlainen muuttaja, oikein järjestelmällinen ja ennakoiva. TeuxDeux on kovassa käytössä kun suunnittelen ajankäyttöä ja töiden ripottelua.

Tässä muutossa aion muun muassa:

Muuttaa ainoastaan ehjää ja puhdasta. Ellen saa ajoissa korjattua kuopuksen roskiksen takaa löytämää pikkutuolia (joka sattumoisin on täsmälleen samanlainen kuin äitini erään toisen roskiksen takaa meille löytämä tuoli), joudun palauttamaan sen roskikselle. Tänään olen kunnostellut erästä niinikään roskalavalta löydettyä sohvapöytää, aion muuttaa sen perille hyväkuntoisena. Myös kaikki verhot, peitot, tyynyt, sohvanpäälliset yms. aion pestä nykyisen kotimme pesutuvalla ennen muuttoa, myös sen tähden että pesutuvan käyttö on täällä ilmaista ja uudessa kodissa ei.
Muuttaa mahdollisimman vähän rojua. Käsittämätöntä kyllä neljän viikon kirpparijakso ei totaalisesti vapauttanut meitä turhasta tavarasta. Tyhjyydestä sikiämisen teoria on kuulemma kumottu aikapäiviä sitten, mutta selittäkääpä minulle miten meillä voi olla niin paljon kaikkea vaikken ns. koskaan osta mitään.
Purkaa esiin ainoastaan sen mitä todella haluan esille. Aiemmin taktiikanani on ollut purkaa esim. kaikki keittiön tavarat keittiöön ja siitä sitten ikäänkuin kuoria kerroksittain turhaa pois kunnes lopputulos on ollut suunnilleen tyydyttävä. Tälle kertaa suunnitelmana on ottaa esiin hiukkapikkuisen tavaraa kerrallaan ja pysähtyä juuri sillä hetkellä kun tuntuu että tarpeellinen on paikallaan. Ajattelen että jokaisen tavaran tulisi olla jollakin tavalla rakas ja oikeasti tarpeellinen. Ja loput kirppikselle (tai uuden kodin kierrätyshoneeseen, sellainen kuulemma löytyy).
Pakatessani merkata joka ainoan laatikon ja pussin sen mukaan mihin huoneeseen ne kannetaan uudessa paikassa. Tässä merkkaillessani tuli mieleeni että luultavasti joku uusi aikuistumisen astekin on nyt saavutettu, olen nimittäin saanut merkitä laatikoita "kirjasto"-huoneeseen kuuluviksi.
Muuttosiivota vanhaa kotia jo ennen muuttoa. Muuton jälkeen on tylsänpuoleista palata vanhaan kotiin pesemään kylppäriä. Nyt laatimaani aikatauluun olen merkinnyt kylppärin tyhjentämisen ja pesun muuttopäivän aatoksi. En usko että kaakeliseinät ehtivät päivässä enää juurikaan likaantua. Keittiön sekä ikkunat haaveilen myös peseväni ennen muuttoa.
Yrittää myös hiukan fiilistellä ja nauttia muuttamisesta. Ajattelen nimittäin että muutan uudesta kodistamme enää kadun yli Kalevankankaan hautausmaalle. Tai ehkä sitä odotellessa armaan puolison kanssa kahdestaan eläkepäiviksi hiukan pienempään. Ja korkeintaan pihan poikki.

Rahan vallassa

2010-06-19T01:25:00.000-07:00

Rupesin yllättävän helposti ahneeksi porvariksi. Kerroin puolisolle haluavani uuden polkupyörän vapaa-ajan käyttöön, sillä työpyöräni on painava ja raskasoutuinen. Puolison näkemys oli että saan hankkia vielä yhden pyörän siinä vaiheessa kun vuosituloni ovat tietyllä tasolla (olin muuten kahden vaiheilla kirjoitanko tähän sen summan josta oli puhe, mutta en halua. Raha on tosiaan kiintoisalla tavalla mitä moninaisempia tunteita herättävä asia.). Mainittu taso on noin 15000-20000 euroa korkeammalla kuin nykyinen tulotasoni, ja sen sijaan että olisin suoraan kyseenalaistanut rakkaan puolison oikeuden määräillä minua (kuten olisin tehnyt minkä muun asian kohdalla hyvänsä), aloin laskeskella miten saisin kätevimmin ansaittua lisää rahaa. Yrittäjän on palkansaajaa helpompi vaikuttaa tuloihinsa ja keksinkin helponlaisesti uusia ansaintatapoja.

Oi tätä vastakkaisten vaatimusten painetta! Poden melkoista tuskaa siitä että toisaalta haaveilen kapitalismin kaatumisesta ja toisaalta aion kasvattaa omaa liiketoimintaani. Voiko niin tehdä? Eikö kuitenkin ole hyvä että minun yritykseni, joka toimii eettisesti ja ekologisesti, vie markkinatilaa sellaisilta saman alan yrityksiltä jotka eivät toimi? Rakas puolisoni on paitsi määräileväinen myös ay-aktiivinen ja toimii pääluottamusmiehenä omalla työpaikallaan. Hänen valvovan silmänsä alla minulla ei ole mahdollisuuksia (ei sikäli että olisi haluakaan) riistää mahdollisia tulevia työntekijöitäni, ja täten loisin alalle hyvät työehdot täyttäviä työpaikkoja. Eikö se nyt ainakin ole hyvä? Luotsailen tässä siis kasvuyritystä kun oikeasti halusin vain uuden polkupyörän.

Raha on voimakas symboli. Se symboloi polkupyörän lisäksi valinnanvaraa, vapautta, riippumattomuutta, turvallisuutta, mielenrauhaa. Symboli on niin vaikuttava että rakastamme sitä jopa enemmän kuin niitä asioita joita se symboloi. Ja olemme helposti valmiit uhraamaan tälle symbolille myös sellaisia asioita kuin valinnanvaran, vapauden, riippumattomuuden, turvallisuuden ja mielenrauhan.

Älä puhu minulle
Älä puhu minulle onnesta.
Se on kaukana symbolistani,
tyhjyydestä.
Älä puhu minulle rakkaudesta.
Se on unohdettu.
Ei se herää henkiin.
Älä puhu minulle hyvyydestä.
Se oksettaa minua.
En millään voi omistaa sitä.
Puhu minulle kuolemasta.
Sen vuoksi siedän
etäisyyttä.
Puhu minulle rahasta.
Sen mahti hivelee minua.
Puhu minulle viekkaudesta.
Se on täydellistä.
Sisimpäni liekehtii.
Minua itkettää,
mutta itseinhoni
rutistaa minua sylkisin kourin
ja kuivaa kyyneleeni.
©Marin Angel

Synttäreitä

2010-06-16T21:40:00.000-07:00

Meillä vietettiin synttäreitä, minä täytin 30, lapset 5 ja 3. Olin etukäteen lievästi ahdistunut nimenomaan lasten juhlista sillä olen kuullut kaameita kertomuksia prikulleen ohjelmoiduista teemajuhlista ja vaativista vieraista. Olen sikäli laiska aikuinen että vaikkapa onginnan järjestämisen ajatteleminenkin aiheuttaa puistatusta, joten arvatenkin emme järjestäneet hienosti suunniteltuja juhlia. Sen sijaan leivoimme hiukan makeaa ja suolaista ja kannoimme ne oman pihan leikkipaikalle jonne saapui myös naapuruston tuttuja mukuloita vanhempineen. Vieraita oli kielletty tuomasta lahjoja, mutta kieltoa uhmasi ainakin se mahtava naapurin lapsi, joka toi esikoiselle harmaan toukan sammalpedillä pakasterasiassa (toukka vapautettiin tarkastelun jälkeen takaisin luontoon). Minusta ja luullakseni lapsista myös juhlat olivat hauskat ja aiomme noudattaa samaa konseptia myös tulevaisuudessa.

Minun juhlani menivät samassa hötäkässä. Vaikka lahjat eivät ole se tärkein sisältö juhlissa, haluan kertoa että sain itsekin mahtavia lahjoja. Naapuri antoi lahjakortilla loputtomasti lastenhoito- yms. apua ja ystävä varsin hyvän novellikirjan, jonka materiaalista luonnetta hän selitti sillä että kirjalahjan todellinen substanssi on kuitenkin immateriaalinen, niinkuin onkin.

Näitä synttäreitä puuhatessani nimenomaan lahjat aiheuttivat päänvaivaa. Lastenjuhlakulttuuri on mielestäni mennyt todella monimutkaiseksi ja tavarantäyteiseksi. Nykyään juhlatapaan kuuluu jakaa vieraillekin pienet lahjat, tarroja tai vastaavaa tilpehööriä, mikä mielestäni on pimeää. Toisaalta mietin putoavatko lapseni jonnekin sosiaaliseen paarialuokkaan jos juhlat meillä eivät noudata näitä uusia sääntöjä. Kokeilemalla se kai selviää.. Ja luotan kyllä lasten taitoon ilmaista toiveitaan, jos kertakaikkiaan vaikuttaa siltä että onginta on järjestettävä.

Suoraan asiaan

2010-05-23T10:14:00.000-07:00

Kävin perjantaina aktivisti- ja tutkijapari Jarna Pasasen ja Marko Ulvilan luotsaamassa keskustelutilaisuudessa jossa käsittelimme degrowthia eli talouslaskua. Tilaisuudesa sivuttiin myös kuluttamista ja huomioitiin kulutuksen toimivan viestintänä ihmisten välisissä suhteissa. Viestimme toisillemme asioita persoonallisuudestamme kantamalla päällämme sellaisia tuotteita, joihin liitämme ja arvelemme muidenkin liittävän tiettyjä ominaisuuksia. Näillä ominaisuuksilla on usein vähemmän tekemistä itse tuotteen kuin mainostoimistossa keksityn hölönpölö-tarinan kanssa. Tarinan keinotekoisuudesta huolimatta viestintä toki toimii, ja sen suurempaa on mielihyvä mitä tarkemmin rajattu erityisen hyvän maun omaavien ihmisten joukko tunnistaa ja tunnustaa meidät vertaisekseen.

Joku perjantaina paikalla olleista toivoi enemmän mahdollisuuksia kommunikoida ihmisten kanssa suoraan eikä symbolien välityksellä. Asia jäi askarruttamaan. Toki persoonallisuuden korostaminen vaikkapa pukeutumisella on myös ihastuttava asia. Olen hengaillut työn puolesta koko viikonlopun Vegfest-kasvissyöntitapahtumassa Tampereen keskustorilla ja saanut siinä ohessa ihailla satojen ihmisten hurmaavan vaihtelevia ja kauniita kesätyylejä. En todellakaan haaveile kaikille pakollisesta mao-uniformusta. Sen sijaan haaveilen rohkeudesta, vapaudesta, ilosta ja rauhasta. Vapautumisesta siitä pelosta että ilman tiettyyn muottiin koodattua kuluttamista tipumme sosiaalisen portaikon ala-askelmille.

Sen lisäksi että olen pitkään tehnyt muutoksia omassa suhteessani kuluttamiseen, olen alkanut pohtia voisinko (ja voisimmeko me kaikki) luoda ympäristööni suoraan kohtaamiseen perustuvaa hyväksynnän ilmapiiriä. Yhtenä keinona olen ottanut reippaita askeleita suorapuheisuuden (joka ei tule minulle luonnostaan, voin paljastaa) suuntaan. Ajattelen yleensä paljonkin hyvää ihmisistä, ihailen ulkonäköä, puhetapaa, sanavalintoja, herkkyyttä, asiallisuutta, analyyttisyyttä, runollisuutta ja mitä milloinkin. Nyt harjoittelen lausumaan ihailuni myös ääneen, ihan rehellisesti suoraan päin naamaa. Ihmisten reaktiot suoraan puheeseen ovat sangen moninaiset ja tuovat hyvää mieltä myös suorasuulle itselleen. Kokeilkaa!

Päivällisvinkki kiireisille

2010-04-21T22:01:00.000-07:00

Menkää naapuriin syömään! Ehkä kätevintä maailmassa. Minun elämäntilanteessani työpäivät ovat aika kiireisiä ja sitten onkin jo kiire hakemaan lapsia päiväkodista. Minkä jälkeen kovalla kiireellä kauppaan ja kiireesti ruuanlaiittoon ja syömään. Helpommalla pääsee kun skippaa kokonaan kaupan (ehkä jäätelöpaketin voi hakea ettei ole ihan tyhjin käsin) ja menee suoraan naapuriin valmiiseen pöytään.

Aivan ilmoittamatta ei toki voi naapuriin mennä, eikä ehkä kannata kovin suorasukaisesti myöskään kutsua itseään kylään. Hyväksi havaitsemani tapa on kutsua itse ensin naapuri syömään. Minun tapauksessani tämä kävi vahingossa kun huomasin kerran tehneeni aivan ylisuuren kalakeiton juuri viikoloppureissun alla. Viestitin naapurille asiasta tekstiviestillä ja kehotin saapumaan päiväkodilta suoraan meille. Naapuri oli viestin saadessaan valokuvaaja-opiskelijoidensa seurassa, ja kertoi myöhemmin nuoren opiskelijan hämmästyneenä kyselleen missä oikein asumme ja voiko hänkin muuttaa sinne! Onko simppeli naapuriapu mahdollisesti käynyt harvinaiseksi?

Yllättäen meille on kehittynyt oikein hauska ja arkea helpottava napurissa syömisen käytäntö. Emme ole sopineet määräpäiviä tai tarkkaile tarkasti vaihtotalouden tasapainoa. Emme myöskään tarjoa kovin monimutkaisia tai muuten hankalia ruokia. Emmekä tasan siivoa vieraiden tuloa varten.

Biojätteenkäsittely

2010-04-20T05:19:00.000-07:00

Ruoka kuuluu tietysti heittää alas kurkusta eikä roskiin, mutta joskus vastaan tulee tilanne jossa poisheittäminen kertakaikkiaan tuntuu parhaalta ratkaisulta (esim. jos lapsi sylkee suullisen mälvääntynyttä sapuskaa takaisin lautaselle ja lähtee näin tehtyään kylläisenä pois pöydästä). Olen kuullut neuvottavan imeyttämään nestemäisimmät biojätteet talouspaperiin, mutta taloudessamme ei käytetä talouspaperia, ja ylipäätään neuvo on minusta huono. Sen sijaan kannattaa valuttaa ylimääräiset nesteet pois siivilässä! Sopanjämät voi jättää vaikka vartiksikin valumaan siivilään tiskialtaan ylle, ja näin biojätepussiin menevä aineisto kuivahta sopivasti. Lopuksi pestään siivilä sekä lavuaari.

Nukkumisesta

2010-04-17T10:35:00.000-07:00

En ole joutanut viime aikoina päivittää blogia sillä olen ollut nukkumassa. Olo ja mieliala ovat olleet mahtavat, olenhan suuri nukkumisen ystävä. Nuorena harrastin nukkumista hyvinkin tosissani, olen vetänyt sikeitä autuaasti olosuhteista ja ajankohdista välittämättä, tarpeen mukaan vaikka betonilattialla, ulkona tai punk-yhtyeen treeneissä. Opiskeluaikana oli tunnettua että hyvistäkin bileistä lipesin kotiin nukkumaan jo varhaisessa vaiheessa. Minkäs teet. Se on niin ihanaa.

Sitten tapahtui niin että sössin koko homman. Toinen lapseni oli itkuinen, vaativa ja ripustautuva vauva, esikoinen samaan aikaan voimakastahtoinen uhmaikäinen. Minä luonteeltani hiukan vetäytyvänä henkilönä etsin hiljaisuutta ja omaa aikaa lasten nukkuma-ajoista ja aloin valvoa öisin. Alkuun yhteen, kahteen, sitteen kolmeen, neljäänkin... Tätä muutaman kuukauden tehtyäni en enää osannut kunnolla nukahtaa vaikka olin erittäin väsynyt koko ajan. Vaikka keho ja mieli (sekä yliväsyneen zombi-äidin raivonpuuskia pelkäämään oppinut perhe) rukoilivat armoa, ei aivojen surina hellittänyt eikä nukahtaminen onnistunut. Vietin laskujeni mukaan noin sata epätoivoista yötä maaten hipihiljaa yhdessä asennossa (etten erehtyisi häiritsemään nukahtamisen hienovaraista prosessia mikäli se olisi kuitenkin ehtinyt käynnistyä) ja aivojeni surinaa kuunnellen. Tavallisesti valvoin kun aamu sarasti, sitten salaperäisesti nukahdin ja heräsin parin tunnin päästä kuolemanväsyneenä uuteen päivään.

En väsymykseltäni jaksanut nähdä kuvion laajuutta vaan ajattelin joka päivä meneväni illalla aikaisin nukkumaan ja nukahtavani varmasti, olinhan tosi väsynyt. Puoli vuotta valvottuani tajusin lopulta mennä lääkäriin. Lääkäri oli erittäin ammattitaitoinen ja lämmin ihminen (kun täynnä katumusta kerroin perheeseen kohdistuneista raivonpuuskistani, oli hän hämmästynyt ja ilahtunut siitä etten ollut ehtinyt lyömään lapsiani, "Kuule, moni olisi jo tuossa tilanteessa lyönyt!") ja totesi suunnilleen jalkateräni asennosta että unettomuuden lisäksi olin masentunut. Sain hyvän lääkityksen kumpaankin vaivaan ja lopulta myös nukuttua.

Eniten tapahtuneessa minua järkytti se, miten herkkä asia uni lopulta on, ja miten helposti sen saa sijoiltaan. Kaikkia meitä varoitellaan lapsena irvistelemästä ettei naama jää irveeseen, mutta ainakaan minulle ei oltu kerrottu että kyvyn nukahtaa saa kadotettua jos riittävän monta kertaa valvoo luontaisen nukahtamishetkensä ohi.

Tilanne on siis parantunut huomattavasti. Nukahtaminen palasi ja olen nauttinut nukkumisesta. Erityisesti nautin siitä irtipäästämisen hetkestä juuri ennen unta. Mutta arvatkaas mitä. Olen unen lisäksi tuudittautunut turvallisuudentunteeseeni niin että olen unohtanut tarkkailla unentuloa edistaviä taikka hankaloittavia asioita elämässäni, ja sitten eräänä iltana jäin tekemään ristipistotyötä (siinä oli niin herkullinen kohta menossa) ja valvoin myöhään. Toisena iltana neuloin tumppua (nahkarukkaset ovat jo liikaa, mutta jotain pitäisi olla käsissä kun aamulla lähtee pyöräilemään) ja valvoin myöhään. Kerran löysin todella mielenkiintoisen mutta pitkähkön ohjelman Yle Areenasta ja valvoin myöhään sen parissa. Olemme ryhtyneet suunnittelemaan asunnonvaihtoa ja kaikki siihen liittyvä hermostuttaa minua niin paljon että yhden yön valvoin kokonaan nukahtamatta.

Tilanne on näin ollen muuttunut parissa viikossa todella hyvästä kohtalaisen huonoksi. Huono nukkuminen tekee minusta ikävän seuralaisen itselleni ja muille, olen umpimielinen, jankkaava, räjähtelevä, kireä ja passiivinen. Ja hiljaa itsessäni todella katuva ja huolestunut. Olen suunnitellut lääkärikäyntiä asian tiimoilta, mutta ehkäpä kokeilen ensin muita keinoja unen houkuttelemiseksi. Hyväksi havaittuja ovat ainakin seuraavat:

Kotityöt valmiiksi päivän aikana. Jos lapsia nukuttaessa uni tulisi omaankin silmään mutta on pakko nousta vielä ripustamaan pyykit, on taattu että nukkuminen siirtyy monella tunnilla eteenpäin.
Ei tietokonetta illalla. Tämä on paha. Ehkä joku ohjelma vielä menee, mutta ei saa erehtyä lueskelemaan mitään mielenkiintoista. (On kumma miten ne mielenkiintoiset luettavat tuntuvat mielenkiintoisilta nimenomaan silloin yöllä. En näin jälkikäteen muista mitään erityisen mielenkiintoisia tai tärkeitä asioita joita olisin yöllä oppinut, sen sijaan muistan monta kymmentä kireää ja räjähdysherkkää väsynyttä päivää.)
Kunnon iltapala, reippaasti hiilihydraatteja.
Irti päästäminen. Elämäni jännittävät asiat eivät ratkea sillä että pyöritän niitä ympäri ämpäri väsyneissä aivoissani. Aamulla voi jatkaa stressaamista, yö on nukkumista varten.

Kaikkein tärkeintä on sitoutua nukkumiseen. En saa erehtyä ajattelemaan että yksi ilta sinne tai tänne, tai pitämään itsestään selvänä että nukahdan kyllä kunhan olen tarpeeksi väsynyt.

Köökin tuplaraikastus

2010-03-02T04:50:00.000-08:00

Pane pari ruokalusikallista ruokasoodaa kippoon ja kippo jääkaappiin, sooda imee hajuja itseensä ja raikastaa kaappiasi. Vaihda sooda kerran viikossa, äläkä suinkaan heitä sitä hukkaan vaan lavuaariin ja pari desiä etikkaa perään. Seos kuplii voimakkaasti ja putsaa viemäriputkea.

Näkyyks kello?

2010-02-28T03:55:00.000-08:00

Edesmenneen ukkini tavaroista löytyi tällainen kivan näköinen rannekello, joka aikoinaan on kuulunut jollekulle ukin naispuoliselle sukulaiselle. Kello kävi huonosti ja rannekkeet olivat kuluneet poikki, joten käytin sen huollossa. Uusine rannekkeine huolto maksoi 120€. Tein mielestäni hyvät kaupat, sillä vedettäviä rannekelloja ei kuulemma enää juuri valmisteta, eli kelloni kuuluu rajalliseen joukkoon uhanalaisia tavaroita.

Juttelin erään ihmisen kanssa vanhoista tavaroista ja niiden korjauttamisesta. Juttukumppanini ilmaisi mielipiteenään että on väärin joutua maksamaan työstä niin kova hinta että samalla rahalla saisi uuttakin tavaraa. Jännittävä ajatus, mutta itse olen monestakin syystä toista mieltä. Ensinnäkin on hävytöntä maksaa tavaroita valmistaville ihmisille heidän työstään niin vähän, että tavaran myyminen halvalla on kannattavaa. Toisekseen tavaran määrä maailmassa on niin reilusti liioiteltu että jatkuvasti uuden tuottaminen sekä ostaminen on arveluttavaa. Kolmannekseen vanhan korjaaminen on taito sinänsä ja maksan mielelläni asiallista palkkaa sellaiselle ihmiselle jolla tällainen taito on. Neljännekseen on niin että minulle tuntemattomasta syystä aiemmin tavarat on valmistettu huolellisemmin ja laadukkaammista materiaalesta, ja laadukkaan esineen kunnosta on mielekästä huolehtia.

Kokonaisuutena arvioiden sain erittäin hyvää palvelua Kulta- ja Kellokauppa Harry Wahlbergilla missä kelloni korjautin. Alku tosin hiukan kangerteli kun minut vastaanottanut ihminen asennoitui varovasti ja varmisti useaan kertaan että ymmärrän työn tulevan kalliiksi ja aion kuitenkin jättää kellon huoltoon. Epäilin jokellossa olevan jotain hämminkiä tai sen olevan niin huonoa rihkamaa että korjaaminen olisi tyhmää. Oikeasti kyse olikin siitä että moni kuulemma jättää korjauttamisen sikseen kun kustannukset paljastuvat.

Tuleeko kiire? No hiljennä tahtia.

2010-02-24T12:27:00.000-08:00

Aito yrittäjähän menee tietysti töihin vaikka pää kainalossa. Minäkin tein täyspitkän (eli 6 tuntia) työpäivän käytyäni aamulla viisaudenhampaanpoistossa. Operaatio ei sujunut kivuitta (sain 4-kertaisen annoksen puudutetta) ja olin järkyttynyt sekä pökerryksissä aloittaessani työt, joten otin tietoisesti erittäin rauhallisesti. Ja sain työt tehtyä normaalissa ajassa.

Havainto oli mielestäni erikoinen. Olen kuvitellut että toimimalla ripeästi saa nopeammin valmista. Olen tehnyt kokeita ilmiöllä nyt muutaman viikon ja hämmästys sen kun kasvaa. Mitä rauhallisemmin toimin, sitä nopeammin työt tulevat tehdyksi. Kaava tuntuu pätevän ainakin siivoustyön tekemiseen ja lasten kanssa olemiseen. Siivotessa logiikka saattaisi piillä siinä että rauhallisesti tehden tulee kerralla kunnollista jälkeä, eikä ole tarpeen paikkailla tai parannella. Tosin en muista aiemminkaan juuri joutuneeni paikkailemaan, mutta muutakaan selitystä en keksi.

Lasten kanssa hermostuminen ja kiireen tuntu tarttuu lapsiin, jotka heittäytyvät sitä hankalammiksi mitä vähemmän aikaa olisi käytettävissä. Sen sijaan rauhallinen käytös ja autuaan järkkymätön buddhamainen hymy nähtävästi hypnotisoi ainakin minun lapseni varsin tottelevaisiksi ja joustaviksi, ja esimerkiksi aikaiset päiväkotiin lähtemiset ovat perheessämme olleet ennätykselliset harmonisia ja sujuvia.

Suosittelen kaikille, kokeilkaa.

Biot pussiin

2010-02-03T07:09:00.000-08:00

Uskottava se on kun kerran sanotaan. Jonkin aikaa vastaan hangoiteltuani olen nyt luopunut "biohajoavien" biojätepussien käytöstä.

Kodistamme on roskasäiliöille matkaa kolme kerrosta rappusia plus noin sata metriä pihatietä, ja olen ollut täysin vakuuttunut ettei paperinen pussi kestä hajoamatta tuota matkaa, ja että saan täten ennen pitkää keräillä pitkin rappua levinneitä perunankuoria, kahvinporoja ja yleistä moskaa.

Kouvolan seudun jätehuollon sivuilta löytyi näin näpsäkkä paperisen pussin taitteluohje, ja itseasiassa täytyy sanoa että olen sangen hämmästynyt siitä miten hyvin pussit toimivat. Eivät vety läpi (laitan pohjalle kuivikkeeksi esim. kanamunakennoja tai silputtua pizzalaatikkoa) vaan kestävät aivan kunnollisina perille saakka. Tuplavarmistuksena olen käyttänyt vielä valoverhosta ompelemaani hedelmäpussia, jonka sisällä kannan biojätepussin ulos. Pelko pussin hajoamisesta rappukäytävään on vielä olemassa, vaikka järki jo sanookin sen olevan turha.

Ainoa ongelma systeemissä on sanomalehtipaperin saatavuus. Meille ei tule Yrittäjäsanomien lisäksi muita isokokoisia sanomalehtiä, ja pihan lehtiroskiksesta ei voi lehtiä tonkia sillä pudotusta Molokin kitaan on useita metrejä. Yritän muistaa asian kyläillessäni, yleensä ihmiset eivät pane pahakseen jos vien mukanani pari vanhaa sanomalehteä.

Siivousmeditaatiota

2010-02-01T04:17:00.000-08:00

Voin ilokseni kertoa että minäkuvani on asettunut tavallisiin uomiinsa enkä enää epäile olevani tyhmä vaikka nautin suorittavan työn tekemisestä. Tosin näyttää siltä ettei kyseessä ole myöskään normaalia suurempi luovuus vaan, yllätys yllätys, muoti-ilmiö mindfulness, josta en ikävä kyllä tiedä tai osaa sanoa mitään sen kummemmin. Ilmeisesti olen ollut koko elämäni ajan kova meditoimaan. Asia selvisi erään asiakkaan luona. Mainitsin suhtautuvani siivoamiseen meditatiivisesti ja saavuttavani helposti flow-tyyppisen työvireen. Asiakas oli oman työnsä puolesta perehtynyt meditaatioon ja luki minulle pätkän kirjasta jonka on kirjoittanut yhdysvaltalainen Jon Kabat-Zinn, joogan ja buddhalaisen meditaation herjoittaja ja Massachusettsin yliopiston stressiklinikan perustaja ja johtaja sekä ennaltaehkäisevän lääketieteen apulaisprofessori. Kirjan nimi on Olet jo perillä, ja katkelma on tällainen:

LIEDEN PUHDISTAMINEN MUSIIKIN TAHDISSA

Saatan samanaikaisesti unohtaa itseni ja löytää itseni keittiön liettä puhdistaessani. Se on loistava, joskin harvinainen tilaisuus tietoisen läsnäolon harjoittamiseen. koska en tee sitä säännöllisesti, se on aikamoinen haaste sitten kun ryhdyn toimeen, ja on olemassa erilaisia puhtauden tasoja joita tavoitella. Leikittelen ajatuksella, että saatuani työn päätökseen liesi näyttäisi aivan tuliterältä.

Käytän hankaussientä, joka on tarpeeksi karkeaa tekoa, jotta se puhdistusaineena käyttämäni soodan avulla irrottaa kiinnipalaneet ruuantähteet, mutta ei kuitenkaan niin karkea, että vahingoittaisi lieden pintaa. Irrotan lieden kaikki osaset liesilevyjä ja säädinnuppeja myöten ja annan niiden liota tiskialtaassa käydäkseni niiden kimppuun viimeiseksi. Sitten hankaan lieden koko pinnan viimeistä neliösenttiä myöten käyttäen välillä pyöriviä liikkeitä, välillä edestakaisia. Kaikki riippuu siitä, minkä tyyppistä ja missä kohdin tahmainen likakerros on. Käytän pyöriviä liikkeitä ja sitten taas edestakaisia tuntien liikkeet koko kehollani, enkä enää yritä puhdistaa liettä niin että se näyttäisi hyvältä, vaan vain hankaan ja liikun, katselen ja tarkkailen, kun tilanne muuttuu silmieni edessä. Lopuksi pyyhin pinnat kostealla rievulla.

Toisinaan musiikki tuo oman lisänsä tähän tilanteeseen. Toisinaan hiljaisuus tuntuu miellyttävämmältä. Eräänä lauantai-aamuna, kun tilaisuus lieden puhdistamiseen tuli, Bobby McFerrinin levy oli soimassa. Niinpä puhdistuksesta tulikin tanssia, kun äänet, rytmit, laulu ja kehoni liikkeet yhtyivät ja sekoittuivat toisiinsa; äänet avautuivat liikkeeksi, käsivarteni tulvi aistimuksia, sormeni painalsivat hankaussientä juuri sopivan kovaa, kiinnipalaneiden ruuantähteiden muodostamat kuviot muuttuivat pikkuhiljaa ja hävisivät. Kaikki tapahtui musiikin tahdissa; kaikki oli yhtä suurta nykyhetken tanssia, nykyhetkestä iloitsemista. Ja lopputuloksena oli puhdas liesi. Sisältäni kuului vielä pieni ääni, joka tavanomaiseen tapaan vaati tunnustusta tämänkaltaisista asioista ("Näethän miten puhtaaksi sain lieden?") ja halusi hyväksyntää ("Enkö tehnytkin hyvää työtä?"), mutta vaimeni pian suuremman ymmärryksen edessä siitä, mitä oli tapahtunut.

Tietoisuuden näkökulmasta katsottuna en voi sanoa, että "minä" puhdistin lieden. Kyse oli pikemminkin siitä, että liesi puhdisti itse itsensä Bobby McFerrinin musiikin, hankaussienen, soodan ja sienen avustuksella kuuman veden ja jatkuvan nykyhetkien virran toimiessa vierailevina tähtinä.

Tervetuloa töihin minun yritykseeni Jon Kabat-Zinn! Tekstisi perusteella kuulostat ihan oikealta siivoojalta, ja minä tarvitsen mahdollisesti pian työntekijän. Rakas puolisoni tosin ehdotti että työntekijän palkkaamisen sijaan voisin alkaa myydä erityisiä minfulness-siivousmeditaatiokursseja. Kiinnostuneet kyselkää ;)

Luovuus työssä

2010-01-25T12:11:00.000-08:00

Sattuneesta syystä olen ajatellut viime aikoina paljon työtä, omaani ja ylipäätään. Teen siivoustyötä ja yllättävänkin usein törmään ihmisiin jotka eivät voisi kuvitella itse toimivansa niin epä-luovalla alalla, "vaikka olishan se toisaalta kätevää aamulla heittää aivot pukukaapin naulaan ja tehdä vaan hommat sen kummemmin ajattelematta."

En osaa päättää miten suhtautuisin aivot narikkaan-kommentteihin, sillä omasta mielestäni ajattelen paljon työpäivän aikana ja itse työ on minusta loppumattoman mielenkiintoista. Tämä hämmennys käy hiukan jo minäkuvani päälle, sillä en tiedä olenko tavallista tyhmempi vaiko tavallista luovempi.

Tässä kohtaa tulee mieleen eräs keskustelu yli kymmenen vuoden takaa, kun olin kesätyöläisenä varaosavarastossa ja ystäväni Kristian näytteli kesäteatterissa. Viettäessämme letkeää kesäiltaa yhdessä äitiemme kanssa kehotti jompikumpi äideistä meitä nuorison edustajia kertomaan minkälaisia kesätyömme oikeastaan olivat. Vastasimme kutakuinkin näin:

Kristian: "Nooo... Emmätiä, siis no, mää oon näytellyt joo... Ei siinä sen ihmeempää, mä oon siinä ja näyttelen, yhdessä kohtaa huudan että lääkintämies."

Aino-Maija: "Uuu, olipa hyvä että tulit kysyneeksi sillä mulla on ollut mahtava viikko, mä olen pakannut hellankahvoja! Siihen muuten kuuluu aika monta työvaihetta mitä ei tule ikinä miettineeksi, nimittäin ensin kootaan ne kahvat sellaisesta putkesta ja kahdesta päätypalasta, sitten kääräistään sen putken ympärille ruuvipussi missä on sen kahvan kiinnitysruuvit, sitten se laitetaan sellaisen käärepaperipinon päälle, tai se on tarvinnu eka toki hakea siihen omalle pöydälle se käärepaperi, ne muuten on kivoja katsella kun niissä on hienot värit, ja myös laittaa ne ruuvit sinne pussiin. Muut siellä pussittaa ruuveja sitä mukaa kun niitä tarvii mutta mää teen etukäteen hirveen satsin valmiita pusseja, itse asiassa oon pussittanu muitakin ruuveja hirveet määrät valmiiksi ja varastotyypit on ollu ihan että morjens! No joo sitten se kahva ja ruuvipussi kääritään mahdollisimman tiukkaan ja siististi siihen paperiin, sillain niinkun croissantti kääritään että se vähän niinkun kapenee se kääre loppua kohden muttei nyt niin paljon kuin croissantti, siihen tyyliin vain, ja sitten kun niitä on ostoskärryllinen niitä paketteja niin ne viedään sillä kärryllä varastoon sellaiseeen arkkupakastimen kokoiseen pahvilaatikkoon. Ja vähäks on kuulkaas ihanaa kun myöhemmin kerätään tilauksen mukaan kamppeita asiakkaalle sieltä varastosta niin aina kun menee hellankahvoja niin ne on niitä omia ihanasti tiukkaan pakettiin käärittyjä prikulleen toistensa kaltaisia jumalauta sataprosenttisen priima-kahvoja!"

Tämän olen linkittänyt aiemminkin mutta linkitän taas. Ajatelkaas mistä olisimme jääneet paitsi jos Moose olisi ravintolan keittiössä tiskatessaan tyytynyt kasvattamaan k*rpää otsalleen ja manailemaan työn yksitoikkoisuutta ja mielikuvituksettomuutta. Toisaalta suorittavan työn ja hanttihommien ilo ja mielekkyys on uskoakseni mahdollista löytää myös aivan kyseisestä työstä itsestään, ilman että oivallus leviää sen suurempiin kuvioihin.

En ajattele että työelämän voisi ikäänkuin yksilötasolla tuosta noin mielikuvitella hyväksi, jos työehdot ovat paskat tai työympäristö ongelmainen. Sen sijaan väitän että epä-luova työ ei tylsistytä tekijäänsä jos luovuus ja työn ilo löytyy tekijästä itsestään.

Tarkennusta tavoitteisiin

2010-01-11T23:34:00.000-08:00

Lupailin aiemmin vähentää ympäriinsä säntäilyä ja keskittyä asiaan kerrallaan. Aavistelinkin että ajatuksessa oli jotain hämärää, onneksi teidän kommenttinne loivat valoa asiaan.

Luettuani oman tekstini uudelleen tajuan etten edes halua keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, vaan yhteen tai useampaan ihmiseen. Paino paremminkin sanalla keskittyä.

Multitaskaaminen (suomeksi ilmeisesti moniajo, kumpi nyt sitten kuulostaa hölmömmältä..) on tosiaan minunkin vahvuuteni sekä kotona että töissä, ja mikäs sen fiksumpaa kuin järjestää tehtävät työt siistiin nippuun limittäin ja lomittain niin että niiden parissa kuluu mielellään mahdollisimman vähän aikaa, ja lopun päivää saa olla ja möllöttää kuin se kuuluisa ellun kana.

Mikäs siinä jos kaipaan jumppani kylkeen vähän lukemista tai tykkään mankeloida samalla kun imuroin, mutta hakoteillä ollaan jos ystävän kanssa kahvitellessa kaipailen lisäksi vähintään sukankudinta, tai jos lasten kanssa leikkiessä keksin viilaavani kynteni ja soittavani parit puhelut siinä sivussa.

Onneksi tämä asia selkeni. Suhteeni mankeliin (hyvin lämmin sellainen itseasiassa) tuskin kärsii jos touhuan muuta enkä keskity ihailemaan lakanan kieppumista siellä, mutta suhteeni lapsiin ja toki muihinkin ihmisiin, mutta ensisijaisesti lapsiin koska he ovat ensisijaisia ihmisiäni, kyllä kärsii jos aina optimoin ajankäyttöä ja kehittelen jotain hyödyllisempää tekemistä enkä tajua olla rauhassa paikallani.

Yhden pysähdyksen taktiikalla

2010-01-05T01:33:00.000-08:00

Luin taannoin muistaakseni Vihreän langan keskustelupalstalta mukavan ja yksinkertaisen vinkin sähkönsäästöön keittiössä. Ns. yhden pysähdyksen taktiikka toimii niin, että ruoka-aineita pakastettaessa käytetään ne ensin jääkaapissa, ja samoin sulatetaan pakasteet jääkaapissa eikä huoneenlämmössä (eikä mikrossa tai paistinpannulla kuten meillä on tapana).

Pakastimeen menevien suhteen taktiikka toimii meillä aivan kiitettävästi, mutta toiseen suuntaan huonommin. Etukäteissuunnittelu auttaisi asiaa. Sähkönsäästön perään on turha haikailla enää siinä vaiheessa kun muffinsseja täytyy tehdä nyt nyt NYT ja marjasose on umpijäässä.

Uusi vuosi, vähemmän häsläystä

2010-01-02T13:20:00.000-08:00

Hyvää uutta vuotta meille kaikille! Seuraavanlaisista lupauksista pidän kiinni tulevena vuonna ja mikä jottei myös sitä seuraavina:

Lyhennän reippaasti noin 8000 euron velkarypästä, jonka muodostavat minun ja puolisoni opintolainojen jämät, luottokorttivelat ja muut pienemmät lainat. Tavoitteenani on olla viidessä vuodessä velaton (poislukien asuntolaina).
Tänä vuonna taloudessamme syntyi 80 muovikassillista sekajätettä, ensi vuodelle tavoite on ainakin 10 pussia vähemmän.
Syömme terveellisempää ruokaa. Hyvää inspiraatiota tähän olen saanut Michael Pollanin kirjasta Oikean ruoan puolesta, jota suosittelen kaikille todella lämpimästi. Viime vuonna meinasin mennä hiukan sekaisin erilaisten ruokavaliovaihtoehtojen paremmuutta pähkäillessäni, mutta yksinkertaisinta lienee syödä Pollanin sanoin ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia.

Nämä ovat lähinnä hauskoja projekteja, joten lisään joukkoon vielä aivan oikean haasteen. Aion yrittää opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Mainitsin asiasta puolisolle, joka innostui tarinoimaan ystävänsä papasta, joka ilmeisesti oli melkoinen velho metallintyöstön saralla. Papalla oli tapana keskittyä totaalisesti käsillä olevaan työhön, poltella puhumattomana tupakkaa kunnes täydellinen suunnitelma oli kehkeytynyt, sitten käydä käsiksi työhön ja tehdä kertakaikkiaan täydellistä jälkeä. Kertomus ärsytti minua ja huomautin puolisolle että tällä papalla luultavasti oli taloudessaan joku mummo, joka huolehti arjen miljoona juoksevaa askaretta, joi aamukahvia tiskatessaan ja sitä rataa.

Olen oikeasti melko vakuuttunut siitä, että yhteen asiaan keskittyminen ei tule toimimaan. Jos en voi samanaikaisesti imettää lasta, lukea lehteä ja tehdä vatsalihasjumppaa, niin selvästi ainakin jumppa jää tekemättä. Kuka nyt sinänsä viitsii ryhtyä jumppailemaan, jotain luettavaa vähintään on oltava!

Toisaalta, jos istuisin lasteni kanssa rauhassa iltapalalla se sijaan että lajittelen kylppärissä (josta ovi keittiöön, eli periaatteessa olen läsnä) seuraavan päivän pyykkiä ja pesen ohimennen vessaa, olisiko todennäköisempää että lasten iltapalahetki olisi rauhallisempi ja mukavampi ja lattialla kentien muutama desi vähemmän mysliä sen jälkeen? Tosin toisaalta toisaalta, koska ne pyykit sitten tulevat lajitelluiksi?

Todellisuudessa en pörrää jatkuvasti ympäriinsä puuhaamassa, vaan jumittelen esimerkiksi netissä etsimässä mitä hyvänsä kiinnostavaa, jota harvemmin kuitenkaan löydän. Ehkä siinä olisi oikea hetki pyykin sortteeraamiseen?

Tunteeni ovat sekavat, ja kieltämättä ajatus hetkeen rauhoittumisesta ahdistaa lievästi (ehkä jonkun pienen käsityön saa ottaa mukaan sinne iltapalapöytään?), mutta haitanneeko tuo jos kokeilee... Aavistelen kyllä, ja olen kuullut kerrottavan, että rauhallisempi läsnäolo hetkessä olisi hyvä asia, vaikka käytännön toteustus vielä tuntuu nihkeältä.

Lupaan tehdä parhaani koko vuoden ajan ja opetella keskittymään käsillä olevaan asiaan ja hetkeen ilman haikailua toisaalle.

Hyvää joulua ja lämpimiä jalkoja!

2009-12-21T06:59:00.000-08:00

No niin! Kerroin toukokuussa joululahjaprojektistani ja nyt voin ilokseni ilmoittaa että lahjat ovat ihan vihoviimeistä viimeistelyä vaille valmiit, ja onnistuin lähestulkoon välttymään varsinaisilla ostoksilla käynnistä. Aikeenani on hankkia omille lapsilleni vielä kaupasta keijunsiivet ja mekot (jotka olisi tietysti voinut tehdä itsekin jos olisi saanut aikaiseksi), mutta kaikille muille lahjottaville olen neulonut perustavalliset villasukat.

Paketitkin ne vaan pekistyvät vuosi vuodelta. Viime vuonna niitä vielä koristivat virkatut sydänkoristeet, mutta tänä vuonna härpäkkeet on karsittu pois ja paketit ovat ainakin minun silmääni varsin viehättävän yksinkertaiset.

Kaikille lukijoille toivotan hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta!

Sokerivinkki

2009-12-19T01:51:00.000-08:00

Tässä pikapikainen siivousvinkki meille rähmäkäpälille, jotka tulevian pyhien aikana kuitenkin poltamme riisipuuron pohjaan ja mälväämme soossia liedelle. Pohjaanpalanutta ryönää kannattaa liottaa ensin laimennetulla käsitiskiaineella ja sitten hangata sokeripalalla. Itse olen hankkinut sokeripaloja ihan pelkästään siivouskäyttöön (odotan innolla miten verottaja reagoi ostoksiini, kuitissa lukee sokeria ja selityksenä "siivousaineeksi"), parhaita ovat sellaiset kovat suurehkot palat.

sokeripala on juuri sopivan rouhea ja kuitenkin pehmeä ja liukeneva, joten se ei naarmuta hankauksen kohdetta pilalle. Kuiviltaan ei pidä hangata vaan mukana pitää olla tilkka vettä tai pesuainetta.

Paikka paikan päällä

2009-12-07T14:04:00.000-08:00

Sormikkaissani on nyt kirjaimellisesti paikka paikan päällä. Ja kuten ihana kirjanpitäjäni* sanoo, paikka paikan päällä on markka markan päällä. Tämä kirjanpitäjä ilahtui kovasti nähdesään paikatut sormikkaani ja paljasti itse paikkaavansa jopa ohuet sukkahousut. Mahtava tyyppi.

Paikkaamisessa piilee ilmeisesti jotain taikaa, sillä nämä paikatut sormikkaat ovat pysyneet tallessa jo muutaman talven. Aiemmin olen ostanut ainakin yhden parin joka talvi kadonneiden tilalle. Ilmeisesti hanskat arvostavat vaivannäköäni ja pysyvät siksi tallessa. Tai sitten arvostan itse vaivannäköäni enkä hukkaa sellaista jonka eteen olen ahertanut.

*Kyseessä ei siis ole yksityistalouteni vaan firmani kirjanpitäjä. Olisikin kyllä mahtavaa jos joku pitäisi hiukan silmällä myös henkilökohtaisia rahojani. Hävettää tunnustaa, mutta vasta nyt kolmekymppisenä minulle on alkanut valjeta miksi velkaa ei ole hyvä ottaa kevyin perustein, ja miksei kannata ostaa sellaista mihin ei ole varaa. Aiheeseen liittyen aloitan vuoden vaihteessa uuden projektin..

Olen ilmastosankari (tai ehkä en)

2009-12-03T11:51:00.000-08:00

Bussin seinällä sähköyhtiö mainosti uutta vesisähköään hehkuttamalla vesisähköön vaihtamisen ilmastovaikutuksen olevan kuin "jättäisit vuodessa yhden Euroopan lennon väliin". Sovittelenkin tästä ilahtuneena nyt ilmastosankarin viittaa harteilleni ja ilmoitan että olen jättänyt Euroopan lennon väliin sekä tänä vuonna että kaikkina elämäni vuosina, lukuunottamatta vuosia -88 ja -03. Suoraan sanoen olen kuitenkin skeptinen sen suhteen, mikä vaikutus lentämättä jättämiselläni on, tai miten tekemättömyys ylipäätään vaikuttaa mihinkään.

En ole erityisen kiinnostunut maailmasta (anteeksi vain, tiedän kyllä että pitäisi olla, mutten ole) enkä tunne halua lähteä ulkomaille lentäen tai muutenkaan. Puolison mielestä on silkkaa saivartelua kun väitän ettei matkustushaluttomuudellani oikeasti ole ilmastovaikutuksia. Minun mielestäni on outoa antaa ymmärtää että sillä olisi.

Lentämisellä ymmärrän toki olevan negatiivinen vaikutus ilmastoon, lentämättömyys on "tekona" nähdäkseni neutraali. Mutta mikähän teko se olisi positiivinen? Pitäisikö istuttaa puu? Tai hamppuviljelmä? Jotain toivottavasti jossakin tulevaisuuden vaiheessa istuttelen, sillä olin aiemmin tällä viikolla naapurini luona jännittävässä suunnittelukokouksessa. Tavoitteenamme on mahdollisuus viljellä pientä kasvimaata täällä kaupungin liepeillä. Olen jokseenkin toiveikas projektin suhteen. Joka tapauksessa olen jo saanut tutustua muutamaan sellaiseen naapuriin jotka, kuten minä, haaveilevat perunamaasta kerrostalon pihassa.

Leluja lapsille

2009-11-28T01:08:00.000-08:00

Lapset mussukat ovat kaikessa monimutkaisuudessaan lopulta aika simppeleitä otuksia. Omat lapseni ovat kunnallisessa perus-päiväkodissa, mutta olen muissa asioissa vieraillut viime aikoina eräässä steinerilaisia oppeja noudattavassa päiväkodissa ja katsellut siellä leluja. Steiner-tyyppisistä leluista minulle ennestään tuttuja olivat lähinnä "ilmeettömät" pehmeävartaloiset nuket. Niiden lisäksi olen em. päiväkodilla nähnyt ainakin pintakäsittelemättömiä puupalikoita ja villalangasta neulottuja pitkiä suikeroita. Suikerot ovat kummastuttaneet minua ja olen yrittänyt udella niiden tarkoitusta steiner-tuntemusta omaavilta ystäviltäni. Juuri niin, tarkoitusta. Että niin tylsä aikuinen minusta on tullut.

Tein lapsille Noro-langasta myssyt ja kaunista lankaa jäi yli pienehkö pätkä. Tässä kohtaa muistin nuo kummalliset suikerot ja ajattelin että haittaakos se jos kokeilee. Suoraa suikeroa on aika mukava neuloa joten tein samaan syssyyn mutaman kappaleen, hiukan eri värisiä ja kokoisia. Sitä mukaa kun suikeroita valmistui alkoi niiden "tarkoituskin" valjeta. Nehän ovat kissanhäntiä, liaaneja, kaulahuiveja, viirejä, kiinnikkeitä, uimarenkaita, matoja...

Toinen mahtavan simppeli lelu lapsille on hernepussi, jollainen on helppo askarrella itse ja jolla myös on ehkä miljoona mahdollista käyttötapaa. Jos asuu pienessä asunnossa kuten me, on kätevää ettei joka leikkiä varten tarvita tiettyjä erikoisleluja, vaan että leluja on mahdollista soveltaa eri leikkeihin.

Lähestyvä joulu lahjavuorineen (en minä mutta sukulaiset!) kauhistuttaa jo etukäteen. Tiedän joidenkin vanhempien kieltävän ankarasti ylenpalttiset lelulahjat lapsille, mutta valitettavasti en itse arvaa lähteä moiseen sillä olen lepsu. Lapseni ovat ehkä vielä sen verran pieniä (4v ja 2v) etteivät he osaa "tilata" haluamiaan lahjoja, tai ylipäätään hahmota että niin voisi toimia. Siksi heidän ilonsa ja hämmästyksensä lahjoista on kaikessa vilpittömyydessään minusta hauskaa katsottavaa. Mukavaa katsottavaa on myös isovanhempien ilo yhdessä lasten kanssa.

Simppeleihin leluihin ovat lukeutuneet meillä myös postiluukusta salakähmäisesti livahtaneet lelukuvastot (en tajua millä mekanismilla ne luovivat tiensä ohi suoramarkkinointikieltojen ja "ei kiitos mainoksia"-lappujen). Mukulat eivät tosiaan ole vielä havainneet että kuvat niissä esittävät oikeita leluja, joita heidän "kuuluisi" toivoa itselleen. Sen sijaan he leikkaavat kuvia irti ja leikkivät niillä kuin paperinukeilla.

Perfektionistin vaikea saada aikaiseksi

2009-11-17T11:35:00.000-08:00

Olisinpas mielelläni sellainen tehokas perfektionisti joka vaatisi itseltään paljon ja kovalla määrätietoisella työllä lunastaisi odotukset. Harmikseni edustan ihan toista perfektionisti-tyyppiä, nimittäin ylivarovaista, alisuorittavaa, haasteiden edessä lamaantuvaa, häpeässä ja syyllisyydessä vellovaa.

Perfektionismi voi olla aidosti lamaannuttava voima. Sitä kun ryhtyy vaatimaan itseltään parasta mahdollista suoritusta, käy niin ettei mitään suoritusta irtoa, vaan sen sijaan vino pino selityksiä ja tekosyitä.

Huomasittekin varmaan (no ehkä ette huomanneet mutta kuitenkin) että vaihdoin profiilissani 3-kymppisen duunarin tilalle 3-kymppisen yrittäjän. Olen reilun viikon verran ollut yrittäjä ja voi vitsi että hävettää ja hirvittää. Ääni sisimmässäni kertoo että minulla pitäisi olla valmis toimiva yritys olemassa ennen kuin voin aloittaa mitään, että kamalaa jos tämä nyt epäonnistuu, että kamalaa kun mainoksista ei tullut täsmälleen täydellisiä ja että on noloa kun ihmiset saa tietää että minä ihan itse ja omalla nimellä tällaista yritän. Perfektionismihan se siellä ääntelee.

Järjen äänellä ääntelen parhaani mukaan vastaan. Flyladyn (anteeksi vaan kun hehkutan Flyladya usein, minusta ko. systeemissä on paljon hyvää ja sitten aimo annos ärsyttävää johon en kiinnitä huomiota) lentävän lauseen "housework done incorrectly still blesses your family" voi kohdistaa myös muuhun kuin kotityöhön ja mielestäni se huokuu tervettä järkeä. Jostain on pakko aloittaa, jonkinlaisilla taidoilla, eikö? Ja edes sinnepäin tehty on kuitenkin tehty.

En ole ihan sitäkään mieltä että kannattaisi huhkia menemään sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta, mutta sitä mieltä olen, että jossain vaiheessa täytyy osata lopettaa ajatteleminen ja ruveta hommiin.

Zenhabits tarjoaa tällaisen ohjenivaskan työhön ja yrittäjäksi ryhtymiseen liittyen. Osui ja upposi.

Järjestelen elämääni kalenteriin

2009-11-08T13:40:00.000-08:00

Puoliso huomautti taannoin että suhtaudun kalenteriini rationaalisuuden rajat ylittävällä rakkaudella ja uskollisuudella. Väitin vastaan toki. Omasta mielestäni rakkauteni ja uskollisuuteni ovat täysin rationaalisia. Olen monen vuoden ajan käyttänyt tietynmerkkistä järjestelmäkalenteria, enkä luopuisi siitä. Kalenterin järjestäminen on minusta ihanaa, kaikkein hauskinta se tietysti on näin loppuvuodesta kun saan vaihtaa kansiin uuden vuosipaketin ja laittaa vanhat sivut paperinkeräykseen. Ja säilyttää kaikki osoite- ja muistilappusivut sekä armaat muovitaskuni. En tajua muunlaisen kuin järjestelmäkalenterin käyttöä. Pitääkö silloin olla joku muu muistikirja erikseen kaikelle sälälle?

Kalenterin lisäksi rakastan vuotta ja sen kahtatoista kuukautta. Kaksitoista on ehkä maailman parhaiten jaettavissa oleva luku (toisin kuin seitsemän viikonpäivää, sitä ei saa jaettua edes kahdella. Olenkin aina totaalisessa tuskassa kun yritän pähkäillä millä tavalla sijoitan jonkin kahdesti viikossa tehtävän asian kalenteriin...), ja säännöllisesti toistuvat hommat on mukava jakaa kalenteriin: Imurin suodattimen pesu ja hammasharjojen harjasosien vaihto kolmosella jaollisille kuukausille, pesukoneen puhdistuspesu ( joka tapahtuu apteekista saatavalla sitruunahapolla. Pussillinen maksaa kaksi euroa, itse tykkään ostaa vuoden satsin kerralla. Koko pussillinen laitetaan pesuainelokeroon ja valitaan koneesta pisin ja kuumin pesuohjelma, mitään pyykkiä ei laiteta joukkoon. Ohjelman loputtua pyöritetään vielä hiukan viileämpi pesu tavallisen pesuaineen kanssa, edelleen ilman pyykkiä) neljällä jaollisille kuukausille, rahantulo ja -menopäivät joka kuulle, puolison palkkapäivä joka toiselle viikolle... Täytän kalenteria samaan tapaan kuin kryptoa (en välitä ristikoista) ja tykkään katsoa kuinka se täyttyy joka puolelta tasaisesti.

Tällaisia elämän pieniä iloja.

Toinen ilonaihe elämässäni on ruisleipä. Siihen liittyen sain aikanaan hyvän vinkin äidiltäni, jonka yksinasuva ystävä oli keksinyt kuivattaa ruispaloja näkkileiväksi. Ruispalapussi on aika iso, ja myös meidän nelihenkisessä perheessämme (saati sitten yksin asuvalla) on toisinaan vaarana että pussinpohjalle jää muutama pala homehtumaan. Vaan eipä homehdu kun huomaa ajoissa ottaa palat pussista ja levittää ihan vaan vaikka pöydälle kuivumaan. Seuraavana päivänä ovat jo ihanan sitkeitä, ja sitä seuraavana täysin rapsakoita näkkäreitä.

Myönnän että lepsuilen

2009-10-24T12:21:00.000-07:00

Näin unta että aloin postata tähän blogiin todella pitkiä ja mahtipontisia tajunnavirta-salaliittoteoria-ufo-juttuja. Pysähdyin toki unessa miettimään kannattaako kääntää blogin suuntaa niin voimakkaasti, kun olen onnistunut pysyttelemään toistaiseksi suht asialinjalla. Mutta into ja palo oli niin kova että oli pakko antaa mennä vaan. Oikeasti tajunnanvirtani on aika tönkköä ja tylsää kamaa, enkä usko salaliittoteorioihin, paitsi ehkä yhteen tai kahteen. Tai kolmeen korkeintaan.

Siltä varalta että kyseessä kuitenkin oli enneuni täytynee antautua suosiolla ja esimerkiksi paljastaa mitä kaikkea olen tehnyt toisin kuin kirjoitusteni perusteella voisi kuvitella:

Shamppoottomuus. Sujui hyvin, kunnes kävin kampaajalla. Nähtävästi systeemin taika piili hiusten kuivissa latvuksissa joihin rasvan on täytynyt imeytyä.

Yksivaihteinen polkupyörä. En hankkinut sellaista vaan tällaisen. Oi mahtavuutta. Takin hihoihin ompelin ne resorit kuten lupasin, ja voin kertoa että pyöräilyn nautinto oli melkoinen kun laskettelin menemään pitkää loivaa alamäkeä uudella pyörälläni, eikä tuuli tuivertanut sisään hihoista.

Tiskikone. Hankimme sellaisen kun aloin puuhata työasioita. En jaksa tiskata työpäivän jälkeen, vaikka kotona ollessani se oli mukavaa puuhaa yhdessä lasten kanssa.

..Kirjanmerkit. Muutama tylysti heivaamani sivu on salaperäiseti hiippaillut takaisin kirjanmerkkilistaani. Ehkei pieni määrä viihdettä ole pahaksi ihmiselle?

Muuta ei tule mieleen tällä haavaa (onneksi, sillä häpeän tätä postausta jo tällaisenaan). Onneksi uusi vuosi häämöttää, ja tavoistani poiketen aion tehdä uudenvuodenlupauksen! Tunnen jo etukäteen itseni paremmaksi ihmiseksi :D

Kangasvaipan opetukset

2009-10-15T08:14:00.000-07:00

Perhe lähti mummolaan ja olen yksin kotona peräti neljä vuorokautta, jee. Luonnollisesti olen juhlistanut omaa aikaani siivoamalla hiki hatussa ja ajattelemalla lapsiani kaipauksella.

Lapsistani nuorempi on yllättäen muuttunut päiväkuivaksi, ja vaippapyykin määrä taloudessamme on vähentynyt radikaalisti, mistä olen todella todella iloinen. Ei sikäli että olisin kamalasti kärsinyt vaippojen pesusta, mutta kaikkeen kyllästyy. Meillä on pesty vaippoja vähintään kolme koneellista viikossa siitä lähtien kun esikoinen syntyi keväällä 2005. Kuopuksen ensimmäisen ikävuoden ajan esikoinen oli myöskin vielä vaipoissa ja silloin vaippoja pestiin joka päivä. Ja ripustettiin kuivumaan ja viikattiin käyttövalmiiksi paketeiksi jne..

Kangasvaipatus on paikoitellen ollut työlästä, mutta kokonaisuutena hyvä ja toimiva ratkaisu. Lisäksi olen oppinut tekstiilihuollosta sellaisia asioita joita en varmaan muuten olisi oppinut, nimittäin:

Lanoliini eli villarasva on mahtavaa ainetta. Paitsi villavaippahousuja, sillä voi hoitaa ja elvyttää kaikenlaisia villavaatteita. Itse teen lanoliinikäsittelyn pesukoneessa lisäämällä lanoliinin kuumaan vesitilkkaan liuotettuna huuhteluainelokeroon, enkä ole todennut tästä olevan haittaa koneelle. Neuleeni ja villasukkani eivät enää ole kuivakkaan rapeita korppuja vaan pehmeitä ja mukavia.
Sappisaippua on hyvää tahranpoistoainetta.
Pesupähkinät ovat hyvää pyykinpesuainetta.
Ruokasooda on huippua pesuntehostaja-ainetta yhdessä pesupähkinöiden kanssa käytettynä.
Etikka on ookoo huuhteluainetta, muttei niin ihmeellistä että sitä ehdottomasti kannattaisi käyttää.
Joskus enemmän on enemmän. Vaikka olisi tyylikkään vaatimatonta hankkia lasta kohden vain se minimi 24 vaippaa, on vaarana että ne joskus loppuvatkin kesken ja siksi täytyy käyttää kertakäyttövaippaa, pestä hätäpäissään vajaita koneellisia tai muuten säätää. On helpompaa kun vaippoja varmasti on tarpeeksi.

Lisäksi vielä ei tekstiilihuoltoon sinänsä liittyen:

Kun näyttää ilmeiseltä että jokainen perheenjäsen vuorotellen joutuu aggressiivisen vatsataudin kouriin, kannattaa ehdottomasti kipaista kaupasta kertakäyttövaippoja siinä vaiheessa kun vielä kykenee lähtemään kauppaan.

Vielä kerran pojat! Ja takit, ja ruuantähteet!

2009-10-13T12:13:00.000-07:00

Urpoin ja toimivin niksini ruokaostoksissa säästämiseen on mennä kauppaan vasta huomenna, jos olisi pitänyt mennä tänään. Siis jos tiistaina olisi kaiken järjen mukaan pistäydyttävä kaupassa niin venytän pokkana menemistä ainakin keskiviikkoon tai vaikka torstaillekin. En tajua mikä logiikka tässä on, sillä käsittääkseni syömme joka tapauksessa samantyyppisiä aterioita samaan tahtiin oli kaupassa käyty tahi ei, mutta kokemus osoittaa täysin kiistatta että kauppareissun lykkääminen vähintään päivällä tuottaa säästöä. Luultavimmin systeemin logiikka selkiäisi biojätteen määrää tarkkailemalla.

Ostin muistaakseni vuonna 2004 kirpputorilta polvipituisen talvitakin kuudella eurolla. Takki on alunperin Vero Modasta, eli käsittääkseni ei varsinainen laatutuote. Ihan ookoo takki joka tapauksessa, paitsi hihansuista jo rispaantunut. Minulla on kiikarissa uusi takki, oli jo viime talvena, mutta ruokakaupasta tuttua logiikkaa noudattaen päätin mennä vielä yhden talven vanhalla takilla. Tänään oli sikäli tuulinen päivä että pukeuduin vielä vanhaan takkiin, ja kuinka ollakaan juolahti mieleeni, että joskohan sitä vielä yhden talven...

Ystäväni oli tuunannut omaa kirpparilöytötakkiaan ompelemalla hihansuihin resorit, ja ajattelin tehdä saman tempun. Tuohan se uutta meininkiä vanhaan vaatteeseen ja rispaantuneiden hihasuiden ongelmakin ratkeaa samalla. Lisäksi hihat pitenevät sen verran että talvipyöräily on hiukan miellyttävämpää kun viima ei pääse livahtamaan hihansuusta sisään.

Tunnustusta ja tunnustuksia

2009-10-12T02:46:00.000-07:00

Kte on myöntänyt minulle ihanan tunnustuksen, kiitos siitä!

Kun tällaisen palkinnon saa, täytyisi tehdä seuraavat 7 asiaa:

Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Oukki doukki, koitan noudattaa ainakin osaa ohjeista, ja tässä siis seitsemän vähemmän tunnettua asiaa minusta:

1. Vaikka yritän olla leppoisa, olen oikeasti tosi helposti tulistuva ja raivokas.

2. Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden vaihe, jolloin pukeuduin erittäin konservatiivisesti ja puolihametyyppisesti.

3. Nypin lääkkeiden yms. läpipainopakkauksista niiden tyhjennyttyä mahdollisimman tarkkaan irti kaikki ne metallifolion rippeet, kätken rippeet isomman folion (esim. leviterasiasta) sisään ja myttään koko komeuden pikkuiseksi palloksi, sillä tällainen pikkunyppiminen nolottaa minua. Pallon laitan metallinkeräykseen.

4. En kuuntele musiikkia ollenkaan.

5. Nolostelen 16-vuotiaana ottamaani tatuointia ja toivon että olisin ollut fiksumpi.

6. Haluaisin olla töissä armeijan tekstiilihuollossa ja mankeloida sekä viikkailla niitä ihanan jämptejä pyyhkeitä ja liinavaatteita suoriin pinoihin tuntitolkulla joka päivä.

7. Harrastan ristipistoa.

Nyt on niin, etten keksi kenelle panisin palkinnon eteenpäin, joten teen niinkuin Serenitas näytti tehneen eli jätän plakaatin tuohon vapaasti napattavaksi. Eli jos tykkäät tällaistesta tunnustuksesta, ota ihmeessä, olet todennäköisesti ansainnut sen!

Kirjanmerkkiharvennusta

2009-10-05T03:34:00.000-07:00

Järjestin taannoin sähköpostini, ja järjestys tuntuu tulleen jäädäkseen. Inboxini mahtuu nykyään kokonaisuudessaan ruudulle, ja poistan tai arkistoin puoliautomaattisesti viestejä jos niiden määrä alkaa mennä tietyn rajan yli.

Täysin samaan sarjaan tajusin vasta nyt kuuluviksi myös kirjanmerkit. Tämän aamun laskujen mukaan minulla oli 201 osoitetta kirjanmerkeissäni. Joskus aiemmin ne pysyivät jokseenkin aisoissa kun karsin ajoittain mahdottoman pitkäksi kasvanutta listaa. Sitten opin lajittelemaan kirjanmerkkejä kansioihin ja näin homma karkasi lapasesta.

Jään helposti koukkuun erilaisiin viihdyttäviin sivuihin ja foorumeihin, ja ylipäätään notkumiseen netissä. Olen käyttänyt lukemattomia iltoja selaamalla passiivisena läpi kirjanmerkeistäni löytyviä sivuja etsien jotain kiinnostavaa, lukemisen arvoista, viihdyttävää... Lisäksi joka-aamuinen lehtikatsaukseni (meille ei tule paperilehtiä) on ikäänkuin vahingossa laajentunut kattamaan myös muita kuin uutissivuja, vaikka valehtelenkin lapsille lukevani "vielä nämä uutiset" ennen kuin saatan laskeutua lattialle leikkimään legoilla. Ei sikäli että lapseni osaisivat tehdä eroa oikeiden uutisten ja turhauttavan viihteen välillä tai arvioida kummankaan tärkeyttä. Oikeasti valehtelen kai lähinnä itselleni. Netissä on helppo ajautua informaatiovirran mukaan ja kuvitella jäävänsä paitsi jotakin tärkeää tai ainutkertaista jos virta tyrehtyy.

Ensin kauhistuin ajatusta kirjanmerkkien määrän radikaalista vähentämisestä. Päivän verran asiaa ajateltuani aloin innostua! Ensin haaveilin määrän karsimista jopa neljännekseen alkuperäisestä kahdestasadasta, mutta ihan siihen en taida kyetä, sillä joukossa on paljon myös työhön ja muuhun oikeasti tärkeään liittyviä osoitteita. Half as much is twice as good saattaisi olla hyvä sääntö tässäkin asiassa, ja ankaran harvennuksen jälkeen tilanne tällä hetkellä onkin 113 kirjanmerkkiä. Pyöreä sata olisi toki houkutteleva luku, ja käyn listaa vielä läpi tylyllä otteella. Lukuja tärkeämpää on tietysti se että tietoisesti rajoitan pakonomaista itseni viihdyttämistä netissä (poistin kokonaan "hauskaa"-nimisen kansion) ja koneesta irrottautuen siirryn legojen pariin siinä kohtaa kun oikeat uutissivut on luettu.

Asiallisen henkilön vaatekaappi

2009-09-28T10:29:00.000-07:00

En tiedä kuinka loppuun koulukirjat nykyään käytetään, tai sitäkään, kuinka nopeaan kirjoja uusitaan tiedon vanhentuessa. Kun itse kävin yläastetta 90-luvulla kierrätettiin kirjat kolmella käyttäjällä, ja se kolmas sai lopuksi kirjan itselleen. Onnekseni satuin olemaan se kolmas käyttäjä "Iloa tekstiilityöhön 7-9"-opukselle, kirja on nimittäin auttanut monesta pinteestä vuosien varrella. Esimerkiksi pahamaineinen kantapään neulominen on opastettu vaihe vaiheelta selkein piirroskuvin.

Kirjasta löytyy myös Kuluttajan tekstiilitieto-osiosta havainnollinen luettelo koulua käyvän naishenkilön tarvitsemista vaatteista. Yläasteella pidin luetteloa ehkä hiukan ajasta jääneenä, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Kaikessa järkevyydessään luettelo on tällainen:

Koulua käyvän vaatekaappi

Alusasut
Pikkuhousuja 7
Sukkahousuja, ohuita 2
Sukkahousuja, paksuja 2
Nilkka-, tai polvisukkia 7
Pitkiä alushousuja 2
Villahousuja 1

Yö- ja kotiasut
pyjamia tai yöpaitoja 2
Kylpytakkeja 1
Aamutakkeja 1

Arki- ja juhla-asut
Lyhythihaisia T-paitoja 2
Pitkahihaisia T-paitoja 1
Pitkähihaisia esim. poolopaitoja 2
Collegepuseroita 3
Ohuita kangaspuseroita 2
Neulepuseroita tai villatakkeja 2
Pitkiä housuja, farkkuja 3
Samettifarkkuja 1
Hameita 4

Ulkovaatteet
Ulkopuseroita talvikäyttöön 1
Ulkopuseroita kesäkäyttöön tai anorakkeja 1
Tikkihousuja 1
Myssyjä tai pipoja 2
Käsineitä, lapasia 4
Kaulaliinoja 2
Sadetakkeja tai sateenvarjo 1

Urheiluvaatteet
Verryttely- tai tuulipukuja 1
Shortseja 1
Uimapukuja 1
Voimistelupukuja 1
Villasukkia 2

Jalkineet
Lenkkitossuja 1
Sisäjalkineita 1
Kesäkenkiä 2
Voimistelutossuja 1
Talvikenkiä 1
Monoja 1
Kumisaappaita 1

Muut asusteet ja asut
Huiveja
Laukkuja

Lopuksi kehotetaan vielä: "Oma vaatekaappi kannattaa järjestää syksyllä ja keväällä. Silloin voi sopivasti luetteloida vaatteensa ja laatia viereen uusien vaatteiden hankinta-aikataulu sekä laskea oman vaatevaraston arvo. Mieti, minkä vaatteen olet hankkinut tai saanut aivan suotta? Mitä vaatteita voit uudistaa vanhoista, omista tai perheesi? Mitä vaatteita voit tehdä itse?"

Tällaisen asiallisuuden ja kohtuullisuuden edessä olen liikuttunut ja sanaton. Lisäksi tunnen halua täydentää omaa vaatevarastoani tikkihousuilla.

Aikuinen ajaa autolla

2009-09-12T04:40:00.000-07:00

Kiitos rakkaat lukijat kun olette vielä siellä vaikka blogi on ollut hiukan jäähyllä. Olin reilun kuukauden mittaisella yrittäjäkurssilla ja päähäni ei kertakaikkiaan mahtunut muita asioita, ei ainakaan mitään tämän blogin aihepiiriiä liippaavaa.

Paitsi yksi merkillinen havainto: Normaali aikuinen ei käytä polkupyörää kulkuvälineenä. Kurssilla selvitettiin auton veroasioita, firman auto vs. oma auto, työajo, yksityisajo jne. ja selvisi muunmuassa sellainen asia, että jos alan maalariksi ja hankin työtä varten pakettiauton, olettaa verottaja että käytän ko. autoa myös yksityisajoon ja verotus on sen mukaista. Eli sellainen selitys ei mene läpi että ajelisin autolla vain pakolliset työajot ja muut ajot fillarilla. Niin no kuka nyt fillarilla sotkee, jos autokin on..

Toinen hämmennyksen aihe: Eräs kurssin opettajista kehotti miettimään millä tavoin toisin markkinoinnissani esiin että pyörän lisäksi kuljen töissä myös julkisilla (työni on siis sellaista johon liittyy siirtymistä paikasta toiseen monta kertaa päivässä) "että miettiikö siellä sitten asiakas että tuleekohan se Aino-Maija ajoissa sillä pyörällä.." Harmittaa kun en hoksannut kysyä tarkennusta tähän. Sen sijaan olen luonut mielessäni kuvan itsestäni ajautumassa pyöräilyhurmion syövereihin ja jonnekin ihanaan puistoon kiertelemään unohtaen tyystin että asiakas jo odottaa.

Erästä sukulaistani pyöräilyajatus myös oudoksuttaa. Viime kuukausien mittaan joka kerta tavatessamme hän on kysynyt olenko jo päättänyt miten aion töihin kulkea, ja joka kerta kerron päättäneeni kulkea pyörällä. Ja joka kerta hän on kehottanut harkitsemaan mopoautoa :D

Olen tässä nyt sitten kahden vaiheilla. Joko menetän kohta malttini ja hermostun tähän pyöräilyvastaisuuteen ympärilläni tai sitten alan itsekin epäillä olenko ajatellut jotain ihan väärin. Kävipä sellainenkin ajatus mielessä että jatkan pokkana tällä valitsemallani tiellä ja tosiaan pyöräilen töihin kesät talvet. Ja 80-vuotiaana ajan autoilukärpäsen puremana ajokortin ja huomaan miten uskomattoman mahtavan hurmaavaa autossa istuminen on ja saan katkerana todeta tuhlanneeni elämäni hankalaan ja lapselliseen pyörällä kulkemiseen.

Yksinkertainen idea on paras

2009-08-14T12:50:00.000-07:00

Tämä on ihana.

Ah rutiinit!

2009-08-12T12:08:00.000-07:00

Oi että tykkään rutiineista. Kte:llä on ollut viimeaikoina juttua rutiineista ja aihepiiri on juurikin omiaan innostamaan myös minua!

Arkeemme on tullut suurehko muutos pari viikkoa sitten kun kotiäitiyteni päättyi, lapset menivät päiväkotiin ja minä kurssille. Kumppanini tekee työtä kolmessa vuorossa, ja jotta koko systeemi rullaisia mahdollisimman kivuttomasti ovat muutamat rutiinit luullakseni välttämättömiä.

Vanhastaan voimassa on muutamia kodinhoitoon liittyviä kuvioita, jotka toistuvat päivästä toiseen. Sellaisia kuin koneellinen pyykkiä (nuorempi lapsi on vielä vaipoissa joten pyykkiä riittää joka päivälle), tiskien tiskaus, imurointi (56 neliötä on imuroitu nopeasti, jos asuisimme leveämmin en ehkä imuroisi päivittäin..), vessan pesu (joka tapahtuu muuten alle 2 minuutissa näin: pesuainetta pönttöön, pesu harjalla, huuhtelu. Suihkupullosta pesuainetta peiliin suih, lavuaariin suih suih, pöntön pinnoille suih suih suih. Kuivalla rätillä pyyhitään ensin peili, sitten lavuaari ja hana, sitten pönttö ulkopinnosta alkaen. Lopuksi rätti odottamaan pesua. Jotta tapahtuu oikeasti alle 2 minuutissa, täytyy kaikki aineet ja pino sopivia rättejä olla valmiina siellä vessassa.), tämmöistä.

Mutta mutta.. Uuden elämänvaiheen kunniaksi meillä pyörii myös ihan uusia rutiineja ja voi pojat että tykkään niistä! Ruokakaupparutiinista olen jossain jo maininnutkin, mutta se menee siis niin että kaupassa käydään kerran viikossa isoilla ostoksilla, täydentäviä ostoksia saa tietysti tehdä lisäksi. Ensin laaditaan paperille ruokalista viikoksi (tuntuu ensin tosi hankalalta, mutta harjoitus auttaa), sitten puretaan saman paperin toiselle puolelle ko. lista raaka-aineiksi eli kauppalapuksi. Lopuksi laminoidaan (ihan tosi! :D ) koko höskä ettei ryttäänny kauppareissulla. Kauppareissun jälkeen lappu pannaan muistilapuksi jääkaapin oveen jotta muistetaan mitä ruokaa piti tehdä, ja kun koko viikko on kulunut tehdään uusi lappu ja vanha pannaan tietty talteen. Kun koko operaatio on toistunut vaikka 6 kertaa, ei enää tarvitse tehdä uusia lappuja, vaan kierrätetään vanhoja lappuja järjestyksessä ympäri ja perheellä on 6 erilaista vuoronperään toistuvaa ruokaviikkoa. Oi onnea!

Toinen suosikkini on viiden minuutin pikajärjestys, joka puolisoni mielestä on idioottimainen (mutta en anna hänen negatiivisuutensa häiritä onneani) kenties siksi että ko. homma kuuluu hänelle. Eli munakello soimaan viiden minuutin kuluttua ja sitten mahdollisimman vauhdikkaasti järjestetään paikkoja sen verran kuin viidessä minuutissa on mahdollista, lopetetaan heti kun kello soi. Vaatii aikaa tosiaan viisi minuuttia ja ainakin 56 neliötä pysyy aivan kohtuullisessa kondiksessa, vaikka perheemme on aika sotkuinen.

Pyykinpesua varten otin ja oikeasti askartelin pieniä magneetteja vessan peilikaapin kylkeen. jokaiselle taloutemme pyykkikategorialle(vaipat, puna-kelta-oranssit, sini-violetit, ruskea-vihreät, mustat, rätit, villa. Lakanoita ei pestä omalla koneella joten niitä ei huomioida tässä.) on oma magneetti ja seuraavana pyykkivuorossa olevan satsin magneetti on jonossa ylimpänä. Kun ko. satsi on menee koneeseen, muuttaa magneetti pinon pohjalle. Jostain syystä meillä kertyy vaatteita kovin tasaisesti jokaisesta väriryhmästä, joten järjestys pysyy kokolailla samana koko ajan. Ja saahan sitä toki muuttaa matkan varrella. Ideana kuitenkin on että kaikki osapuolet ovat selvillä siitä mitä pyykkiä tänään pestään.

Rupesin tänään miettimään että minäkuvassani saattaa olla jotain häiriötä, sillä olen tottunut pitämään itseäni varsin huithapelina ja epä-organisoituneena tyyppinä. Jos asia oikeasti olisi näin, saisinko mahtavia kiksejä rutiinien suunnittelusta ja toteuttamisesta?

No`poo, uutta yritystä pukkaa

2009-08-07T04:14:00.000-07:00

Aloin vapun tienoilla vähentää hiusten pesemistä shamppoolla, ja pääsinkin muutaman viikon kärvistelyn jälkeen tilanteeseen jossa pelkällä vedellä pestyt hiukset olivat varsin puhtaan oloiset. Sitten tuli kesä ja pitkät lomareissut sukulaisiin yms. ja hyvin alkanut systeemini romuttui totaalisesti.. En pakannut reissuille mukaan mitään omia hiustuotteitani ja pesin päätäni juuri sillä tuotteella mitä kyläpaikan kylppäristä sattui löytymään, ja juuri niin usein kun kyläpaikan sauna sattui lämpenemään. Eli takaisin lähtöruutuun.

Uusi taktiikkani shampoopesujen vähentämiseksi on seuraava: Kahdesti viikossa pesu Frantsilan nokkos-yrtti-shamppoolla, muut pesut pelkällä vedellä. Tähän yhdistettynä shamppoon laimentaminen asteittain niin, että aina kun pullosta on käytetty neljännes, korvataan se vedellä ja näin shamppoo laimenee hiljalleen kunnes sekin on käytännössä pelkkää vettä.

Kieltämättä harmittaa että menin sössimään hyvin alkaneen rutiinini, mutta toisaalta hiukan helpottaa se, että tällä kertaa tiedän varmasti tilanteen paranevan ja rasvoittumisen vähenevän kunhan pokka pitää ja jaksan sinnitellä.

Ruisleipää helposti

2009-08-02T12:08:00.000-07:00

Meillä oli tänään leipomuspäivä ja aikaansaannoksistamme innostuneena laitan käyttämämme ruisleipäreseptin tänne. Ohje on Marianne Kiskolan keittokirjasta Papu, porkkana ja hillopulla, mutta olen yksinkertaistanut sitä hiukan koska olen tohelo leipuri. Minun versioni vaatii taikinakulhon per leipä (itse teen aina 4 leipää samalla kertaa, uuniin mahtuu 2 leipää kerrallaan).

Ensin täytyy toki olla ruisleivän juuri. Sen luominen on kertaluontoinen juttu, ja tapahtuu seuraavasti (ohje em. kirjasta):

Aineet:

3 viipaletta hapanleipää
1 l vettä
1 l ruisjauhoja

Liota haaleaan (+25) veteen leipäviipaleet, joista kuori on poistettu. Lisää ruisjauhot haarukkavatkaimella vatkaten. Anna juuren käydä huoneenlämmössä 1-2 vrk välillä sekoittaen. Valmis juuri tuoksuu raikkaa happamalle ja kuplii voimakkaasti. Elvytä juuri lisäämällä 2-3 dl taikina ruisjauhosta juureen pari tuntia ennen taikinan valmistamista.

Sitten päästään itse asiaan. Tämä on siis yksinkertaistettu versio, eikä sisällä taikinan pyörittelyä koska minusta se on hankalaa.

-Otetaan yhtä monta kulhoa kuin on tarkoitus tehdä valmiita leipiä, mielellään parillinen luku koska uuniin mahtuu kerrallaan 2 leipää.

-Olemassa oleva juuri jaetaan tasan kulhoihin. Lisäksi laitetaan jokaiseen kulhoon 5 dl lämmintä vettä, 1,25 dl vehjäjauhoa, 2,5 dl ruisjauhoa ja hyvin pieni nokare hiivaa, sekoitetaan puuhaarukalla tms. Annetaan olla huoneenlämmössä pyyhkeen alla seuraavaan päivään.

-Seuraavana päivänä laitetaan jokaiseen kulhoon reilu tl suolaa ja 5 dl ruisjauhoa. Sekoitetaan puulastalla tms. Lisätään mahdollisesti hiukan ruisjauhoa kunnes taikina vastaa koostumukseltaan suurinpiirtein mämmiä. Annetaan olla 4 tuntia.

-4 tunnin kuluttua kipataan taikina suoraan kulhosta uunipellille leivinpaperin päälle. Taikina kyllä irtoaa vaikkei heti vaikuttaisikaan siltä, asiaa voi auttaa hetkuttamalla kulhoa. Pyöreästä kulhosta taikina tippuu pellille kätevästi leivän muotoisena, päälle ripotellaan hiukan jauhoja ja viimeistellään leipä kauniiksi taputtelemalla. TÄRKEÄÄ: Kulhon pohjaan jääneet taikinan jämät muodostavat uuden juuren seuraavaa leivontakertaa varten, ne kaavitaan kiposta vaikka nuolijalla ja säilytetään kannellisessa astiassa jääkaapissa.

-Leipiä paistetaan 200 asteessa 1 h 15 min.

-Nautitaan ihanasta lopputuloksesta!

Henkilökohtainen ja poliittinen

2009-07-30T05:19:00.000-07:00

Tässäpä artikkeli joka tuotti kaltaiselleni elämäntapaintiaanille sekä helpotusta että pelkoa.

Hellin mielelläni mielikuvaa suurista vaikutuksista joita asiallisilla arjen valinnoillani on, vaikka toki salaa tiedostan ettei niillä ole. Aion kuitenkin jatkossakin yrittää tehdä ekologisia valintoja arjessa (ja juhlassa), osaksi kai silkkaa kiusahenkisyyttäni.

Loppu osamaksukaupoille

2009-07-18T04:39:00.000-07:00

Sukutradition katkeamisen vuoksi pientä haikeutta tuntien aion lopettaa osamaksulla ja kulutusluotoilla ostamisen. Edesmenneellä mummullani oli vähävaraisena ihmisenä tapana ostaa yhtä ja toista Hobby Hallin osamaksusysteemin avulla (erään teorian mukaan mummu pysyi jopa hengissä pitkään silkasta velvollisuudentunnosta niin kauan kuin maksueriä oli maksamatta), ja tapa on periytynyt minullekin. Olen tuntenut jopa hyvää mieltä ja kosmista yhteyttä rakkaaseen mummuuni maksellessani pikkuhiljaa maksueriä. Mutta nyt lopetan.

Tasan kiusallani en enää osta sellaista mihin minulla ei ole ostohetkellä varaa. Että siitäs saat kulutuskapitalismi.

(Lopuksi on pakko mainita erittäin positiivinen muutos, jonka osamaksulla ostaminen on kerran elämässäni aiheuttanut. Ostimme nimittäin taannoin lapsille mielettömän kalliin kerrossängyn. Sänky on umpipuinen, kotimaassa valmistettu, ja mikä tärkeintä, päästävedettävä, eli sen kokoa voi säätää tarpeen mukaan. 200 senttinen sänky ei olisi mahtunut lastenhuoneeseemme, joten kallis sänky oli ns. ainoa vaihtoehto. Ja silloisessa taloudellisessa tilanteessamme niin oli myös osamaksukauppa. Maksuerät olivat tosi suuret ja veivät käytännössä kaikki rahamme kahdeksan kuukauden ajan. Mutta tämä olikin lopulta mahtava juttu, sillä kun mitään mahdollisuutta pienenkään heräteostoksen tekoon ei yli puoleen vuoteen ollut, loppui heräteostoksien himoaminen kokolailla itsestään parin hankalalta tuntuneen kuukauden jälkeen. Sänky saatiin maksettua, emme vajonneet sen syvempään velkakierteeseen, taloustilannekin parani ja kuitenkin edelleen tapa tehdä heräteostoksia huvin vuoksi pysyy poissa.

En ehkä varsinaisesti kuitenkaan suosittele tällaista metodia kenellekään.)

Kakkapussimysteeri

2009-06-30T12:25:00.000-07:00

Meinaamme tehdä puolison kanssa romanttisen kesäretken Hämeenlinnan kaupungin historialliseen museoon turhake-näyttelyyn. Turhista turhimmissa kapistuksissa piilee selvästi joku koukku, ne samalla huvittavat ja karmivat.

Eräs huvittava ja karmiva kapine on muovinen koirankakkapussi. Käsittääkseni tuotteen logiikka menee niin, että muovipussi on helppo ja hygieeninen työkalu huomaavaiselle koiranomistajalle, joka ystävällisesti kuljettaa lemmikkinsä jätökset pois yleisiltä jalkakäytäviltä. Käytäntö ei tunnu noudattavan samaa logiikkaa. Sangen usein huomaavainen koiranomistaja nimittäin hylkää muovipussin kakkoineen ilmeisesti juuri siihen paikkaan, jossa koira on kakkansa tehnyt, ja sen sijaan että kävelytiellä kököttäisi verraten nopeasti (tai ylipäätään ollenkaan) sateiden ja pieneliöiden avustuksella jäljettömiin katoava kakka, kököttää siinä repaleinen ja katuun kiinni liiskaantunut muovipussi, jonka repeämistä kakka tursuaa.

Ymmärrän siis tavallaan siisteysnäkökulman, mutta mistä muusta näkökulmasta hyvänsä en voi ymmärtää kakan pakkaamista muoviin. Vaihtoehtojakin varmaan olisi, esimerkiksi kompostointi. Tässä voisi vaikkapa kaupunki näyttää esimerkkiä ja vaihtaa koirankakkapusseja jakavien automaattien pussit biohajoaviin, samaten puistoihin sijoiteltujen koirankakkaroskisten sisältö voitaisiin luullakseni aivan helposti kuljettaa biojätteenkäsittelylaitokseen kaatsin sijasta.

Törmäsinpä taannoin juoksulenkillä metsässä tällaiseen muoviseen kakkapussiin. Jotenkin.. en vaan tajua. Yritin mielessäni visualisoida tilannetta, jossa koirani kakkaa pururadan varteen, ja sen sijaan että tökkäisin kakan kepillä 20 sentin päähän pusikkoon, pakkaisin sen muovipussiin ja jättäisin koko paketin siihen pururadalle. No, en vaan tajua.

Taikalaatikon kutsu

2009-06-22T01:48:00.000-07:00

Olemme puolisoni kanssa maanisia teeveen tuijottajia. Olemme juuri sitä kansanosaa, joka vihaisena ja turhautuneena rämppää kaukosäädintä sitä hyvää ohjelmaa odotellessa, eikä puhettakaan että teeveen voisi sulkea vaikka ko. hyvän ohjelman alkuun on vielä kaksi ja puoli tuntia. Onneksi olemme tiedostaneet tilanteen ja luopuneet omasta teeveestä erään muuton yhteydessä kolme vuotta sitten.

Jopa maaninen tuijottaja oppi elämään ilman televisiota, muistelimme juuri että vieroitus kesti noin viikon. Muutto oli hyvä sauma tällaiselle muutokselle, joka siinä hötäkässä ehkä hukkui miljoonan muun muutoksen joukkoon. Kotielämämme on ilman televisiota leppoisampaa, aikatauluja on vähemmän, samoin kuin vihaista ja turhautunutta tylsyyden tunnetta. Tuijotuksen maanisuudesta emme ole parantuneet, mikä on havaittavissa välittömästi jos jossakin kyläpaikassa sattuu olemaan teevee auki.

Aivan ongelmitta teeveettömyys ei kotioloissakaan luonnistu, mistä on kiittäminen tietysti netti-teeveitä. En ole aivan selvillä oikean television nykytarjonnasta, mutta netti-telkkareista on mahdollista katsella lähinnä aivan uskomatonta sitä itseään. Poikkeuksena ehkä YLEn areena, joka tosin ainakin meillä toimii varsin epäluotettavasti. Mietiskelen tässä parhaillaan josko olisi kaikkein yksinkertaisinta vain lopettaa teeveen katselu myös netissä. Päiväsaikaan tämä ei tuota hankaluuksia, mutta annas olla kun tulee ilta, lapset nukkuvat ja kaivan käsityön esiin.. On mahtavan mukavaa sukkaa kutoessa katsella puolella silmällä jotain mielenkiintoista. Tai siis olisi jos jotain mielenkiintoista olisi katseltavissa. Ehkä en jotenkin osaa luopua toivosta? Ja ehkä pitäisi harjoitella. Voisihan sitä kuunnella vaikka musiikkia kutoessaan tahi maan parasta radiokanavaa YLE puhetta. Hmm.. Tässäpä haastetta tulevaisuuden iltoihin!

Julistan elintasoni riittäväksi

2009-06-14T02:44:00.000-07:00

Tulipa mieleeni Armi Ratia, joka kuuleman mukaan oli Marimekon vaikeina aikoina marssinut sekundatavaran varastoon ja lausunut sanat "Julistan tämän sekundan priimaksi!", ja toki sitten myynyt tavaran priimana. Yritysetiikka sikseen, minusta tapaus on aika hyvä. Ja Armi Ratian innoittamana julistankin täten oman elämäni aineellisen puolen hyväksi ja riittäväksi.

Julistan siis esimerkiksi aikoinaan lahjaksi saadun ja väliaikaiseksi ajatellun astiasarjan tosi hyväksi ja mahdollisimman lopulliseksi. Ylipäätään julistan keittiömme varustelutason riittäväksi. Olohuoneemme katson olevan niinikään täydellinen, sisustuksen puolesta emme kaipaa yhtään mitään. Elektroniikkaa meillä on reilusti omiin tarpeisiin, julistan siis varustelun päättyneeksi :D Kirjoja, levyjä, vaatteita, työkaluja, huonekaluja.. Ohhoh, luulen todellakin että kaikkea elämässä tarvittavaa meiltä löytyy omiin tarpeisiin ja hiukan yli.

Vaikka hyvähän minun on täällä julistella, olemmehan varsin keskiluokkainen ja hyvinvoiva perhe. Itsereflektioni voima ei riitä kertomaan olisinko voinut näin helposti tyytyä elintasooni jo aiemmin. Onko tilanteemme nyt oikeasti niin hyvä (on) että voin vapautua haluamisesta ja lekotella oikeasti hyvän elintasoni mukavuudessa, vai onko kyse asenteesta? Olisinko siis voinut tyytyä tilanteeseeni jo aiemmin? Missä vaiheessa? Opiskeluaikana? Mikä kaikki nykyisessä tilanteessani on turhaa ja pröystäilyä? Rasvakeitin? Crosstrainer? Voinko kuitenkin pitää ne?

Köyhänä opiskelijana, eli vielä neljä vuotta sitten, en todellakaan kokenut elintasoani riittäväksi. Puuttuiko minulta oikeasti jotain? Rasvakeitintä ei ainakaan ollut eikä crosstraineria, mutta puuttuiko mitään? En ole varma.

Ja mitä nyt tapahtuisi jos antaisimmekin tavaraa pois? Onko tyytyväisyys kiinni tavaran määrästä vai asenteesta?

Kierrätysidea

2009-06-12T12:32:00.000-07:00

Nyt laittelen oikein kuvaa, koska olen niin tyytyväinen keksintööni. Ongelmanani ovat olleet vanhat kulahtaneet trikoovaatteet ja niiden olematon kierrätettävyys. Kukaan ei osta kirpparilta reikäistä t-paitaa, eikä ainakaan laiskan puoleinen kotinikkari tarvitse loputtomasti trikoisia riepuja ja rättejä. Siivousliinaksi trikoo on huonoa.

Mutta! Kun leikkaa vanhan paidan suikaleeksi, kerii suikaleen palloksi ja päällystää pallon virkkaamalla (ja virkkaa lisäksi raajoja yms.) saa näin upeita pehmoelukoita lapsille! Tein kaksi tällaista apinaa, kooltaan noin 10 senttiä pepusta päälakeen mitattuna, ja näihin kahteen sain kätkettyä lähes kokonaisen aikuisen miehen reilun kokoisen t-paidan.

Ikuisuusprojektina teen trikoosuikaleesta myös suurilla puikoilla aina oikein-neuloen kylppärin mattoa, mutta en ole toiveikas projektin valmistumisen suhteen. Apinat sen sijaan valmistuivat ehkä neljässä illassa, ja olivat sikäli helppotekoiset että kuvittelen kasvattavani eläintarhaa myös jatkossa, sitä mukaa kun trikoovaatteet saavuttavat elinkaarensa pään.

Huolenpitoa

2009-06-09T00:35:00.000-07:00

Ihmisen, etenkin naisihmisen, oletetaan "pitävän huolta itsestään", ainakin jos haluaa olla vakavasti otettava aikuinen. Keskustelufoorumeilta ja naistenlehdista lukemani perusteella arvelen harmikseni, että tällä huolenpidolla tarkoitetaan ensisijaisesti kosmetiikkaa ja pintaa, sellaisia asioita kuin ripsiväri, yövoide, rakennekynnet. Toki myös esimerkiksi liikunta mainitaan, mutta usein lähinnä laihdutusmielessä.

Minusta kosmetiikassa tai meikkaamisessa ei ole mitään erityisen negatiivista, mutta ihmettelen sitä, että niille kintaalla viittaavan (naisen) ajatellaan laiminlyövän omaa hyvinvointiaan. Lisäksi ihmettelen sitä, että jos joku julkisesti ihmettelee samaa kuin minä, ilmestyy keskusteluun välittömästi joku huutamaan että "kyllä se on vähän siitäkin kiinni että ei ole kohteliasta muita kohtaan kulkea tuolla rasvainen tukka naamalla roikkuen ja samat vaatteet jo toista viikkoa päällä hikisenä ja haisevana!", ikäänkuin olisi kyse siitä.

itsehän olen kotona "lomalla" kaiken päivää joten aikaa meikkaamiseenkin olisi rutkasti. Sen sijaan työelämään palatessani aikaa jää vähemmän enkä varsinaisesti osaa kuvitella käyttäväni edes varttia aamuistani meikkaamiseen. Nukun mieluummin! Ja pokkana kuvittelen pitäväni näin hyvää huolta itsestäni. Nukkumisen lisäksi ajattelen hyvinvointiin kuuluvan vanhat tutut perusasiat kuten hyvä ruoka, liikunta, mielenterveys ja ystävät. Jos nämä asiat olisivat elämässäni täysin kohdallaan ja niiden lisäksi viitsisin vielä käyttää yövoidetta, niin se (voide) olisi mielestäni silkkaa bonusta ja ylimääräistä hupia. Perus hyvinvointipakettiin en usko kosmetiikan kuuluvan.

Teepussiviisautta

2009-06-03T01:49:00.000-07:00

"Happiness is taking things as they are" luki eilisen Yogi-teepussini narunpäälärpäkkeessä (tämä tuskin on virallinen termi, tarkoitan sitä pikkuista lippua siinä teepussin narun päässä), ja ajatus jäi mieleeni pyörimään. Olen pannut merkille että itselläni ja ihmisillä yleensä on vaikeuksia ajatella asioita sinänsä, ilman että liitämme niihin monimutkaisia arvo-, tyyli-, yms. rakennelmia. Käytännön esimerkkinä tofu, johon muutaman tuntemani ei-kasvissyöjän on hankala suhtautua normaalisti, sillä heille tofun syöminen näyttäytyy jonkinlaisena kiiluvasilmäisenä ekohihhuli-performanssina, jollaiseen he eivät milloinkaan ryhtyisi sillä eivät ole kiiluvasilmäisiä hihhuleita. Ja tofuhan on siis juustoa.

Minulle liikunta on ollut hankala paikka. Lapsena en eri syistä harrastanut liikuntaa, ja tottumattomuuttani olin epävarma ja kömpelö koulun ensimmäisillä liikuntatunneilla. Häpesin kömpelyyttäni ja peitin sitä nokkavuudella, ja tästä alkoi kierre jonka seurauksena sain lopulta yläasteella vapautuksen koululiikunnasta ja kasvoin liikuntaa vihaavaksi aikuiseksi. Liikunta on pitkään symboloinut minulle vastenmielisiä asioita, pettymystä, lahjattomien halveksimista, pakkoa, enkä ole ajatellut sen kuuluvan minulle tai minun elämääni.

Onneksi ajauduin puolivahingossa työväenopiston taiji-tunneille, ja olen siellä saanut kokea oikeaa iloa (häpeän sijaan) ryhmässä liikkumisesta. Muutaman vuoden taijia harrastettuani olen nyt viimein alkanut nähdä liikkumisen sinänsä. Kyse ei ole tyylistä, asenteesta, performanssista tai mistään muustakaan, vaan minusta ja minun kehostani. Kymmenen vuotta sitten olisi tuntunut täysin uskomattomalta että nyt kolmikymppisenä liikunta voi tuntua hyvältä!

Monen muuhunkin asiaan liittyy minun mielessäni hämäriä tunteita, joilla ei oikeassa todellisuudessa ole mitään tekemistä ko. asioiden kanssa. Koitan tänään lenkkipolulla miettiä tapoja joilla vapauttaisin itseni jumiuttavista asenteista ja löytäisin ehkä aivan uusia maailmoja!

Ruuvipurkin hurmio

2009-06-01T13:09:00.001-07:00

Kaikilla mahdollisilla asteikoilla mitattuna paras ostokseni ikinä on ollut muutama vuosi sitten kirpparilta löytämäni purkillinen ruuveja. Noin kolmen desin purkki maksoi 1,5 euroa, ja on suonut minulle vuosien varrella lukemattomia löytämisen ilon ja jopa ällistyneisyyden hetkiä. Tein aikoinaan ostopäätöksen sillä perusteella että purkissa näytti olevan lähinnä perinteisiä talttapääruuveja, joita ei enää tahdo saada kaupoista. Ajattelin että erilaisiin restaurointi- ja kodinkunnostusprojekteihin talttapäisen ruuvin ovat tyylikäs valinta. Niin kuin ne ovatkin.

On siis ilo omistaa purkillinen talttapääruuveja, mutta ei siinä vielä kaikki. Kolmen ruuvidesin joukosta löytyy aina jopa mystisellä tavalla juuri se ruuvi jota kulloinkin tarvitaan, oli se sitten millainen hyvänsä. Lampun kuvun pikkuruinen pidäkeruuvi on löytynyt purkista, samoin kuin juuri oikea ruuvi keittiön kaapin saranoihin, tuolinjalkaan, ovenkahvaan, sängynjalkaan... Lisäksi purkissa näyttäisi olevan (en ole kovin tarkasti analysoinut purkin sisältöä enkä aiokaan, ettei taika katoa) ruuvattavia pieniä koukkuja, saranoita, nauloja ja muttereita, oletettavasti juuri oikeanlaisia tulevaisuudessa tapahtuvia korjailuhommia varten.

Valitettavast luulen ettei tällaista ruuvipurkkia ole mahdollista koostaa tarkoituksella. Omani sisältö on niin monipuolinen, että luulen sen olevan peräisin jonkun todella vanhan ja ahkeran nikkarin pajan loputtomista varastoista. Aion silti yrittää oman ruuvisekoituksen luomista, ei sikäli että itse ikinä tarvitsisin toista ruuvipurkkia, vaan koska olen ajatellut ettei omaan kotiin muuttavalle nuorelle ole mahdollista lahjoittaa mitään järkevämpää kuin purkillinen ruuveja. Olen tallettanut muutaman tarkoitukseen sopivan purkin, nyt odottelen enää että joku tuntemani ihminen muuttaa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon..

Vielä eräs hämmästyttävä piirre ruuvipurkissani on, se nimittäin ei tunnu tyhjenevän vaikka olen käyttänyt ruuveja ja muita vitkuttimia todellakin muutaman vuoden ajan. Joko kyseessä on sadunomainen ehtymätön ruuvilähde, tai sitten täytän itse purkkia suunnilleen samaan tahtiin kuin tyhjennän sitä. Epäilen jälkimmäistä. Viikonloppuna purkkiin kilahti uusien El Naturalista-kenkieni mukana tulleen kuvaston kiinnitysruuvi. Kuvasto oli siis oikeasti niitattu kasaan oikealla, helposti irroitettavalla ruuvilla! Puoliso yritti himmentää ilahtumistani arvelemalla että oikean ruuvin sorvaamiseen kuluneet luonnonvarat ovat merkittävämmät kuin ne, jotka säästyvät kun kuvasto on helposti purettavissa ja kierrätettävissä. En ole varma kuinka asia on, mutta se pikkuinen kuvastonkulmaruuvi on minusta ehdottomasti hieno ja säästämisen arvoinen, talttapää kaiken lisäksi!

Tukkatuntemuksia

2009-05-24T01:17:00.000-07:00

Rupesin vapun kieppeillä järjestelmällisesti vähentämään tukan pesua shampoolla, ja nyt kolmen häpeäntäyteisen viikon jälkeen alkaa jo helpottaa. Alku oli tosiaan hankala, tukka oli rasvainen ja ällö, piilottelin päätäni huivin alla. Yllättäen viime viikolla tapahtui se paljon puhuttu "taikaisku", ja simsalabim, hiukseni olivat vesipesun jälkeen puhtaat, ilmavat ja tosi hyvät. Luulin ettei tällainen olisi mahdollista minun kohdallani koska hiukseni ovat (tai siis päänahkani on) erittäin rasvoittuvaa sorttia, joten luonnollisesti olen todella iloisesti yllättynyt.

Olen iloinen ja helpottunut myös siitä että ehdin lusia tämän siirtymävaiheen vielä ennen työelämään siirtymistäni. Luulen että työssäkäyvänä pokkani olisi pahemman kerran pettänyt siinä toisen tai kolmannen liimalettipäivän kohdalla, ja kokeilu täten loppunut lyhyeen. Pokkani oli pettämäisillään jo nyt ilman työympyröitäkään, ja ilman aiempaa blogimerkintääni aiheesta olisin luovuttanut. Nyt ajattelin että luvattu mikä luvattu ja jaksoin siksi sinnitellä, vaikkakin hammasta purren.

Asiasta toiseen, tein aika hyvän yleissiivoilu-suihkeen. Laitoin puolen litran suihkupulloon desin etikkaa, puolen sitruunan mehun (joka nähtävästi pitää suodattaa kunnolla paperin läpi, pelkkä teesiivilällä siivilöinti jättää mehuun pientä hedelmämuhjua joka tukkii suihkupullon systeemit) ja loput vettä. Sitruuna ei ole erityisen pakollinen ainesosa, mutta peittää hiukan etikan tuoksua, eikä koti tuoksu kurkkusalaatilta siivouksen jälkeen. Tällainen liuos on siis hapan, ja toimii erityisen hyvin kylppärin siivoamiseen. Pyyhin myös ovet, patterit, pöytiä yms. tahraisia paikkoja kostealla mikrokuituliinalla johon olin suihkutellut ko. liuosta, ja lopputulos oli erinomainen.

En ole aina siivonnut ekologisilla aineilla ja muistan suihkutelleeni ennen keittiössäkin surutta aika huikeita myrkkyjä esim. jääkaappiin, mikroon ja uuniin. Siis paikkoihin jossa niiden jämiä on kaikella todennäköisyydellä ajautunut ruokiin joita olen syönyt ja syöttänyt lapsilleni. Ajatus on aika kamala. Nykyjärjelläni ajattelen että vähintään keittiön siivoamisessa jokaisen kannattaisi perehtyä turvallisempiin aineisiin ja menetelmiin, todellakin jo oman terveyden vuoksi. Loppuun vielä ekologiset ja turvalliset siivousniksit keittiön kohteisiin:

Laita mikroon keraamisessa kupissa reilu ruokalusikallinen ruokasoodaa ja muutama desi vettä, laita mikro täysille ainakin 5 minuutiksi (tarkkaile ettei kaikki vesi kiehu pois) ja jätä sen jälkeen muhimaan vielä hyväksi aikaa. Pyyhkäise sitten mikrokuituliinaan kupista hiukan soodaa ja pyyhi mikro puhtaaksi, viruta välillä liinaa ja pyyhi soodan jämät pois.
Kun jääkaappi on tyhjimmillään, tyhjennä se kokonaan (voi sen tehdä muulloinkin, mutta yksinkertaisinta on ottaa pois mahdollisimman vähän tavaraa) ja pura hyllyt pois. suihkuttele seiniin etikkaliuosta, anna vaikuttaa hetki ja pyyhi mikrokuituliinalla puhtaaksi. Suihkuttele hyllyihin samaa liuosta, pyyhi liinalla ja kasaa takaisin kaappiin, lopuksi kamat sisään (vanhat biojätteeseen) ja virta päälle.
Tämä on jo mainittu, mutta haitanneeko kertaus. Eli hiero uunin kriittisiin kohtiin reippaasti mäntysuopaa, laita uuni päälle noin 50-70 asteeseen. Anna jäähtyä ja pese mikrokuituliinalla tai vaikka juuriharjalla.

Pihakirppispäivä

2009-05-16T06:14:00.000-07:00

Tänään on ollut ihana päivä. Pidimme naapurien kanssa pihakirppistä ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Itselleni kirpparipäivä tuli yllätyksenä, kuulin koko hommasta vasta toissapäivänä, mutta meilläpä oli valmiiksi pakattuja kirpparikamppeita varastossa joten ei ollut vaiva eikä mikään kantaa niitä pihaan ja levittää viltille. Rahaa meni hiukan enemmän kuin tuli, sillä parastahan tällaisessa tapahtumassa on vilkuilla naapuripöytiin ja tehdä niistä mahtavia löytöjä. Oli myös vapauttava fiilis lopuksi kerätä ylijääneet vaatteet jätesäkkiin ja kantaa säkki auton perään odottamaan spr:lle viemistä. Nyt tuntuu etten enää jaksa kerätä ja hinnoitella kirpparikamppeita vaan on parasta päästää irti ja lahjoittaa ne pois.

Pihakirpparin idea on tietysti ostaminen ja myyminen. Kuitenkin tämän päivän tapahtuma oli kaikessa leppoisuudessaan ja itse tehdyn näköisyydessään ihanan epäkaupallinen. Olen saanut viimeaikoina nauttia todella viehättävistä hetkistä ja tapahtumista, jotka ovat keränneet yhteen tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä jonkin muun kuin kuluttamisen merkeissä. Luulen etten ole ainoa joka nauttii elämän halvoista huveista ja siitä tunteesta että olen yhteisöni jäsen, hyödyllinen ja tarpeellinen tyyppi, riippumatta siitä tuonko mukanani rahaa tai autanko keräämään rahaa.

On varsin helppo ymmärtää että on joidenkin tahojen etujen mukaista että ihmiset hakevat turvallisuuden ja omillaan pärjäämisen tunnetta kuluttamalla. Kuluttaja-kansalaisen omavaraisuus syntyy monenlaisen tavaran haalimisesta itselle, omaan käyttöön. Ehkä ajattelemme että on aikuisuuteen kuuluvaa omistaa itse kaikki satunnaisestikin tarvitsemamme tavarat. Myönnän että itsekin lainaan vaikka poraani muille, mutta mielelläni haluan omistaa sen itse, siltä varalta että sattuisin poraa tarvitsemaan. Olisikohan mahdollista nähdä yhteyttä ihmisten vaurauden ja omavaraisuuden ja monien kokeman yksinäisyyden välillä? Lapsena on helppoa mennä mukaan muiden touhuihin, mutta aikuisena kaipaamme monesti jotain aasinsiltaa tai tekosyytä, pelkkä "ootko mun kaa?" tuntuu jotenkin.. omituiselta. Poran lainaaminen, kimppakyydin järjestäminen, lastenvahti-palvelusten vaihtaminen, talkoot, pihakirpparin pitäminen tai vastaava yhdessä puuhailu on mitä mainioin tekosyy (tai no, oikea syy) hakeutua ihmisten pariin ja juttusille naapurin kanssa, mutta halumme olla omavaraisia ja riippumattomia vie pois mahdollisuuden tällaiseen yhteisöllisyyteen.

Miksi ihailen mummoja

2009-05-15T08:15:00.000-07:00

Mummoja on pakko ihailla, esimerkiksi seuraavista syistä:

Mummolla on aina kauppakassi mukana. Mummo suunnittelee päivänsä niin hyvin, ettei kauppareissu milloinkaan tule yllätyksenä.
Mummo käyttää vaatteet pokkana loppuun, välittämättä hituakaan sukulaisten paheksunnasta tahi siitä tosiseikasta että kaapissa odottaa kymmenen uutta (sukulaisten ostamaa) vastaavaa vaatetta.
Mummolla on aina aikaa juoda iltapäivällä kahvit ja syödä kahvin kanssa pulla ellei peräti leivos.
Mummo ei ehkä ole tullut hankkineeksi energiansäästölamppuja, mutta vahinko ei ole suuri, sillä hän joka tapauksessa polttaa vain yhtä lamppua kerrallaan ja sitäkin vain pimeän aikaan.
Mummo on kiusallaan vähän pihi.
Mummo vaatii pokkana hyvää palvelua ja yhtä pokkana kyselee tyhmiä kunnes asia oikeasti selviää.
Mummo on helposti epäluuloinen ja antaa piutpaut nykyajan kotkotuksille.
Mummolle ei tule mielihalua uusia verhoja vain siksi että ne ovat vanhat, jos ne kuitenkin ovat edelleen hyvät.

Mummous ei ole sukupuolisidonnaista, monet tuntemani miehet ovat mummoja tässä kirjoituksessa tarkoitetulla tavalla. Mummous ei ole onneksi ikäkysymyskään, nuori ihminen voi olla täysin mummo! Anteeksipyyntökin lienee paikallaan heille, jotka kokevat yleisen mummottelun tytöttelyn kaltaisena vähättelynä, sellainen ei todellakaan ollut tarkoitukseni Vielä tulee mieleen vähintään pari asiaa joka mummoudessa on ihanaa, nimittäin:

Mummo saattaa suhtautua tyynen rauhallisesti avuliaan sukulaisen mummolle ostamaan tietokoneeseen, internet-liittymään sekä neuvoihin laskujen maksamiseen verkossa. Kuitenkaan mummo ei luovu tavastaan maksaa laskut pankissa ja katsella samalla reissulla vähän kaupunkia.
Mummo tapaa päivättäin kavereitaan pihakeinussa istuskelun merkeissä.

Perusasioita siivoamisesta

2009-05-12T09:56:00.000-07:00

Oi onnea, sain tänään hankittua apteekista paketin ph-indikaattoriliuskaa, ja voin sanoa että on kohtuullisen mielenkiintoista tutkia kodin aineita sen kanssa. Siivousaineita lähinnä. Ekologinen siivous on ihan ominta aluettani ja tulen luultavasti kirjoittamaan siitä aiheesta paljon.

Siivoukseen kannattaa jokaisen sitä ollenkaan tekevän perehtyä ainakin perusasioiden verran, siivoaminen on paljon helpompaa, hauskempaa ja tehokkaampaa kun tietää miten eri aineet toimivat ja millaisia välineitä on paras käyttää. Siivouksessa vaikuttavat tekijät ovat lämpötila, aika, fysikaaliset tekijät (esim. hankaus) ja kemialliset tekijät. Homma toimii luonnollisesti niin, että jos yksi tekijä halutaan minimoida, täytyy lisätä toisten osuutta. Rautalankaesimerkkinä, jos ei halua jynssätä tiskejä hiki päässä, kannattaa ensin liottaa niitä pesuainevedessä, jolloin vaikuttavia tekijöitä ovat siis aika ja kemialliset tekijät. Kemiallisilla tekijöillä siivouksen yhteydessä tarkoitetaan mm. tensidien vaikutusta sekä siivousaineiden ph:ita, ja tässä kohtaa astuvat estradille mainitsemani indikaattoriliuskat!

Ph-arvojen mukaan siivousaineet lajitellaan siten että emäksiset aineet ovat rasva- ja valkuaislialle, happamat kalkki- ja ruostetahroille ja neutraalit yleispuhdistusaineet yleiseen siivoamiseen ja aroille pinnoille. Ekologisessa siivoamisessa emäksisenä aineena käytetään esim. mäntysuopaa (ph 9) ja ruokasoodaa ja happamana aineena etikkaa (ph 3) tai vaikka sitruunaa. Esimerkiksi hanoihin kertyvän himmeän kalkkimömmökerroksen saa hyvin putsattua niin, että kastelee rätin laimentamattomalla etikalla, virittelee sen sitten hanan päälle hyväksi toviksi vaikuttamaan ja lopulta hinkkaa ja pyyhkii hanan loistavan kirkkaaksi. Sitruunanpuolikkaasta saa itsestään mukavan hankausvälineen, jolla on hyvä hinkata vaikka lavuaareista himmeät kalkkisaostumat pois.

Valintojen runsaus hankaloittaa elämää

2009-05-12T00:44:00.000-07:00

Omaa elämääni siis. Saatan periaatteessa hyvin tietää miten tulisi toimia (esim. ostaa luomumunia), mutta käytännössä yllätän itseni usein neuvottelemasta itseni kanssa ("no mutku juhlaleipomuksiin menee miljoona munaa ja tulee kalliiks ja voisinko nyt ostaa tän kerran ostaa vaikka lattiakanalamunia ja öö vaikka sitten kun meen töihin ruveta suosimaan kalliimpaa ja onhan tää nyt snadisti arveluttavaa puolisoakin kohtaan et mä vaan käytän kaikki sen rahat luomuun"), mikä johtaa monen minuutin seisoskeluun hyllyn edessä pää punaisena, kunnes lopulta kuitenkin ostan sen vaihtoehdon jonka alunperinkin aioin valita, mutta pää on edelleen punainen ja sekaisin kaikesta neuvottelemisesta. Palveluksena itselleni sekä kanoille päätin taannoin lopettaa kaiken neuvottelemisen, ja valita ne luomumunat ajattelematta asiaa enää siinä hyllyllä. Käsittääkseni olen ajatellut asian jo valmiiksi. Kaupassakäynti muuttui yksinkertaisemmaksi kertaheitolla!

Polkupyörän hankinta on myös aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. Kotiäitiyteni päättyy elokuussa ja tarvitsen työmatkapyörän. Nykyinen pyöräni ei käy, sillä siinä on liikaa vaihteita ja muita härpäkkeitä, mutta ei esim. tavaratelinettä. Nostalginen Jopo tuntui helpolta valinnalta, mutta ei ollutkaan sitä, sillä kutaleet Helkamalla ovat luoneet 3. sukupolven kolmivaihteisen Jopon, ja minä sain päänsärkyä joutuessani puntaroimaan sen ja tavallisen yksivaihteisen välillä.

Näin mielessäni itseni pyöräilemässä vaihtelevia työmatkojani vaihtelevissa maastoissa, ja kieltämättä mahdollisuus vaihtaa ylämäessä ykköselle tuntui todella houkuttelevalta. Sitten muistelin nykyistä pyöräilykäyttäytymistäni ja tajusin ettei vaihdepyörä ehkä varsinaisesti helpota elämääni. Vaihdan vaihdetta arviolta noin minuutin välein, arvioin, säädän, kokeilen ja ylipäätään yritän vimmattuna optimoida ajokokemukseni juuri prikulleen sopivan nopeaksi ja sopivan kuormittavaksi ja kaikinpuolin parhaaksi mahdolliseksi. Maisevat jäävät helposti katselematta kun keskityn rämppäämään vaihteita.

Tämän tajuttuani oli helppo valita yksivaihteinen pyörä. Ylämäkeen pyöräily saattaa tuntua raskaammalta, mutta loputon valintojen tekeminen on poissa ja voin katsella niitä maisemiakin.

Mäntysuovasta vielä

2009-05-10T22:49:00.000-07:00

Suihkuttelin eilen rasvakeittimen osia (intialaistyyppinen kasvisruoka toimii erityisen hyvin kun keittää tiettyjä ruokalajeja rasvassa!) mäntysuopaliuoksella, ja tajusin että aiemmasta mäntysuopapostauksesta jäi puuttumaan hyvin oleellinen vinkki. Nimittäin: Erittäin hyvää ja toimivaa keittiön yleispuhdistusainetta saa näppärärästi pilkkomalla mäntysuopapalan ensin pieniksi paloiksi (esim. keittiöveitsellä, pala lohkeaa helpoiten pituussuunnassa, joten paras on leikellä ensin pitkiä soiroja ja pilkkoa niitä pienemmäksi tarpeen mukaan), ja sitten liuottaa 1-2 sokeripalaa vastaavan kokoisen palan puolen litran suihkupullolliseen lämmintä vettä. Yhdestä suopapalasta saa täten arviolta miljardi litraa tehokasta keittiönpesusuihketta. Valmiiksi pilkottuja paloja voi säilyttää vaikka rasiassa tai uudelleensuljettavassa muovipussissa.

Luonnonvaloa

2009-05-07T12:48:00.000-07:00

Pitkän pimeän jälkeen luonnonvalon runsaus tuntuu peräti hämmentävältä. Pestyistä ikkunoista tulvii asuntoomme mielin määrin valoa lähes koko päivän ajan, mutta minkä takia sormi ikäänkuin itsestään etsiytyy valokatkaisijalle? Kyse on luullakseni aivan rehellisestä refleksistä, suurimman osan vuodesta kun on välttämätöntä käyttää sähkövaloa. Muistelen, että nuorempana luonnonvalo sisällä tuntui minusta jotenkin riittämättömältä, jotenkin sisätila ei tuntunut oikeasti sisätilalta ilman hehkulampon lämpöistä ja kotoisaa valoa. Voin kyllä myöntää että että nautin edelleen, jos en ihan hehkulampun, mutta energiansäästölampun loisteesta, ja esimerkiksi lampuin valaistussa puutarhassa on minusta jotain mahdottoman ihanaa.

Jotkut ystävistäni rakastavat luonnonvaloa myös sisätiloissa, ja pyytävät heti lupaa sammuttaa valot kun luonnonvalon määrä sen sallii. Mieleni tekee pyrkiä samanlaiseen aktiivisen myönteiseen suhtautumiseen. En ehkä suorastaan halua päätyä happamaksi mummoksi joka kulkee ympäri asuntoa sammuttamassa valoja ja kärttyisenä kökkii pimeässä pirtissään, vaan nimenomaan lähestyä asiaa positiivisen kautta, rakkaudesta luonnonvaloon.

Kynttilä toisi pimeään vuodenaikaan luonnollisen valon kotiin, mutta toistaiseksi en ole löytänyt kynttiläihmistä itsestäni. Esikoinen oli talvella kerhossa askarrellut pienen tuikkukipon, ja kokeilin tuoda tunnelmaa ruokapöytäämme polttamalla tuikkua kipossa. Käänsin selkäni noin neljännessekunniksi, ja juuri silloin esikoinen onnistui polttamaan sormensa ko. tuikussa, joten luovuin kynttilätunnelmista ja hoidin lapsen palovammaa kattolampun valossa. Totuttelu- ja kasvatuskysymys toki tämäkin, mutta emme ehkä panosta kynttilävalaistukseen niin kauan kuin lapset ovat pieniä ja arvaamattomia. Sen sijaan aion panostaa ilmaisen, kuulaan, elävän auringonvalon arvostamiseen ja huomioimiseen, ja tietoisesti pysäyttää vikkelän liipaisinsormeni ennen kuin se ehtii valokatkaisijalle.

Joululahjavalmisteluja :)

2009-05-04T04:12:00.000-07:00

Huh huh, joulu puskee päälle sellaisella vauhdilla että olen alkanut valmistella lahjoja. Viime joulun alla koin hyvin kaoottisia tunnelmia rampatessani hiki päässä kaupoissa tekemässä viime hetken lahjahankintoja. Lisäksi koin katumuksentäyteisiä tunnelmia, kun tajusin miten paljon rahaa oikeasti käytin huonosti suunniteltuihin ja hätäisesti toteutettuihin hankintoihin.

Tänä vuonna homma on huomattavasti paremmin hanskassa! Hämmästyttäviin kykyihini kuuluu nimittäin kantapään kutominen (tosi on), ja aion lahjoa lahjalistalleni kuuluvat aikuiset sekä lapset omatekoisilla villasukilla. Aiempien kokemuksieni valossa tiedän aikuisten tykkäävän kovasti ja lasten pettyvän lievästi. Lasten pettymys koskettaa toki jollain tasolla, mutta toisaalta nautin roolistani sinä outona sukulaistätinä joka kasvattaa ituja, kieltäytyy pesemästä päätänsä shampoolla ja antaa joululahjaksi villasukat paperipussissa.

Pussit tosiaan. Meidän pihan leipomossa pakataan leivät sun muut ihaniin valkoisiin paperipusseihin. Munkeista ja vastaavista tietysti tarttuu pussiin rasvaa, mutta leivistä ei tartu mitään ja pussi jää täysin käyttökelpoiseksi lahjapakkausmateriaaliksi. Keräilen näitä pusseja keittiön alalaatikkoon, ja oletan että joulukuussa löydän laatikosta riittävän määrän paperipusseja villasukkien kääreeksi. Vähän jotakin nauhaa ja koristetta siteeksi ja ekologinen ja omannäköinen lahjapaketti on siinä.

En ehkä osaa sanoin kuvata kuinka iloinen olen villasukkaprojektistani :) Sukan kotominen on rentouttavaa ja leppoisaa puuhaa, ja vielä rentouttavampi on ajatus siitä kuinka vältän kokonaan pakkopullalta maistuvan jouluruuhkassa tungeksimisen.

Irti shampoosta!

2009-05-02T05:17:00.000-07:00

Voi ääk, tämä nettimaailmassa suurta suosiota saavuttanut no `poo-villitys on sitä lajia villityksiä, josta vannoin pysyväni erossa. Ja kuten aina tällaisen valan vannottuani, olen aika innoissani asiasta ja aion itsekin kokeilla elämää ilman shampoota. Kovin kauheita myrkkyjä en muutenkaan ole hiuksiini hieronut, olen käyttänyt Ole hyvä-sarjan shampoita sekä Vihreän kosmetiikan teepuu-palashampoota. Aikuisiällä ongelmakseni on muodostunut hiusten nopea rasvoittuminen, joka no `poo-oppien mukaan johtuu ainakin osittain liian usein toistuvasta hiusten pesemisestä. Hiuspohjan öljyntuotanto kuulemma toimii samaan tapaan kuin rintamaidon tuotanto, eli kysyntä lisää tarjontaa. Toisin sanoen mitä enemmän yritän pestä pääni luontaista rasvaa pois, sitä innokkaammin päänahkani pukkaa uutta tilalle.

Olen nyt aikani lueskellut suomenkielistä no `poo-blogia, Ellien keskustelua aiheesta sekä muuta infoa, ja alan olla kypsä kokeilemaan asiaa itsekin. Luvassa on 8 viikosta puoleen vuoteen (!) siirtymäaikaa, ennen kuin hiuspohjani ymmärtää rasvan kysynnän vähentyneen ja vähentää näin ollen tuotantoa. Siirtymäkaudella monet pesevät päätänsä ruokasoodalla, mutta itse en aio tehdä niin ainakaan kovin usein, ellei tilanne mene mahdottomaksi. Tavallinen hiustenpesutahtini on neljä kertaa viikossa, joten aloitan puolittamalla määrän. Eli kahdesti viikossa pesen tukan vähäisellä määrällä Vihreän kosmetiikan hamppu-turve-palashampoota ja kahdesti pelkällä vedellä. Jos homma sujuu, pitennän jatkossa pesuvälin viikkoon.

Motiivini kokeiluun on paitsi ekologisuus, myös oma laskuuteni. Olisi mahtavaa huomata että tukkani rasvoittuminen vähenisi, eli en olisi niin kamalan riippuvainen hiustenpesumahdollisuuksista. Pidän kyllä itseäni suht hygieenisenä ihmisenä, enkä todellakaan aio vähentää peseytymistä tai suihkussakäymistä. Mutta haluaisin vähentää juuri riippuvuuttani pesuaineista ja tulla vähemmällä toimeen, kuitenkin niin etten vaikuta spurgulta. Osa shampoottomuutta kokeilleista on todella tyytyväisiä, osalle homma ei ollenkaan sovi. Toivon todella kuuluvani ensin mainittuihin!

Ja vielä: Vaikka kokeilu (meinaan jatkaa jouluun saakka ja sitten lopettaa jos muutosta parempaan ei tapahdu) ei kohdallani toimisi, olen jo nyt mahdottoman iloinen yhdestä no `poo-touhuun liittyvästä niksistä, nimittäin etikkahuuhtelusta! Olen lorauttanut puolen litran muovipulloon pari senttiä omenaviinietikkaa ja loput vettä päälle. Säilytän pulloa kylppärissä ja lorotan siitä pesun jälkeen hiusten latvuksiin vältellen kontaktia päänahan kanssa. On hämmentävää tuntea käsissä kuinka hiussuomut sulkeutuvat ja hiuksesta tulee sileä ja liukas! Etikka on helposti parasta koksaan kokeilemaani hoitoainetta ja halvinta myös. Itse asiassa on mielestäni erittäin outoa ettei etikkaa käytetä hiustenhoidossa yleisemmin!

Mäntysuovan parhaus

2009-04-29T12:00:00.000-07:00

Mäntysuopa on mielestäni todella aliarvioitu tuote! Parhaiten se kai mielletään mattojenpesuaineeksi, mutta mäntysuopa on myös todella hyvä rasvalian pesuaine. Keittiössä se on ihan ehdoton tuote. Meiltä löytyy kaapista tiskipöydän alla muovirasiassa mäntysuopapala ja tavallinen hankaussieni, ihan ehdoton parivaljakko keittiön putsaushommiin. Näillä pestään liesi yltä päältä (uunin peseminen: hankaa sienellä mäntysuopaa uunin pinnoille, lämmit sitten uuni n. 50 asteeseen ja anna jäähtyä, pese sienellä/mikrokuituliinalla, huuhtele ja kuivaa), tiskipöytä, kuopuksen syöttötuoli, astioita jopa. Astianpesussa mäntysuopa on kokolailla ainoa aine, joka liuottaa leivontakulhoihin yms. muoviastioihin tavallisessa tiskauksessa kummasti jäävän rasvaisen kalvon.

Halvaksikin mäntysuopa tulee. Ostin pari vuotta sitten alelaarista 50% alennuksella neljä palaa (suosin palasaippuoita koska niistä tulee vähemmän jätettä kuin nestemäisistä), ja ensimmäinen ei ole vielä kulunut edes puoleenväliin. Luultavasti siis pärjätään näillä neljällä palalla ..öö.. kymmenen vuotta? 20 vuotta? Jotain semmoista.

Ekosähköä ja kaukolämpöä

2009-04-28T04:12:00.000-07:00

Siirryimme muutama kuukausi sitten Ekosähkön asiakkaiksi, eli käyttämämme sähkö on paljon ekompaa ja hiukan kalliimpaa (niin hiukan että hävettää ettemme vaihtaneet aiemmin) kuin ennen. Nykyään pesen kuopuksen vaippapyykkiä jo suht puhtaalla omallatunnolla, onhan kuumien pesujen runsaasti vaatima sähkö tuotettu uusiutuvilla tavoilla.

Kerrostalon asukkaalle oma sähkösopimus ei toki ole koko totuus, sillä asuntomme patterit ja hanasta tuleva lämmin vesi lämpiävät kaukolämmöllä. Itse asiassa en tiedä millä konstilla kaukolämpö täällä päin tuotetaan, mutta veikkaan ettei ainakaan tuulivoimalla. Lähestyvä julkisivuremontti ja ikkunoiden uusiminen todennäköisesti parantaa eristystä aika tavalla, nykyiset ikkunat kun falskaavat melkoisesti ja varsinkin kylmään vuodenaikaan pattereita on pakko pitää täysillä. Toisaalta kivitalomme varaa erittäin hyvin (kesällä liiankin hyvin) auringon lämpöä, ja pattereita voi käännellä kokonaan pois päältä heti kun kevätaurinko suo ensimmäisiä lämmittäviä säteitään.

Lämpimän veden käyttämistä olen yrittänyt säännöstellä. Olen palelevaa sorttia, ja varsinkin talvella suihkutellessa ensimmäinen 5 minuuttia menee ihan sulamiseen ja hytinän hillitsemiseen. Tähän pulmaan keksin mielestäni mahtavan ratkaisun hikiliikunnasta. Ajoittamalla liikuntahetkensä niihin tilanteisiin kun joka tapauksessa olisi menossa suihkuun voi säästää tosi merkittävästi kuumaa vettä. Hikisenä ja kuumana kaipaa pikemminkin viileää suihkua, eikä veden alla lämmittelyyn kulu aikaa eikä vettä. Niin ja lisäksi saa liikuntaa :D

Tiskaaminen vaatii myös kuumaa vettä. Olen miettinyt sellaista vaihtoehtoa että lämmittäisin pesuvettä vedenkeittimellä (eli omalla ekosähköllä) ja vain huuhteluvettä laskisin kuumana hanasta (yhden normaalikokoisen ja yhden minikokoisen altaan kanssa ei ole mahdollista huuhdella muutoin kuin juoksevalla vedellä), sitäkin säästäväisesti. Astianpesukonekin saattaisi olla ihan perusteltu juttu, nykyiset koneet ovat todella pihejä veden ja energian kanssa ja konneella pestessä voi kulua jopa vähemmän vettä kuin käsin tiskatessa. Valitettavasti koneen asentamisen tieltä joutuisimme luopumaan yhdestä kaapinovesta keittiössä, eikä se ole kovin realistinen vaihtoehto, sillä rakastamme niitä ovia suuresti.

Heimovaatteet

2009-04-27T12:28:00.000-07:00

Erittäin suositeltavassa kirjassaan Not Buying It Judith Levine erittelee varsin tarkkanäköisesti ja selkeäsanaisesti omia epämukavuuden tunteitaan vuoden mittaisen ostolakkonsa aikana. Eräs tällainen epämukavuuden tunne seuraa siitä, ettei voi tiettyjä tuotteita ostamalla ja tiettyihin vaatteisiin pukeutumalla tuoda esiin omaa näkemystään itsestään. Pukeutumisessa ja tyylissä on kyse paitsi lämpimänä pysymisestä, myös siitä että haluamme liittää itsemme tiettyihin ryhmiin ja yhtä paljon erottua tietyistä muista. Jos emme syystä tai toisesta voi päivittää ulkonäköämme oman ryhmämme tyylin muuttuessa, on olemassa vaara että "omat" ihmisemme eivät enää tunnista meitä, emmekä ehkä koe enää kuuluvamme ryhmään.

Itse tykkäisin erittäin mielelläni että ulkonäköni ja vaatteeni liitäisivät ihmisten mielikuviin minusta joitakin ekologisuuteen ja tiettyihin ideologioihin liittyviä asioita. Oma mielikuvani siitä, millaiselta näyttää se ihminen joka haluan olla muuttuu nopeammin kuin haluan käydä vaatekaupassa. Eli ei turhan nopeasti, mutta riittävän nopeasti kuitenkin, jotta olen aina auttamattomasti jäljessä omasta kehityksestäni, enkä ehkä näytä ihan oikealta.

Haluaisin mielelläni ratkaista tämän vahvasti kuluttamiseen liittyvän ongelman. Jos haluan viestiä ulospäin vaikkapa kulutuskriittisyyttä, niin pitäisikö minun ehkä aloittaa ostamalla jonkinlainen kulutuskriittisyyttä henkivä asu? Ja millainen se olisi? Pulmaan vastausta odotellessani käytän vanhoja, ei erityisesti mitään viestiviä vaatteitani, ja yritän muuttaa omaa suhtautumistani aina samojen vaatteiden käyttämiseen. Sen sijaan että ajattelisin että "Apua en voi mennä sinne ja sinne viidettä kertaa putkeen näissä samoissa vaatteissa!" olen kiusallani ruvennut ajattelemaan että "Kyllä mä olen tehokas tyyppi kun olen hankkinut kerralla niin mahtavat vaatteet että jo viidettä kertaa putkeen menen sinne ja sinne näissä samoissa! Kenkiä myöten!"

PS. Pesin ikkunat ja tulos oli ehdottomasti vaivan arvoinen! Puhtaiden ikkunoiden tarjoama välitön tyydytys on niin herkullinen ja palkitseva että olen iloinen tekemästäni työstä vaikka ikkunat lähtisivätkin vaihtoon heti ensimmäisinä, kun julkisivuremontti vapun jälkeen käynnistyy. Paras vaihe ikkunanpesussa on se, kun olohuoneen kahdesta ikkunasta toinen on pesty, ja voi selvästi nähdä mullistavan eron puhtaan ja likaisen lasin välillä sekä onnitella itseään merkittävästä reippaudesta.

Muodin muuttumisesta

2009-04-26T05:06:00.000-07:00

Kirppareilla yms. huonoiten kauppansa tekevät juuri muodista poistuneet vaatteet. Oikeasti vanha-vanhat retrot ja muut viedään käsistä, mutta uudempi tavara, esimerkiksi kolmen vuoden takaiset muotivaatteet, jäävät armotta hyllylle. Tätä asiaa olen pyöritellyt mielessäni. Selkeästi ekologisin ratkaisu olisi tietysti ostaa itse tällaisia muiden hyljeksimiä vaatteita, sillä on olemassa vaara että ne muuten päätyvät kaatopaikalle.

Ostin taannoin kirpparilta todella kauniin kukallisen retrokankaan, josta ompelin ihanan kauppakassin. Olen toki iloinen kassista, mutta jälkeenpäin tajusin että tekoni oli aika pöljä. Paljon fiksumpaa olisi ollut ostaa se samassa tangossa roikkunut hillitön 90-luvun alun (psykedeelisistä kuvioista päätellen) verho kassimateriaaliksi, ja ommella kauniista kankaasta vaikka mekko lapselle. Nyt ruma kangas jäi (rumuutensa huomioiden ehkä ikuisiksi ajoiksi) kirpparille pyörimään, ja lapsen mekkokin tulee ostettua muualta.

Oma pukeutumistyylini on tällä hetkellä mallia väsähtänyt kotiäiti, ja olen ylipäätään huono ostamaan uusia vaatteita itselleni. Tiedostan saamattomuuteni ja yritän pysytellä erossa muotivaatteista, jotka todella olisivat jo hyvin epämuodikkaita siinä vaiheessa kun muuten niitä vielä mielelläni käyttäisin. On totta ettei mikään näytä niin vanhalta kuin se, joka juuri on mennyt pois muodista. Kaikkein viileintä olisi, jos osaisi sanoutua totaalisesti irti muodin kiemuroista, ja kantaa pokkana vaan nekin vaatteensa jotka olivat in ja pop kesällä 2005. Oma pokkani ei täysin aukottomasti aina pidä, ja olenkin toivonut jonkinlaista rintanappia tai hihamerkkiä tai kylttiä tai jotain, sellaista joka sanoisi että en ole osaamattomuuttani tai tahtomattani näin epämuodikas ja nuhjuinen, vaan kyseessä on harkittu päätös.

Mahtava Luomulaatikko!

2009-04-25T01:36:00.000-07:00

Tilasin tällä viikolla ensimmäistä kertaa laatikollisen kotiinkuljetettavia luomuvihanneksia ja -hedelmiä. Kyseessä on uusi palvelu täällä Tampereella, ja jäin kyllä kerrasta koukkuun. Omissa lähikaupoissamme on saatavilla jonkun verran luomua kasvikuntaa, mutta valikoima on suppeahko ja laatu vaihtelee. Luomulaatikossa on reippaasti erilaisia tuotteita, ja kaikki erittäin super-ihanaa laatua. Olen onneni kukkuloilla!

Luomulaatikolla ei valitettavasti vielä ole kotisivuja, mutta sähköpostilla voi kysellä lisätietoja osoitteesta luomulaatikko@ah-toimi.fi.

Luomulaatikon myötä onnistuin ratkaisemaan myös minua pitkään vaivanneen pulman. Periaatteessa en osta ulkomaisia hedelmiä ja vihanneksia, ja olemmekin talven ajan syöneet lähinnä kaalia, lanttua ja porkkanaa. Tykkään kyllä kaikista edellämainituista (ja lapsetkin tykkäävät, onneksi), mutta tässä vaiheessa kevättä kaipaan jo vaihtelua kasvis-osastoon. Päätimme puolison kanssa että jos se on luomua, sitä saa ostaa. En ole varma onko päätöksemme ekologisesti aivan perusteltu, mutta toisaalta mieleni tekee myös tarjota lapsilleni mukavia makuelämyksiä ja vaihtelua lautaselle. Ekologisuuteen pyrkiminen tekee minusta paikoitellen aika tylsän äidin, ja yritän löysätä pipoa joidenkin asioiden kohdalla. En suurin surminkaan halua että pikkuiset lapseni kasvavat niin ankaran säännöstelyn alaisina, että he isompina silkasta kapinoinnin halusta kääntävät selkänsä kaikille hienoille periaatteilleni.

Vaihtopäitä

2009-04-23T12:25:00.000-07:00

Tykkään vaihtopäistä. Taloutemme harjat, tsikiharja, vessaharja ja hammasharjat ovat sellaisia, joista napsautetaan aikansa elänyt harjasosa pois ja uusi tilalle. Kätevää. Iloitsen erityisesti hammasharjoista. Tottelevaisina ihmisinä vaihdamme uudet harjakset harjoihin kolmen kuukauden välein, ja ah miten mukavaa on heittää roskiin vain pikkuinen pää eikä koko harjaa.

Vessaharja aiheuttaa hämmennystä, sillä vaikka tasan tarkkaan näen sen olevan vaihtopäämalli, en onnistu löytämään uusia harjasosia niistä kaupoista joissa käyn. Aion jatkaa etsintöjä sinnikkäästi kunnes vaihtopää löytyy, uhmaten rispaantuvan vessaharjan aiheuttamaa epämukavuutta.

Tiskiharjan (myös sellaisen mallin, jossa ei ole irroitettavaa harjasosaa) elinikään saa hiukan pidennystä kun pesee harjan tahi harjakset tiskikoneessa. Kokoonpainuneille harjaksille tiskikone ei toki mahda mitään, mutta harjaan mahdollisesti kertyneet mömmötykset irtoavat varmana.

Kevätsiivousta pukkaa

2009-04-18T03:04:00.000-07:00

Keväällä kunnioitan perinteitä innostumalla siivoamisesta. Ikkunanpesun suhteen olen tänä keväänä poikkeuksellisesti kahden vaiheilla (yleensä ryhdyn ko. puuhaan heti kun lämpömittari näyttää plussaa), koska saamme joka tapauksessa uudet ikkunat hetikohta alkava julkisivuremontin yhteydessä. Remontti tosin kestää viitisen kuukautta, ja onhan mahdollista että ikkunat vaihdetaan viimeisenä, joten luullakseni taivun pesemään vanhat ikkunat vielä kerran.

Yhdysvaltalaisella kotityögurulla Fly Ladylla on hyviä neuvoja kodin järjestyksen luomiseen ja säilyttämiseen. Itse asiassa hänellä on kokonainen systeemi kalentereineen ja sähköpostimuistutuksineen, mutta se on minun makuuni liian monimutkainen. Joitakin yksittäisiä ohjeita ja vinkkejä sen sijaan olen noudattanut mielelläni. Erityisesti rojunraivaukseen olen saanut hyviä neuvoja, ja noin seitsemän äärimmäisen perusteellisen koko asunnon kattavan rojunpoistorupeaman jälkeen olen jo suunnilleen tyytyväinen asuntomme nykytilaan. Nykyään en osta uutta tavaraa jos haluan uudistaa kotia, vaan päinvastoin hankkiudun eroon vanhoistakin. Joskus "shoppailen" kotiimme tilaa, selkeyttä, tyhjiä tasoja ja pintoja keräämällä tavaroita kirpparikoppaan.

Katson mielelläni sisustusohjelmia netti-tv:stä, ja ehdoton suosikkini on MTV3:n Sillä siisti (joka ei oikeasti ole varsinainen sisustusohjelma). On erinomaisen innostavaa katsoa kuinka suuri muutos on mahdollinen vain vanhasta luopumalla ja siivoamalla, ilman että asuntoon hankitaan mitään uutta.

Siivoamiseen ja erityisesti kevätsiivoukseen liittyy myös hinku ostaa uusia siivousvälineitä ja -aineita. Tämä on eräs heikko kohtani. Saatan innostua uudesta tuotteesta niin, että kriittinen kuluttaja minussa mykistyy täysin. Voin tunnustaa että innostuin hetkeksi jopa talouspaperia muistuttavista kertakäyttöisistä siivousliinoista, ja jouduin erikseen kieltämään itseltäni niiden ostamisen. Siivousaineiden kanssa olen päässyt aika mukavasti tasapainoon löydettyäni kotimaiset Ole Hyvä-tuotteet sekä vanhan kunnon Mäntysuovan. Myös etikka ja ruokasooda ovat yllättävän päteviä aineita kotisiivouksessa, vaikka vaikuttavat ihan hippikamalta. Sen sijaan että ostaisin tänä keväänä yhtä ainutta uutta siivousainetta, aion ostaa apteekista ph-mittausliuskoja ja tutkia käyttämieni aineiden ph:t. Uusi näkökulma ja perusteellisempi tuntemus vanhoihin aineisiin luultavasti innostaa ja inspiroi yhtä paljon kuin joku kokonaan uusi tuttavuus.

Elämänohjeita

2009-04-17T03:04:00.000-07:00

Uudessa Kunto plussassa oli vatsan hyvinvointia käsittelevän jutun yhteydessä listattuna hyviä neuvoja. Mun mielestä lista on yksinkertaisuudessaan riemastuttava, leikkasin sen irti lehdestä ja laitoin muovitaskuun kalenterini väliin. Ohjeet ovat seuraavat:

Syö maitohappobakteereja
Syö kuitua
Juo paljon
Liiku
Käy vessassa
Nuku hyvin
Vältä stressiä

Siinähän ne hyvän elämän peruspilarit olivatkin! Näkisin että ihan pelkästään näitä neuvoja noudattamalla elämä pysyy mallillaan.

Tyytyminen

2009-04-14T11:34:00.000-07:00

Ei ole helppo tyytyä siihen mitä omistaa. Olen omistanut elämäni aikana suuren määrän väliaikaiseksi ajateltua tavaraa, sellaisia vaatteita ja esineitä, joihin ei ole ollut tarkoituksenikaan kiintyä, vaan joiden tarkoitus on ollut toimittaa niiden uusien ja parempien vaatteiden ja esineiden virkaa, jotka tulisin hankkimaan joskus tulevaisuudessa. Ei ole helppo tyytyä myöskään siihen mitä tekee, työkseen tai muuten. Tyytyminen on osoitus kunnianhimon puutteesta ja eihän sellainen vetele.

Muoti muuttuu, mieli muuttuu, valikoimat vaihtuvat ja tämän muutoksen keskellä tulisi pysytellä mielellään siellä kehityksen aallonharjalla bongaten heti tuoreeltaan juuri ne omaa elämää parhaalla mahdollisella tavalla kohentavat uutuudet.. Itse pidän itseäni erittäin käytännöllisenä ihmisenä, ja juuri käytännön toimiin liittyvien tavaroiden (imuri, hiomakone, taikinakulho...) jatkuva päivittäminen on heikko kohtani. Tänään tunsin suurta tuskaa Ruohonjuuren ikkunan edessä, kun silmiini sattui uuden mallinen pesupähkinäpussi (se pussi missä murskatut pesupähkinänkuoret laitetaan pesukoneeseen) joka oli niin paljon paremman mallinen kuin se pussi joka minulla on, ja jonka olen aikaa sitten korvannut vanhalla sukalla. Sukka tosiaan toimii tasan sataprosenttisen täydellisesti, mutta kun se näyteikkunan pussi oli jotenkin niin... houkutteleva. Lopulta järkevöidyin ja päätin tyytyä sukkaan.

Vanhaan tyytyminen tuntuu myös vapauttavalta. On helpottavaa luopua kaikesta suunnittelusta, etsimisestä, rahan käyttämisestä ja kotiin raapottamisesta mitä uusien tavaroiden hankkiminen vaatii. On myös helpottavaa luopua haluamisesta ja haluamisen haluamisesta, siitä pitkästymisen ja malttamattomuuden tunteesta, jota itse ole erittäin mielelläni lääkinnyt ostamalla tavaraa. Sinänsä erikoista on, että ostamisen radikaali vähentäminen (joka aluksi tuntui kamalalta) on vähentänyt myös jatkuvaa haluamista varsin nopeasti.

Voiko downshiftata jos on jo ihan down?

2009-04-05T04:44:00.000-07:00

Lainasin ystävältä Lois P. Frankelin kirjan Kiltti tyttö ei rikastu, ja totesin sitä lukiessani etten ole aikeissa rikastua siitä huolimatta, etten mielestäni ole kiltti tyttö. Tästä pääsinkin kätevästi itsetutkiskelun syövereihin, sillä mieleeni hiipi epävarmuus siitä josko kuitenkin olen niin syvällä omassa kiltteydessäni etten enää itse sitä näe. Ja täten siis tuomittu muun muassa ikuiseen köyhyyteen.

Sama epävarmuus nousee esiin myös muiden asioiden yhteysessä. Ajokortittomuus esimerkiksi on tällainen asia. Olen ajatellut että ehkä jos olisin mies, minun olisi helpompi mieltää itseni vakavaksi ekologiseksi pohdiskelijaksi, ja kokea ajokortittomuuteni tiukkana kannanottona. Naisena olen taipuvainen epäilemään, jos kuitenkin olen taskuparkkeerausta pelkäävä värisevä kaunosielu, ja haluan heittäytyä miespuolisen kumppanin autettavaksi ja kyyditettäväksi.

Rikastumisoppaan lisäksi olen lukenut viimeaikoina muutamia downshifting-opuksia ja oppaita leppoisaan ajankäyttöön. Kirjoissa on kuvailtu nykymaailman kiireistä elämänmenoa ja ihmisten loputonta multitaskaamista ja stressiä, enkä minä ole alkuunkaan tunnistanut itseäni noista kuvauksista. Olenkin miettinyt että koskeeko koko downsifting-ajattelu minua ollenkaan.. Ehkä pitäisi ensin olla kiireinen ja stressaantunut ja lähteä siitä sitten alaspäin kohti leppoisaa elämää. Lasketaanko sitä ollenkaan, jos ikäänkuin luonnostaan on leppoisa?

Työ on myös tällainen asia. Itse teen mieluiten suorittavaa työtä, perinteisiä duunarihommia. Olen tehnyt valintoja esim. koulutuksen suhteen hyvin tietoisesti ja varmana asiastani. Kuitenkin koen toisinaan että olisi ollut parempi valita ensin joku mutkikkaampi tie ja korkeampi koulutus, ja vasta monen vuoden rasittavan työnteon jälkeen vaihtaa pienemmälle vaihteelle ja ruveta vaikka maalariksi. Sillä silloin valinta olisi ihan oikea kunnon valinta, eikä satunnaista ajautumista.

Mieli toimii jännästi. Haluan elämäni olevan kokolailla juuri sellaista kuin se on. Kuitenkin saan itseni toisinaan kiinni ajattelemasta että minun olisi ensin pitänyt olla korkeasti koulutettu, varakas, kiireinen, älyä vaativassa työssä. Ja pudottautunut siitä sitten nykyiseen elämääni pienituloiseksi leppoisaksi duunariksi. Sillä silloin tietäisin itse varmasti että valintani ovat olleet tietoisia.

Ostamalla uudistuminen

2009-03-26T00:52:00.001-07:00

Hankin uuden suihkuverhon. Vanha oli mennyt ällöksi, niinkuin vanhat suihkuverhot menevät, etenkin sellaiset, joita ei voi pestä pesukoneessa. Hankinta oli mielestäni perusteltu. Uusi verho on konepestävä, joten kuvittelen sen olevan helposti huollettavissa ja pysyvän siistinä paremmin kuin vanha.

Ostos oli järkevä, tästä olen siis samaa mieltä itseni kanssa. Huomaan kuitenkin asiaan liittyvän myös paljon tunnetta ja järjettömiä ajatuksia. Tällaisia: "Okei, nyt meidän kylppäri näyttää aikuisten kylppäriltä, toivottavasti kukaan vieras ei muista vanhaa verhoa ja kuvittele että me ollaan sellaisia ihmisiä, jotka ostaa sellaisen verhon, sillä me ei todellakaan olla mitään sen kaltaista, vaan vanha ostos oli hirvittävä virhe, vajavaisin tiedoin ja ilman harkintaa tehty, ja sitä paitsi me oltiin silloin tosi nuoria, niin eli se verho oli nyt jo aika vanha eli oli aikakin vaihtaa, itse asiassa verhon vaihtaminen oli ainoa mahdollisuus..."

Kevään saapumisella on oma roolinsa tässä halussa haluta muutosta. Tämä muutaman viikon aika, kun aurinko paistaa likaisista ikkunoista paljastaen kaiken kertyneen pölyn ja tunkkaisuuden, ja kun talvivaatteet alkavat tuntua hiostavilta ja vanhoilta ja ankeilta ja tukkakin pipon alla jotenkin rasvaiselta ja nahkealta.. ..Tässä kohtaa mieleni valtaa halu ostaa tieni ulos tästä nuhjuisuudesta, hankkia kevättakki, nippu tehokkaita siivousvälineitä, jotain uutta kotiin, joku tyynynpäällinen vaikka... Ja nimenomaan haluan uutta ostamalla sanoutua irti vanhasta minästäni, sillä oikeastihan minä olen uusi ja raikas kevätihminen, enkä todellakaan mikään ankea nahjus, jolla ikkunat pesemättä.

Jos en halua ostaa lisää tavaroita, millä tavalla sitten hankin uutuuden, virkistäytymisen ja ajan hermolla olemisen kokemuksia? Rahaa voi toki käyttää myös ei-materiaalisiin asioihin kuten kampaajalla tai kosmetologilla käyntiin. Ilman rahaa voin harrastaa liikuntaa (olettaen että omista välineet. Tässäpä heti uusi sudenkuoppa, voidakseni nauttia elämän ilmaisista iloista täytyy minun omistaa hyvät välineet, jotta saan ilmaisesta kokemuksestani mahdollisimman paljon irti..), opiskella asioita netissä ja kirjastossa. Ehkä aloittaa oman blogin.. Tai liittyä ruokapiiriin!

Viimeksi mainittu ei tosin enää lukeudu ilmaisten huvitusten piiriin. Ruokapiirikokemusta omaava ystäväni kertoi ettei varsinaisesti ole huomannut ruokakulujen kaventuneen, mutta perheensä ruokavalio on liikahtanut reippaasti luomumpaan suuntaan. Samantyylinen tavoite on minullakin. Ruokapiiriin kuuluminen on aina tuntunut minusta kiehtovalta mutta kaukaiselta ajatukselta. En tiedä mikä minua aiemmin oikein on pidätellyt, sillä koko homma liittymisineen ja tilauksineen kävi erittäin mutkattomasti nyt, kun otin asian lopulta hoidettavakseni. Uutuuden huumassa tilauksesta tuli ehkä turhankin suuri, mutta nyt tilauksemme noutopäivää odotellessa on olo kuin joulun alla!

Half as much is twice as good

2009-03-25T13:16:00.000-07:00

Pyrin lähestymään muutamia käyttämiäni kulutushyödykkeitä tällaisesta "half as much is twice as good" -näkökulmasta. Koitan siis annostella sellaisia tuotteita, joita yleensä itse annostellaan, noin puolet vähemmän kuin yleensä olen annostellut. Homma toimii melkoisen hyvin esim. shamppoon kanssa (määrää on helppo kontrolloida kun ostin shamppooni Ruohonjuuren täyttöpalvelusta pumppupulloon. Suihkussa on vaikka sokkona helppo säännöstellä pumppausten määrää!), ensimmäistä kertaa elämässäni todella noudatan usein kuulemaani neuvoa pestä vain päänahka ja jättää latvukset rauhaan.

Hammastahnankin kanssa menee hyvin. Käytän Frantsilan luomuhippitahnaa, ja alkuun arvelutti vähentää sen määrää. Sitten keksin ruokasoodan. Kylppärissämme oli jo entuudestaan purkillinen soodaa, koska käytämme sitä vaippapyykissä pesupähkinöiden tehosteena. Hampaita pestessäni laitan ensin tahnan harjaan, sitten dippaan sitä kevyesti soodassa, ja toistaiseksi hampaani ovat pysyneet suussa. Ja valkoisina.

Kahvin kanssa meinasi tulla tenkkapoo, sillä olen sitä ihmistyyppiä, joka aamulla toikkaroi avuttomana silmät ristissä ennen ensimmäistä kahvikupillista, ja iltapäivällä tiettyyn aikaan vaatii ikäänkuin toisen herätyksen, myöskin kahvin voimalla. Olen vaihtanut sen iltapäiväkahvin kahteen isoon kuppiin vihreää teetä, ja tämäkin toimii mielestäni kivasti. Lisäbonuksena iloitsen siitä, että teetä on marketissakin saatavilla luomuna, kun luomukahvin hankkiminen on hankalampaa.

Oikeastaan ainoa alue, jolla puolikkaaseen vähentäminen ei tahtonut sujua, oli astianpesuaine. Pikkuruiseen keittiöömme ei mahdu astianpesukone (no mahtuu, mutta silloin pitäisi luopua yhdestä kappaleesta alkuperäisiä 50-luvun kaapinovia, ja eihän se käy), joten tiskaamme neljän hengen tiskit käsipelillä. Luin kerrankin tiskiainepullon kyljestä oikean annosteluohjeen ja tajusin liioitelleeni reippaasti tässäkin asiassa. Ei muuta kuin maustemitta käyttöön, ja tarkasti mittaamaan tasan 10 ml tiskiainetta altaalliseen vettä. Tulokset eivät olleet kovin lupaavia, tuntui että astioihin jäi rasvainen kelmu. Pari päivää tuskailin ongelmani kanssa kunnes tajusin itsestäänselvän vastauksen: Myös veden määrää kannattaa vähentää, täten pesuliuoksen koostumus pysyy täsmälleen samana.

Että olen fiksu!

Lofistelyä

2009-03-24T02:55:00.000-07:00

Ensimmäiset omat ruisleivät on leivottu ja syöty, ja hyviksi todettu. Ystäväni luonnehti ruisleivän leipomista "hifistelyksi", itse ajattelen sitä paremminkin lofistelynä (sana, jonka oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole käsitystä).

Mutu-pohjalta arvioin lofistelyn nousevan muotiin elämän eri alueilla. Kuulin tuttavalta, että käsityöpiireissä innostutaan nykyään langan kehräämisestä itse, ohjeita kuulemma löytyy netin täydeltä. Talouden tilanne ehkä vaikuttaa niin, että turvallisuuden tunnetta haetaan historiasta ja perinteestä, ja halvat huvit muistuvat uudelleen mieliin.

Itselleni lofistelyn nautinto ja palkitsevuus liittyy tunteeseen, että osaan ja olen taitava. Myös näennäisesti paikoillaan hyrräävän tekemisen kautta löytyvä flow on nautinnollinen. Ei pidä myöskään väheksyä ns. pysynpähän-poissa-pahanteosta-aspektia. Kun keskityn rauhassa hitaaseen tekemiseen, ja nautin siitä, koen vähemmän tarvetta lähteä esimerkiksi kaupoille.

Aloitin lupaukseni mukaisesti asioiden korjaamisen. Hyvän aikaa olin suunnitellut esikoisen alushousuista irronneen vyötärökuminauhan ompelemista takaisin, mutta en meinannut saada aikaiseksi. Tunnistin asiaan liittyvän ajatusjumin, se menee tähän tapaan: "Kannattaako näin halpaa romua korjata? Lupaan tästä eteenpäin hankkia vain hyvää ja laadukasta tavaraa ja niitä sitten korjata ja paikkailla. Vielä tämän viimeisen kerran heitän tällaisen roskiin, sillä tästä eteenpäin olen järkevämpi ja ahkerampi ja elän periaatteideni mukaan." Onneksi saman esikoisen lemppari-pehmokissalta irtosi häntä, ja oli joka tapauksessa pakko tarttua neulaan ja lankaan, ja sain kuin sainkin myös kalsongit parsittua.

Roskaprojekti jatkuu

2009-03-19T00:57:00.000-07:00

Sekajätteen määrän vähentämiseen keskittyvä projektini onkin alkanut aika hyvin, vaikka alkuun hirvitti. Nyt kun olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota jätteisiin, tuntuu, kuin katsoisin asiaa kokonaan uuden suodattimen läpi (tai mahdollisesti ilman suodattimia). Ruokakaupassa näen hyllytolkulla muovia, pakkauksia, muovia, muovia, lisää pakkauksia ja sitten yllättäen luomu-multaporkkanoita ihan irrallaan laarissa ilman pakkausta, jee! Multaiset tuotteet, kuten perunat ja porkkanat, ostan mielelläni muovipussiin, joita käytän muutaman kerran uudelleen (tarra vanhan päälle) ennen niiden päätymistä roskapusseiksi. Ei-multaiset kasvikset kerään valoverhosta ommeltuun kestävään ja pestävään pussiin.

Epävirallinen tavoitteeni on, että keittiön sekajäteroskis vaatisi tyhjennystä korkeintaan kerran viikossa. Projektia aloittaessani tahti oli noin kahdesti viikossa. "Lopullinen" tavoite olisi ehkä pussillinen roskaa per kaksi viikkoa, eli about 25 pussillista vuodessa. Minun makuuni tässä on riittävästi haastetta ja oikeita muutoksia on oikeasti pakko tehdä.

Leipäpussit muodostavat edelleen suurehkon osan sekajätteestämme, mutta asiaan on tulossa muutos, sillä olemme kuin olemmekin onnistuneet luomaan ruisleivän juuren! Ohje löytyy Marianne Kiskolan mainiosta kasviskeittokirjasta Papu, Porkkana ja Hillopulla. Ensimmäisen oman ruisleipämme leivomme lauantaina ja pari satsia sämpylöitä samoilla vauhdeilla. En malta odottaa!

...Nyt kun leipäpussit ovat pois pelistä, täytynee siirtyä seuraavaan jätelajiin ja keksiä millä konstin sen syntymisen saa loppumaan tai ainakin vähenemään oleellisesti. Olen tarkkaillut roskistamme sillä silmällä ja todennut sen sisällön koostuvan pääasiassa seuraavista:

Pakastevihannespussit,
leipäpussit,
karkkipaperit,
leivonnaisten pakkaukset,
uutena ostetun tavaran pakkaukset ja kääreet,
rypsiöljypullot,
rikkoutuneet tavarat,
rikkoutuneet vaatteet,
läpipainopakkaukset,
lehtien ja kuvastojen muovikääreet,
wc-paperin muovikääreet,
kuivahedelmien ja pähkinöiden pussit,
pikaruokapakkaukset,
maustepussit,
imurin pölyt,
makaroonipussit,
sipulien verkkopussit,
vanupuikot.

On kai siellä muutakin, mutta nämä tulivat mieleeni. Osa on selkeästi sellaisia, joille en voi mitään, esim. imurin pölyt. Osa on erittäin helppo torjua, esim. lopettamalla karkkien ja leivonnaisten ostamisen, ainakaan kovin monimutkaisesti pakattujen sellaisten. Mikään ei myöskään pakota ostamaan tavaroita ja vaatteita uusina. Pakastevihanneksetkin lienevät vältettävissä sen kun välttää vaan, nehän eivät ole muutenkaan ekologinen valinta. Rikkoutuneet tavarat ovat jo hankalampi juttu, olen huomannut että on erittäin vaikea tavaraa ostaessaan päätellä, onko se kestävä vai hajoaako samantien. Tyyppiesimerkki tästä on lasten joululahjaksi saamat nukkekodin kalusteet, erittäin jämpit, puiset, hyvännäköiset. Ja kaikki säpäleinä jo helmikuussa, liimaukset pettivät. Vaihtoehtona poisheittämiselle on tietysti korjaaminen, mutta vallitesevana halvan tavaran ja halpojen vaatteiden aikana kynnys ruveta korjailemaan (ainakaan niitä halvempia rojuja) on valitettavasti melko korkealla.

Tähän voisinkin keskittyä seuraavaksi. Joka viikko hetki parsimiselle, paikkaamiselle ja liimaamiselle korvamerkittyä aikaa. Ei vaatteita roskiin.

Sähköpostisuo

2009-03-18T13:05:00.000-07:00

Tajusin että häslään sähköpostini kanssa melkoisesti. Kuulun muutamalle postituslistalle ja mieluusti hoidan asioita ja pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin sähköpostilla. Luen sähköpostini muutaman kerran päivässä joka päivä, mutta vastailen ehkä kerran viikossa tai miten sattuu. Herkästi jätän vastaamisen ns. parempaan hetkeen, mikä periaatteessa tarkoittaisi aikaa illalla lasten mentyä nukkumaan, ellen käytännössä olisi illalla jo muiden asioiden lumoissa tai vahingossa nukahtanut itsekin. Näin ollen tärkeät ja vähemmän tärkeät vastaamista odottavan sähköpostini hautautuvat uuden postin alle ja suurella todennäköisyydellä uppoavat sinne.

Tuli mieleeni nuoruuteni kesätyö S-marketissa. tehtäviini kuului mm. pullokaapin (se paikka mihin palautuspullot menevät) hoitaminen, mistä nautin suunnattomasti (ei sarkasmia tässä vaan nautin oikeasti). Kun aloitin työt, oli pullokaapissa kaaos. Pulloja oli siirretty eteenpäin liukuhihnalta ja muovipullolaarista juuri sen verran että uusia pulloja voitiin nipinnapin vastaanottaa. Huhkin hulluna muutaman päivän pullojen parissa aina kun muu työ mahdollisti pullokaappiin vetäytymisen, ja huhkintani tuloksena systeemi selkityi huomattavasti. Tavoitteena oli, että ainakin kerran päivässä joka päivä hihnat ja laarit olisivat tyhjät pulloista ja pöytä ikäänkuin puhdas.

S-marketin pullokaappi todennäköisesti vajosi alkuperäiseen kaaokseensa pian sen jälkeen kun kesätyösuhteeni päättyi. Mutta kuinka ollakaan, asia palasi mieleeni kun havahduin sähköpostilaatikkoni tilanteeseen ja täysin epäjärjestelmälliseen tyyliini hallita sähköpostitulvaa.

Olen jokseenkin ihastunut erilaisiin rutiineihin, ja erikseen mietittyä ja määrättyä rutiinia tämäkin alue luullakseni kaipaa. Olen aiemmin tällä viikolla lopullisesti poistanut kaikki turhiksi käyneet viestit, ja vastaillut vastaamattomiin (mm. jatkanut keskenjäänyttä keskustelua viime elokuulta..). Nyt alan lukemaan postini aamulla lehtikatsauksen yhteydessä sekä illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen, ja vastaamaan kaikkiin vastausta vailla oleviin viesteihin viimeistään silloin illalla, ihan oikeasti.

Täydellinen hiusväri

2009-03-15T13:46:00.000-07:00

Olen värjännyt tukkaani paljon. Teininä kokeilin mustat ja punaiset, vaaleatkin jossain vaiheessa. Aikuisena olen metsästänyt juuri sitä oikeaa ruskean sävyä, ei punertavaa, ei liian tummaa, mielellään hiukan beigeen vivahtavaa, vivahteikasta mielellään, ehkä aika lähellä omaa sävyä, niin ettei juurikasvu ole häiritsevän näköinen...

Olen värjännyt kotona ja värjäyttänyt kampaajalla, värimerkkejä vaihdellen pyrkinyt siihen kuviteltuun täydelliseen ruskeaan. Lopulta päädyin Ruohonjuuresta löytämääni ilmeisesti ekologisempaan sarjaan, josta löytyikin itse asiassa erittäin ihana ruskea. Tukkani vaan ei tykännyt ko. aineesta vaan kuivahti korpuksi. Luovutin ja jätin koko värjäämisen, ajattelin että kotiäitinä ollessani en tarvitse tip top laitettua tukkaa vaan voin rehottaa luonnontilassa. Ja sitten selvisikin hämmentävä juttu.

Nimittäin, kun omaa väriäni oli kasvanut esiin muutama sentti, huomasin että oma luonnollinen hiusteni väri on aika hyvä ruskea, ei punertava, ei liian tumma, vivahtaa beigeen.. Eikä tule erillistä juurikasvua. Kamala tunnustaa, mutta olin näiden tosiseikkojen edessä hyvin hämmästynyt.

Kävin vastikään kampaajalla ja katsoin lumoutuneena peilin kautta kuinka kuivat ja haalistuneen väriset latvat katosivat pois ja kuontaloni kokonaisväri muuttui jo lähestulkoon luonnolliseksi. Haaveilin ääneen seuraavasta käynnistäni, jolloin viimeiset värjätyt latvat lähtevät, ja samantien tajusin tilanteen kamaluuden. Tukkaprojektini loppuu! Mitä minä sitten haluan kun tukkani on täydellinen?

Miksi minulla on niin kova halu haluta jotain?

Tämä halu haluta jotain (vaihtelua, projekteja, mietittävää, jotain uutta..) liittyy minun kohdallani paitsi tukkaan, myös suureen osaan ostamiani asioita. Tylsänä hetkenä tartun mielelläni kuvastoon tai sisustuslehteen, ja kappas vaan, mieleni täyttyy miljoonasta haluttavasta asiasta. Jostain syystä tällainen on minusta ihanaa ja teen sitä luontevasti kaiken aikaa. Tai tein, nyt kuvio on alkanut hahmottua. Olen lukenut Judith Levinen kirjaa Not Buying It ja tunnistanut muutamia hämäriä tuntemuksiani liittyen ostamiseen ja omistamiseen. Uskon ja toivon että minun on mahdollista lopettaa vimmattu haluaminen ja haluamisen haluaminen, ja iloita siitä hetkestä jolloin asiani ovat niin mallillaan etten varsinaisesti halua mitään.

Roskaprojekti

2009-03-12T07:47:00.000-07:00

Aloitin roskaprojektini puolivahingossa vuodenvaihteessa. Ajattelin hankkia tietyn määrän biojätepusseja, ja katsoa kauanko ne piisaavat. Ihan vain jotta tietäisin paljonko niitä täytyy ostaa, riittääkö paketti kuussa vai meneekö enemmän. Sisäinen tilastotieteilijäni vaatii tekemään tällaisia laskelmia.

Sitten ajattelin että on laajemminkin mielenkiintoista selvittää kuinka paljon biojätettä meillä syntyy. Ja sitten tuli mieleen että olisi toki mielenkiintoista selvittää myös sekajätteen määrä. Joten hankin tietyn määrän sekajätepusseja, määräsin ainoastaan ko. pussit sallituiksi sekajätepusseiksi, ja tammikuun ensimmäisenä päivänä virittelin ensimmäisen pussin keittiön roskikseen ja aloitin tutkimukset.

Helmikuussa tajusin tilanteen kamaluuden. Kodin jätteet olivat nähtävästi olleet poissa silmistä ja poissa mielestä, itse olin tuudittautunut piittaamattomaan "ei meillä nyt niin paljon jätettä tule"-oletukseen. Nyt kun vääjäämättä jäin kiinni jokaisesta roskapussillisesta, alkoi totuus valjeta, eikä se ollut mukava totuus.

Olen suurinpiirtein hahmotellut erilaisia sekajätteen osasia, ja projektinani on nyt mahdollisuuksien mukaan miettiä, minkä osan niistä voi välttää ja miten. Kierrätyksen tehostaminen ei onnistu, sillä kierrätämme kaiken mahdollisen, joten ainoa vaihtoehto on jättää roskaksi muuttuvat asiat hankkimatta.

Yritän keskittyä yhteen jätelajiin kerrallaan ja miettiä parempia tapoja. Tällä hetkellä työ alla on leipäpusseista vapautuminen, ja kaavailen kovasti ruisleipäjuuren aloittamista. Näen riemukkaita päiväunia perinnönjaostani, kun ainoa omaisuus teräksisten ja valurautaisten keittovälineiden lisäksi on 70-vuotias ruisleivän juuri, jonka harras perikunta jakaa keskenään tasan..

Blogin tarkoitus

2009-03-10T13:13:00.000-07:00

Useinkaan en huomaa elämässäni tapahtuvia muutoksia vaan kuvittelen kaiken olleen aina niin. Aloitan tämän blogini toivoen että voisin joskus myöhemmin palata aikaisempiin kirjoituksiini ja nähdä sen suuren muutoksen, jonka pienten asioiden muuttaminen on saanut elämässäni tapahtumaan.

Koetan pyrkiä sellaiseen elämisen tyyliin, joka mahdollistaa minulle (ja perheelleni) enemmän:
luppoaikaa
sohvalla pötköttelyä
selkeyttä
ekologisia valintoja
ihmissuhteita
uskallusta
varmuutta
joustovaraa
kokeilumieltä
hyvää ruokaa
vaihtokauppoja
hyväksymistä

Vähemmän haluan:
aikatauluja
ärtymystä
riippuvuutta
häsläämistä
roinaa
jätettä
ostamista
päänsärkyä
ennakkoluuloja
väsymystä
kiirettä
täydellisyyden tavoittelua
velkaa
ahneutta
tyytymättömyyttä

Noin alkajaisiksi.

Kirjoitan tätä blogia matkapäiväkirjanani. Toivon etten varsinaisesti milloinkaan tule perille ja totea, että elämäni on juuri sellaista kuin halusin. Olen tälläkin hetkellä tyytyväinen elämäntyyliini, mutta tykkään askarrella "pikkuasioiden" parissa, fiilata ja fiksata yksityiskohtia siellä sun täällä. Tällä hetkellä mieleni päällä on vuoden alussa aloittamani sekajätteen vähennysprojekti, josta kerron pian. Tällaisista rakastamistani pikkuprojekteista ja niiden edistymisestä ajattelin tässä blogissani kertoa.

Kauhistuin tänään kun huomasin luoneeni tämän blogin, häpesin koko höskää ulkoasusta ja nimestä lähtien jo ennen kuin olin varsinaisesti aloittanut. Muuntelen, kokeilen ja parantelen asioita matkan varrella ja yritän luopua passivoittavasta täydellisyyden tavoittelusta myös tämän asian suhteen.